13. luukku: Hanna

Herätyskello alkoi soida, ja puoliksi unessa Hanna hamusi piippauksen sammuksiin. Mieli olisi tehnyt olla sängyssä “vielä viisi minuuttia”, mutta siihen ei ollut aikaa. Sen jälkeen, kun vieraat olisivat lähteneet, hän voisi nukkua pitempään, mutta nyt oli noustava laittamaan aamiaista. Silmiään hieroen Hanna nousi ylös ja hiipi vessaan. Hampaiden ja kasvojen pesu sekä pikainen meikki, ja hän oli valmis pukeutumaan. Hanna hiipi Rillan huoneen ohi, tytär saisi nukkua vielä tunnin pitempään kuin hän, onnen tyttö. Aamun ankeus alkoi hälvetä, kun hän saapui alakertaan. Kyntteliköt loivat lämpimän valon keittiöön, ja Hanna napsauttikin vain tiskipöydän valon niiden lisäksi. Haukotellen hän täytti kahvinkeittimen ja odotti malttamattomana elämän eliksiirin tippumista. Hän ei koskaan aloittanut minkään tekemistä ennen kuin saisi päivän ensimmäisen mukillisen, sillä virheiden vaara oli liian suuri ilman kofeiinia. Viimein pari kuppia oli tippunut, ja Hanna kaatoi itselleen mukillisen. Hän ei lisäillyt kahviin mitään vaan istui pöydän ääreen juomaan ja nauttimaan vielä hetken rauhallisuudesta. Seuraavan kerran ehtisi kunnolla henkäistä vasta illalla. Eilen oli kyllä ollut mukavaa istua vieraiden seurassa, laulaa ja jutella niitä näitä. Oli käynyt tuuri, että joukossa ei ollut yhtään hankalaa tapausta. Samassa hän kuuli askeleita ja valpastui, pian keittiön ovensuussa seisoi Kalevi.

- Huomenta, Hanna tervehti.

- Huomenta, minä käyn laittamassa auton lämmitykseen, mies sanoi ja katosi eteiseen.

Hanna ei ehtinyt sanomaan mitään, mutta nyökkäsi miehen selällä. Ihan kuin siitä olisi ollut jotain hyötyä. 

Hanna oli ehtinyt juoda mukillisensa loppuun, kun Kalevi palasi.

- Liikenisikö tuosta minullekin? mies kysyi ja nyökkäsi kohti kahvinkeitintä.

- Tietysti, Hanna sanoi automaattisesti ja katui, ettei ollut keittänyt isompaa pannullista. Hän ratkaisi ongelman ottamalla Kaleville muumimukin ja siten sai oman jättimukinsa vielä puolilleen.

- Haluaisitko syömistä?

- En, kahvia vaan, että saa päivän käyntiin. Ajateltiin tuossa emännän kanssa, että lähdetään puoli seitsemän maissa ajamaan kirkkoon, ettei myöhästytä. Maire saa vielä hetken nukkua.

- Maitoa tai sokeria?

- Kuka hullu sitä hyvää kahvia niillä pilaamaan? Kalevi kauhistui.

- Sitähän minäkin, Hanna sanoi ja istui omalle paikalleen.

- Sinulla on aamut aikaisia.

- Niinhän ne on, mutta ilman vieraitakin joutuu viimeistään seitsemältä heräämään. Hevoset pitää ruokkia.

- Eläimet ne on minutkin opettaneet aamuvirkuksi. Lehmien takia olen herännyt puoli viideltä melkeinpä aina, niin ei sitä enää osaa muuttaa tapojaan.

He olivat juuri siirtyneet keskustelemaan lypsytilallisen arjesta Hannan ammatteihin, kun Kalevi hoksasi katsoa kelloaan.

- Jopas aika rientää, minun täytyy lähteä herättämään Maire, että päästään joskus lähtemäänkin.

- Tosiaan, ja minä alan valmistaa aamiaista.

Hanna nosti Kalevin jättämän mukin pöydästä astianpesukoneeseen ja laittoi sen jälkeen puurokattilan hellalle. Riisipuuron keitolla kannatti aloittaa, sillä se ottaisi aikansa kiehuessaan kunnon puuroksi.

Hanna oli viipaloimassa paprikaa, kun Rilla raahusti keittiöön.

- Huomenta, Hanna tervehti.

- Huomenta, Rilla vastasi ja meni tutkimaan jääkaapin sisältöä. Rilla teki kaksi voileipää ja otti jogurtin täydentämään aamiaistaan, kun meni pöytään istumaan.

- Miten menee? Hanna kysyi.

- Ihan ok, Rilla vastasi suu täynnä leipää.

- Sitten kun olet syönyt, niin voisit kattaa pöydän. Vaikka en tiedä, tuleeko kukaan heti seitsemältä syömään. Eilen taisivat melkein kaikki olla syömässä siinä kahdeksan maissa? Maire ja Kalevi ovat kirkossa ja tulevat vasta joskus myöhemmin.

Rilla oli äänistä päätellen siirtynyt lusikoimaan jogurttia, ja Hanna vaihtoi paprikan kurkkuun. Pian tyttö nousi ja lähti kattamaan pöytää, työ oli jo tuttua, joten Hannan ei tarvinnut neuvoa tai vahtia. Joten hän keskittyi hämmentämään riisipuuroa, joka kiehui hiljaisella lämmöllä. Hanna olisi halunnut kokeilla sitä pohjaanpalamatonta maitoa, mutta kun kaiken piti olla laktoositonta, niin se ei tullut lukuun. Siksi puurokattilan vieressä sai olla tämän tästä.

- Hei, viitsitkö käydä ruokkimassa hevoset? Minä en uskalla jättää puurokattilaa, ettei pala pohjaa. 

