Cecilia koputti enää vain muodon vuoksi Kristan huoneen oveen ja astui sisään. Krista ja hänen isänsä Hannu kääntyivät katsomaan Ceciliaa.
- Moi, Krista toivotti ilahtuneen näköisenä.
Cecilia hymyili tytölle, tämä näytti aina yhtä iloiselta
hänet nähdessään.
- Hei, Cecilia vastasi ja nyökkäsi myös Hannulle.
- Minä voisin tässä välissä lähteä syömään, Kristan isä totesi
ja nousi seisomaan.
Cecilia väisti huoneen seinustalle, kun Hannu käveli ulos.
Hän oli huomannut, että lähes aina joku perheenjäsen oli Kristan luona. Heidän
lisäkseen hän oli tavannut Kristan mummon ja papan ja kummin.
- Mä tulin sellaiselle pikavisiitille, kun huomenna lähdetään
sinne Roomaan, Cecilia totesi istuessaan Kristan sängyn viereen.
- Ai niin, pääsiäinen onkin jo viikonloppuna. Ootko sä ennen
käynyt Roomassa?
- Joo, joskus yläasteella perheen kanssa. Mä en tiedä kumpaa
odotan enemmän: italialaista jäätelöä vai shoppailua. Noi kyllä sulkee toisensa
pois, että pitää valita vain toinen, Cecilia naurahti.
Keväinen auringonvalo siilautui ikkunasta niin että Cecilian
oli siirrettävä tuoliaan varjoon. Krista oli unohtunut tuijottamaan ulos.
- Oletko sä matkustanut? Cecilia kysyi saadakseen Kristan
palaaman takaisin tähän hetkeen.
- Kun mä ekan kerran paranin tästä, niin käytiin koko perhe
Kanarialla, ja siinä on mun ulkomaan matkat. Olisin kyllä halunnut reissata.
Mutta niinhän mä halusin niin paljon kaikkea muutakin.
Puristava tunne kuroutui Cecilian kurkkuun. Krista oli
kääntänyt jälleen katseensa ulos. Ideanpoikanen iskostui Cecilian päähän ja hän
kysyi Kristalta:
- Mihin sä olisit kaikista eniten halunnut matkustaa?
- New Yorkiin, tyttö vastasi hetkeäkään epäröimättä.
- Se on kyllä ihana kaupunki, Cecilia nyökytteli.
- Tietysti sä olet käynyt siellä. Frendit, Sinkkuelämää, Gossip
Girl, shoppailumahdollisuudet, ihmiset, Starbucks, Central Park, energia… Onko
se sellaista miksi mä sen olen kuvitellut?
Cecilia nyökkäsi, eikä raaskinut sanoa, että Nykki oli vielä
jotain paljon enemmän. Mutta hän pitäisi huolen, että Krista saisi maistaa
vielä palan isoa omenaa.
- Hei, on mullakin hyviä uutisia. Mun veriarvot on sen verran
parantuneet, että mä pääsen ehkä kotiin.
- Vau, tosi mahtavaa! Cecilia huudahti. Hän hymyili yhtä
leveästi Kristan kanssa ja kurotti sitten puristamaan tytön hentoa käsivartta.
- Oma sänky ja omat vaatteet, Krista huokaisi.
- Tuuthan sä käymään sitten kotonakin? hän varmisti.
- Tietty. Meidän lento on maanantaina takaisin, mutta tiistaina tai keskiviikkona tuun ehdottomasti. Jos vaan annat teidän osoitteen.
Cecilia näppäili puhelimensa muistiin Kristan osoitteen ja
kysyi mitä Krista halusi Roomasta tuliaiseksi.
- Et tuo mitään, tässä on jo tarpeeksi, Krista sanoi ja
sipaisi päätään peittävää huivia.
- Eli jätät mulle vapaat kädet. Sekin käy, Cecilia virnisti.
Krista naurahti ja pudisti päätään: - Sä olet mahdoton.
Cecilia vain hymyili takaisin, kyllä hänen matkalaukkuunsa
mahtuisi joku pieni juttu Kristalle.
- Meille taitaa kummallekin tulla aika hieno pääsiäinen, hän
sanoi.
- Siltä vaikuttaa, Krista hymyili.
- Mämmi vai pasha?
