3. luukku: Tino

Tino katsoi huoneensa ikkunasta pihalle. Voi vittu, hän todellakin oli keskellä ei mitään. Ulkona oli jo pimeää, joten mitään ei tietenkään nähnyt kunnolla. Mutta valojen ja autojen puutteen hoksasi kyllä ilman päivänvaloakin. Hän istahti sängylle ja vajosi yksintein selälleen. Ehkä hän nukkuisi seuraavat neljää päivää, jotka hän olisi nakissa täällä hevonperseessä. Menisi aika ainakin nopeasti ja leppoisasti. Valveilla oleminen kun olisi varmasti pelkkää kidutusta. He olivat saapuneet äidin kanssa pari tuntia sitten ja vastassa oli ollut ärsyttävän puhelias emäntä. Tino ei edes muistanut nimeä. Suuressa salissa oli istunut pari pappaa ja joku vanha huuhkaja. Tino oli tiennyt heti automatkan alusta, että tämä ei olisi hänen paikkansa ja tunne vain vahvistui jokaisen minuutin myötä. Mutta hänen täytyisi vain kestää. Vaihtoehto kun oli tätäkin huonompi.

Tino kierähti kyljelleen ja nappasi puhelimen käteensä. Hän selasi läpi Snäpin, Askin, Instan, Facen ja Periscopen. Missään ei mitään erikoista. Tino kääntyi mahalleen ja harkitsi kierroksen aloittamista alusta. Tätäkö hänen täytyisi kestää usean päivän ajan? Hän oli tottunut siihen, että aina oli jotain menoa ja toimintaa, tällainen nyhvääminen oli sairastumisia lukuun ottamatta hänelle täysin vierasta. Edes paikka ei tarjonnut mitään aktiviteettia, ainakaan Tinon ikäiselle. Hän oli äidin vieressä kuunnellut kuinka emäntä oli esitellyt heille huoneet ja antanut lähipäivien ohjelman. Rekiretkiä, kuljetus useampana päivänä kirkkoon, savusauna, palju, jouluateriat ja kaikkea muuta yhtä mielenkiintoista. 

Tino nousi seisomaan, hän tulisi hulluksi pelkästä makaamisesta. Salista kuului puheensorinaa, mutta häntä ei kiinnostanut lähteä katsomaan, ketä siellä oli. Hän nykäisi takin niskaan ja kengät jalkaan ja painui pihalle. Pihavalot syttyivät, kun Tino astui talon kuistille. Hän ei viitsinyt jäädä tupakalle aivan niin näkösälle, joten hän käveli pihan poikki jonkun punaisen rakennuksen nurkalla ja sytytti pöllin. Hän hengitti savua ja katsoi kaihoten tietä, joka hävisi pimeyteen, mutta lopulta veisi kaupungin valoihin. Vielä vuosi tai kaksi sitten hän olisi ottanut hatkat hetkeäkään miettimättä, mutta nyt kannatti vähän puntaroida vaihtoehtoja. Vaikka tie houkutti, hän tiesi, että jäisi. Laitokseen hän ei todellakaan enää halunnut ja reilu kolme kuukautta äidin ja isän pokkurointia ja sitten hän tekisi mitä ikinä haluaisi. Maaliskuun lopussa hän täyttäisi 18 vuotta ja sen jälkeen kukaan ei määräilisi häntä tai kertoisi mitä pitäisi tehdä. Jumalauta, miten hän keväällä ottaisi ilon irti elämästä. Tino hymyili puolittain ja hengitti ahnaasti savua sisäänsä. Oijoi, siitä tulisi niin nättiä.

Tupakka alkoi lähestyä loppuaan, ja hänen käsiään ja kasvojaan paleli jo sen verran, että hän marssi ihan mielellään sisään. Suuressa eteisessä äiti katsoi häntä moittivasti. Tämä inhosi tupakkaa ja toivoi, että Tino lopettaisi polttamisen, mutta asiahan ei kuulunut mutsille millään tavalla.

- Tule syömään, iltapala on katettu.

Tino aikoi napauttaa jotain nokkelaa ja painua huoneeseensa, mutta maha murahti juuri silloin nälän merkiksi. Hän ei ollut syönyt kuin kuivan sämpylän automatkalla tänne korpeen, joten ruoka oli ihan tervetullutta. Seurasta hän ei välittänyt, mutta Tino arveli, että täällä ei ollut huonepalvelua. 

Äitiään seuraten Tino saapui suuren tupaan, jota hallitsi helvetin pitkä pöytä. Tino silmäili läpi pöydän ääressä istuvat eikä nähnyt ketään mielenkiintoista. Vanhoja ja vielä vanhempia, jotka rupattelivat keskenään kovin kömpelösti. Tino mietti mikä hiljaisuudessa olisi vikana, mieluummin sitä kuin keskustelua säästä tai jouluperinteistä. Tilaa kun kerta oli, hän meni eri päähän istumaan kuin äitinsä. Pöydän ääressä ei ollut kunnon tuoleja vaan pöytääkin pitemmät penkit, joissa könöttämällä saisi selkänsä kipeäksi alle vartissa.