Rilla myöntyi ja lähti Lipon ja Lyytin luo.

Hanna täytti leipäkorit, asetteli leikkeleet ja juustot vadille ja laittoi kananmunat kiehumaan. Kello tuli seitsemään, ja kuten hän oli arvellutkin, ei ketään näkynyt vielä aamiaisella. Hän kaatoi riisipuuron salin tarjoilupataan, jossa puuro pysyisi lämpimänä. Nyt olisi kaikki valmista, täytyi vain odottaa milloin asiakkaat heräisivät.

- Hui, kun siellä on kylmä, Rilla valitteli sisään tullessaan.

Hanna vilkaisi mittaria ja pakkaslukema huiteli 20 asteen huonommalla puolella.

- Onpas se tosiaan yön aikana kiristynyt.

- Mitäs sitten? Rilla kysyi.

- Odotellaan, jos haluat voit mennä omaan huoneeseen.

- Voinko?

- Sen verran hiljaiselta kuulostaa, että mene vain.

Rilla väläytti hymyn ja lähti yläkertaan. Hanna tarkisti vielä kerran, että pöytä oli valmis ja lähti sitten kiertämään alakerran vessat läpi, että niissä oli kaikki kunnossa.

Hiljalleen ihmiset havahtuivat uuteen päivään ja saapuivat syömään. Venla ilmestyi ensimmäisenä pöytään ja naisen pyynnöstä Hanna istui hänen seuraansa. Venla hehkutti edelleen eilistä ratsastusretkeä. Hanna kuunteli, nyökkäili ja oli tyytyväinen, että Venla ei vaikuttanut enää ihan niin säikyltä. Vaikka kyllä tämä hätkähti ikävästi, kun Lauri tuli huomenia toivottaen aamiaiselle. Myös Jarmo ja Kati olivat yllättävän aikaisia lintuja, Tinoa Hanna ei odottanut aamiaisella edes näkevänsä. Ei sillä, ei hän ollut nähnyt poikaa muutenkaan.

Hanna kaatoi kahvia ja täydensi pöytää sitä mukaa kuin vieraat sitä tyhjensivät. Vaihtoi sanan sinne ja toisen tänne. Kaiken aikaa hän tunsi olevansa elementissään, tämä oli ehdottomasti hänen juttunsa. Kun Maire ja Kalevikin olivat saapuneet ja syöneet, Hanna uskalsi alkaa raivata pöytää. Hän rypisti kulmiaan kahdelle käyttämättömälle mukille. Tino ja kuka toinen? Oliko Rilla laskenut aamulla mukit väärin? Miettiessään Hanna tajusi, että ei ollut nähnyt Arvia aamiaisella. Halusiko mies vain nukkua pitempään vai oliko tälle tapahtunut jotain? Hanna pysähtyi hetkeksi miettimään ja päätti sitten käydä katsomassa. Mies oli kuitenkin piha-aitassa, joten jos hänellä olisi hätä, avunhuudoista he eivät täällä sisällä tietäisi mitään. Hanna nykäisi toppatakin ylleen ja Kuomat jalkaan ja asteli pihan poikki. Hän koputti Arvin ovelle, mutta sisältä ei kuulunut mitään. Hanna rypisti jälleen kulmiaan, mitäs nyt? Hän koputti uudestaan ja kun ei vieläkään kuulunut mitään, varovasti hän kokeili ovea. Se oli lukossa. Hanna halusi saada varmuuden, että Arvilla oli kaikki kunnossa, joten hän kääntyi ympäri ja lähti hakemaan sisältä aitan avainta.

- Arvi, Hanna kutsui, kun hän aukaisi oven. Kukaan ei vastannut ja Hanna astui sisään napsauttaen valot päälle. Yksi vilkaisu ja hän tiesi, että kaikki ei ollut kunnossa. Arvi makasi sängyssä ja melkein saattoi luulle, että tämä vain nukkui. Mutta vain melkein. Jotenkin Hanna tiesi hänet elottomaksi jo ennen kuin hän ehti miehen viereen ja kokeili varovasti pulssia. Iho oli jo kylmää, eikä pulssia tietenkään löytynyt. Hanna astui muutaman askeleen taaksepäin ja kiitti onneaan, että oli ottanut kännykän taskuunsa. Hän soitti hätäkeskukseen ja yritti katsella puhelun yhdistyessä kaikkea muuta kuin Arvia. Se onnistui kovin huonosti. Kun toisessa päässä vastattiin, Hanna esitteli itsensä ja pysähtyi sekunnin osasiksi miettimään mitä sanoisi.

- Minulla on täällä vieras, joka on kuollut, hän sanoi, kun ei mitään parempaakaan keksinyt.

Hätäkeskuspäivystäjä kysyi Arvista ja tilan osoitteen. Hanna vastaili ja yritti samalla miettiä, miten hänen pitäisi toimia nyt?

- Voitte sulkea puhelimen, apua on tulossa, mies sanoi ja Hanna painoi  hiljaisena lopun puhelulle.

Yhtäkkiä hän ei halunnutkaan olla Arvin kanssa samassa tilassa, hän peruutti ulos ja lukitsi oven uudelleen. Hanna palasi kuistille ja jäi miettimään tilanteen etenemistä. Milloin hän kertoisi vieraille ja miten? Ja ennen kaikkea mikähän Arville oli tullut? Oliko miehen sydän pettänyt vai sitten vaikka aivoinfarkti? Olihan tämä jo iäkäs, mutta Arvi oli vielä eilen ollut niin leppoisa ja hyväntuulinen ja terve. Nyt kuitenkin kuollut. Hannaa värisytti, eikä pelkästään pakkasen takia. Kuolema Valamäessä ei ollut ihan sitä mitä hän oli joululta odottanut.

14. luukku