“Paskin joulu ikinä.” Petteri tuijotti tekstiä ja pyyhki sen
sitten pois näytöltä. Se oli totuus, mutta Meeri ei ehkä ollut niin hyvä
ystävä, että tälle voisi ihan näin suoria sanoja latoa. Meeri oli kysynyt
viestillä, miten hänen joulunsa oli mennyt, ja nyt Petteri istui miettimässä
vastausta.
“Paremminkin olisi voinut sujua.”
Petteri muotoili vähän diplomaattisemman vastauksen ja
lähetti viestin.
“Mä olen vaan juonut punkkua ja katsonut leffoja, hienoja aikoja.
Mikäs sun joulussa sit on vikana?”
Meerin vastaus tuli ennen kuin Petteri ehti edes laskea
puhelimen takaisin pöydälle. Hän näpytteli nopeasti oman vastauksensa:
“Olen korvessa, ei mitään tekemistä ja yksi vieraista kuoli
viime yönä.”
Petteri jäi miettimään, että pitäisikö kirjoittaa jotain
Iiriksestä, mutta antoi olla ja lähetti viestin sellaisenaan Meerille. Meeri
alkoi heti kirjoittaa vastausta, ja Petteri jäi odottamaan sitä WhatsApp auki.
“Ainakin sulla on joku, jonka kanssa jakaa kurjuus. Mua ei
lämmitä kuin viltti.”
“Tai sitten se joku tekee kurjuudesta vielä kurjempaa.”
Petteri laittoi viestin liikoja analysoimatta. Totta se oli.
Iiris ilmeisesti kuvitteli, että hän pystyisi noin vain unohtamaan viimeisten
vuosien dissauksen ja heittäytymään huolettomasti rekiretkelle tai istumaan
käsikkäin joulukuusen viereen. Eilen Petteri oli ollut viittä vaille unessa, kun
Iiris oli alkanut hyväillä häntä. Petteri oli syventänyt hengitystään ja
leikkinyt nukkuvaa. Häntä ei kiinnostanut.
“Perus parisuhde siis ❤ Ja sitten ihmiset vielä
ihmettelevät, miksi olen sinkku 😂”
Meerin vastaus melkein huvitti Petteriä. Hänkin oli ennen
Iiristä ollut tuota mieltä parisuhteista, mutta heidän juttunsa alettua, hän oli
muuttanut pikaisesti mieltään. Hän ja Iiris olivat se pari, joka sai muut
parisuhteessa olevat kateellisiksi ja sinkut katkeriksi. Heillä meni hyvin ja
he olivat tasa-arvoinen pari, ilman normaaleja suhteeseen kuuluvia valtapelejä.
Mutta se kaikki oli hävinnyt vuosien aikana johonkin.
“Ja mä ihmettelen, miksi olen parisuhteessa…”
Sitä hän oli oikeasti miettinyt, ja paljon, joulun ajan.
Kaikki mitä Iiris teki, oli väärin tai ainakin ärsytti häntä suunnattomasti.
Petteri oli alkanut haaveilla jonkinlaisesta tauosta, ehkä sen aikana hän saisi
kunnolla omat ajatuksensa kasaan ja voisi oikeasti päättää mitä halusi
elämältään.
“Huh, kuulostaapa vakavalta. Ehkä parisuhdeterapia voisi
tuoda avun?”
Petteri hymähti. Miten siinä terapeutti pystyisi auttamaan,
kun Iiris halusi lapsen ja hän ei. Paras apu olisi varmaan siinä, että hän
viimein juttelisi Iiriksen kanssa siitä, ettei ollut enää lainkaan varma
halusiko isäksi.
“Täytyy katsoa, mikä tässä auttaa.”
Petteri kirjoitti Meerille lyhen viestin, ja sai lähes heti kaksi viestiä
vastaukseksi.
“Tsemppiä teille.”
“P.s. Avasin konvehtirasian. Joulu vain paranee.”
Petteri ei keksinyt siihen mitään vastausta, joten hän laski
puhelimen käsistään ja mietti, että tästä varmaan joutaisi nukkumaan.
Petteri
kuuli askeleet ja kohotti katseensa. Iiris seisoi ovensuussa pelkät punaiset alusvaatteet
yllään. Iiris oli edelleen kaunis, mutta näky sai Petterin vain pelästymään.
- Hyvää joulua rakas, Iiris sanoi ja lähti kävelemään kohti
sohvaa.
Petteri oli niin yllätetty, että hän ei pystynyt sanomaan
mitään. Iiris sai siis rauhassa kävellä lantio keinuen Petterin eteen, istahtaa
hajareisin tämän syliin ja painaa ensimmäisen suudelman miehensä huulille ja
vasta sitten Petteri havahtui.
- Mitä nyt? hän kysyi.
- Miltä vaikuttaa, Iiris naurahti ja hyväili huulillaan
Petterin leukaperiä.