- Otatko sämpylöitä vai karjalanpiirakoita, kysyi vieressä istuva mummeli ystävällisellä äänellä.

- Sämpylää kiitti, Tino vastasi automaattisesti.

Ehkä äidin vieressä istumisessa olisi ollut puolensa, olisi voinut rauhassa mutista mitä halusi ja keskittyä syömiseen. Mummo tillitti häntä siihen malliin, että kohta hän alkaisi joko avautua omasta elämästään tai sitten kysellä hänestä kaikkea mahdollista. Tinon kokemuksen mukaan mummot olivat sellaisia.

Hän halkaisi kaksi sämpylää ja levitti puolikkaille ronskisti voita ja otti mummon tarjoamista kipoista juustoa, kinkkua ja kurkkua.

- Pahoittelut unohduksestani, mutta teevesi tulee ihan kohta, emäntä sanoi pöydän päässä.

- Ei mitään hätää, minä vaan en osaa mennä nukkumaan ilman hopeateetä, Tinon vieressä istuva mummo sanoi.

Onneksi sanoi, sillä Tino oli jo melkein ärähtänyt, että näyttikö siltä, että hän joisi teetä. Kahvi ja kalja olivat huomattavasti enemmän hänen mieleensä.

Tinon asenne teetä kohtaan muuttui samalla hetkellä, kun hän näki vedenkeitintä kantavan tytön tulevan tupaan. Kuka olisi arvannut, että täällä piileskelisi jotain noin pornoa. Naamaa Tino ei kuin vilkaissut, sillä hänen huomionsa veivät täysin tytön tissit. Ei helvetti, Tino melkein vihelsi ne nähdessään. Isot ja pystyt, tytön iästä saattoi päätellä, että ei ne ainakaan silarit olleet. Tyttö tuli hänen ja mummon väliin ja kaatoi höyryävän kuumaa vettä mukiin. Tino ei kehdannut kääntää päätään, mutta tuijotti silmäkulmastaan tyttöä. Seuraavat neljä päivää eivät enää vaikuttaneetkaan sietämättömän pitkäveteisiltä.

- Mä voisin ottaa kanssa, Tino sanoi ja tyttö nyökkäsi. Tämä vaihtoi paikkaa hänen oikealle puolelleen ja kaatoi hiljaisena vettä muumimukiin.

Nyt Tino ei voinut hillitä itseään, vaan käänsi päätään hienoisesti oikealle. Musta kangas oli venynyt äärimmilleen rintojen kohdalta, ja Tino tunsi sykähdyksen housuissaan. Seisokki tästä enää puuttuikin.

- Kiitti, hän sanoi, kun muki oli täynnä.

Jälleen tyttö vain nyökkäsi ja lähti kohti keittiötä. Persekin oli lähes kiitettävää tasoa. Nyt täytyisi vaan saada itsensä tuon juttusille keinolla millä hyvänsä.

- Juotko sinäkin hopeateetä?

- Täh?

- Niin, pelkkää maitoa ja sokeria vai haluatko teepusseja.

Mummo taisi olla pikkaisen tärähtänyt, pelkkää vettä, maitoa ja sokeria. Ajatus laihasta, lämpimästä maidosta puistatti.

- Joo, tarviin mä pussin.

Mummo ojensi hänelle laatikon, jossa oli ainakin sata erilaista lajia ja umpimähkää Tino valitsi yhden ja pudotti sen mukiinsa. Ajatteli samalla pussejaan. Ja pudisti päätään. Ei, tässä hän ei voinut alkaa miettiä asiaa yhtään enempää, sillä kohta pöydästä nouseminen olisi ihan liian noloa.

Tino siis keskittyi syömään mahansa täyteen mahdollisimman nopeasti ja odotti, josko tyttö tulisi takaisin keittiöstä. Mutta hän ei palannut. Onneksi mummokin puheli muiden vieraiden kanssa ja Tino sai olla rauhassa. Osa vieraista oli saanut jo syötyä, ja emäntä kuului selittävän kirjastohuoneesta ja salin seinustalta löytyvistä lautapeleistä. Ou jee, mitä illanviettomahdollisuuksia! Tino luopui toivosta, että tyttö tulisi takaisin joten hänkin nousi pöydästä jättäen jälkeensä koskemattoman ja hiljalleen jäähtyvän teen.

Vitkastellen hän palasi huoneeseensa, mutta ei nähnyt tyttö salissa, eteisessä tai käytävässä. Hieman pettyneenä hän sulki huoneensa oven. Tino kumartui laukkunsa puoleen ja otti esiin tabletin. Hän asettautui sängylle, etsi suosikki pokesivunsa ja kirjoitti hakuun “big tits”. Hetken selattuaan hän valitsi ensimmäisen videon pyörimään, työnsi kuulokkeet korviinsa ja aukaisi farkkujen sepaluksen.

4. luukku