- No iu, ei kumpikaan. Suklaamunat ja yllätykset.
- Ollaan samikset. Tai mun pääsiäisherkku on Mignonit.
- Oi, ne on herkkua. Pitää laittaa äidille viestiä, että ostaa
niitä.
- Mä joudun tästä nyt lähtemään. Mun pakkaaminen on siinä
vaiheessa, että oon nostanut matkalaukun makkarin lattialle ja toivon, että se
olisi mystisesti täyttynyt sillä aikaa, kun mä olen täällä.
- Ehkä sun Dobby on ollut ahkera.
Cecilia rypisti kulmiaan. – Dobby?
- Älä vaan sano, että sä et tiedä Harry Potteria.
- No kyllä mä nyt Harry Potterin tiedän, Cecilia sanoi.
Hänen ilmeensä olivat selvästi käyneet Kristalle tutuiksi,
sillä tyttö huokasi: - Sä et siis ole lukenut kirjoja tai katsonut edes
leffoja.
- No en.
- Cecilia, Krista torui. – Luet kirjat ja katsot elokuvat, et
tule katumaan.
Cecilia nyökkäsi. Häntä ei voisi vähempää kiinnostaa
tuollaiset satukirjat, mutta ei hän sitä Kristalle kertoisi.
- Mutta joo, mä lähden pakkaamaan.
- Ota Viisasten kivi lentolukemikseksi.
- Harkitsen asiaa, Cecilia hymähti ja arveli, että Krista
viittasi taas siihen noitapoikaan.
- Pidä kivaa Roomassa.
- Toivottavasti sä pääset kotiin. Eli pidä kiva pääsiäinen ja
syö paljon Mignoneita.
Cecilia nousi ja kurotti tutusti halaamaan Kristaa ennen
lähtöään. Ovella Rasmus tuli häntä vastaan. Ei heidän välejään voinut hyvällä
tahdollakaan sanoa lämpimiksi, mutta nykyisin Rasmus oli sen verran leppynyt,
että saattoi toisinaan jopa nyökätä Cecilialle. Cecilia liikautti leukaansa
pari senttiä Rasmuksen kohdalla ja suuntasi hissien kautta kotiin.
Seuraavana aamuna Cecilia kirosi raskaasti kellon soittoa.
Miksi he olivat ottaneet aamulennon Roomaan? Jotenkin se liittyi siihen, että
ehtivät olla mahdollisimman paljon ikuisessa kaupungissa, mutta enemmän kuin
neljä tuntia yöunta olisi myös ollut kiva. Cecilia alkoi löytää lähtöintoa vasta lentokentällä toisen
kahvikupillisen jälkeen Viivin ja Jennyn pulputtaessa innostuneena tulevasta
matkasta. Cecilia alkoi osallistua keskusteluun ja istuessaan lentokoneen
paikalle 16 B hän oli jo oma itsensä. Sekä Viivi että Jenny olivat käyneet aiemmin Roomassa, joten
pakollisia nähtävyyksiä ei tarvinnut kierrellä. Kolmikko oli sopinut menevänsä
sinne minne nenä näyttäisi ja käyttävänsä aikansa syömiseen, shoppailuun ja
ihan vaan yleiseen rentoiluun.
Suomen kevääseen verrattuna Rooman kevät tuntui
jo ihan kesältä ja Cecilia nautti lämmöstä, kun he kävelivät laukkujaan
raahaten ulos lentokentältä. Ihana lämpö muuttui taksissa kuumuudeksi ja
Cecilia oli hikinen, janoinen ja ärtynyt, kun taksi viimein pysähtyi heidän
hotellinsa eteen.
- Mä haluan ekana suihkuun, hän ilmoitti ystävilleen, kun he
jonottivat tiskille suuressa aulassa.
- Mä käyn sitten sun jälkeen, tuntuu kuin olisi saunasta
tullut, Viivi vastasi ja leyhytti passilla kasvojaan.
Lopulta edellä asioinut huonosti englantia puhunut
mummoryhmä sai huoneensa avaimet ja kolmikko pääsi tekemään
sisäänkirjautumisen. Heidän huoneena oli tilava ja ennen kaikkea viileä,
Cecilia laski laukkunsa parisängyn viereen ja suuntasi pyyhkeen kanssa
kylpyhuoneeseen. Autuaana hän pesi viileällä vedellä pois hikisen matkan jäljet.