Petteri sulki silmänsä ja nielaisi. Spontaani seksi oli
heillä ollut aina erinomaista, mutta nyt riski oli aivan liian iso. Hänellä ei
ollut kondomeja mukana ja jos olisikin, Iiris alkaisi varmasti kysellä, jos hän
sellaista pysähtyisi pukemaan.
- Ei, Petteri kuiskasi.
- Mitä? Iiris kysyi ihmeissään.
- Ei, mä en halua nyt.
- Miksi et? Iiris kysyi, katsoi Petteriä silmiin ja tajusi
tämän olevan tosissaan. Iiris vetäytyi loukkaantuneen näköisenä pois hänen
sylistään ja kääriytyi sohvalla olevaan vilttiin. Iiriksen lämpö viivähti
hetken Petterin sylissä.
- Mikä sulla on? Iiris kysyi ja vetäytyi entistä kauemmaksi
Petteristä.
Nyt taisi olla se hänen odottamansa tilaisuus.
- Mä tarvitsen aikalisän.
- Mistä?
- Ainakin siitä lapsihommasta, Petteri sanoi. Ei uskaltanut
tuoda avioliittoa keskusteluun mukaan.
- Lapsihommasta, Iiris toisi epäuskoisena.
- Niin.
- Mitähän tämä sun lapsihomma nyt tarkalleen ottaen
tarkoittaa? Iiris kysyi, nyt jo kalskahdus jäätä äänessään.
- Sitä että mä en ole enää lainkaan varma, että haluanko mä
lasta. Haluanko mä isäksi.
Hän olisi voinut lyödä Iiristä avokämmenellä naamaan, eikä
tämä silti olisi näyttänyt yhtä loukatulta kuin nyt.
- Et halua lasta, hän kuiskasi, kuin ei olisi ymmärtänyt
sanojen merkitystä.
- En ainakaan nyt, todennäköisesti en ikinä, Petteri sanoi.
Iiris oli hiljaa, tuijotti lattiaa pitkän ajan, kunnes
viimein nosti katseensa.
- Miksi et halua?
- Niissä on niin paljon vaivaa, minä haluan olla vapaa ja-
Iiris keskeytti hänet tylysti:
- Mutta mehän-
- Ehkä ihan silloin alussa oli me, mutta pitkään tämä on
ollut vain sinun projektisi. Minun ainut osuuteni on ollut olla muna pystyssä
silloin kun lämpömittari käskee, Petteri puhui vihaisena. Tuntui oikeastaan
helpottavalta viimeinkin kertoa kaikki.
- Kauanko sinä sitten olet tiennyt?
- Varmaksi jostain syksystä asti.
- Syksystä?! Iiris kiekaisi. - Mitä jos minä olisin tullut
raskaaksi lokakuussa?
Petteri kohautti harteitaan.
- No et ole tullut.
Jälleen Iiris nytkähti kuin Petteri olisi lyönyt tätä.
- Eli se on minun vikani.
- Ei tässä nyt kannata alkaa vikoja arpomaan. Luonto ei ole
tarkoittanut meille lasta.
- Haista paska! Iiris huusi ja nousi seisomaan. - Luonto.
Kumma kuin ei Jumala.
- Oli mikä tahansa, olen onnellinen, että näin kävi.
- Milloin sinusta on tullut noin sydämetön paskiainen? Iiris
kysyi raivoisasti.
- Varmaan siinä vaiheessa, kun sinusta tuli pelkkä
nalkuttava, laput silmillä kulkeva, itsekäs, hormonihuuruissa kulkeva
wannabe-äiti, Petteri vastasi korotetulla äänellä takaisin.
Iiris vaikeni. Ilme tämän kasvoilla oli niin loukattu, että
Petteri ei ollut nähnyt sellaista ikinä. Mutta hän ei jaksanut välittää. Enää.
Vauva oli nyt nostettu pöydälle. Seuraavaksi käsiteltäisiin varmaan heidän
avioliittonsa. Mutta se hetki ei olisi nyt, sillä Iiris pyörähti ympäri ja
katosi makuuhuoneeseen. Hetken kuluttua hän palasi sieltä täysissä pukeissa ja
marssi eteiseen. Petteri kuuli takin kahahduksen ja sen kuinka ovi avattiin ja
sitten paiskattiin kiinni niin että ikkunat helähtivät.
Sehän meni hyvin, hän tuumasi itselleen ja istui takaisin
sohvalle. Hän huomasi kännykän vilkkuvan viestin merkiksi. Petteri napsautti
ruudun auki ja näki Meeriltä tulleen viestin:
”Katson leffaa ja nyt mä tajusin miksi sä olet niin tutun
näköinen. Sä olet Ryan Goslingin kadonnut pikkuveli.”
”Nyt on sitten oikea hetki illasta laittaa viinipullon
korkki kiinni.”
Oijoij kun tuntuu että kaikki nämä tarinat on vielä niin kesken ja kohta joulu on jo täällä :D hyvvää työtä sää teet!
VastaaPoista-dittou
Kiitos kommentista :) Kesken on, täytyy vaan toivoa, että langat on suunnilleen solmittu jouluaattona :D
Poista