Mutta tästä on lähdetty, älkää siis koskaan luopuko toivosta. Nämä ovat lukion ensimmäiseltä luokalta, joku äikän kurssi, missä oli enemmänkin luovaa kirjoittamista. Jätin virheet paikoilleen, enkä mitenkään muutenkaan korjaillut, kuten kohta huomaatte. Äikästä muuten olen aikoinani (älkää kysykö milloin, ikäkriisi on pahana) kirjoittanut B:n. Opettaja oli näihin kommentoinut minun olleen todella tuottelias ja monipuolinen ja oli kehottanut jatkamaan harrastusta...
Anteeksi vielä, huomenna taas luvassa jotain ihan muuta!
***
Tavallinen
Istuin tylsistyneenä pulsassa, Jussi istui vieressäni ja
selitti suu vaahdossa tulevasta viikonlopusta. ”Hei, Minnalla on bileet.
Meinaatko tulla?” Jussi kysyi innostuneena. ”Paha mennä sanomaan, ehkä mä tuun
ehkä en.” Vastaukseni sai Jussin naaman loistamaan kuin Naantalin auringon. ”Nähään
sit siellä” hän hönkäisee ennenkuin juoksee ulos luokasta.
Jussi oli ihan jees jätkä, kivan näkönen ja hauska. Mä tosin
olisin halunnut jotain tosi erikoista, en mitään tavallista. Koulussa oli yksi
poika joka täytti vaatimukseni ja hän oli tulossa bileisiin.
Huolellisen laittautumisen jälkeen olin valmis. Suunnistin
Minnalle ja parkkeerasin itseni sohvalle. Ei mennyt kovin kauan kun Jussi tuli
iskemään minua. Onneksi Kimi, tuo unelmieni prinssi, tuli pelastamaan minut.
Hän pyysi minua tanssimaan.
Tanssimme ja Kimin kädet vaelsivat vartalollani, hän
hönkäisee korvaani: ”Tule”. Kuin unessa siirryin hänen perässään
makuuhuoneeseen. Kaaduimme sängylle ja hän alkoi riisua paitaani. ”Hei lopeta”
parkaisin, kun hän siirtyi housujeni kimppuun. ”Kyllä sä tätä haluat, ole nyt
vain mukana”. Survoin hänen käsiään pois ”No okei saatanan seisottaja, kyllä
niitä naisia löytyy” Jäin itkemään Kimin lähdettyä.
Ovi avautui ja Jussi tuli sisään. Hän tyynnytteli minua ja
piti sylissä. Kun itkuni tyyntyi hän kuiskasi: ”Tässä mä nyt olen ota tai jätä”.
Ja minä otin.
(Huomatkaa kuinka minä olen tämän teiniromantiikan taitanut jo silloin teininä.)
***
Äiti
”Kysy milloin se tulee kotiin..?” kuulen 5-vuotiaan poikani
äänen. Joonas roikkuu lahkeessani, kun yritän puhua puhelimessa Sirpan kanssa.
Sirpa lähti viime kuussa työnjohtajansa kanssa Helsinkiin ”työmatkalle”,
eikä ole vieläkään tullut takaisin. Hän on suvainnut soittaa kahdesti, Sirpa
haluaa avioeron ja Joonaksen huoltajuuden.
Eron annan mielelläni, mutten Joonasta. Olisi ajatellut sitä
silloin kun lähti Sepon matkaan. Se oli Sirpan työnjohtaja, komea ja vuosittaiset
ansiot lähellä kuusinumeroista lukua. En kyllä ymmärrä mitä se Sirpassa näki.
Sirpa oli aika tavallisen näköinen suomalaisnainen. Lyhyt, hieman pyöreä ja
ruskeat hiukset.
Me Joonaksen kanssa elettiin aika tavallisesti, aamulla kun
lähdin vein Joonaksen tarhaan ja illalla hain sen pois. Illat me oltiin
yhdessä, pelailtiin, käytiin ulkoilemassa ja luettiin. Oli vähän vaikeaa yrittää
olla sekä isä että äiti, ei se aina edes onnistunut.
Viikot kuluivat, Sirpa soitteli erosta ja huoltajuudesta,
puhelumme kääntyivät aina riitoihin. Joonas itki ja minä olin vihainen.
Eromme alkoi olla jo melko selvä, kun illalla soi ovikello.
Kun avasin oven, siellä seisoi Sirpa. Se itki, huuli oli halki ja silmä
mustana. Moni kakku päältä kaunis ajattelin, Seppo ei tainutkaan olla niin
ihana. ”Jukka, anna mun tulla kotiin…” lause tukahtui uuteen itkun aaltoon.
Suljin oven ja lähdin Joonaksen luo.
Vuosia on kulunut, Joonakselle olen löytänyt uuden
äitipuolen. Sirpa palasi Sepon luo, enkä ole siitä sen jälkeen kuullut.
***
Tässä vielä bonuksena yksi runo samaiselta kurssilta. Nuorena halusin aina olla sellainen tyttökirjojen herkkä runotyttö, mutta eihän minusta sellaiseen ollut. Runojen kirjoittamista voisi kokeilla joskus uudestaan.
Jos sinä olisit aurinko,
minä olisin tähti.
Sinä
kaunis ja valovoimainen,
minä
pieni ja himmeä.
Jos sinä olisti Maa,
minä olisin Kuu.
Sinä
värikäs ja eloisa,
minä
kalpea ja hiljainen.
Jos sinä olisit tuli,
minä olisin vesi.
Sinä
kuuma ja räiskyvä,
minä
viileä ja vaatimaton.
Mutta sinä olet sinä ja
minä olen minä.
Vastakohdat,
Hmm... ei nämä nyt niiiiin huonoja olleet! Kyllä näissä näkyi jo mihin suuntaan olet kehittymässä. Äitiä pidin parempana. Runoista tiedä mitään.
VastaaPoistaHäiris (epäilee oliko tämä sittenkään hyvä idea, hölmöjä kommentteja vuoden myöhässä...)
Sun kehujesi uskottavuus alkoi just rapautua aika rankasti. Nämä ovat aivan kammottavia. Mutta ihan mielenkiinnosta, miten näkyi kehitykseni suunta? :)
PoistaEnkä tiedä minäkään runoista, kiva olisi osata kirjoittaa. Ehkä.
Ensimmäinen oli kyllä vähän hmm... kökkö, mut äiti sisälsi jo hyvän tarinan ja juonen. Lyhythän se oli, mut oli siin jotain.
VastaaPoistaKiitti vastauksesta. Sun lasisi on varmaan aina puoliksi täynnä :)
PoistaMun ihan kaikki lasit tyhjeni eilen, siksi vastailen vasta nyt :D
Maistoitko mummontossuja? Mä olen pitänyt vähän taukoa, otin vähän reippaammin silloin taannoin, kuten ehkä saatoit viesteistä päätellä...:D
VastaaPoistaT. Häiris
Äh, unohdin! Melkein kaikkea muuta tulikin maistettua... :D
Poista