- Siistiä, tähän näkyy Pietarinkirkko, Jenny ilmoitti ikkunan
edestä, kun Cecilia tuli suihkusta.
Cecilia väisti Viiviä ja meni sitten ikkunaan. Valtava
vaalea monumentti kupolikattoineen hehkui sinistä taivasta vasten.
- Aika nättiä, hän nyökkäsi ja palasi matkalaukulleen etsimään
sopivia vaatteita ensimmäiselle päivälle.
- Puhuttiin, että lounas voisi olla kova sana alkuun.
- Joo, ehdottomasti ensin ruokaa, Cecilia oli samaa mieltä
Jennyn kanssa.
Sujahdus lomamoodiin kävi yllättävän helposti. Taivaallinen
äyriäispasta ja pari lasia valkoviiniä kivassa pikkuravintolassa, kuljeskelua
kaupungin keskustassa vailla päämäärää, lämpö ja tieto siitä, että sai pari
päivää ihan vain olla. Niin, ei se kovin paljoa vaatinut.
Cecilia sai jälleen huomata kuinka aika liikkui eri paikoissa
eri tahtia. Tunnit kirjastossa olivat paljon pitempiä kuin päivät Roomassa.
Tuntui, että he olivat yhdessä silmänräpäyksessä siirtyneet ensimmäiseltä
lounaalta loman viimeiseen illalliseen.
- Täydelliselle irtiotolle, Viivi sanoi ja nosti lasiaan.
Cecilian ja Jennyn oli helppo yhtyä maljannostoon.
- Tämä tuli niin tarpeeseen.
- Vaikka et saa matkalaukkua kiinni, Viivi nauroi.
- No mä vähän innostuin Via del Corsolla.
- Ja Piazza di Spagnalla.
- Ja Via Condottilla, Jenny täydensi Cecilian luottokorttia
verottaneen trion.
- Kokeillaan, että te istutte laukun päällä ja mä yritän saada
vetoketjun kiinni.
- Pitää syödä sitten kunnolla, että varmasti painetaan
tarpeeksi, Viivi mutisi ja keskittyi lukemaan ruokalistaa.
Cecilia laski katseensa menuun ja mietti mikä ruoka oli
jäänyt lomalla vielä kokeilematta. Jenny oli valinnut illallispaikaksi kahden
Michelin-tähden ravintolan lähellä Tiber-jokea.
- Olisiko tuo kahdeksan ruokalajin maistelumenu sopiva päätös
lomalle? Cecilia katsoi ruokalistan yli ystäviään.
- Kannatetaan, näistä herkuista lukiessa iskee valinnanvaikeus,
Jenny, porukan kulinaristi, myöntyi, eikä Viivikään esittänyt vastaväitteitä.
Ruoka oli taivaallista, Cecilia myönsi jo maistaessaan toista ruokalajia: osteria
vesimelonin kera. Hyvä ruoka, aina täysi viinilasi ja samalla aaltopituudella
käyty keskustelu saivat Cecilian rentoutumaan. Niin täydellisesti, että kun hän
huomasi miehen katseen salin reunalta, hän ei panikoinut tai vetäytynyt
kuoreensa, vaan kävi uteliaaksi. Miehen katse ei ollut limaisen tungetteleva,
kuten niin monella muulla roomalaisella miehellä, vaan se oli kohtelias, vähän
jopa ujo.
Cecilia kuunteli puolella korvalla ystävien jutustelua, söi
ruokaansa täysin tietoisena miehestä ja pienen hetken kuluttua vilkaisi oikeaan
suuntaan. Samaan aikaan mies kohotti katseensa Cecilian silmiin. Cecilia
kallisti hieman päätään ja arvioi miestä. Hän oli komea, olisi helposti käynyt
italialaisesta mallista. Tämän seurassa oli kaksi vanhempaa miestä, mutta
heitä Cecilia ei sen tarkemmin noteerannut. Hän käänsi katseensa hetkeksi
lautaselle. Otti valkoviinilasin käteensä, siemaisi viiniä ja katsoi lasin
reunan yli miestä. Cecilia laski lasin alas, hymyili varovasti ja käänsi
katseensa pois.
