Helsingistä Tero siirtyi Käpylän klinikalle kuntoutumaan. Päättäväisesti hän treenasi ja opetteli kävelemään uudelleen ja pääsi Käpylästä kotiin. Vaikka sukulaiset ja kaverit olivat tulleet katsomaan häntä jo Helsinkiin, nyt vierailijoita oli lähes joka päivä. Tero nautti seurasta, valitti toipumisen hitaudesta, mutta vannoi jokaiselle vielä palaavansa parempana kuin koskaan aiemmin. Hän sai vastaukseksi vain väkinäisiä hymyjä ja vältteleviä katseita. Minä näytän vielä noillekin, Tero ajatteli.
Sitä näytönpaikkaa ei kuitenkaan tarjottu. Eräänä päivänä
manageri ja tallin edustaja tulivat vierailulle Suomen MM-rallin testien aikaan.
Hyvin korrektisti tallin edustaja ilmoitti, että Teron ajosopimus oli purettu.
Tallin lääkäri oli konsultoinut leikanneita kirurgeita ja toipumisen tuloksiin
vedoten he olivat tulleet siihen tulokseen, että Terosta ei enää olisi
ajajaksi. Luonnollisesti edustaja oli hyvin pahoillaan Teron kohtalosta ja
ylisti kuinka hieno työntekijä tämä oli ollut ja tehnyt upeita tuloksia heidän
kanssaan.
Tero ei puhunut mitään. Matto oli vedetty hänen altaan ja
vastassa oli pelkkää mustaa. Manageri pahoitteli tilannetta ja halusi myös
purkaa heidän välisensä sopimuksen. Niinpä tietysti, kuka sitä rampaa
rallikuskia haluaisikaan edustaa. Tero pyysi miestä poistumaan ja käski laittaa
kaikki tarvittavat paperit postin kautta.
Ulkona Suomen kesä oli kauneimmillaan. Mutta hän ei
välittänyt paskan vertaa yhtään mistään. Kaikki oli siitä eteenpäin vain ihan
sama.
Ihan sama, että hän pääsi kotiin toipumaan. Hän kieltäytyi
lisäkuntoutuksesta, sillä jos hänestä ei ollut enää ajajaksi, niin hän voisi
yhtä hyvin maatua sängyn pohjalle. Kunpa hän olisikin kuollut siinä
onnettomuudessa, kun tämä kerta meni tällaiseksi.
Tero lakkasi lähes kokonaan puhumasta. Jos joku tuli
käymään, hän vain tuijotti ikkunasta ulos. Hän kuuli oven ulkopuolelta
kuiskaukset, joissa luvattiin hänen vielä palaavan ennalleen. Mutta Tero tiesi,
että mikään ei palaisi ennalleen.
Hän ei katsonut televisiota tai kuunnellut radiota, käynyt
netissä tai ollut ylipäätään kiinnostunut yhtään mistään. Harva sukulainen
jaksoi enää vaivautua paikalle. Kaverit
alkoivat tulla pareittain, sillä yksin oli hankala pitää juttua yllä. He jopa järjestivät
Terolle yllätyksen, perinteinen retki Jyväskylään katsomaan ralleja, mutta hän
kieltäytyi jyrkästi lähtemästä. Ja kun Pete ja Joni yrittivät isän kanssa
maanitella häntä lähtemään, hän raivostui täysin ja alkoi paiskoa heitä päin
kaikkea mitä käsiinsä sai. Tuon kohtauksen jälkeen Tero sai olla vielä entistäkin
enemmän rauhassa ja omissa oloissaan.
Siihen päivään asti, kun Sini hyökkäsi sisään.
Tero havahtui oven kolahdukseen, luuli sen olevan äiti,
joten hän ei edes aukaissut silmiään.
- Hyi helvetti, kuinka tunkkainen ilma täällä on.
Tero räväytti silmänsä auki ja kohottautui katsomaan. Sini
veti juuri verhoja pois ikkunan edestä ja hamusi tuuletusikkunaa auki.
- Älä koske siihen, Tero ärähti.
- Mahdollisesti saat raitisilmamyrkytyksen, mutta minä en
tässä udussa hengitä, Sini vastasi yhtä kipakasti.
- Mä käskin sua olla koskematta.
- Tai mitä? Alatko heitellä minuakin kaikella käteen sattuvalla?
Niinpä tietysti, eihän mikään pysynyt täällä salassa. Tero
vajosi takaisin tyynyille. Sinikin lähtisi pian, kun hän vain pysyisi hiljaa.
Se tehosi muihinkin.
- Vieläkö ajatteli kauankin hautoa päätä perseessäsi?
Tero ei vastannut mitään. Sulki vielä silmänsä
keskusteluhaluttomuuden merkiksi.
- Minun puolestani sinä voit vaikka homehtua tänne
komuuttiisi, mutta jumalauta, sä et Jonia ja muita jätkiä kohtele noin paskasti.
Minä olen aina tiennyt millainen itsekäs urpo sä olet, mutta ne pojat pitää sua
veriveljenään.
Teron kasvoilla värähti ja se sai Sinin vain puhumaan
entistä vihaisemmin.
- Kyllä, mä seurasin teitä sinä päivänä ja näin kuinka te
vannoitte sen valan. Mutta herra kusipää on päättänyt unohtaa sen ja aikoo
märehtiä kohtaloaan hamaan hautaan saakka välittämättä muista muurahaisen vitun
vertaa, mutta mä tulin kertomaan, että sellainen peli ei vetele.
Hänen niin tekisi mieli vastata takaisin, mutta Tero malttoi
pysyä hiljaa.
- Jätkät kunnioittaa sua ihan liikaa pystyäkseen sanomaan sitä
mitä sun tarvitsee kuulla. Ja sähän olet aina ollut niin äidin ja isän
kultapoika, että ne varmaan mielellään pitää sua pumpulissa niin kauan kuin
elävät, Sini pilkkasi häntä.
Peiton alla Teron kädet alkoivat puristua nyrkkiin.
- Okei, sulla kävi ihan helvetin huono tuuri, mutta sinä et
ole ensimmäinen etkä viimeinenkään ihminen, jonka unelmat murskaantuvat. Sekin
kuuluu elämään, hetki nuollaan haavoja ja sitten lähdetään jahtaamaan uusia
unelmia. Joten nyt sinä nouset siitä pesästäsi. Käyt suihkussa, kiität äitiä ja
isääsi avusta, käyt jokaisen ystävän luona kiittämässä tuesta ja pyydät
anteeksi käytöstäsi ja alat hoitaa itsesi kuntoon ja keksiä mitä teet isona.
- Kuulostaapas helpolta, Tero tuhahti kitkerästi.
- Hallelujaa, hän puhuu.
- Sinäkö oikeasti luulet, että minä tästä piristyn, kun sinä
vain käyt käskemässä?
- No en, jos mä käskisin sun pysyä siinä sängyssä kuolemaasi
asti, niin sitten sä voisit noustakin, Sini hymyili vinosti.
- Painu helvettiin täältä, Tero karjaisi.
Eikä siitä huudosta kestänyt kauan, kun hänen ovelleen
koputettiin ja äiti astui sisään lupia odottamatta.
- Tuota, pitäisiköhän sinun Sini lähteä, ettei Tero turhaan
rasitu, äiti sanoi pehmeästi, mutta katse oli terästä, eikä jättäisi varaa
pullikoinnille.
Sini katsoi Marja-Riittaa hetken, käänsi sitten katseensa
Teroon.
- Joo, tietysti Teron pitää saada levätä.
Ääni oli ivaa tihkuva ja katse pelkkää halveksuntaa, ja
ensimmäistä kertaa Tero tunsi olonsa naurettavaksi.
Sini lähti sen enempiä sanomatta. Äiti tuli lähemmäksi
sänkyä, yritti kohentaa peittoa, mutta ärtyneenä Tero tönäisi hänen kätensä
kauemmas.
- Anna olla.
- Mikä sinulla on? Kyllähän minun täytyy sinua auttaa.
- Jätä mut rauhaan, Tero ärähti.
Hämmentyneenä äiti lähti ja Tero jäi yksin. Ikkuna oli edelleen
auki, hän kuuli tuulen havinan pihakoivuissa ja satunnaiset autot tiellä, mutta
ei pystynyt ajattelemaan muuta kuin Sinin käyntiä. Naisen katse, kun äiti oli
rynnännyt suojelemaan häntä. Tero yritti olla ajattelematta sitä, mutta käänsi
hän kylkeä kuinka usein tahansa tai sulki silmänsä, se mielikuva pysyi. Sinin
silmissä hän oli pelkkä hemmoteltu pikkupoika, ei aikuinen mies, joka oli
selviytynyt vakavasta onnettomuudesta.
Niin, hän oli selviytynyt. Oliko hän taistellut henkensä
puolesta vain päätyäkseen makoilemaan vanhempiensa peräkammariin aikansa
loppuun asti?
Teron ajatustyö vaati vielä muutaman päivän kypsyttelyä
ennen kuin hän oli valmis. Hän yritti pyyhkiä Sinin ohjeet pois mielestään
käydessään suihkussa, pukeutuessaan ja napatessaan auton avaimet eteisen
pöydältä. Hän teki tämän koska itse halusi, ei siksi, että se yksi oli käynyt
täällä räkyttämässä. Käsi auton oven kahvalla hän tajusi, että tämä oli
ensimmäinen kerta onnettomuuden jälkeen kun hän lähti ajamaan. Kylmät sormet
silittivät selkärankaa ja pari hikipisaraa nousi ohimoille. Niistä välittämättä
hän istui etupenkille, siirsi istuimen äidin jäljiltä taaksepäin ja käynnisti
moottorin. Volvon käyntiääni, ilmastoinnin pöhinä ja radion hiljainen
taustaääni olivat kaikki tuttuja, mutta hänen oma olonsa… Häntä pelotti
pahemmin kuin ikinä ennen. Nieleskellen Tero laittoi vaihteen silmään ja
vapautti kytkimen. Jo pihatien 10 km/h tunnissa tuntui huimalta vauhdilta, eikä
hän neljääkymppiä nopeammin ajanut Villen luo, onneksi sinne pääsi kiertelemään
sivuteitä.
Tero sammutti auton tuttuun pihaan ja istui hengästyneenä
paikoillaan. Hän oli selvinnyt. Terosta oli valokuvia, kun hän istui isänsä
sylissä ja ohjasi auto kahden vanhana, mutta 22 vuotta myöhemmin tuli se päivä,
kun hän oli pelännyt ajamista, ja jotenkin tuntui, että pelko ei ihan heti
antaisi periksi. Tero nousi ylös autosta ja suuntasi ovelle, se ei tietenkään
ollut lukossa ja hän löysi Ville keittiössä juomassa ”aamukahvia”. Kello oli
neljä, mutta Ville teki töitä yövartijana, ja tämän elämänrytmi oli vähän
poikkeuksellinen. Hänen ilmestyttyään ovensuuhun Ville ei sanonut mitään,
nyökkäsi vain kahvinkeittimen suuntaan. Teron ei tehnyt mieli kahvia, joten hän
istui Villeä vastapäätä, mietti hetken sanomisiaan.
- Mä tulin pyytämään anteeksi, olen ollut käsittämättömän
paska ihminen.
- No ei voi kiistää, Ville tuumasi ja siemaisi kahviaan.
Tero hymyili varovasti, Villeltä kuuli aina totuuden.
- Ei mun olisi pitänyt sulkea sinua tai muitakaan
ulkopuolelle, mutta mä vaan olin… Aika maassa, noin lievästi sanottuna. Ei se
mikään selitys ole, kaveria ei pitäisi jättää ikinä. Anteeksi.
Ville nyökkäsi hyväksyvästi.
- Mitäs nyt? hän kysyi.
- Kai tässä pitäisi alkaa keksiä mitä tekee isona, kun ei
siitä rallista kerta tule mitään. Ei vittu, Tero huokaisi.
- Eihän sulla kiirettä ole.
- No ei kai, mutta ei se tuo kattoon tuijottaminenkaan enää
kovin hohdokasta ole.
Ville nyökkäsi ja Tero avautui saman tien ajopelostaan ja
aikeistaan kiertää kaikki kaverit illan aikaan lävitse. Ville vain istui hiljaa
ja nyökytteli hyväksyvästi, oli ollut oikea ratkaisu aloittaa täältä.
Villen luota Tero ajoi Petelle, edelleen hiljaa, sieltä
Juusolle, Lassille ja viimeisenä Jonin luo. Jonin tapaamista hän oli
jännittänyt eniten, mutta mies ei pukahtanut mitään Sinistä. Ehkä tämä ei edes
tiennyt, että Sini oli käynyt potkimassa häntä liikkeelle. Toivottavasti ei
tiennyt.
Tero pyysi ja sai anteeksi kaikilta. Vähän hän oli
jätkien reaktioita jännittänyt, mutta jokainen ymmärsi ja oli valmis jatkamaan
eteenpäin sen kummemmin hänen käytöstään murehtimatta.
Kesä alkoi vaihtua syksyksi, Tero jatkoi fysioterapiaa ja alkoi tehdä osa-aikatöitä tutun
autokorjaamolta. Ajopelko alkoi unohtua ja hän myös muutti omaan kämppään. Tero
mietti oman talon rakennuttamista, mutta ei hänellä siihen vielä ollut
energiaa, joten kaksio kylältä joen varresta oli ihan hyvä ratkaisu. Pääsipähän
ainakin pois isän ja äidin nurkista.
Tero ei vieläkään pystynyt katsomaan urheilu-uutisia ja
vältteli parhaansa mukaan kaikkea ralliin liittyvää. Hän kyllä oli mukana Peten
verstaalla korjaamassa autoja, mutta ei lähtenyt kankaalle tai halunnut kuulla
muiden suunnitelmia kisoista. Jätkät onneksi ymmärsivät ja he jauhoivat juttua
kaikesta muusta.
Talvella oli Jonin ja Saran häät. Joni oli maatalon poikia
ja häät piti tietysti järjestää vuoden hiljaisimpaan aikaan. Kaikki viisi
kaverusta olivat bestmaneja, ja polttarit olivat sellaiset, joista olisi
riittänyt tuleville sukupolville kerrottavaa, jos joku olisi niistä muistanut
jotain. Loppuillasta todisteina oli vain kännykkäkameran otoksia. Saran
kaasoina oli hänen siskonsa Taru, ja Sini. Tero yritti olla kuin ei olisikaan,
kun he seitsemän joutuivat keksimään ohjelmaa häihin. Hän ei ollut puhunut tai
edes nähnyt Siniä sen viime kesän jälkeen, ja Tero olisi mielellään pitänyt
asian niin.
Joni oli hääpäivän aamuna herttaisen hermostunut, ja kirkon
sakastissa Pete tarjosi taskumattia, kun papin silmä vältti. Sara oli
sädehtivän kaunis morsian valkoisissa ja timanteissa. Kaasoilla oli samanlaiset
pitkät iltapuvut, tumman violetit ja jotain liehuvaa kangasta. Tero vilkaisi
vain kerran Siniä ja tiesi senkin olevan liikaa. Sini oli tyrmäävä. Tero katsoi
ystäviään, mutta yksikään heistä ei tuijottanut suu auki Siniä. Tero ei voinut ymmärtää
miksi ei. Eivätkö he nähneet kuinka Sinin nutturasta valui muutama houkutteleva
kihara niskaan, tai kuinka rinnat piirtyivät houkuttelevasti esiin kankaan
alta, tai kuinka tiukasti kangas nuoli naisen pyöreää lantiota? Tero tuijotti
harmaata lattiaa ja epäili olevansa kuumeessa. Tai muuten vain jossain
mielenhäiriössä.
Viimein oli aika käynnistää seremoniat. Terolla ei ollut
muuta virkaa kuin seistä ryhdissä, Pete antoi sormuksen ja Taru luki jonkun
raamatunkohdan. Kirkosta siirryttiin riisisateessa juhlapaikalle. Häät olivat
isot, ohjelma perinteinen ja tunnelma mukavan rento. Tero yritti koko illan
olla huomaamatta Siniä, ja onnistui aika hyvin, mutta ne kerrat, kun hän sai
naisen silmiinsä, tekivät tyhjäksi kaikki ne hetket, jolloin hän ei ollut
katsonut Siniä. Sini taas ei katsonut häneen kertaakaan, mikä oli vain hyvä,
hän vakuutteli itselleen. Sinin vieressä istui edelleen se homppeli, jonka hän
muisti nähneensä joskus jossain.
Päivä oli jo vaihtunut uuteen monta tuntia sitten, kun Joni
ja Sara kutsuivat kaasot ja bestmanit rinkiin ennen kuin lähtisivät.
- Me halutaan vaan vielä kiittää, että teitte meidän päivästä
näin mahtavan. Taru se sun puhe oli ihana ja teidän morsiamenryöstö niin
hauska, Sara sanoi koko olemus hymyillen.
Eikä siihen ollut sanomista, he vain nyökkäilivät ja
hymyilivät. Häät olivat olleet hienot. Marko ilmestyi Sinin taa, nosti kätensä
omistavasti naisen harteille ja kysyi:
- Joko sä kerroit?
- En. Enkä mä täällä halua kertoa, Sini suhahti, mutta kaikki
olivat jo kiinnittäneet heihin huomionsa.
- Kertoa mitä? Sara kysyi ihmetellen.
- Mä kerron joku toinen kerta.
- No anna nyt tulla vaan.
- En mä halua viedä huomiota teidän häistä.
- Nämähän ovat jo loppumassa, kerro, kerro, Sara hoputti. Muut
olivat syventyneet seuraamaan keskustelun vaihtelua päät heiluen. Paitsi Tero,
hän katseli jälleen lattiaan.
- Marko kosi minua ja meidän häät on ensi elokuussa.
- Eikä, vähän ihanaa, Sara kiljaisi ja hyökkäsi halaamaan
Siniä ja Markoa.
Tämä oli juuri se ämpärillinen kylmää vettä, jota Tero oli
kaivannut. Ei hän mitään ollut ehtinyt miettiä, lumoutunut vain tuosta perhanan
iltapuvusta, mutta sekin riisuttaisiin kohta… Marko riisuisi sen ja pääsisi
tutkimaan Sinin vartaloa ja… Ja mitä hän oli miettinyt? Niin, ilman iltapukua
Sini olisi taas se ärsyttävä mäkättäjä, jossa ei ollut mitään huomion arvoista.
Muut onnittelivat pariskuntaa, mutta Tero ei inahtanutkaan.
Hän vain lähti perääntymään kohti boolimaljaa ja täytti kertakäyttömukinsa
uudelleen.
Häät vaihtuivat härkäviikkoihin ja kevään ensi merkkien ollessa ilmassa Tero törmäsi naapurikunnan baarissa Erikaan. Erikalla oli lyhyt tumma tukka, nauravat silmät ja poskessa hymykuoppa. Alkuillan he katselivat toisiaan ja keskiyön jälkeen Tero rohkeni lähestyä naista baaritiskillä ja tarjota juotavaa. Kun toisella oli edessä kuiva omenasiideri ja toisella olut, he upposivat keskusteluun ja kaikki oli ihmeen helppoa. Juttu ei tuntunut loppuvan millään, satunnaiset hipaisut tuntuivat joka puolella kehoa ja Tero tunsi ensimmäistä kertaa aikoihin kiinnostuvansa. Joten valomerkin jälkeen hän kävi ilmoittamassa kavereilleen, että häntä ei tarvitsisi odottaa kyytiin, vaan hän lähtisi varmistamaan, että Erika pääsisi kotiin turvallisesti.
Erikan koti tuntui heti kodilta, tai ehkä se oli Erika, joka sen tunteen aiheutti. Yhteinen yö ei jäänyt yhteen, ja kevään vaihtuessa kesään he olivat jo ihan oikeasti parisuhteessa. Juhannuksen jälkeen alkoi molemmilla kesäloma ja he alkoivat puhua yhteisestä asunnosta, vaikka välimatkaa ei ollut kuin 35 kilometriä, oli sekin liikaa. He päättivät asettua Teron kotikuntaan, sillä Terolla oli edelleen työnsä, ja Erika sai vanhainkodista äitiysloman sijaisen paikan. Teron pieni kaksio vaihtui isompaan kolmioon, he kyllä puhuivat omakotitalosta, mutta katsoivat viisaammaksi kokeilla ensin yhteisasumista vuokralla ennen satojentuhansien asuntolainaa. Mutta ei yhteinen virallinen osoite tuonut esiin mitään sellaista mitä he eivät olisi tienneet jo ennestään. Tero oli onnellinen, Erikan kanssa yhteinen elämä oli helppoa ja hauskaa.
Erika sai houkuteltua hänet jopa ralleihin. Vanha jengi kokoontui yhteen ja he kiersivät erikoiskokeita kolme päivää kosteissa tunnelmissa. Tietysti se kirpaisi nähdä kaikki se, mikä oli ollut niin lähellä, mutta ei niin paljoa kuin Tero oli pelännyt. Hänellä oli työ, terveys ja Erika, siinä oli paljon enemmän kuin hän olisi uskonut saavansa niinä mustina kuukausina sairaalassa ja kotona. Ralleissa bilettäminen oli niin hauskaa, että Erika keksi, että heidän täytyisi järjestää tupaantuliaiset samalla jengillä. Erikan ehdottama viikonloppu ei kuitenkaan käynyt, sillä muut olivat menossa Sinin häihin.
- Kuka Sini? Erika kysyi.
- Yksi joka joskus ajoi meidän kanssa rallia.
- Miksi sua ei ole sitten kutsuttu?
Tero keskittyi oluttölkkiinsä ja viimein Pete vastasi hänen
puolestaan.
- Tero ja Sini eivät ole oikein ikinä tulleet toimeen
keskenään.
- Ai, vaikea uskoa, että Tero ei tulisi jonkun kanssa toimeen.
Mutta miten olisi sitten seuraava viikonloppu?
Muut alkoivat suunnitella tupareita, mutta Tero oli
hiljentynyt ajatuksiinsa. Sini siis menisi naimisiin. No, siinä ainakin kaksi
idioottia saisi toisensa.
Tuparit olivat ja menivät, ja yhteinen elämä Erikan kanssa tuntui edelleen juhlalta syksyn edetessä. Joulukuun alussa Erika lähti tyttöporukan kanssa perinteiselle pikkujouluristeilylle. Tämä olisi ensimmäinen työpäivää pitempi ero heille. Erika vähän epäröi lähtemistä, mutta Tero patisti naisen lähtemään, vaikka tiesi ikävöivänsä tätä.
Lauantai-ilta tuntui kovin tyhjältä yksin kotona, joten Tero päätti lähteä kylän ainoaan baariin. Hän soitti kaverit lävitse, mutta Ville oli lähdössä töihin, Joni ei uskaltanut jättää Saraa, joka oli raskaana, Lassi oli löytänyt uuden tyttöystävän ja halusi luuhata tämän luona, Juuso oli työkeikalla Saksassa ja Pete oksennustaudissa. Tero epäröi lähteä yksin, mutta päätti, että baarissa varmaan oli tuttuja, ja parempi sekin kuin yksin kotona odottaminen.
Baari oli odotettua tyhjempi, ja Tero jäi istumaan tiskin äärelle. Kolmannen oluen aikana Sini ryntäsi tiskille. Tero huomasi tämän olevan poissa tolaltaan, mutta keskittyi tuijottamaan tuoppinsa pohjaan, kun Sini tilasi ensimmäisen tequilan. Hän ei todellakaan halunnut riidellä, puhua tai edes katsoa Siniä. Onneksi viereen tiskille saapui Pasi, he olivat olleet yhtä aikaa yläasteella ja ammattikoulussa. Tero uppoutui muistelemaan menneitä ja muuten vaan turisemaan Pasin kanssa ja saattoi samalla unohtaa Sinin. Aina siihen asti, kun hän päätti lähteä kotiin. Pilkkuun oli aikaa viisi minuuttia, eikä oluen kiskominen enää jaksanut kiinnostaa. Tero hyvästeli Pasin ja suuntasi narikan kautta kotimatkalle.
Baarin takaa pääsi oikopolkua pitkin pururadalle, joka
puolestaan kulki Teron ja Erikan kodin takapihalla. Tero halusi mahdollisimman
pian nukkumaan ja päätti oikaista, eikä lähteä kulkemaan puolta kilometriä
pitempää matkaa jalkakäytäviä pitkin. Päätös alkoi kaduttaa heti, kun Tero
pääsi nurkan taakse. Hän näki naisen nojaamassa seinää vasten. Askelta
myöhemmin hän tajusi tämän olevan Sini. Toinen askel ja Tero sai huomata Sinin
oksentavan ja vielä yksi askel lisää niin hän kuuli naisen itkevän. Tero
pysähtyi epävarmana ja mietti jo kääntymistä kannoillaan, kun Sini huomasi
hänet.
- Shinäkin shiinä, hän tuhahti ja pyyhki silmiään. – Onko shun
pakko tunkea nenäsh joka paikkaan?
- Ihan kuule olin vain menossa ohi tästä, Tero ärähti.
- No mene shitten! Sini huusi itkunsekaisella äänellä, joka
sortui lopullisesti uuden oksennusryöpyn myötä.
Tero ehti jo Sinin ohi, kun hän pysähtyi ärtyneenä.
Huokaisten omalle laupias samarialainen –hetkelle hän kääntyi.
- Kuka sun kanssa on täällä?
Sini ei vastannut, itki vain seinää vasten.
- Millä sä meet äitis luo?
- Ei kuulu sulle, Sini kiljaisi.
Tero tunsi jo takahampaidensa narskuvan yhteen, mutta hän
yritti vielä hetken hillitä itseään.
- Täällä on varmaan viisitoista astetta pakkasta, kukaan ei
ole sun kanssa, eikä kyytiä näy.
- Vittu mä nukun vaikka hangessa.
- Jos mä soitan sulle taksin.
- Kotiin mä en mene.
Tero tunsi pulssinsa nousevan, Sini oli edelleen sama
ärsyttävä, itsekäs ja tyhmä kakara. Hän nappasi Sinin kyynärpäästä kiinni ja
lähti retuuttamaan tätä kohti oikopolkua. Siinä missä hän oli odottanut Sinin
aloittavan vastaanhangoittelun, tämä tulikin kiltisti hänen vierellään. Tero
vilkaisi Siniä ja tajusi hänen itkevän jälleen. Voi vittu, olisi pitänyt
sittenkin jäädä kotiin.
***
Sini uiskenteli pitkään unen ja valveen rajamailla, mutta viimein hän antoi todelle periksi ja aukaisi silmänsä. Hänellä ei ollut aavistustakaan missä oli. Sini nousi istumaan ja katsoi ympärilleen. Tapetit olivat vaaleat, seinällä joku imelä sisustustarra, ikkunasta näkyi tuntemattomalle kadulle. Sini oli kömpinyt ylös punaiselta sohvalta, joka oli varmasti levitettävä malli. Sohvan vieressä oli ämpäri ja hänen päällään oli ollut viltti. Hetken Sini keräsi rohkeutta astua ulos ovesta. Hän ei kenenkään ystävän tai sukulaisen luona ollut, siitä hän oli varma, mutta ehkä joku tuttu. Toivottavasti joku tuttu.
Sini avasi oven ja sai heti katua toivettaan. Ovea vastapäätä oli olohuone, jonka leveällä sohvalla istui Tero muki käsissään. Mies mulkaisi häntä ja jatkoi television katsomista. Sini värisi sisältäpäin. Ei tätä, ei nyt. Ei juuri nyt.
Hän tutki nopeasti ympäristöään, vasemmalla oli keittiö, oikealla eteinen ja ovi: hänen pakotiensä. Sini livahti eteiseen ja bongasi kenkänsä lattialta. Hän kumartui vetämään saapikkaat jalkaansa ja alkoi sen jälkeen hamuta naulakosta omaa takkiaan.
- Aiotko sä vaan livahtaa karkuun sanomatta mitään? Tero kysyi
kauempaa käytävältä.
Sini oli löytänyt oman takkinsa ja pukeutui siihen,
kiinnittämättä mitään huomiota Teroon. Hänellä ei ollut aavistustakaan kuinka
tänne oli joutunut, ja pitäisi mielellään asian niin.
Hän oli jo käsi oven kahvalla, kun Tero puhui jälleen:
- Jotain unohtui, hän sanoi merkitsevästi.
Sini pyörähti ympäri ja näki Teron roikottavan hänen
iltalaukkuaan. Ehkä hän ei tarvitsisi sitä. Niin, ehkä hän ei tarvitsisi
rahapussia, kännykkää ja kotiavaimia.
Hän ojensi kätensä, mutta Tero ei liikahtanutkaan.
- Ensin saat vastata pariin kysymykseen. Mitä se eilinen
oikein oli?
- Ei kuulu sulle, Sini vastasi napakasti. Hänellä ei ollut
aavistustakaan mitä Tero tarkoitti, mutta mikään mikä liittyi häneen, ei
kuulunut Terolle.
- Muistatko sä eilisestä mitään?
Äänensävy, jolla kysymys esitettiin, sai Sinin levottomaksi,
ja hän kysyi ennen kuin ehti miettiä.
- Ei kai me menty sänkyyn?
Teron kasvoille levinnyt hämmennys antoi paremman vastauksen
kuin sanat ikinä, mutta Sini toivoi, ettei olisi koskaan esittänyt tuota
kysymystä.
- Miksi me oltaisiin menty sänkyyn? Tero esitti
vastakysymyksen.
- Mä haluaisin nyt lähteä ja mä en usko, että sä haluat mun
olevan täällä yhtään pitempään, joten anna mun laukku tänne, Sini sanoi.
Tero katsoi häntä kulmat kurtussa, mietti jotain.
- Sä oksensit ja itkit eilen baarin nurkalla, et kuulemma
voinut mennä kotiin ja uhkasit jäädä mieluummin vaikka hankeen nukkumaan. Toin
sut meille ja saatoin tonne vierashuoneeseen, sen jälkeen menin nukkumaan. Yksin.
Omaan sänkyyn.
Tero heitti iltalaukun punastelevalle Sinille ja
helpottuneena hän lähti ulos talosta.
Sini oli ollut eilen ehdottomasti drinkin tarpeessa, mutta ehkä tarvetta olisi kannattanut rajoittaa muutamalla paukulla. Olla nyt kaikista ihmisistä jonkinasteisessa kiitollisuudenvelassa juuri Terolle. Se vaan menisi samaan konkurssiin, johon hänen elämänsä oli ajautunut viimeisten kuukausien aikana.
Hän oli tullut kotiin ja luullut saavansa nuolla rauhassa
haavojaan, mutta äiti oli kaatanut maitonsa täysin kuullessaan hänen jättäneen
Markon kanssa eropaperit. Vajaa neljä kuukautta häiden jälkeen. Äiti oli ollut
niin onnellinen, kun hän oli löytänyt Markon kaltaisen kunnollisen, tunnollisen
ja varakkaan miehen ja äidin mielestä hän heitti kaiken liian helposti pois.
Mutta kuinka he voisivat jatkaa yhteistä elämää, kun halusivat niin eri
asioita? Marko halusi hänestä edustavan kotirouvan ja Sinin mahdollisimman pian
raskaaksi, Sini taas oli juuri saanut tutun tutulta tilaisuuden päästä töihin
erään rallitallin logistiikasta vastaavaan yksikköön. Sini aikoi ottaa työn
vastaan, mikä Markolle ei sopinut ollenkaan. He olivat umpikujassa, jossa
kumpikaan ei suostunut joustamaan, joten parempi oli laittaa eropaperit
vetämään. Sen he sentään olivat saaneet sovituksi yhdessä. Sini saattoi olla nyt
täysin rehellinen itselleen ja tunnustaa, että hän oli ollut epävarma jo ennen
häitä, mutta oli kuitannut sen normaalilla paniikilla. Eikä heidän suhteensa
ollut enää aikoihin ollut sellainen ihanan rakastunut, enemmänkin vain kaverit,
jotka toisinaan harrastivat seksiä.
Hän oli nyt 25-vuotias eroamassa oleva nainen, joka joutui
aloittamaan kaiken alusta. Sini aikoi ottaa työn vastaan ja kopistella Suomen
pölyt pois jalkapohjistaan.
Kotona äiti oli leppynyt ja he saivat puhuttua asiat halki. Äiti tunnusti harmistuneensa, koska hän oli aina halunnut Sinille parasta. Toivonut, että tytär onnistuisi itse rakentamaan sellaisen elämän, jota hän ei ollut alkoholistimiehensä ja kroonisen rahapulan takia pystynyt tarjoamaan. Sini vietti kotona koko joulukuun ja tammikuun toinen päivä aloitti työt.
Rallikausi alkoi tammikuun lopulla ja Sini rakasti työtään,
sen hektisyyttä ja sitä, että yksikään päivä ei ollut samanlainen eilisen
kanssa. Hän oli muuttanut Markon asunnosta, kasannut tärkeimmät tavaransa
pieneen varastoon Helsinkiin ja loput kantanut kirpputorille. Sini alkoi
rakastaa uutta elämäänsä ja sen tuomaa vapautta, jopa juurettomuutta.
Siinä missä Sini lenteli vapaasti maasta toiseen, oli Teron
aikomus kaivaa juuret yhä syvemmälle kotikunnan multiin. Hän oli joulupäivänä
kysynyt Erikaa kihloihin, ja maaliskuun alussa Erika oli jännittyneenä
ilmoittanut olevansa raskaana. Tero oli ollut ensimmäiset sekunnit järkyttynyt,
sitten yllättynyt ja lopulta riemuissaan ratkeamispisteeseen asti. Hänestä
tulisi isä! Hän saisi lapsen rakastamansa naisen kanssa. Jälleen Tero sai
ihmetellä onneaan.
Hän oli alkanut miettiä uutta ammattia, sillä autojen rassauksesta oli jo suurin mielenkiinto hävinnyt. Mutta kasvava perhe tarvitsi rahaa kaiken hankkimiseen, joten Tero jatkoi töissä, kuten Erikakin syykuun loppuun asti, ennen jäämistään äitiyslomalle. Marraskuun 4. päivä Erika herätti Teron puoli tuntia ennen kellonsoittoa, sillä hänen lapsivetensä oli kastellut puolet sängystä.
Matkalla sairaalaan Erika sai rauhoitella Teroa, mutta synnytyssaliin päästyään roolit vaihtuivat. Tero katsoi sydän syrjällään Erikan kipuja ja toivoi kaiken olevan mahdollisimman pian ohi, ja että kaikki sujuisi hyvin. Kello 13.12 heidän poikansa syntyi, ja päästi sydänjuuria vavisuttavan parkaisun. Tero tiesi, ettei koskaan ollut ollut yhtä onnellinen. Tai rakastunut. Poika nostettiin Erikan rinnoille ja ihmeissään Tero katseli tuota pientä vaaleanpunaista pötkylää, hänen poikaansa. Ihmetellen hän hipaisi vauvan poskea. Iho oli niin pehmeää, verrattuna hänen sormenpäänsä karkeuteen. Ja se hetki, jona hän sai pojan viimein syliinsä. Niin kevyt, mutta silti maailman painavin. Poika makasi kiltisti paikoillaan, katsoi häntä pistävästi silmiin ja suoraan sydämeen. Vauva haukotteli makeasti, hetkeksi Tero kadotti pojan näkyvistään, kun outoa sumeutta ilmeni hänen silmiinsä. Vauva nukahti hänen syliinsä ja Tero alkoi tajuta elämänsä muuttuneen lopullisesti.
Poika kastettiin itsenäisyyspäivän jälkeisenä sunnuntaina
Arttu Eelis Nurmeksi. Kummeiksi valikoitu Erikan sisko miehensä kanssa ja Pete
ja Ville. Arki alkoi lapsen kanssa sujua paremmin kuin Erika ja Tero olivat
kuvitelleet. Arttu joko söi tai nukkui, eikä paljoa valvottanut.
Myös ystävistä osa oli alkanut asettua aloilleen. Jonilla ja Saralla oli tytär, Elisa, uuden vuoden alkaessa Lassi kertoi heille tyttöystävänsä olevan raskaana. Pete viihtyi sinkkuna, eikä Villekään ollut löytänyt ketään vakituista ja Juusoa työ lennätti ympäri maailmaa, eikä hän edes tunnustanut haaveilevansa perheestä.
Erikalla oli pieni ikäero oman siskonsa kanssa ja kun elämä Artun kanssa sujui niin hyvin, hän ehdotti seuraavan lapsen yrittämistä kesän korvilla, kun Arttu oli puolivuotias. Tero oli edelleen niin esikoisensa pauloissa, että suostui enempiä epäröimättä. Yritystä ei tarvittu kuin kaksi kiertoa ja Erika oli taas raskaana. Laskettu aika osui seuraavan vuoden helmikuulle ja Tero kertoi asiasta muille Neste rallin biletunnelmissa. Erika olisi halunnut odottaa, että suurin keskenmenoriski olisi ohi, mutta Tero oli niin onnellinen ja muutaman oluen jälkeen vähän suustaan varomaton. Ystäviin saattoi kuitenkin luottaa, eivätkä he asiasta kertoisi eteenpäin. Petekin oli kesällä tavannut mukavan naisen, jonka kanssa seurustelu alkoi liukua vakavan puolelle. Elämäänsä tyytyväisinä, he kilistivät kaljoja toiseksi viimeisen erikoiskokeen maastossa.
- Täytyy ihmetellä, että miten meille on voinut käydä näin
hyvin, kun miettii niitä nuoruuden toilailuja. Me oltiin melkoisia idiootteja,
Lassi mietti ääneen. Alkoholi sai hänestä aina kovin syvällisen.
- Ylpein mä olen ehkä Terosta, en olisi uskonut, että sä sen
Portugalin jälkeen nouset sieltä sängyn pohjalta. Ne oli aika synkkiä aikoja,
Pete sanoi.
Muut hiljenivät, ja Tero tunsi edelleen syyllisyyttä
tajutessaan kuinka huolissaan ystävät olivat joutuneet hänestä olemaan.
Ohikiitävän hetken hän muisti Sinin huutamassa hänelle, naisen halveksunta oli
ollut se sysäävä voima, jonka avulla hän oli kammennut itsensä ylös. Vaikka ei
hän sitä ikinä muille tunnustaisi.
- Se tuntui silloin maailmanlopulta, mutta nyt kun miettii millaista
mun elämä on, ja jos yläkerran ukko tarjoaisi mahdollisuutta vaihtaa paikkoja
vaikka Latvalan kanssa, niin tuskin tarttuisin tilaisuuteen.
Muut hymyilivät tyytyväisenä ja keskittyivät sitten tien tapahtumiin. Tero mietti, missähän Sini oli. Hän ei ollut nähnyt tästä vilaustakaan sen jälkeen, kun Sini oli paennut heiltä sen ryyppyillan jälkeen. Muilta hän oli kuullut, että Sinin avioliitto oli karahtanut kiville pari kuukautta häiden jälkeen ja Tero oli siitä päätellyt, että sitä Sini oli itkenyt. Tero olisi tosin voinut kertoa heti, että siitä liitosta ei tulisi mitään. Sini tarvitsi jonkun ihan toisenlaisen miehen kuin se Marko.
Hän terästi kuuloaan, kun kuuli Sinin nimen mainittavan.
- Mitä sanoit? Tero kysyi Jonilta
- Että Sini haluaa nähdä kummityttönsä.
- Ai, Tero äännähti välinpitämättömästi.
- Mitäs Sinille? Juuso kysyi. – En ole nähnyt aikoihin.
- Hyvää sille, sai just ylennyksen. Eikä varmaan nähdäkään
ennen vuoden loppua. Sini halusi nähdä Elisan ja hänen kalenterissaan on
huomenna puolen tunnin väli, jolloin meidän on oltava Paviljongissa tytön
kanssa.
Puheenaihe vaihtui, kun Ralliradiosta kuului ilmoitus
pahasta kaadosta ja Juuso alkoi etsiä videota Facesta tai Youtubesta.
***
Erikan ja Teron kolmio alkoi käydä auttamattomasti liian pieneksi kasvavalle perheelle, ja oman kodin rakentaminen alkoi houkuttaa molempia. Syksyn he katselivat mitä myytäviä taloja oli kunnassa tarjolla, mutta mikään ei vaikuttanut kodilta. He kävivät pankinjohtajan juttusilla ja vihreän valon jälkeen siirtyivät talopakettien vertailuun. Teron sedän maista lohkottiin järvenrantatontti läheltä kunnan rajaa, näin Erikan vanhemmatkin asuisivat lähempänä. Lapsilla olisi turvallista leikkimaastoa ympärillä, eikä naapureita olisi heti viiden metrin päässä olohuoneen ikkunasta. Kylän palveluihinkin olisi vain reilun kymmenen minuutin ajomatka.
Erikan ja Teron toinen lapsi syntyi ystävänpäivänä kello 3.48. Tero tiesi mitä odottaa, mutta silti tunteiden voima yllätti jälleen, kun hän sai Artun pikkuveljen syliinsä.
Arttu katseli Teron sylistä ihmeissään sairaalasängyssä nukkuvaa nyyttiä.
- Siinä on nyt sinun veljesi, Tero sanoi pojalleen.
- Eli, eli, Arttu toisti.
- Ei kun veli, Tero korjasi, ja kuin kutsuttuna pikkuveikka
aukaisi silmänsä, katsoi heitä mietteliäänä ja alkoi sitten itkeä nälkäänsä.
Pikkuveli kastettiin kahta kuukautta myöhemmin Henri Ensioksi, kummeina oli kaksi Erikan serkkua ja Teron puolelta Joni, Juuso ja Lassi.
Arki kahden lapsen kanssa oli vähän haasteellisempaa kuin he olivat odottaneet, mutta Tero piti keväällä isyysloman ja molempien lapsien mummot olivat innokkaina apureina. Henri kärsi koliikista, siinä missä Arttu oli nukkunut yhdellä tai kahdella heräämisellä yönsä.
Silmät ristissä Tero kantoi huutavaa Henriä sylissään ja
yritti hyssytellä vauvaa. Pojalle ei ollut kelvannut rinta ja tämä oli kuiva,
mutta jokin sai hänet itkemään kuin pistettynä. 45 minuutin olohuoneessa
marssimisen jälkeen Henri viimein nukahti. Tero laski vauvan varovasti
sänkyynsä ja jäi jännittyneenä odottamaan heräisikö Henri siirtoon, mutta tämä
vain mynkäsi hieman paikallaan ja jatkoi uniaan. Tero vajosi omalle puolelle
sänkyä ja sai peräti kaksi ja puoli tuntia unta ennen kuin Henri herätti
molemmat nälällään.
Samaan aikaan he olivat aloittaneet tontin raivaamisen ja toukokuun puolella maa oli tarpeeksi sulaa ja kuivaa pohjan kaivamista varten. Kesä oli ehdottomasti Teron elämän raskainta aikaa, häntä vedettiin kolmeen suuntaan: kotiin, töihin ja raksalle, mutta hän kesti sen, vaikka yöunista ja henkisestä kantista joutui aika paljonkin tinkimään, mutta kaikki tuntui sen arvoiselta, kun he pääsivät muuttamaan lehtien vaihtuessa vihreistä keltaisiksi.
Ensimmäisenä iltana Tero jäi vielä yksin istumaan olohuoneeseen muun perheen nukkuessa. Hän katseli ympärilleen vaaleanharmaassa olohuoneessa, kaikki tuoksui uudelta ja tavallaan hänen elämänsä nyt oli tässä. Kaikki oli saavutettu: puoliso, lapset ja oma talo. Seuraavan 25 vuoden aikana he maksaisivat lainan pois ja kasvattaisivat pojistaan miehistä. Hetkellinen onttous valtasi hänet, mutta se häipyi, kun hän kömpi makuuhuoneeseen. Erika makasi kippurassa keskellä sänkyä ja Henri tähtiasennossa keskellä häkkisänkyään. Tero asettautui varovasti omalle puolelleen, Erika havahtui puolittain hänen saapumiseensa ja tuli ihan rintaan kiinni. Tero asetti kätensä hänen ympärilleen ja nukahti hymy huulillaan.
Aika virtasi nopeaa vauhtia. Lapset kasvoivat, asuntolaina pieneni ja Tero ja Erika alkoivat liukua toisistaan kauemmaksi. Ehkä he vain unohtivat huomioida tarpeeksi toisiaan arjen karusellin keskellä tai sitten se rakkaus mitä heidän välillään oli ollut, oli tullut kaikki käytetyksi. Toisinaan he havahtuivat tilanteeseen ja veivät lapset mummolaan yökylään ja lähtivät kahdestaan jonnekin. Mutta oli se sitten ravintola, kylpylä tai tanssit, he huomasivat puhuvansa vain lapsista, auton vaihdosta, vuotavasta rännistä tai kylän juoruista. He eivät enää puhuneet heistä, eivät jakaneet unelmiaan, tai ehkä unelmia ei enää ollutkaan.
Lapset, laina ja tottumus kuitenkin pitivät heidät yhdessä.
Aina siihen asti, kun Erika itkuisena tunnusti rakastuneensa toiseen mieheen.
Tero katsoi häntä hiljaisena, ja mietti vain lapsia. Hänestä se ei tuntunut
miltään ja se oli lopullisen selvä merkki siitä, että kaikki oli ohi. Ehkä jos
Erika ei olisi koskaan törmännyt tähän keikkalääkäri Samiin, he olisivat
jatkaneet yhdessä hamaan harmauteen asti. Tero oli ollut ihan tyytyväinen,
Erika oli erinomainen äiti, hyvä työpari arjessa, heillä oli edelleen yhteisiä
nauruja ja tarpeeksi usein seksiäkin. Mutta Erika halusi eron, ja mitäs
sanomista Terolla siihen olisi ollut. Erikan ehdotuksesta he päättivät jatkaa
kuten ennenkin vielä joulun yli ja kertoa lapsille sitten loppiaisen jälkeen.
Ainut asia mistä eron saattoi havaita, oli Erikan nukkumapaikan siirtyminen
makuuhuoneen parisängystä vierashuoneeseen, mutta jouluvalmistelut jatkuivat
kuten ennenkin.
Tero karkasi kiireen keskellä Peten nuoremman lapsen varpajaisiin. Ensimmäinen poika oli syntynyt 9. päivä, ja vanha jengi kokoontui joulua edeltävänä viikonloppuna yhteen Jonin maatilan rantasaunalle. Lassi oli muuttanut töiden ja naisen perässä Turkuun, Juuso palasi juuri Brasiliasta, mutta loput ystävyksistä pysyivät edelleen tutuissa maisemissa.
Sauna oli kuuma ja olut huurteista, juttu lensi tavalla, josta ei uskoisi heidän olleen edellisen kerran yhdessä vain Jyskälän ralliviikonloppuna. Tero ei erosta pukahtanut mitään, tänään juhlittaisiin Peten onnea, eikä alettaisi ruotia hänen murheitaan.
Kolmenkympin huonommalle puolelle siirtymisen huomasi ainakin siitä, että aamu kuuteen rymyäminen oli kultainen muisto vain. Miehet siirtyivät rantasaunalta tuvan puolelle jo vähän yhden jälkeen, silloinkin raskaasti haukotellen. Tero tuli jonon viimeisenä sisään ja ihmetteli etummaisten riemua. Syy selvisi, kun hän pääsi olohuoneen ovelle. Sini istui nojatuolissa, Saran maatessa sohvalla.
- Mitä sä täällä teet? Sunhan piti tulla vasta ylihuomenna.
- No niin piti, mutta sain kaikki hommat tehtyä ja paikan
lennolle ja nyt mä olen tässä. Soitin illalla Saralle muissa asioissa ja se
kutsui kylään, ettei kuolisi tylsyyteen, kun te vaan ryyppäätte. Mutta mitä
ihmettä, te jo tähän aikaan annatte periksi?
- Vanhuus ja väsymys, Joni vastasi ja meni Saran viereen
istumaan.
- Täytyy mun tätä tuoretta isukkia onnitella, Sini sanoi ja
nousi halaamaan Peteä
Pete vastasi hymyyn sama kestohymy kasvoillaan, joka hänen
kasvoillaan oli ollut pojan syntymästä lähtien.
Tero jäi uunin viereiselle penkille istumaan ja yritti olla
katsomatta Siniä. Nainen oli leikannut hiuksensa leukalinjaa seurailevaksi
polkaksi, mutta ei näyttänyt vanhentuneen päivääkään siitä mitä hän oli
viimeksi tätä nähnyt. Ohimennen joskus kolme tai neljä vuotta sitten. Sekin
joulunaikaan.
- En minä ehdi tänne enää, kun kesälomalla ja jouluna, mutta ei se mitään, kun saan tehdä sitä mitä rakastan, Sini vahvisti sanomisellaan juuri mitä Tero miettikin.
- Pitäisi varmaan tilata taksi, Pete sanoi.
- Äh, kyllä te mun kyydissä pääsette, Sini sanoi haukotellen.
– Pitää tässä itsekin lähteä nukkumaan.
Sini antoi katseensa kiertää joukossa.
- Onneksi, ette ole pahemmin päässeet lihomaan, niin mahdutte
kaikki kyytiin, jonkun pitää tosin olla sylissä.
Kukaan ei joutunut sylipaikalle, mutta Juuso lyhyimpänä
joutui vuokra-farmarin takakonttiin.
Matkalla Jonin maatilalta kylän keskustaan jäivät jo Ville ja Pete pois kyydistä. Lassin porukat
asuivat keskellä kylää vanhassa rintamamiestalossa ja Juuson äiti rivitalossa S-marketin takana.
Matkalla Jonin maatilalta kylän keskustaan jäivät jo Ville ja Pete pois kyydistä. Lassin porukat
asuivat keskellä kylää vanhassa rintamamiestalossa ja Juuson äiti rivitalossa S-marketin takana.
Taajaman katuvalot jäivät taakse, ja vaikka Tero yritti kuinka purra hammasta, lopulta hänen oli pyydettävä Siniä ajamaan linja-autopysäkille ennen kuin hänen rakkonsa halkeaisi. Helpottuneena Tero palasi autoon ja istahti etupenkille ajattelematta. Sini vilkaisi häntä mittaritaulujen valossa, ja Tero tiesi, että hänen olisi pitänyt mennä takapenkille ja leikkiä sammuneensa. Pitäisikö tässä yrittää puhua jotain?
- Sä voit jättää mut kävelemään, hän totesi, kun risteys, josta Sinin kotiin käännyttäisiin, alkoi lähestyä.
- Että tuommoinen kevyt kuuden kilometrin iltalenkki
pakkasessa? Sini kysyi. – Kyllä mä vien kotiin asti. Pidä tätä vaikka
korvauksena siitä, ettet jättänyt mua silloin hankeen.
- Ai sä muistat.
- Tietysti.
- Mä olen nyt vähän samassa tilanteessa kuin sä silloin, Tero
tunnusti.
Ja jäi lamaantuneena paikoilleen, ei hänen näin kännissä
pitänyt olla. Eikä varsinkaan uskoutua kaikista ihmisistä ensimmäisenä
juuri Sinille.
- Mites lapset asian otti? Sini vain kysyi. Ymmärsi heti mitä
Tero oli tarkoittanut.
- Ei me olla vielä kerrottu, juhlitaan joulu ja uusi vuosi
normaalisti ja sitten tammikuussa. Sehän tässä eniten, tai oikeastaan
ainoastaan, painaa mieltä.
- Yhdenkään lapsen ei pitäisi joutua kotonaan kokemaan riitoja
tai mykkäkoulua tai kylmää sotaa, mun mielestä ero on aina oikea ratkaisu, jos
tilanne liukuu siihen pisteeseen.
Tero kuuli selvästi Sinin omat kokemukset hänen äänestään.
Siitä helvetistä huolimatta hänestä oli kasvanut noinkin menestyvä aikuinen.
Sini oli lujaa tekoa.
- Ei meillä oikeastaan ole mitään noista, lehdissä varmaan
sanottaisiin, että kasvettiin erillemme. Ja sitten Erika rakastui toiseen.
- Paska juttu, Sini sanoi ja laittoi vilkun vasemmalle
merkkinä kääntymisestä Teron kotitielle.
Puoli kilometriä kapeaa tietä metsän keskellä, ja he saapuivat
Teron valkoisen omakotitalon pihaan. Tero irrotti turvavyönsä ja tuumasi:
- Taisi olla ensimmäinen kymmenen minuuttia kun ei riidelty
mistään.
Hän aukaisi oven, kattolamppu syttyi ja hän näki Sinin
ilmeen. Tero oli ollut väärässä, tämä ei ollut se ensimmäinen
kymmenminuuttinen, kun he olivat yhdessä riitelemättä. Ja nyt he molemmat
miettivät sitä mitä ei koskaan tapahtunut ja mistä ei ikinä puhuttaisi.
Terolle tuli outo olo, ehkä hän kohta oksentaisi, tai jotain sellaista. Hän nousi hiljaisena autosta, mutta käsi jäi edelleen ovenkahvalle ja koska illan loppu oli ollut niin outo, hän vielä aukaisi oven ja kurkisti sisään.
- Jäikö sulta jotain? Sini kysyi ja katsoi häntä.
- Mä… Miksi sä silloin pelkäsit, että olisit mennyt mun kanssa
sänkyyn?
Sinin silmät kaventuivat viiruiksi, Tero tiesi, että kohta
räjähtäisi.
- Ei sulla kovin tapahtumarikas elämä ole ollut, jos edelleen
mietit tuollaista kännistä heittoa vuodelta nakki.
- Me on jo ohitettu tuo ärhentely, Tero sanoi kuivasti ja
istui takaisin. Sini saattoi tuolla tuulella vaikka kaasutta pihasta pois, oli
hän sitten edelleen käsi ovenkahvalla tai ei.
- Missähän vaiheessa?
- No noin kahdeksan minuuttia sitten. Etkä sä silloin ollut
kännissä, kun sä sen sanoit, vaan ihan varma, että niin olisi käynyt. Miksi?
Sini katsoi häntä pitkään, kuin punniten mitä vastaisi,
lopulta hän käänsi katseensa ratin neljään ympyrään ja mutisi:
- Koska kännissä mulla usein häviää täysin itsehillintä.
- Niin?
- Hei, tämä ei ole sellainen keskustelu minkä mä käyn
perheellisen miehen kanssa hänen kotinsa pihassa aamulla puoli kolmelta, kun
perhe on sisällä nukkumassa.
Tero katsoi Siniä, mutta tämä ei edes vilkaissut häneen.
Käsi oli valmiina vaihteella ja kuin varoitukseksi, Sini antoi moottorin
ärjäistä.
Sini oli oikeassa, ja Tero nousi ylös autosta. Ovi oli tuskin lämähtänyt kiinni, kun Sini jo nosti kytkintä. Tero jäi kädet taskussa katsomaan takavaloja, ja mietti mitä hittoa oli juuri sanottu. Tero yritti keksiä järkeviä selityksiä, mutta päätyi ainoastaan siihen, että jos Sini olisi silloin juonut muutaman tequilan vähemmän, hän olisi ehkä yrittänyt Teroa. Tero ei tiennyt olisiko silloin torjunut Sinin. Olisivatko tunteet Erikaa kohtaan olleet niin vahvat, että hän olisi mennyt yksin omaan sänkyynsä? Mutta sen hän tiesi mitä olisi tapahtunut, jos Sini olisi äsken koettanut onneaan. Ja tieto todellakin lisäsi tuskaa.
Joulu oli onnellinen lasten juhla, samoin uudenvuodenaatto raketteineen ja perunasalaatteineen. Eivätkä lapset, ainakaan alkuun, olleet niin järkyttyneitä, kuin he olivat odottaneet, kun he viimein kertoivat, että Erika muuttaisi lähemmäksi työpaikkaansa. He olivat joulun pitkinä öinä saaneet keskusteltua käytännön asiat lävitse. Talo oli Teron suvun mailla, ja Erika halusi muuttaa takaisin kotikuntaansa sillä se Sami asui jo siellä. Arttu aloittaisi eskarin ensi syksynä täällä, ja lapset asuisivat vuoroviikoin molempien luona.
Lopputalvi sujui sopeutuen uuteen elämään, joka toinen
viikko Tero oli yh-isä ja joka toinen viikko yksinäinen mies isossa talossa.
Yksinäisyys alkoi todella vaivata, kun ensimmäiset pääskyt alkoivat lennellä läheisten peltojen yllä. Tero päätti eräänä vapaana viikonloppuna lähteä kylän baariin ja mahdollisesti löytää siellä seuraa edes yhdeksi yöksi. Tarjonta ei ollut kovin laaja, mutta ei siitä joukosta erottunut ketään, jonka kanssa Tero olisi halunnut juoda tuopin yhdessä, mistään muusta puhumattakaan. Kahden viikon päästä hän sai houkuteltua Peten kuskiksi kaupunkiin. He istuivat kaupungin vilkkaimmassa yökerhossa, juttelivat niitä näitä ja Tero yritti löytää jonkun joka sytyttäisi. Ei löytynyt.
Pete lähti käymään vessassa, ja Tero yritti skarpata. Hän katseli naisia ja tajusi jotain pelottavaa. Hän ei verrannut yhtäkään naista Erikaan vaan Siniin. Tero tunsi kylmän hien nousevan pintaan ja istui lamaantuneena paikoillaan. Ei se voinut olla totta. Hän vilkaisi baaritiskin vieressä notkuvaa tummatukkaa, joka katsoi häntä. No nyt, mene juttelemaan, hän käskytti itseään. Mutta toinen, se vahvempi, ääni huomautti, että nainen oli tumma, liian pieni ja hymy ei ollut läheskään sellainen kuin Sinillä.
- Lähdetäänkö? Tero kysyi, kun Pete palasi.
Hänen täytyi päästä täältä pois.
- Lähdetään vaan. Milloin meistä on tullut näin vanhoja, että
muu porukka näyttää korkeintaan 15-vuotiailta.
- En todellakaan tiedä, Tero murahti ja marssi narikkaan.
Kesä lähti kunnolla käyntiin. Juhannuksen jälkeen Tero huomasi Erikan vasemmassa nimettömässä kimaltavan sormuksen, kun hän toi lapsia Teron luo. Hän ei sanonut mitään, kun Erikakaan ei asiaa kommentoinut. Ja mitäpä se hänelle edes enää kuuluisi.
Sen kaupunkireissun jälkeen hän oli yrittänyt olla ajattelematta yhtäkään naista, tai kaikki energia meni siihen, ettei ajatellut edes sitä yhtä naista. Koska ei heistä tulisi mitään, kuin yrittäisi saada öljyä liukenemaan veteen tai parittaa kissaa ja koiraa. Järkeily ei kuitenkaan ihan pitänyt. Eräänä iltana, kun hän veti yksin kalsarikännit, Tero yritti löytää Fonectasta Sinin numeron, mutta siellä ei ollut mitään tietoja hänestä. Ja mitä hän olisi numerolla tehnyt? Lähettänyt viestin ”Lähdetkö joskus kahville? :)” tai soittanut? Ja sanonut mitä? ”Olen miettinyt mitä sä sanoit silloin seitsemän kuukautta sitten meidän pihassa ja minusta meidän pitäisi… ” Niin mitä? Panna uudelleen? Jutella lisää? Rakastua ja mennä naimisiin ja elää onnellisena elämänsä loppuun asti? Jokainen vaihtoehto tuntui yhtä naurettavan mahdottomalta.
Tero ei kuitenkaan voinut mitään vatsanpohjaa kiertävälle kutinalle, kun Jyväskylän MM-rallit alkoivat lähestyä. He olivat taas poikien kanssa menossa, ja Sini olisi varmasti samassa kaupungissa. Toivottavasti niin työn touhussa, että he eivät vahingossa näkisi vilaustakaan tästä. Sillä Tero tiesi nolaavansa itsensä, jos he törmäisivät Siniin.
***
Myös Sini odotti Suomen rallia hermostuneena, tosin eri syystä. Hän oli ensimmäistä kertaa johdossa koko rallitallin logistiikasta. Hänen pomonsa oli saanut viikko sitten sydäninfarktin ja makasi edelleen pariisilaisen sairaalan teho-osastolla. Sinillä oli työkokemusta ja hän tiesi kyllä miten kaikki toimi, mutta täysi vastuu oli uutta. Ennen rallia hänen puhelimensa soi jatkuvasti, mutta kaikki tarvittava oli ajoissa Jyväskylässä juuri sopivasti rallin alkuun. Ajopäivät olivat Sinille vähän helpompia, lähtö Suomesta oli jo sovittu ja aikataulutettu, ja jos sen kanssa ei tulisi ongelmia, hänellä ei olisi mitään hätää.
Paviljonki oli täynnä tuttuja ja Sini ehti muutamaan otteeseen vaihtaa kuulumisiakin heidän kanssaan. Pitkän perjantain jälkeen hän suuntasi kävelykadun vilinässä hotellilleen, ja törmäsi jälleen tuttuihin. Ensin Juuso huomasi hänet ja pian koko muu joukko. Sinistä oli ihailtavaa kuinka hyvin miehet olivat pitäneet yhtä, edelleen sama jengi kuin reilu 15 vuotta sitten, jututkin olivat todennäköisesti samaa tasoa. Sinin ei tarvinnut edes etsiä katseellaan Teroa, hänen vartalonsa kertoi miehen olevan ihan hänen vieressään.
- Moi Sini, sä vaan jaksat painaa duunia? Juuso sanoi ja
nyökkäsi hänen työvaatteisiinsa.
- No jonkunhan se on tehtävä, että te voitte täällä vapaasti
örveltää.
- Me ollaan kyllä ihan vaan katsomassa rallia, Pete korjasi.
- Aivan. Sanokaapas ”Jyrkkä rantapenkere”, Sini nauroi.
- No mitäs teille? Uusia vauvoja, töitä, tyttöystäviä? Sini
kysyi, kun Pete näytti hänelle kieltä.
Samalla hän tuli vilkaisseeksi ympärilleen. Tero katsoi
häntä keskittyneesti ja Sinin oli vaikea muistaa, että muitakin oli ympärillä.
Hän ei edes kuullut mitä Juuso oli selittänyt, hymyili vain
ja toivoi, että se ei ollut kysymys.
- Mä olen ihan poikki, täytyy lähteä tästä hotellille, Sini
sanoi ja nyökkäsi katua vähän alaspäin.
Ehkä hän oli pelkuri ja karkuri, mutta Teron seura
hermostutti häntä ihan liikaa. Hänen elämänsä oli paljon helpompaa, kun ei
nähnyt tuota miestä, sen hän oli oppinut jo 10 vuotta sitten. Niin, siitä oli
10 vuotta. Kuka olisi silloin uskonut, että se oli Sini, joka nykyään kiertäisi
rallisirkuksen mukana ja Tero oli jäänyt kotiin? Kuka olisi uskonut, että Sini
edelleen mietti sitä kohtaamista aivan liian usein kuin hänen
mielenterveydelleen olisi suotavaa?
- Oli kiva törmätä näinkin pikaisesti. Milloin sä tulet
käymään kotopuolessa? Joni kysyi.
- Täytyy tässä katsoa, oon Saraan yhteydessä. Nyt en ainakaan
ehdi, kun pyöritän yksin tätä putiikkia. Palataan, Sini sanoi ja livahti
tiehensä.
Hän pääsi hotellille ja seisoi aulassa odottamassa hissiä, kun kuuli tutun äänen kutsuvan. Hänen ei olisi pitänyt nyökätä hotellille päin ja hänen olisi pitänyt ehkä tulla jotain kiertotietä tai olla nopeampi, Sini sadatteli. Hän leikki kuuroa ja astui hissiin, ovet lähtivät sulkeutumaan, mutta miehen käsi ehti kuin ehtikin niiden väliin ja Tero harppasi sisälle.
Kuuden hengen hissi muuttui äkkiä kovin ahtaaksi.
- Mitä sä täällä? Sini kysyi katse tiukasti numerotaulussa.
- En tiedä, Tero tunnusti.
Sini vilkaisi Teroa, joka näytti olevan yhtä eksyksissä kuin
miksi Sini olonsa tunsi.
Hissien ovet aukenivat oikeassa kerroksessa ja epäröimättä Sini astui ulos, hän kuuli Teron seuraavan, mutta ei tiennyt mitä tehdä. Tai kyllä tiesi, mutta järki pääsi vielä esittämään oman mielipiteensä, joten siksi hän oli edelleen epäröivällä kantilla. Huoneen ovella hän pysähtyi kaivamaan avainkorttia esiin, tunsi Teron seisovan aivan takanaan ja järjen ääni alkoi muistuttaa epävarmaa piipitystä.
Sini ei tiennyt syytä, mutta hän antoi Teron tulla
huoneeseensa. Mies pysyi edelleen hiljaa, eikä Sinilläkään ollut mitään halua
puhumiseen. Normaalisti hän olisi painunut suoraan suihkuun, se nyt ei tullut
kysymykseenkään, joten Sini istui sängyn laidalle ja tarkisti puhelimensa.
- Tämä on outoa, Tero viimein sanoi ikkunan vierestä.
Sini pysyi hiljaa, koska ei voinut vastaankaan väittää. Hän
nousi seisomaan, koska oli liian hermostunut istuakseen.
- Mä olen ajatellut sua, Tero jatkoi.
Neljä sanaa ja Sini tiesi olevansa pulassa. Sellaisessa
”pelastusvene vuotaa ja ympärillä kiertelee haita” kokoluokan ongelmissa.
- Miksi sä et naura, hauku mua idiootiksi ja käske lähteä?
Tero kysyi hiljaisuuden jälkeen, kun Sini ei suostunut katsomaan häntä. Teron
ääni kuulosti siltä, kuin hän pyytäisi Siniä tekemään juuri nuo luottelemansa
asiat. Se olisikin se helppo vaihtoehto, mutta kaikista peloistaan huolimatta,
ne olisivat viimeinen asia mihin Sini sortuisi.
Hän uskaltautui katsomaan Teroa. Mies seisoi hämillisen näköisenä ikkunan edessä. Sinin sydämessä värähti. Voi hitto, se tuli tosiaan sydämestä. Ja niin kuin hän oli Marko-katastrofin jälkeen vannonut pysyvänsä erossa mistään tunteisiin menevästä.
- Miksi sä et sano mitään?
- Koska… Sini joutui nielaisemaan, kurkku oli kuivunut.
Toivottavasti hän ei ollut suu auki tuijottanut Teroa.
- Koska mä en tiedä mitä sanoa.
- Pitäiskö mun lähteä?
Viimeinen tilaisuus juosta karkuun. Heille molemmille.
- Se on ihan susta kiinni, Sini tokaisi.
- Ei ole kun susta.
Sini kohautti harteitaan.
- Viisainta mun olisi lähteä, mutta taidan jäädä.
Sini tunsi pulssinsa kiihtyvän entisestään. Tunnelma
huoneessa oli niin täynnä jännitettä, että sen valjastaminen sähköntuottoon
olisi valaissut koko Jyväskylän. Häntä pelotti.
- Meillähän on ollut aika värikäs menneisyys, Tero sanoi. –
Missä vaiheessa se kilpailu, järkyttävät huutoriidat ja ainainen jo toisen
naaman näkemisestä ärsyyntyminen vaihtui tähän?
Sini nyökkäsi.
- Sä siis tiedät mistä mä puhun? Tero kysyi.
- Ehkä.
- Kuule voisitko sä mitenkään antaa edes pienen pientä
vihjettä mitä sun päässä liikkuu ennen kuin mä tässä teen itsestäni täyden
pellen?
- No sä seisot edelleen siinä, enkä ole soittanut vartijoita
poistamaan sua, Sini tokaisi.
Tero näytti ensin vihastuvan, mutta sitten hän naurahti.
- Sä todella osaat puhua pehmoisia.
- Miksi mun pitäisi hempeillä, kun et sinäkään ole mitään sen
suuntaista edes vihjannut? Sini alkoi tulistua. Muisti jälleen kuinka helppoa
Teron kanssa oli riidellä.
Tero sulki silmänsä, seisoi pitkään vain paikallaan. Huokasi ja kattoon katsellen alkoi luetella:
- Sä olet ehdottomasti kaunein nainen, jonka mä olen ikinä
tavannut. Myös ärsyttävin, nokkelin ja rohkein. Se hetki meidän pihassa, kun sä
heitit vihjauksen sun itsehillinnän menettämisestä, nyrjäytti mun
maailmankuvan. Mä aloin ajatella sua yhä enemmän ja enemmän. Tai ehkä mä olen
ajatellut aina, en minä tiedä. Mä olen kyllä Erikan jälkeen yrittänyt katsella
muitakin naisia, mutta kun kukaan niistä ei ole sinä. Enkä mä tiedä mitä tästä
voi tulla, todennäköisesti sä saat nyt loppuiäksesi naurunaihetta, mutta en mä
pysty enää vaan olla hiljaa ja miettiä, ja yrittää keksiä keinoja, miten mä
mahdollisesti voisin jossain törmätä suhun.
Sinistä alkoi tuntua, että istuminen voisi olla hyvä vaihtoehto.
- No voitko sä nyt jo helvetti sanoa jotakin? Tero kysyi.
Sini tunnisti lähestyvän raivon.
- Joo, hän sanoi hätäisesti.
Kyllähän hän oli monenlaisia kohteliaisuuksia kuullut, mutta
yksikään ei ollut vaikutuksiltaan sama kuin Teron äskeinen vuodatus. Se oli
tullut suoraan sydämestä, ja mennyt suoraan sydämeen.
- Joo. Siitä yhdestä jutusta lähtien mä olen nähnyt unia
meistä. Enimmäkseen seksiä, mutta on välillä ollut ihan vain hempeilyä tai
häitä ja jotain sellaista. Tätä mä en voinut silloin teidän pihassa sanoa
sulle. Siksi mä en ole Markosta eroamisen jälkeen kotona koskenut viinaan,
koska mä olen pelännyt, että mä tulisin kerjäämään sulta. Enkä muutenkaan ole
käynyt kotopuolessa ja jos olenkin, niin olen vain viihtynyt mahdollisimman
paljon kotona, etten vain törmäisi suhun. Koska kaikista miehistä miksi mulla
pitää olla tunteita just sua kohtaan? En kestänyt sitä tai itseäni. Enkä oikein
tiedä kestänkö vieläkään.
Tero istui viereiselle sängylle. Pitkään he vain katsoivat kenkiensä kärkiä ja miettivät mitä olivat äsken kuulleet tai sanoneet.
- Arveletko, että sä pystyt unohtamaan äskeisen? Tero kysyi.
- En, Sini pudisteli päätään.
- No, tule sitten tänne, Tero sanoi ja kurotti vetämään häntä
ranteesta lähemmäksi.
Sini nousi seisomaan, tuli Teron eteen ja istui hajareisin
miehen syliin.
Teron katse sekä imarteli että kauhistutti. Mihin hän oli
lähtemässä? Se kuitenkin unohtui, kun Tero kiersi kätensä hänen ympärilleen ja
veti vielä vähän lähemmäksi.
- Voi Sini, Tero vielä kuiskasi ja hän tiesi olevansa mennyttä
naista.
Kymmenessä vuodessa he olivat oppineet malttia, mutta tuntui
että kiihkeys ja kemia olivat vain kasvaneet, vaikka aika olisi kuinka
kullannut muistot.
Aamulla Sini heräsi kellon soittoon voihkaisten. Hänen pitäisi tuollaisen yön jälkeen pystyä vielä töihinkin. Tero veti hänet takaisin syliinsä.
- Mun pitää mennä töihin, Sini mutisi.
- Mutta ei ihan vielä, Tero sanoi ja antoi käsiensä liikkua
Sinin vartalolla vapaasti. Hyvin vapaasti, kuten Sini pian sai havaita.
- Mun pitäisi käydä suihkussa, hän sanoi kun vielä pystyi.
- Hyvä idea.
Tero nappasi Sinin syliinsä ja kantoi kylpyhuoneeseen. Hän
teki esipesun kielellään ja vielä sen jälkeen varmisti, että joka kohta Sinistä
tuli pestyä.
Suihkun jälkeen Tero kuivasi Sinin ja heittäytyi sängylle
katsomaan kun hän pukeutui.
- Kaduttaako sua? hän yllättäen kysyi.
- Näytänkö mä siltä?
- Ehkä vähän.
- Mulla on vain kamala kiire, kiitos sun, mä olen jo viisi
minuuttia myöhässä.
- Ole hyvä, Tero virnisti itseensä tyytyväisenä.
- Lähde rauhassa, pistä ovi lukkoon ja… Haluatko sä illalla
vielä tulla?
- Tietysti.
- Mä pääsen viimeistään yhdeksältä.
Sinin oli pakko kääntyä ovelta takaisin ja käytävä
varastamassa vielä yksi suudelma, jonka voimin jaksaisi päivän härdellin.
Sini sai keskityttyä töihinsä, mutta koko ajan takaraivossa raksutti mietintä mitä eilen oli tapahtunut. Kyllä, seksi toimi, mutta saisivatko he kaiken muun toimimaan ja kannattiko sitä edes yrittää?
Iltapäivästä Sini alkoi laskea tunteja ja sitten minuutteja,
että pääsisi jälleen Teron luo. Kun hän viimein astui hotellin aulaan, hän
huomasi Teron jo istuvan siellä kännykkä kädessään. Hiljaisina he nousivat
samaan hissiin ja vasta kun ovet olivat kiinni, uskalsivat suudella.
- Mä haluan sut, Tero kuiskasi hänen korvaansa illan vaihduttua yöksi.
- Vieläkin, Sini virnisti.
- Ei kun mä en halua, että tämä on pelkkää seksiä. Mä
haluan yrittää sun kanssa kunnolla.
- Mulla on aika kiireinen aikataulu.
- Ei se mitään. Mulla on aikaa.
- Mä asun sun kanssa eri maassa.
- Mutta et ikuisesti, ja lentokoneet on keksitty.
- Mä en ole helppo.
- Huomattu on, mutta mitä sitten?
Sini vaikeni.
- Joko sun tekosyyt loppuivat? Tero kysyi huvittuneena.
- Ei ne ole tekosyitä, Sini sanoi.
Tero kurotti sytyttämään yöpöydän valon ja kääntyi Sinin
päälle. Katsoi häntä ihan läheltä suoraan silmiin.
- Tässä on tuhlattu jo ihan liikaa aikaa. Sinä ja minä ollaan
nyt me, okei?
- Okei, Sini nyökkäsi.
Ja niin heistä tuli ihan oikea pariskunta. Välimatka oli pelkkää helvettiä, jota vähän lievensivät pitkin päivää vaihdetut viestit ja jokailtaiset Skype-maratonit. Välimatka ei ollut pelkästään huono asia, he saivat puitua kunnolla lävitse menneisyytensä ja se mikä toisessa oli ärsyttänyt, ja näin rakensivat kunnon perustukset tulevalle. Syyskuun lopulla Tero lensi Sinin luo Ranskaan, lokakuussa Sini pääsi Helsinkiin. Marraskuussa he eivät nähneet ja sitten olikin jo joulu ovella.
Tero katsoi kotona ympärilleen. Talo oli siisti, kuusi seisoi nurkassa ja mikä tärkeintä, Sini olisi ihan kohta täällä. Pojat olivat hänellä aatonaaton ja jouluaaton, mutta lähtisivät äitinsä luo jouluaamuna ja olisivat uudenvuoden aattoon asti. Häntä vähän jännitti, kuinka pojat ja Sini tulisivat toimeen, mutta uskoi kaiken menevän hyvin.
Ovikello soi ja hän juoksi ovelle. Sini seisoi rappusilla jännittyneesti hymyillen ja matkalaukku jaloissaan. Puhumatta Tero kiskaisi Sinin syliinsä ja suuteli naista kuin ei olisi nähnyt häntä miljoonaan vuoteen, siltä se oli kyllä tuntunutkin. Heidän takaansa alkoi kuulua tirskuntaa ja Tero malttoi laskea Sinin maahan.
- Arttu ja Henri, tässä on Sini, hän esitteli.
- Sini, tässä on mun pojat Arttu ja Henri.
Pojat tulivat toisiaan tönien lähemmäksi ja Sini kyykistyi
heidän tasolleen.
- Hei pojat, mitä kuuluu? hän kysyi ja noin kymmenessä
minuutissa pojat olivat yhtä Sinin pauloissa kuin heidän isänsä.
Tero ja Sini olivat päättäneet kutsua ystävänsä aatonaaton pikaiselle iltaglögille. Heille he halusivat kertoa ensimmäisenä, ja Tero oli houkutellut kaikki paikalle, koska oli luvannut kertoa yllätyksen.
Puoli seitsemältä ovikello soi, ja Tero meni avaamaan. Sini
seisoi eteisessä glögitarjotin käsissään. Kaverit saapuivat yhtenä ryppäänä,
kuten oli pyydetty. Pojat juoksivat innoissaan tervehtimään kummejaan, jotka
kaivoivat muovikasseista lahjoja kuusen alle.
- No mikä se yllätys on? Pete kysyi, kun kaikki olivat
olohuoneessa.
Hämmentyneinä Sini ja Tero vaihtoivat katseita.
- No, huomasitteko, että Sini on täällä? Tero kysyi.
Kaikki nyökkäsivät ja maistoivat glögejään.
- Siis Sini on täällä, Tero toisti.
Mutta se ei vieläkään herättänyt sen ihmeempiä reaktioita.
- Me olemme yhdessä. Parisuhteessa, Tero vielä yritti.
- Niin mutta mikä se yllätys on? Joni kysyi.
- No tämä, Tero huokaisi tuskastuneena ja tarttui Siniä
kädestä.
- Tiesittekö te jo tästä? Sini kysyi. Ei olisi yllättynyt,
vaikka pienen kylän puskaradio olisi jo päässyt asiasta selville.
- Me on tiedetty tämän tapahtuvaksi viimeisen viidentoista
vuoden ajan, Ville huomautti.
- Häh? Tero ja Sini sanoivat kuin yhdestä suusta.
- Teininä se teidän nahinointi oli vielä ihan kivaa, mutta sen
jälkeen se oli pelkästään noloa. Silloin kun Tero täytti 19 ja oltiin baarissa
juhlimassa. Muistatteko miten teidät heitettiin ulos ja jatkoitte vielä
sielläkin sitä huutamista? Me jäätiin miettimään, että mitähän vittua taas
kerran, ja sitten keksittiin, että jos te oikeasti haluattekin toisianne,
muttette perhanan jääräpäät voi sitä myöntää. Ja sitten se olikin selvää, kun
tajusi katsoa asiaa siltä kantilta, Joni selitti.
- Kerran mietittiin, että voitaisiin lukita teidät
viikonlopuksi johonkin mökkiin. Ensin varmaan huutaisitte ja sitten olisitte
siirtyneet panemaan, Lassi virnisti.
- Ette te ole voineet tietää, eihän me tajuttu itsekään, kun
vasta… Tässä joskus, Sini ihmetteli.
- Se oli niin selvää, Juuso väitti vastaan.
- Ai vaikka mulla oli Erika ja Sinillä Marko?
- No teillä tuli Erikan kanssa lapset, niin siinä mä vähän
epäröin, Sara sanoi.
- Mä en. Sä et ikinä katsonut Erikaa niin kuin sä katsot
Siniä, Ville heitti väliin.
Tero pudisteli epäuskoisena päätään.
- Muistatteko Saran ja Jonin häissä? Teki mieli tarjota
Terolle servietti, että pyyhkis välillä kuolan pois rinnuksilta, Pete nauroi.
Tero muisti samassa Sinin iltapuvun.
- Vieläkö sulla on se puku?
- Sä muistat?
- Tietysti muistan.
Sini kurotti suutelemaan Teroa.
- On ne kyllä sulosia, joku mutisi taustalla.
I
Ilta jatkui ja Tero ja Sini saivat kuunnella uusia muistoja siitä milloin toiset olivat tienneet heidän olleen luotuja toisilleen, vaikka he yrittivät sitkeästi siirtää keskustelua uusille reiteille. Lopulta Tero antoi periksi, veti Sinin kainaloonsa ja kuunteli vain muita. Ehkä ystävät olivat nähneet tämän jo ajat sitten, mutta hän oli vain tyytyväinen, että oli tajunnut asiat edes nyt. Hänellä oli pojat ja vieressään palanen, joka teki palapelistä täydellisen. Ajatus heidän yhteisestä tulevaisuudestaan ei aiheuttanut onttoutta vaan pelkkää odotusta.
Viime kesänä rallien aikaan kuolattiin serkkuni kanssa Andreas Mikkelseniä (Katso kuvat!) ja hän ehdotti, että mun pitäisi kirjoittaa joku pornonovelli, missä pantaisiin ralliauton konepellillä. Jäin miettimään ideaa ja mieleeni nousi vihainen ja pettynyt ralliautoilija, joka tuijottaa rytättyä autoa ja entinen kilpakumppani, joka tulee lohduttamaan, vaikka mies luulee hänen tulevan vain vittuilemaan ja siitä yksi asia johtaisi toiseen. Tai toimintaan... Siinä siis alku, joka lähti rönsyilemään vähän laajemmaksi.
Viimeistä luukkua en muuten uskalla heti vuorokauden alkuun luvata, mutta johonkin aikaan jouluaattoa kyllä. Ai miksi? No, se on vielä kokonaan kirjoittamatta.
Ilta jatkui ja Tero ja Sini saivat kuunnella uusia muistoja siitä milloin toiset olivat tienneet heidän olleen luotuja toisilleen, vaikka he yrittivät sitkeästi siirtää keskustelua uusille reiteille. Lopulta Tero antoi periksi, veti Sinin kainaloonsa ja kuunteli vain muita. Ehkä ystävät olivat nähneet tämän jo ajat sitten, mutta hän oli vain tyytyväinen, että oli tajunnut asiat edes nyt. Hänellä oli pojat ja vieressään palanen, joka teki palapelistä täydellisen. Ajatus heidän yhteisestä tulevaisuudestaan ei aiheuttanut onttoutta vaan pelkkää odotusta.
Viime kesänä rallien aikaan kuolattiin serkkuni kanssa Andreas Mikkelseniä (Katso kuvat!) ja hän ehdotti, että mun pitäisi kirjoittaa joku pornonovelli, missä pantaisiin ralliauton konepellillä. Jäin miettimään ideaa ja mieleeni nousi vihainen ja pettynyt ralliautoilija, joka tuijottaa rytättyä autoa ja entinen kilpakumppani, joka tulee lohduttamaan, vaikka mies luulee hänen tulevan vain vittuilemaan ja siitä yksi asia johtaisi toiseen. Tai toimintaan... Siinä siis alku, joka lähti rönsyilemään vähän laajemmaksi.
Viimeistä luukkua en muuten uskalla heti vuorokauden alkuun luvata, mutta johonkin aikaan jouluaattoa kyllä. Ai miksi? No, se on vielä kokonaan kirjoittamatta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti