10. luukku: Lauri

Lauri huokasi syvään, hän oli ääriään myöten täynnä. Kinkku oli ollut erinomaista, perunalaatikko lähes yhtä hyvää kuin äidin tekemä ja graavilohen kanssa hän voisi melkein mennä naimisiin. Samalla hän katsoi, kun Hanna kantoi karpalojäädykkeen ja kuuman kinuskikastikkeen pöytään. Ehkä hän ei ihan niin täynnä olisikaan, ettei voisi ihan pikkaisen vielä maistaa. Eikös jälkiruoka mennytkin ihan omaan vatsaan?

- Olin ihan varma, että en jaksa syödä enää mitään, mutta nyt kun näin tuon jälkiruuan… Kalevi sanoi ääneen Laurin ajatukset.

Porukka oli oikeastaan tasaisesti kaiken ikäisiä, mutta Lauri olisi kaivannut rentoa oman ikäistään seuraa. Iiris ja Petteri olivat jotenkin kylmiä ja vaikeasti lähestyttäviä, ja nainen, joka istui Mairen vieressä, vaikutti niin aralta, että Lauri ei ollut saanut selville edes hänen etunimeään. Vanhempi väki oli yllättävän mukavaa, mutta sukupolvien välistä kuilua ei voinut olla huomaamatta. 

Lauri leikkasi itselleen palan jäädykettä ja kaatoi kinuskia annoksen päälle. Hän maistoi varovasti ja tiesi heti tulleensa taivaaseen. Jos hänen mahalaukkunsa tämän takia repeäisi, ainakin syy oli ollut hyvä. Lusikoidessaan jälkiruokaa alas, hän kiinnitti huomiota vastapuolella istuvaan perheeseen. Äiti ja poika sihisivät toisilleen jotain ja yrittivät samalla olla niin, että kukaan ei huomaisi heidän sanailuaan. Tavallaan Lauri ymmärsi poikaa, mutta teki silti mieli sanoa hänelle, että koettaisit aikuistua ja kunnioittaa äitiäsi. Lauri oli monen monta kertaa katunut sitä kaikkea kuonaa, mitä oli teini-iän kuohunnassa äitinsä niskaan kaatanut. Hän oli yrittänyt hyvittää käytöstään myöhemmin, mutta silti asia painoi häntä. Ja enää oli liian myöhäistä pyydellä anteeksi. Siksi hän oli tänne tullut joulua viettämään. Ajatus yksin joulun vietosta ei vielä houkuttanut, ehkä hän ensi vuonna pystyisi siihen, nyt hän oli vain halunnut kodinomaisen joulun.

Viimeisen lusikallisen nielaiseminen kävi jo työstä ja hetken Lauri vain istui hengittämässä pohtien pitäisikö lähteä oksentamaan. Hanna tuli tarkistamaan joko kaikki olivat saaneet syötyä.

- Kiitos todella paljon, ruoka oli ihan liian hyvää, Lauri sanoi ja sai Hannan hymyilemään.

- Mukava kuulla.

Muutkin kiittelivät Hannaa ateriasta ja nainen nyökkäili hymyillen.

- Savusauna on valmis vaikka heti. Haluatteko miesten- ja naistenvuorot vai käydä pariskunnittain ja perheittäin saunassa?

Hiljaisuus laskeutui pöytään.

- Kuinka moni haluaa saunaan? Arvi lopulta kysyi, kun kukaan muu ei tehnyt elettäkään puheen aloittamiseen.

Kalevi ja Maire nyökkäsivät.

- Minä voin lähteä, Petteri sanoi.

- Mutta Petteri, Iiris hänen vieressään sanoi, mutta Petteri ei vaimoaan kuunnellut.

- Ja minä voisin lähteä myös, Lauri ilmoitti.

- No jos Kalevi ja Maire menevät ensin ja me miehet sitten kun te tulette pois? Arvi ehdotti

- Minä en tykkää saunoa kovin pitkään, joten pääsette aika pian Kalevin kaveriksi, Maire sanoi.

- Hienoa, että asia järjestyi. Kahdeksalta on ohjelmassa joulupukin vierailu, nähdään sitten kuinka kilttejä olette olleet, Hanna naurahti.

Pöytäseurue hajaantui eri puolille taloa. Lauri lähti hakemaan huoneestaan saunomiskamppeet valmiiksi. Hän lastasi muovikassiin pyyhkeen ja puhtaat vaihtovaatteet ja vei kassin eteiseen kenkiensä viereen. Hän kuuli salista ääniä ja meni katsomaan, ketkä olivat jääneet sinne. Petteri istui juttelemassa Arvin kanssa, ja Lauri liittyi miesten joukkoon.

- Juuri tuon takia minä en ole ikinä naista viereeni huolinut, aina niillä kenkä puristaa jostakin ja sekin on miehen vika, Arvi selitti.

Petteri vain nyökkäsi ärtyneen näköisenä. Lauri ei ollut ihan varma, aiheuttiko ärtyneisyyden Arvi vai Iiris.

- Minä vain haluaisin takaisin sen Iiriksen, jonka kanssa menin naimisiin, tämä lopulta huokaisi.

Eli Iiriksestä oli kyse. Lauri ojensi jalkansa ja risti kätensä vatsan päälle. Nojatuolissa oli niin mukavaa, että olisi melkein voinut nukahtaa.

- Entäs Lauri, onko sinulla naista?

Lauri katsoi Arvia ja pudisti päätään.

- Vielä ei ole löytänyt sellaista, jonka takia alkaisin tehdä kompromisseja.

- Sellainen vinkki kokeneemmalta, että on asioita, joista ei voi tehdä kompromisseja, Petteri totesi synkeänä.

- Ai on vai? Lauri ihmetteli. Eikö kaikkeen muka ollut neuvotteluratkaisu, joka miellytti kumpaakin osapuolta?

- Lasten hankinta.

Lauri rypisti kulmiaan. Niin tosiaan, jos toinen halusi ja toinen ei, niin siinä asiassa ei ollut kyllä välimuotoa. Sekö Iiriksen ja Petterin välejä hiersi?

- Olen joskus miettinyt, että olisiko sen verran pitänyt naisen kanssa yrittää, että olisi saanut lapsen, Arvi mietiskeli.

- Minusta on alkanut tuntua, että en todellakaan ole valmis isäksi. En ehkä ikinä, mutta varmasti en juuri nyt, Petteri tuhahti.

- Olisi ihminen, jossa olisi puolet minua. Kai se johtuu vanhenemisesta, mutta välillä mietin, että sitten kun kuolen, niin eihän minusta jää mitään tänne. Jos olisi lapsi, se ainakin säilyisi minusta jäljellä, Arvi maalaili.

- Minä en ole miettinyt tuollaisia ollenkaan, Lauri sanoi ja toivoi, että puheenaihe vaihtuisi toiseksi.

- Sinä olet vielä niin nuori, Arvi hymähti.

Niin no, jos nuoreksi laskettiin 34-vuotias, niin kai hän sitten oli. 

- Olettekos te aiemmin olleet savusaunassa?

Sekä Lauri että Petteri pudistivat päätään.

- Sitten teille tulee hieno kokemus. Löylyt on siellä jotenkin lempeämmät kuin tavallisessa saunassa.

Samassa Maire jo ilmestyi ovensuuhun.

- Teidän vuoronne, hän ilmoitti posket punaisina ja pyyhe turbaanina hiusten suojana.

- Etkös sinä nyt kiirehtinyt turhaan? Arvi epäili.

- En, en. Minä kyllä tykkään käydä saunassa, mutta en olla siellä.

- No sitten, me lähdetään.

Lauri nousi ja käveli muiden perässä eteiseen. Ulkona pakkanen oli kiristynyt ja tähtitaivas tuikki korkealla heidän yläpuolellaan.

- Missä se sauna edes on? Lauri kysyi, kun tajusi, että hänellä ei ollut aavistustakaan suunnasta.

- Tuossa meidän mökin vieressä, Petteri opasti ja Lauri nyökkäsi.

Petteri nykäisi saunan oven auki, ja Lauri haistoi heti savun. Sauna oli vanha,  varmaan samoja ikiä kuin talokin.

Mutkattomasti Lauri kääntyi riisumaan, otti seinäkoukusta pefletin ja avasi ensimmäisenä saunan oven.

- Tulittehan te, Kalevin ääni kuului saunan nurkasta.

Saunassa oli sen verta hämärää, että Lauri varmisti etenemisensä käsikopelolla. Kiuas sijaitsi nurkassa hänen oikealla puolellaan ja lauteet olivat U-kirjaimen muotoiset. Lauri istui ja toivoi, että jäi tarpeeksi kauaksi Kalevista. Olisi niin noloa pimeyden takia istua väärään paikkaan, ja kohta huomata kättä liikauttamalla, että osuikin Kalevin reiteen.

- Onko täällä hyvät löylyt? Lauri kysyi varmistaakseen etäisyyden.

- Kokeillaan, Kalevi sanoi ja ääni tuli sopivan kaukaa.

Kalevi heitti vettä kiukaalle, ja samaan aikaan ovi aukesi, kun Petteri ja Arvi tulivat saunan puolelle.

- Eikö täällä ole tämän enempää valoa? Petteri ihmetteli.

- Tämä on savusauna, täällä kuuluukin olla hämärää, Kalevi opasti.

- Tämä ei kyllä ole enää mitään hämärää, Petteri purnasi.

- Hei pitäkää jotain ääntä, että en istu teidän syliinne.

- Minä olen täällä, Lauri ilmaisi oman sijaintinsa.

- Ja älä sitten tänne nurkkaan tule, Kalevi sanoi napakasti.

Lauteet narahtivat, kun Petteri ja Arvi pääsivät istumaan, ja Kalevi heitti taas hieman lisää löylyä. Lauri nojasi varovasti taaksepäin, rentoutui kun tunsi lämpimän seinän selkänsä takana ja pisti silmänsä kiinni. Toisinaan löylyvesi suhahti pehmeästi kiukaalle ja taustalle jäi Arvin ja Kalevin kevyt jutustelu. Lauri hengitti syvään, äskeinen ruuan jälkeinen painavuus vaihtui saunan lämmössä keveydeksi.

11. luukku