Silmäpeli jatkui läpi aterian. Cecilian olo oli kevyt ja
kupliva, hän nautti tilanteesta. Ei pysähtynyt miettimään tai analysoimaan,
vaan oli hetkessä kiinni. Seitsemännen ruokalajin jälkeen hän alkoi miettiä
mitä tekisi. Tai tekisikö mitään. Lähtisi ystävien kanssa hotelliin nukkumaan
vai tarjoaisi miehelle mahdollisuuden tulla juttusille? Ja sitten…? Jännittynyt
kutina värisi jossain vatsanpohjassa. Oi kyllä.
- Nyt pidätte katseet tiukasti toisissanne, Cecilia sanoi, ja
Viivi ja Jenny kääntyivät katsomaan häntä.
- Ei kun katselette nyt vaan toisianne tai lautasia tai jotain
sellaista. Tuolla seinän vierustalla istuu eräs mies, joka vaikuttaa aika
mielenkiintoiselta tapaukselta.
- Hallelujaa, vihdoinkin, Viivi huokaisi.
- No niinpä, Cecilia sanoi ja esti ajatustensa ryntäämisen
yhtään mihinkään muuhun kuin tähän hetkeen.
- Mitä mä teen?
- Miten niin mitä teet?
- No en kai mä voi vaan rynnätä tuonne ja… Cecilia jäi
hakemaan sanoja aikeilleen.
- Et, mutta sun pitää järkätä tilaisuus sille lähentyä. Mitä
se tekee?
- Juo kahvia.
- Eli lähtee kohta.
- Katso sitä pitkään ja lähdet sitten käymään vessassa, ehkä
se seuraa sinua ja voit eteisessä sanoa jotain, jos se ei saa suutaan auki.
Cecilia henkäisi ja tiesi Viivin olevan oikeassa. Hän ei
voinut vain istua ja odottaa, että mies lähtisi.
- Kokeile ensin tuota, mä olisin ehdottanut punaviinin
kaatamista sen syliin, Jenny virnisti.
Cecilia tavoitti miehen katseen, hymyili ja nousi ylös
pöydästä. Ryhdikkäänä, mutta hermostuneena hän kulki salin läpi korot kopisten
ja toivoi miehen seuraavan.
Askeleita ei kuitenkaan kuulunut hänen jäljessään ja
pettyneenä hän astui vessaan. Cecilia pysähtyi peilin eteen ja korjaili
huulipunansa takaisin täydelliseksi. Sen enempää hän ei halunnut vessassa
hengailla, joten hän palasi aulaan. Sydän jätti yhden lyönnin väliin, kun mies
seisoi odottamassa. Cecilia seisahtui, eikä voinut ihan varmaksi uskoa
tilannetta.
- Hei, mies sanoi pehmeästi.
- Hei, Cecilia vastasi ja tajusi kuulostavansa hermostuneelta.
- Haluaisitko sinä ja ystäväsi liittyä seuraani lasilliselle?
Tuossa vieressä on kiva pieni baari ja olisi mukava tutustua paremmin, ujo hymy
oli saada Cecilian sulamaan.
- Se olisi mukavaa, Cecilia vastasi kohteliaasti.
- Hienoa, mies henkäisi helpottuneena. Tajusi selvästi
innostuneisuutensa ja virnisti hurmaavasti.
- Minä hankkiudun eroon asiakkaistani ja odotan teitä aulassa.
Teillä näyttää olevan ateria vielä kesken.
Cecilia pystyi enää nyökkäämään. Katse heidän välillään
venyi, kunnes mies liikahti.
- Täytyy mennä, ennen kuin he alkavat ihmetellä mihin jäin.
- Nähdään, Cecilia kiiruhti sanomaan. Odotti, että mies katosi
salin puolelle ja lähti perässä.
- No? Jenny ja Viivi henkäisivät yhtä aikaa, kun hän palasi
istumaan.
- Hän kutsui meidät lasilliselle viereiseen baariin. Odottaa meitä
aulassa, tai minua, teillä on kiire nukkumaan tai jotain.
- Oletko varma?
- Sataprosenttisesti, Cecilia vastasi ja kävi malttamattomasti
jälkiruokansa kimppuun. Mitä nopeammin hän saisi lusikoitua mauttomaksi
muuttuneen punaherukkagranitan sitä nopeammin hän pääsisi tutustumaan tuohon
mieheen.
Matteoon. Mies esittäytyi heti ravintolan ulkopuolella Cecilialle
ja tämän ystäville. Viivi ja Jenny vetosivat väsymykseen, ja Cecilia jäi
Matteon kanssa kahdestaan.
- Mistä olet kotoisin? Matteo kysyi, kun he lähtivät
kävelemään kohti miehen mainostamaa baaria.
- Suomesta.
- Suomi, kaukana pohjoisessa. Mikä toi sinut Roomaan? Business or pleasure?
- Pleasure, Cecilia kätki hymynsä. Matka saattaisi muuttua
pelkästä huvista nautinnoksi vielä tänä yönä. Pelkkä ajatus ajoi vatsanpohjan
värinän uusille kierroksille.
- Tulin viettämään ystävieni kanssa pääsiäislomaa
opiskelukiireiden keskellä.
- Ah, mitä opiskelet?
Keskustelu Matteon kanssa oli luontevaa ja mukavaa. Baari
oli pieni ja intiimi, viini juotavaa ja heidän välillään hiljalleen kasvava
jännite oli melkein liikaa Cecilialle.
- Missä teidän hotellinne oli? Lähden varmistamaan, että
pääset varmasti perille, Matteo sanoi.
Hemmetin herrasmies, Cecilia tuskaili mielessään ja päätti
olla rohkea.
- Tai sitten voisit tarjota minulle yömyssyn kotonasi.
Leikkisä hymynkare kuoli Matteon suupielestä, hän nojasi
vähän lähemmäksi, niin että Cecilia juopui entisestään hänen tuoksustaan.
- Oletko varma?
Cecilia nyökkäsi ja tarttui ojennettuun käteen.
Yö oli lämmin, Matteon käsi hänen kädessään kuuma ja Cecilia
toivoi joka askeleella heidän olevan jo perillä. Lopulta Matteo johdatti hänet pieneen yksiöön, tarjosi
viskilasin, jonka Cecilia laski pöydälle ensimmäisen siemauksen jälkeen. Hän
halusi päänsä täyteen aivan jostain muusta kuin alkoholista.
Kevyt ja tunnusteleva suudelma vaihtui nopeasti kuumaksi
ahmimiseksi, vaatteita riuhdottiin pois ja kompastellen he saavuttivat sängyn.
Vieläkään Cecilia ei ajatellut, hän keskittyi lämpimään ihoon, kiinteisiin
lihaksiin, suudelmiin, kosketuksiin ja ahnaaseen himoon.
- Minun pitäisi lähteä, Cecilia mutisi pitkän, pitkän ajan
kuluttua.
- Jää yöksi.
- Voi kun voisinkin, mutta lento lähtee aamulla ja minulla on
pakkaaminen vielä kesken ja… Voit varmaan soittaa taksin, Cecilia selitti ja
alkoi kammeta itseään ylös.
- Minä lähden saattamaan.
- Ei sinun tarvitse.
- Älä luule, että päästän sinua yksin yöhön, Matteo mutisi ja
veti Cecilian taksiin itseään vasten.
- Meidän täytyy sitten lähteä.
- Ihan kohta, Matteo kuiskasi hänen korvaansa ja liikahti
niin, että Cecilia unohti kiireensä.
Lopulta he pääsivät ulos asunnosta, eikä Cecilia voinut
hymylleen mitään. Hän ei liioin välittänyt tippaakaan mitä taksikuski ajatteli,
kun he suutelivat koko matkan hotellille. Matteo nousi saattamaan hänet
hisseille asti.
Ei puheita yhteistietojen vaihdosta tai lupauksia tulevasta.
Heidän välilleen jäi yhteisymmärrystä täynnä oleva hymy ja pitkä suudelma ennen
kuin Cecilia perääntyi hissiin. Hän katsoi kuvajaistaan koko matkan
kahdeksanteen kerrokseen ja hymyili. Hän näytti saaneelta. Tyydytetyltä ja tyytyväiseltä.
Cecilia oli onnellinen. Erityisesti siksi, että yön jälkeen hänestä ei tuntunut
siltä, että hän olisi pettänyt yhtään ketään. Hän alkoi vapautua itse
takomistaan kahleista.
Osa 8
Osa 8
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti