Tero ajoi auton lähtöviivalle. Teki mieli nipistää itseään, kun lapsuuden haave oli viimein toteutumassa, mutta nyt hänen pitäisi olla ammattimainen. Harmaanruskea soratie odotti silmien edessä, konepellin alla ärjyi reilu 300 hevosvoimaa ja hän oli valmis uransa tärkeimpään näyttöön. Tero vilkaisi Lauria, ja kartturi nyökkäsi kaiken olevan kunnossa. Lähtösignaali annettiin ja Tero kaasutti liikkeelle.
- Pitkä koo vasen plus ja oikee täys yli.
Kaikki hermoilu unohtui ja Tero keskittyi ainoastaan Laurin
lukemiin nuotteihin, auton käyttäytymiseen ja edessä olevaan tiehen. Erikoiskokeen
maali tuli vastaan vajaata varttia myöhemmin.
- Jumalauta, vielä hienompaa kuin kuvittelin, Tero virnisti
Laurille ja tämä nyökytteli takaisin samalla ilmeellä.
Maalin jälkeen myös heidät haluttiin haastatteluun. Tero
riisui kypäränsä ja hieman häkeltyi nenän eteen työnnettävien mikrofonien
määrästä. Ei hitto, hän oli suorassa lähetyksessä Ralliradiossa. Juuri siinä
mitä he olivat isän kanssa kuunnelleet aina Neste Rallin aikaan niin kauan kuin
hän pystyi muistamaan. Olihan hän ennenkin antanut haastatteluja, jopa
Ralliradioon, mutta nyt alla oli ensimmäistä kertaa oikea WRC-auto.
- Vähän oli vielä hakemista rytmin kanssa, mutta auto toimii
ja nuotit on kohdallaan, niin eiköhän vauhtiakin tule lisää, kun päivä tästä
vanhenee, Tero summasi nopeasti tunnelmat ensimmäisen erikoiskokeen jälkeen ja
he pääsivät jatkamaan siirtymälle.
Rytmi löytyi, vauhti kasvoi ja Tero onnistui erikoiskoe
erikoiskokeen jälkeen ajamaan kilpailukykyisiä aikoja. Ei tietenkään MM-sarjan
kärkinimien kanssa, mutta omassa ryhmässään hän teki varsin vakuuttavaa jälkeä.
Sekä managerilta että tallin väeltä tuli kiitosta, kuin myös isältä.
Kunnes tuli lauantai-iltapäivän ensimmäinen erikoiskoe.
”Hyppy alas jatkuu oikea helppo”, luki nuoteissa. Tero ajoi
hypyn mallikkaasti, mutta sen jälkeen alkavalla loivassa mutkassa auto ajautui
liikaa vasempaan reunaan, ojan penkka petti perän alla ja auto pyörähti yhden
kerran ympäri pajukkoon.
Kaikki oli ohi silmänräpäyksessä. He olivat päätyneet
takaisin neljälle pyörälle.
- Ootko kunnossa? Tero kysyi Laurilta.
- Kaikki okei, kartturi vastasi.
Tietysti oli helpotus, että kummallekaan ei ollut käynyt
mitään, mutta se ei paljoa lohduttanut.
- Perkeleen, perkeleen, perkele, Tero sadatteli, kun hän nousi
katsomaan vaurioita. Auto oli sen verta kurtussa, että pätkän jatkamisesta ei
kannattanut edes haaveilla, vaikka he olisivat päässeet takaisin tielle.
Tero sai itsensä nopeasti kasaan, vaikka pinnan alle jäi kuohumaan.
Mutta isä oli opettanut, että aina piti olla ammattimainen, lapsellisesta
kiukuttelusta ei olisi kuin haittaa. Joten hän kesti kännykkäkamerat,
haastattelut, keskustelun tallin ja mekaanikkojen kanssa rähjäämättä. Otti vain
täyden vastuun tekemästään virheestä ja pyyteli sitä anteeksi. Koko ajan
mielessä jyskytti tieto siitä kuinka hän oli onnistunut ryssimään sen
ainutlaatuisen tilaisuuden.
Mutta kun kaiken pitää sisällään, paine pääsee kasvamaan.
Illalla Lutakon huoltoalue alkoi hiljentyä ylimääräisistä pällistelijöistä.
Tero nojasi rekan seinään, pyöritteli limsapulloa kädestä toiseen ja katsoi
kuinka mekaanikot ahersivat auton kimpussa, talli yritti saada hänet jatkamaan
huomenna superralli-säännön turvin. Mekaanikoille yöstä tulisi pitkä, sillä jousituksen
korjaaminen oli se suurin murhe, vaikka oli auto saanut muutakin iskua voltin
aikana.
Elokuinen ilta oli hämärä ja lämmin, telttojen valojen
ansiosta hän huomasi lähestyvän hahmon. Tämäkin vielä, hän huokaisi mielessään,
kun tunnisti naisen. Sini oli lähtöisin samasta kunnasta kuin hänkin ja myös
tämän suonissa virtasi bensa. He olivat ajaneet vastakkain heti lapsista
lähtien jokkiskisoissa ja myöhemmin rallin SM-sarjassa. Pieni kylä ja vielä
pienemmät piirit, joten he olivat enempi vähempi viettäneet aina aikaa samassa
porukassa, vaikka eivät olleet ikinä voineet sietää toisiaan. Jokin Sinissä sai
hänet välittömästi näkemään punaista.
- Jos vittuilemaan tulit, niin käänny saman tien takaisin,
Tero haukahti heti kun Sini oli kuuloetäisyydellä.
- Sä se sitten edelleen oletat olevasi kaikkien huomion
keskipiste, Sini sanoi jäätävästi – Jos nostat katsettasi navastasi vasemmalle,
niin huomaat varmaan tuon poistumistien tältä alueelta, sinne mä olen menossa.
Juuri kun Tero koki ohikiitävän nolostumisen hetken, Sini
lisäsi:
- Ja mun tyyliin ei kuulu maassa makaavien potkiminen, toisin
kuin eräillä.
Nolostuminen häipyi ja koko päivän pidätetty raivo valtasi
Teron.
- Turpa kiinni, hän karjaisi.
- Niin, sä olet aina ollut huono kestämään totuuksia. Jos nyt
tuntuu pahalta, niin mietipä omaa käytöstäsi toissa vuoden äs ämmissä. Sä tulit
ihan tarkoituksella ivaamaan mulle sitä viimeisen pätkän ojassa käyntiä.
- Voi vittu sä olet tyhmä! Nämä karkelot on pikkaisen isoimmat
kuin jotkut kusiset SM-kisat. Tajuatko sä yhtään kuinka paljon mulla on
pelissä? Tero huusi suoraan.
Sini ei liikahtanut tuumaakaan, seisoi vain tuijottamassa
häntä ilmeettömin kasvoin. Sekin kismitti, Sini ei pelännyt mitään. Ei hän
ikinä aikonut naista lyödä, mutta jumalauta, saisi tuo joskus edes värähtää,
kun päätä pitempi mies huutaa täyttä kurkkua. Tero sai lisää virtaa. Samalla
hän huomasi muutaman mekaanikon pysähtyneen ja tuijottivat heidän suuntaansa.
Tästä oli hyvä ja toivottava käytös kaukana, hän tajusi. Mutta Sinille hän
halusi muutaman asian vielä ilmaista painokkaasti.
Hän veti Sinin perässään huoltorekkojen väliin.
- Mitä helvettiä? Sini ärähti.
Vaikka molempien selkää vasten tuntui rekan kova seinä, ei
heidän väliinsä olisi kolmatta ihmistä mahtunut.
- Tämä asia ei ole vielä loppuun käsitelty, Tero sihahti.
- Ai ei vai? Sä siis haluat vielä kaataa pahaa oloasi mun
niskaan. No sori, multa ei ymmärrystä tipu, kun isukin kultapoju on taas saanut
tarjottimella jälleen yhden ilmaisen pääsylipun uralla eteenpäin. Siinä missä
paljon lahjakkaammat ja paremmat kuskit joutuu resurssien puutteessa
lopettamaan tai joutuvat tyytymään niitten ”kusisten pikkukisojen”
kiertämiseen, kuten sä niin hurmaavasti ilmaisit, Sini latasi ääni vihasta
täristen.
- Toi isä-kortti alkaa olla pikkaisen väsynyt, mä en olisi
tässä jos mä en olisi lahjakas ja nopea.
- No ei siitä haittaakaan ole, että isukki on entinen
MM-rallikuski ja kulisseissa tasoittamassa tietä ja vetelemässä oikeista
naruista.
- Sun isäs ei muuta vetelekään kuin uutta tuoppia naamaansa,
Tero laukaisi ja katui sitä välittömästi.
- Haista paska, Sini huudahti ja vetäisi litsarin Teron
poskelle.
Sen hän ansaitsi, ja otti nöyrästi vastaan, mutta kun hän
huomasi Sinin käden kohoavan uuteen iskuun, Tero tarttui ranteesta kiinni ja
painoi sen kiinni rekan seinään.
- Anteeksi, hän mutisi.
Kaikki tiesivät Sinin isän olevan rappioalkoholisti ja sen
kuinka useasti poliisit oli hälytetty apuun, kun mies oli tasaisin väliajoin
ilmestynyt riehumaan entiseen kotiinsa. Sini oli toisinaan yläasteella
ilmestynyt kouluun huuli auki tai silmä mustana, mutta ikinä siitä ei puhuttu.
Eikä Tero ollut ikinä ottanut asiaa esiin, vaikka he olivat riidelleet satoja
kertoja aikaisemminkin.
Sini raivostui täysin ja yritti riuhtoa itseään irti. Tero ei
uskaltanut päästää otettaan, sillä oli varma, että Sini kävisi kiinni kuin
villikissa. Sini jatkoi riuhtomistaan ja pää heilahti niin, että se osui rekan
takaa paistavan lampun valokeilaan. Sinin silmissä kimaltelivat kyyneleet ja
kasvot olivat raivosta vääntyneet. Voi vittu, mitä hän oli mennyt tekemään. Ja
hän oli luullut, että päivä ei voisi enää pahemmaksi muuttua.
- Rauhoitu. Rauhoitu, Tero hoki, mutta se tuntui vain
yllyttävän Siniä.
Hän ei varsinaisesti ollut tunnettu hyvistä hermoista, joten
äskeinen hetkellinen tyyneys alkoi karista. Okei, hänen heittonsa oli ollut
tyhmä ja lapsellinen, mutta ei siitä Sinin olisi niin tarvinnut pillastua, että
hän saisi pelätä tämän hyökkäystä. Hetken painittuaan vastaan Terolla napsahti.
Myöhemmin hän yritti analysoida tekemisiään, mutta ei
keksinyt selitykseksi kuin sen napsahtamisen, ja ymmärsi täysin kuinka jotkut
saattoivat tarttua sellaisella hetkellä kirveeseen tai kivääriin. Hänellekin
tapahtui jotain mitä ei uskonut ikinä olevan mahdollista. Tai mitä hän ei
oikeasti ikinä, koskaan, milloinkaan ollut miettinyt tai harkinnut.
Hän vain halusi saada Sinin hiljaiseksi.
Ja niin hän otti ja suuteli Siniä.
Se ei ollut sulavaa tai hellää, vaan aivan kuin he olisivat
edelleen jatkaneet taistelua. Sini maistui kahville ja jollekin, mitä Tero ei
tunnistanut, mutta se sai hänet juopumaan. Hän halusi lisää. Tero painoi Sinin
kiinni rekkaan, liimasi oman vartalonsa tämän päälle ja tajusi kiihottuvansa.
Ei helvetti, ihan kuin siinä, että hän suuteli kaikista naisista juuri Sini
Tarkiaista, ei ollut tarpeeksi, yksi suudelma oli saanut hänen kalunsa
seisomaan helposti kuin teini-ikäisellä. Hän niin kuulisi tästä koko
loppuikänsä.
Itsesyytösten värittämä analyysi hänen reaktioistaan
keskeytyi, kun hän tajusi Sinin hierovan lantiotaan häntä vasten. Tämän oli
pakko olla jo unta. Hänen tuntemansa Sini olisi tässä vaiheessa revennyt
nauramaan ja tehnyt kaikkensa pilkatakseen häntä nolon seisokin takia. Mutta se
Sini ei ollut paikalla, se joka näytti ja kuulosti aivan Siniltä riuhtoi hänen
paitaansa ylöspäin ja oli samassa avaamassa Teron farkkujen vyötä.
Siinä vaiheessa hänen oli pakko perääntyä. Koko hänen
kehonsa vastusti tekoa ja kun heidän välissään oli kymmenisen senttiä ilmaa,
jokainen kohta hänestä veti kohti Siniä, kuin magneetin valtaan joutuneena.
Sinin silmät kiilsivät ja tämä oli kaunis. Uusi havainto
järkytti jälleen Teron maailmankuvaa. Miten hän ei ollut aiemmin havainnut,
että se hontelo poikatyttö oli kasvanut varsinaiseksi kaunottareksi. Hän
aukaisi suunsa sanoakseen jotain, mutta Sini pudisti päätään ja kävi hänen
päälleen. Suu löysi suun äskeistä helpommin, eikä paluuta ollut.
Molemmat keskittyivät riuhtomaan toistensa farkkuja auki.
Sini voitti sen kisan ja pian Tero tunsi lämpimän kesätuulen takareisillään.
Kärsimättömästi Sini potki jalkansa irti vain toisesta farkun lahkeesta, housut
saivat jäädä rullalle toisen nilkan ympärille.
Tero nosti Sinin helposti ylös ja kun hän alkoi laskea tätä
alas, hän muisti esileikin, mutta se unohtui, kun Sini kurottui auttamaan häntä
sisään. Tero lopetti suudelman, sillä vaikka tilanne oli hänen elämänsä oudoin,
hän halusi nähdä Sinin silmät juuri tällä hetkellä. Eikä hänen olisi pitänyt
olla edes yllättynyt, että Sini ei väistänyt hänen katsettaan, vaan kohtasi sen
järkähtämättä. Haastaen.
Oikeastaan seksi muistutti heidän riitojaan. Järjetöntä,
kiivasta, toinen toistaan hulluuden partaalle ajavaa taistelua. Mutta nyt
molemmat putosivat kuilun reunalta. Eikä Tero tuntenut itseään voittajaksi,
vaikka Sini oli ensimmäinen.
Tero nojasi käsillään rekan seinään, hänen huohotuksensa
sekoittui Sinin kiivaisiin hengenvetoihin. Tero oli haudannut kasvonsa Sinin
kaulakuoppaan ja tämä oli kietoutunut hänen ympärilleen kuin liaani. Maa alkoi
hiljalleen kutsua häntä. Hän varasti viimeisen hetken siitä oudosta taivaasta,
jossa juuri oli käynyt ja suuteli hellästi Sinin kaulaa. Sitten hän
suoristautui ja laski Sinin maahan ja varmisti, että tämä pysyi jaloillaan.
Kiihko vaihtui kiusaantuneisuuteen, ja katseita vältellen he
pukeutuivat. Sanakaan sanomatta Sini häipyi paikalta saatuaan kiskottua
pudonneen kengän jalkaansa. Tero jäi katselemaan hänen peräänsä ja yritti
ymmärtää mitä helvettiä oli juuri tapahtunut.
Sini tunsi katseen selässään, ja nopeutti entisestään
askeliaan. Samalla hän tunsi jotain valuvan ulos hänestä. Annos Teroa. Ei
saatana. Ja hän oli joskus luullut mokanneensa, mutta mikään kämmi ei yltänyt
lähellekään tätä virhettä. Ei lähellekään.
Nyt hän menisi kaikessa hiljaisuudessa kotiinsa, jonne oli
ollut matkalla, kun Tero oli alkanut soittaa suutaan. Eikä hän ikinä, koskaan,
milloinkaan, minkään kidutuksen alaisena tunnustaisi tätä kenellekään.
Toivottavasti se perhanan idiootti osaisi myös pitää suunsa kiinni. No, aina
hän voisi kiistää koko asian, sillä kukaan ei ikinä uskoisi hänen sekaantuneen
Tero Nurmen kaltaiseen urpoon. Kotopuolessa jätkän lempinimi oli Terskan Nuppi,
ja se kertoikin ihan tarpeeksi kyseisestä tyypistä.
Tero oli ollut piikki hänen lihassaan heti ala-asteelta
asti. Siitä lähtien, kun hän oli päässyt ajamaan serkkunsa peltoautoa ja
alkanut kiertää jokkiskisoja ja pyöriä niissä porukoissa, jotka harrastivat
rallia. Sini oli ollut ainut tyttö, joka ajoi, muut porukan tytöt olivat olleet
vaihtuvia varikkoruusuja. Tero oli ainut, jota hänen sukupuolensa häiritsi ja
tämä toi sen joka käänteessä selvästi ilmi. Muille pojille hän oli yksi
jätkistä, varsinkin ajettuaan samoja aikoja kuin he. Ajan myötä pieni kinastelu
oli vaihtunut ilmiriitoihin, jossa huudettiin toisille naamat punaisina
kaikesta maan ja taivaan välillä, mutta tänään oli ollut ensimmäinen kerta, kun
Tero oli iskenyt vyön alle. Sinin isästä ei puhuttu. Piste. Häntä hävetti,
tosin ihan vain vähän, se lyönti, mutta tunne ei ollut lähelläkään sitä häpeän
määrä mitä lyöntiä seuraavat tapahtumat hänessä aiheuttivat.
Tero oli tehnyt aloitteen. Tämä yksin oli päättänyt suudella
häntä. Mutta hän oli hyvin pian vastannut siihen. Sini läimäytti itseään
otsaan. Ja kun Tero oli tullut järkiinsä ja lopettanut, hän oli käynyt kiinni
tähän kuin missi jääkiekkoilijaan. Sini löi itseään uudestaan. Typerä, typerä,
typerä.
Kunpa Tero olisi ollut impotenssiongelmista kärsivä
katkarapumies ja seksikin vain kolmen sekunnin tuikkaus. Mutta ei. Sini oli
toisinaan miettinyt mistä Teron itsevarmuus kumpusi, ei tarvinnut ihmetellä
enää. Voi helvetti. Nyt hänen täytyisi ajatella jotain muuta tai hänen
pöksyjensä märkyys alkaisi näkyä muillekin.
Ajattele muuta, ei Teron… Eikä sitä miten tämä oli… Eikä
miltä oli tuntunut… Jälleen Sini löi itseään. Jälkiseuraamukset. Kyllä, niitä
hän voisi miettiä. Aamulla hän hakisi apteekista jälkiehkäisypillerin ja
myöhemmin testauttaisi itsensä tautien varalta. Voi helvetti, että ihminen voi
olla tyhmä, Sini jatkoi itsensä sättimistä.
Päästyään viimein kotitalonsa alaovelle hänen itseinhonsa alkoi
olla Mount Everestin kanssa samaa kokoluokkaa. Ja olo ei varsinaisesti helpottanut,
kun hän pääsi Saran silmien eteen.
- Ilmankos sä viivyit, Sara vain ilmoitti ja katsoi häntä
tarkkaan.
- Häh? Sini äännähti ja lähti hakemaan pyyhettään. Täytyi äkkiä
päästä suihkuun pesemään itsestään pois jäljet ja tuoksut Terosta.
- Oliko hyvä pano?
- Mitä sä höpiset? Sini kysyi kylmästi.
- Tukka sekaisin, huulet turvonneet ja haiset tänne asti
seksiltä. Kuka se oli?
- Sulla on liian vilkas mielikuvitus, Sini kuittasi ja lähti
kohti kylpyhuonetta.
- Mites sä oot tunnin myöhässä sovitusta aikataulusta?
- Tapasin vanhoja kavereita, Sini ärähti ja veti kylppärin
oven kiinni.
Saran nauru kuului oven läpi. Ei ole mitään hätää, kunhan et
tunnusta mitään, Sini hoki. Sitten hän kohtasi oman peilikuvansa, ja ainoastaan
sokealta olisi jäänyt huomaamatta mitä hän oli tänä iltana tehnyt. Jokainen
Saran havainto piti paikkansa. Ärtyneenä hän hipaisi kaulan punoittavaa kohtaa,
ja samalla mieleen muistui kuinka Tero oli suudellut hänen kaulaansa toista
puolta seksin jälkeen. Häkellyttävän hellästi. Paitsi että sitä ei ollut
tapahtunut, kuten ei mitään muutakaan.
Lämpimällä vedellä Sini sai pestyä pois jäljet Terosta,
mutta hän tiesi, että jotain miehestä hän ei saisi ikinä pois itsestään. Hän asetti
toiveensa aikaiseen dementiaan.
Seuraavana päivänä Tero näytti kaikille mistä hänet oli
tehty. Hän pääsi jatkamaan superralli-säännön turvin ja ajoi joka pätkällä
pohja-ajasta vain parin sekunnin päähän, kuin haluten näyttää kaikille
epäilijöille. Sini yritti olla huomioimatta rallin tilannetta ja
erikoiskokeiden aikoja, mutta tehtävä oli liian hankala, kun oli töissä AKK:lla. Ilman tätä hän olisi kaivautunut peiton alle ja
ryöminyt sieltä esiin vasta kun rallisirkus oli varmasti jättänyt kaupungin.
Sini pyöritteli papereita käsissään ja katsoi ohitse
kulkevaa ihmismassaa, viimeinen päivä ja raskas työviikko olisivat pian ohitse.
Hän oli niin lajin pauloissa, että oli käyttänyt yhden lomaviikkonsa
vapaaehtoistyöhön rallien parissa. Vaikka päivät olivat olleet pitkiä,
Jyväskylän MM-rallin tunnelma oli ainutlaatuinen, eikä tämä tuntunut
puoliksikaan niin työltä kuin viime talvena päivät koulussa tai toimistossa.
Eikä tämä pelkkää vapaaehtoistyötä ollut, Sini oli samalla
vähän haistellut mahdollisuuksia päästä johonkin talliin töihin, vastavalmistunut logistiikkainsinööri ottaisi riemusta kiljuen paikan vastaan,
mutta vielä mitään ei ollut tullut vastaan. Suhteillahan sitä täälläkin
pelattiin, ja kun hänen isänsä ei ollut mikään kokenut ralliautoilija toisin kuin eräillä, joutui Sini
tyrkyttämään itseään ja toivoa, että joku jossain huomaisi hänen
potentiaalinsa. Ei hänestä rallikuskia ikinä tulisi, vaikka olisihan se ollut
siistiä olla ensimmäinen rallin maailmanmestaruuden voittanut nainen, mutta
jälleen puuttui suhteet ja raha. Mutta tämä oli kyllin hyvä. Hänellä oli jo työ
ja oikein säästämällä pääsi ajamaan ehkä yhden pienen rallin vuodessa.
Kisat päättyivät, ja vaikka juhlinta oli yleisön keskuudessa
ollut railakasta torstaista asti, vielä löytyi yksi pykälä lisää ja
Paviljongissa oli oikea karnevaalitunnelma. Sini teki työnsä loppuun ja oli
aikeissa vain karata nukkumaan. Sara seurusteli hänen serkkunsa kanssa, ja
kaksikko oli majoittunut Sinin olohuoneeseen rallien ajaksi. Joten kun Sini
pääsi kotiin haaveissa nostaa jalat seinällä ja aukaista muutama siideri,
olivat Sara ja Joni olohuoneessa vaihtamassa vaatteita.
- Hitto, mitkä ruuhkat, mä luulin, ettei ikinä päästä tänne
asti, Joni päivitteli viimeisen erikoiskokeen jälkeisiä tunnelmia.
- Sillä me vähän myöhässä ollaan. Jouduttiin jättämään auto
johonkin korpeen ja pojat halusi just tiettyyn mutkaan ja kun viimein päästiin
takaisin autolle, oltiin ehkä viimeiset jotka sieltä pääsi lähtemään ja kaikki
kaistat ihan tukossa, Sara selitti. – Mutta se siitä, nyt lähdetään
bilettämään. Me otetaan yhdet, niin ehdit vaihtaa vaatteet.
- En mä ole mihinkään lähdössä, Sini esteli.
- Totta kai olet. Vai onko se mies tulossa tänne?
- Mikä mies? Joni kysyi sivusta. – Onko meidän Sinillä mies?
hän innostui.
- Ei, Sini ärähti.
- On, Sara vastasi samaan aikaan.
- Kuka?
- Ei kukaan, Saralla on vain vähän liian vilkas mielikuvitus.
Väittely jatkui, mutta Sini piti päänsä lahjonnasta,
kiristyksestä ja uhkailusta huolimatta, ja lopulta Sara ja Joni antoivat
periksi lähtien kahdestaan baariin. Sini kävi suihkussa, pitkässä ja kuumassa,
joi sen siiderin, pienen ja kylmän, ja istui parvekkeella kuunnelleen kaupungin
kaukaista humua. Tyytyväisenä hän asettautui nukkumaan, onni oli oma sänky eikä
mikään baari.
Sini heräsi outoon rapinaan, hän kääntyi selälleen ja jäi
kuuntelemaan ääntä. Se olikin avain lukossa, sillä pian ovi vedettiin auki ja
Saran humalainen ääni kuului eteisestä.
- Tulkaa vaan peremmälle, mä käyn herättämässä Sinin.
Ei vittu, tuliko sieltä muitakin? Kohta irtoaisi päitä. Sini
nousi pystyyn ja nykäisi makuuhuoneen oven auki, kun Sara oli juuri
koputtamassa siihen.
- Katsokaa, Sini onkin jo hereillä! Sara kailotti iloisena.
Sini katsoi eteisessä seisovaa joukkoa, vanha rallijengi
kyliltä oli koossa taas. Mikä tarkoitti, että myös Tero oli mukana. Sini näki
tämän silmäkulmastaan aivan kylpyhuoneen oven suussa, mutta ei katsonut tätä
suoraan. Sitä Tero sen sijaan näytti tekevän hänenkin puolestaan. Samalla Sini
tajusi mitä hänellä oli päällään. Tai oikeastaan mitä ei ollut. Hän nukkui
vanhassa, paikoin läpikuultavaksi kuluneessa, liian isossa t-paidassa.
Pelkästään siinä. Sini tarttui Saraa kädestä ja nykäisi tämän makuuhuoneen
puolelle ja sulki oven.
- Mitä vittua?
- Älä hermostu. Keskustassa oli ihan hirveä tungos ja Petelle
tuli vähän hankausta järkkärin kanssa ja meidät heitettiin pihalle. Tai Pete
heitettiin ja me muut seurattiin. Jonot oli niin hirveät, ettei jääty edes
yrittämään uuteen paikkaan. Ja siinä tuli puheeksi, miten oli harmi, ettet sä
ole mukana ja siitä se ajatus sitten lähti. Meillä on grilliruokaa ja viinaa,
tultiin tänne jatkoille, Sara solkotti hyväntuulisena.
- Ette todellakaan tulleet. Nyt menet ja ajat jokaisen ulos,
Sini kimmastui.
- Milloin susta on tullut tuollainen tiukkapipo? Pidetään ovi
kiinni, niin murjota täällä rauhassa. Mutta pojat olis oikeasti halunnut nähdä
sut. Paitsi Tero, mutta siinä nyt ei ole mitään uutta.
Hyvä, tunne siis oli molemminpuolinen.
- Okei, mä vaihdan vaatteet ja tulen sitten, Sini antoi
periksi.
Yöpaita lensi sängylle. Alusvaatteet, farkkushortsit ja
musta t-paita. Hän katsoi itseään peilistä, meikkiä ei ollut, mutta tähän
seurueeseen sitä ei tarvittu. Hiuksensa hän kiepautti sotkuiselle Pikku Myy
–nutturalle.
- Siniiiii, ilahtunut mölinä kuului olohuoneesta, kun hän
saapui sen ovelle.
Pakostikin Sini hymyili leveästi, olihan hän jälleen omiensa
parissa.
- Et ollut baarissa, Juuso sanoi ja tuli halaamaan häntä. –
Eikä ole muutenkaan nähty.
- Vanhuus ei tule yksin, Sini naurahti ja halasi porukan
pelleä. – Ja mä olen kyllä ensi viikolla tulossa maalle loman viettoon.
- Ai olet vai? No sehän on sitten kierros kankaalla, Juuso
nosti tölkkiään kohti kattoa.
- No tähän mä luotinkin, Sini naurahti.
Kankaalla heidän jokaisen ralliuransa oli alkanut.
Mutkitteleva hiekkatietä kahdeksan kilometrin verran, erikoiskoe vailla vertaa.
Juuson lisäksi Pete ja Lassi uskaltautuivat halaamaan häntä,
mutta he olivatkin porukan humalaisimmat. Lopuille Sini heilautti kättään ja
kävi hakemassa keittiöstä itselleen siiderin. Sillä aikaa porukka oli alkanut
kaivaa grilliruokaa esiin paperipusseista ja Sara kailotti Sinille, että myös
tälle oli ruokaa.
- Pekonihamppari munalla ja tuplajuustolla, eiks niin?
Sini tarttui halukkaasti ojennettuun hampurilaiseen.
Musiikkia laitettiin soimaan, lisää pulloja avattiin ja aamuyön jatkot saatiin
kunnolla käyntiin.
Sini uppoutui nauramaan ja juttelemaan porukan kanssa.
Kellon kulkiessa eteenpäin yksi jos toinenkin alkoi hyytyä. Musiikin ylikin
kuului Peten kuorsaus nurkasta. Mutta sitkeimmät jatkoivat. Aamulla Sini, Sara
ja Joni lupasivat ahtautua kaikki Sinin sänkyyn, joten patjat jäivät poikien
käyttöön.
Kellon tullessa vartin yli seitsemään oli aika toivottaa
hyvää yötä. Sini oli viimeisenä ylhäällä ja hän lähti vielä käymään vessassa
Saran ja Jonin jo käpertyessä saman peiton alle.
Hänen sydämensä seisahtui, kun Tero seisoi oven takana
odottamassa. Hän väisti nopeasti ja oletti tämän olevan menossa vessaan, mutta
Tero pysyi paikoillaan ja kysyi:
- Pitäiskö siitä puhua?
Sini ei tarvinnut tarkennusta mistä siitä.
-Ei, hän tokaisi ja lähti kohti makuuhuonetta.
Tero astui hänen eteensä. Ärtyneenä Sini otti askeleen
sivulle, mutta jälleen Tero oli hänen edessään.
- Mitä?
- No voidaanko sopia, että sitä ei tapahtunut, eikä siitä
puhuta koskaan?
- Vallan mainiosti, Sini vastasi kohotti leukaansa
uhmakkaasti.
- Hyvä.
- Hyvä.
Niin he palasivat takaisin vihamiehiksi, jos he edes olivat
mitään muuta olleetkaan. Tero väisti ja Sini ryntäsi selkä rautakankena
makuuhuoneeseen. Teki mieli paiskata ovi kiinni, mutta sen verran hän ajatteli
muita, että sulki oven hiljaa. Nojasi oveen ja yritti saada hengityksensä
tasaantumaan. Ei hän mitään uusintaa ollut kaivannut, mutta olisihan se mieltä
lämmittänyt, jos Tero olisi yrittänyt vongata lisää. Lähinnä sen takia, että
olisi saanut torjua miehen.
***
Vaikka Tero oli ollut valmis heittämään toiveet uransa
rakettimaisesta noususta Jyväskylän ulosajon jälkeen, niin ei kuitenkaan
käynyt. Manageri Heikki Mäkelä vakuutti, että paljon tärkeämpää oli ollut se
kuinka hyvin hän oli saanut kasatuksi itsensä kaadon jälkeen ja seuraavan
ajopäivän hyvät ajat olivat ne jotka merkitsivät. Rakettia ei edelleenkään
ollut luvassa, mutta suunta oli hienosti ylöspäin. Terolle järjestyi
seuraavalle kaudelle paikka yksityistallissa ja hän pääsi ajamaan valikoituja
MM-ralleja Euroopassa ja pienempää sarjaa Italiassa. Helmikuussa Ruotsissa,
huhtikuussa Portugalissa, Toukokuussa Kreikassa, elokuussa jälleen Jyväskylässä,
ja vielä kauden päätöskisa Espanjassa marraskuussa. Jokainen ratin takana
vietetty kilometri vahvisti jo lapsuudessa herännyttä tunnetta, että juuri tätä
hän halusi tehdä. Matkustelu, odottelu, media ja yhteistyöedustukset olivat
sitten se pakettiin kuuluva välttämätön paha, jonka hän hoiti ammattimaisesti,
vaikka mieluummin olisi ollut ajamassa tai keskustelemassa insinöörien kanssa
opetellen samalla kaiken mahdollisen auton käyttäytymisestä tai sitten vain
vapaalla.
Vapaata ei juuri ollut, ja toisinaan Tero kaipasi niitä
nuoruuden huolettomia viikkoja ja viikonloppuja, kun jengin kanssa kokoonnuttiin
Peten autotalliin rassaamaan milloin mitäkin autoa, juomaan kaljaa ja jauhamaan
paskaa.
Elokuussa hän oli rallin yhteydessä nähnyt kaikki vanhat
kaverinsa ja viettänyt viikon kotopuolessa, seuraavan kerran hän oli matkalla
sinne vasta jouluksi. Hemmetinmoisen lahjan kera. Hän oli juuri allekirjoittanut
sopimuksen kuljettajapaikasta tehdastallin kanssa. Ensi vuonna hän pääsisi
kiertämään koko rallin MM-sarjan WRC-autolla. Hänen elämänsä suurin unelma oli
käynyt toteen.
Teron lapsuudenkotiin tuli joulun viettoon myös hänen
pikkuveljensä Tino tyttöystävänsä kanssa. Tino ei ollut ikinä kiinnostunut
ajamisesta, mutta tällä olikin lukupäätä Teron ja isän edestä, ja hän opiskeli
yliopistossa fysiikkaa.
Aatto ja joulupäivä kuluivat perinteisesti syöden ja sukua
tavaten, mutta Tapaninpäivänä Tero oli luvannut lähteä kavereidensa kanssa
kylän ainoaan baariin. Vanhoihin kavereihin saattoi aina luottaa, heistä
yksikään ei ollut kateellinen Terolle, vain pelkästään onnellisia tämän
saamasta mahdollisuudesta. Vaikka vaativatkin häntä tarjoamaan kierroksen,
sillä nyt Tero oli päässyt käsiksi isoihin rahoihin.
- Ei se mikään F1-talli ole, hän vastasi nauraen. – Ja tulot
on kaukana Räikkösestä.
- Mutta helvetin hieno kuitenkin. Hienoa, että yksi meistä
onnistui siinä, Juuso ilmoitti ja kohotti tuoppiaan. – Terolle.
- Ei kun meille, Tero korjasi ja nosti omaansa.
Nurkkapöydässä juttu jatkui ja riemu alkoi nousta yhä
korkeammalle joka tuopin jälkeen.
- Sini, tuu tänne, Juuson huuto sai Teron hörnäisemään olutta
turhan nopeasti ja yskien hän kohotti katseensa.
Sini käveli heitä kohden hymyillen. Tämä oli ensimmäinen
kerta, kun hän näki Sinin sen aamun jälkeen, kun hän oli paennut tämän kämpiltä
niiden jatkojen jälkeen. Hän ei tiennyt oliko vika hänen silmissään vain
Sinissä, mutta tämä oli taas kaunistunut. Puolessatoista vuodessa oli
tapahtunut kaikenlaista, mutta hän muisti edelleen kirkkaasti sen miltä Sini
oli jatkoilla näyttänyt. Jumalauta, hän oli ollut lähellä menettää järkensä
niiden pitkien ruskettuneiden säärien näkemisestä. Ja paljaat jalat. Tiukka
musta t-paita. Ylös nostetut hiukset, jotka jättivät pitkän kaulan paljaaksi.
Kuinka helvetissä hän muisti tuon kaiken vaikkei voinut sanoa, minkäväriset
alusvaatteet olivat olleet sillä naisella, jonka kanssa hän oli pari viikkoa
sitten viettänyt yhden yön?
- Mitäs jätkät? Sini virnisti pysähtyessään pöydän eteen.
Tero syventyi takaisin tuoppiinsa. Pikkumusta ja hopeiset
korkkarit, hiukset kiharoilla, ei saatana tätä hän ei todellakaan selvin päin
kestäisi.
- No vanha jengi koolla taas ja juhlitaan tässä samalla Teron
sopparia, Juuso sanoi.
- Niin joo, Sini vain sanoi.
Ei onnitellut tai edes katsonut häneen päin. Sen sijaan Sini
otti vieressä seisovaa miestä kädestä kiinni.
- Tässä on muuten Marko, hän esitteli ja Marko nyökkäsi kaikille.
Tero vilkaisi Markoa ja inhosi tätä heti ensisilmäyksellä.
Tumma, sliipattu tukka, silmälasit, kauluspaita ja farkut. Selvästi
kaupunkilainen homo.
- Mä lähden hakemaan lisää, otatteko samanlaiset? Tero kysyi
ja nousi pystyyn.
- Ei sun enää tartte tarjota, Pete esteli.
- Yhdet vielä mun piikkiin, Tero vastasi.
- No millonkas me ilmaisesta viinasta olis kieltäydytty, Lassi
heitti ja muut räjähtivät nauramaan.
- Sitähän minäkin.
Tero nojasi baaritiskiin ja odotti vuoroaan. Hän vilkuili
omaa pöytäänsä kohden ja äskeinen riemu alkoi vaihtua ärsytykseen. Eikä hän
oikein edes tiennyt miksi. Viimein baarimikko pysähtyi hänen kohdalleen ja hän tilasi
kuusi kaljaa ja salmaria ja pyysi tuomaan ne pöytään. Tero maksoi ostoksensa ja
päätti käydä vessassa ennen pöytään palaamista.
Sieltä palattuaan hän melkein keilasi ovella jonkun kumoon.
- Anteeksi, hän pyysi automaattisesti, kunnes tajusi kuka
viaton ohikulkija oli. – Ai sinä, Tero tuhahti Sinille.
Nainen oli horjahtanut päin sermiä, joka erotti vessan ovet
ja tanssilattian toisistaan.
- Alkaako rallikuskilla olla sen verran kusta päässä, ettei
tahdo ovet tahi karmit riittää?
- Se oli vahinko. Ja jos kusipäistä puhutaan, niin kannattaa
katsoa peiliin ja siihen vierelle.
- Ja mitähän sä tolla tarkoitat? Sini huudahti ja nosti kädet
lanteilleen
- No ihan kuule sitä, että mikä helvetin hinttipelle sulla
roikkuu käsipuolessa. Vaikka ei sen puoleen, tavallaan sen ymmärtää, kun
sustakin on tullut tuollainen Barbie. Varo vaan, ettet pian ala näyttää
Tuksulta.
Sini henkäisi raivoissaan ja tuttu tuli leimahti silmissä ja
poskilla.
- Se, että vähän katsoo miten pukeutuu ei kenestäkään tee
hinttiä. Ja voin kertoa, että Markossa on miestä ihan tarpeeksi mulle. Mitä mun
tyyliin kuuluu, niin mä en edes oleta, että sä juntti ymmärtäisit sen päälle,
varsinkin, kun katsoo millaisissa vaatteissa ne sun suosimat sutturat kulkee.
- Hah, tarpeeksi miestä. Oikea miesten mies, jos ymmärrät mitä
tarkoitan, Tero nauroi suoraan Sinille. – Ja tuolla helman pituudella en
lähtisi ketään haukkumaan sutturaksi.
- Voi vittu sä oot sika, mä jo luulin, että maailma olisi
pikkaisen kasvattanut, mutta ilmeisesti samanlaisena kakarana sä tulet pysymään
aina.
- Ja sinäkö muka olet niin aikuinen vaikka räyhäät siinä ihan
samoin kuin minä. Kerropa, että mikä meidät muka erottaa?
- Sinä aloitit.
- En tasan aloittanut. Sinä aloit haukkua mua kusipääksi.
- Sinä tönit mua ovella.
- Fiksut ihmiset osaavat varoa vessan ovi, niistä saattaa joku
tulla ulos.
- Fiksut ihmiset osaavat aukaista oven varovasti, niin että
ohi kulkeva ehtii varoa.
- Barbiella taisi vain olla niin kiire peilin eteen, ettei
olisi huomannut, vaikka ovi olisi räjäytetty auki.
- Mikä helvetin Barbie? Sini kiljaisi.
Molemmat tuijottivat toisiaan tiukasti, ilma heidän
välissään rätisi jännityksestä, joka kuitenkin laukesi, kun tuttu ääni heidän
takaansa naurahti:
- No nyt on tunnelma ihan kuin ennen vanhaan. Poikien kanssa
tuossa mietittiinkin, että miksi Tero ja Sini eivät ole aikoihin ottaneet
kunnolla yhteen.
Lassi ja Juuso seisoivat virnuilemassa sermin reunustalla.
Sini käytti tilaisuuden hyväkseen ja kääntyi kannoillaan. Tero vilkaisi naisen
jälkeen, tuntui, että jotain jäi edelleen sanomatta, mutta hän ei keksinyt, että
mitä.
- Jumalauta, se osaa olla ärsyttävä, hän vain tokaisi ja lähti
takaisin pöytään.
Sini hävisi johonkin Markon kanssa ja Tero pääsi takaisin
vauhtiin. Ilta jatkui valomerkkiin asti, ja vielä sen jälkeen Peten luona
aamuun asti. Seuraavana päivänä oltiinkin sitten hyvin kalpeita ja hiljaisia,
mutta kaikki olivat sitä mieltä, että se oli ollut ehdottomasti sen arvoista.
Pian Teron oli aika jättää kotikonnut taakseen ja lähteä
valmistautumaan ensimmäisiin testeihin. Siitä lähtien ralli täytti hänen
elämänsä vielä entistäkin enemmän. Hän eli vain ja ainoastaan sille. Ja kun
kausi alkoi Monte Carlossa, Tero tunsi olevansa todella valmis. Auto oli hyvä,
tallin tuki täysin hänen takanaan, kartturi paras mahdollinen ja hän oli
treenannut kaikkensa antaen, enää se oli kasetin kestävyydestä kiinni.
Monte Carlossa oli tuloksena ihan kelvollinen kahdeksas
sija. Matka jatkui Ruotsiin kuukautta myöhemmin, jonne Tero kutsui myös kaverit
katsomaan ja kannustamaan. Lumesta pöllyävillä teillä hän tunsi olevansa kuin
kotonaan ja päätyi kokonaiskisassa viidenneksi. Kisan jälkeen hän karkasi
tallin järjestämästä tilaisuudesta vähän aikaisemmin saadakseen olla Peten,
Juuson, Lassin, Jonin ja Villen kanssa.
- Viides sija, ei huono, Juuso imitoi erästä tanssijaa.
- Ensi vuonna palkintopallille täällä, Tero nyökytteli. –
Mitäs piditte?
- Kyllähän täällä kivaa on, mutta eihän mikään voita Jyskälää
tunnelmalta ja vauhdilta. Kotona paleltaa vähemmän, Pete sanoi.
- Joo, mutta täällä saa ottaa enemmän lämmikettä, Lassi
huomautti ja tilasi itselleen vodkaa.
- Elokuun helteissä on myös nesteytys tärkeää, Tero huomautti
kuivasti.
- Molempi parempi, Juuso summasi ja nosti lasiaan.
- Kiitos. Kaikesta, Tero sanoi ja nosti omaa tuoppiaan. –Ilman
teitä mä en olis tässä.
- Olisit sä, Ville joukoin hiljaisimpana, mutta aina oikeaan
aikaan puhuvana, sanoi.
- No, ilman teitä en olisi tässä tällaisena. Niin helvetisti
selkääntaputtelijoita, että vähemmästäkin lähtisi leijumaan.
- Sitä pelkoa ei ole. Tolle tukalle muuten voisit tehdä
jotain, helvetin ruma, Pete arvioi.
- Kiitti, Tero tokaisi vaikka sisintä lämmittikin. Ehkä
hiekanvaalea tukka oli päässyt kasvamaan vähän liian pitkäksi.
Meksikon reissu päättyi katkenneeseen tukivarteen ja sen
jälkeen iski vielä vatsatauti. Tätähän sä halusit, hän toisteli itselleen, kun
ei uskaltanut poistua vessanpöntöltä metriä kauemmaksi.
Seuraavaksi oli vuorossa kaiken muuttava Portugalin
huhtikuu. Ensimmäisen ajopäivän jälkeen Tero oli yhdeksäntenä yhden rengasrikon
reitillä kärsineenä. Lauantaina hän pääsi hyvään rytmiin ja onnistui nousemaan
seitsemänneksi, ja olisi iskuasemissa viimeistä ajopäivää varten.
Kohtalo päätti rallin täysin odottamattomalla tavalla.
Illalla, kun palaverit mekaanikkojen ja tallin henkilökunnan kanssa oli saatua
käytyä lävitse, Tero ja Lauri lähtivät hotellille lepäämään. Sinne oli
ainoastaan parin kilometrin matka, mutta sekin oli liikaa, kun eräässä
risteyksessä kuorma-auto rysäytti päin punaisia suoraan heidän autonsa kylkeen.
Tero oli ratin takana ja Lauri ehti vain huutaa, kun jo osui. Autot liukuivat
tien yli vastapäiseen ojaan. Kuorma-auton ratin takaa kuului portugalinkielistä
kiroilua, henkilöautosta ei mitään.
Tero leijui pimeydessä. Varovasti hän raotti silmiään, mutta
valo oli liian kirkasta ja hän liukui takaisin pimeyteen. Sellaisia pieniä nousuja hän jaksoi tehdä,
mutta pysyi autuaan tajuttomana. Pimeydessä ei ollut kipua tai ajatuksia.
Tuli hetki, kun Tero jaksoi aukaista silmänsä, hän oli
edelleen hyvin tokkurainen. Katto hänen yläpuolellaan oli valkoinen, jostain
kuului tasaista piipitystä, ja sitten iski kipu, joka sai hänet voihkaisemaan.
- Tero, tuttu ääni kuului hänen vasemmalta puoleltaan.
Hetkeksi hänen täytyi sulkea silmänsä.
- Sattuu, hän sai raakuttua.
Suu oli kuiva ja kipu jotain ennen kokematonta.
- Ei hätää, apua on tulossa, isä rauhoitteli.
Samassa lääkäri ja hoitaja kumartuivat hänen ylleen, valkoisia
vaatteita ja keskittyneitä ruskeita silmiä. Tero sulki uudelleen silmänsä, hän
halusi vain nukkua. Puhetta leijui hänen ympärillään, mutta hän ei jaksanut
keskittyä siihen, vaan päästi itsensä uudelleen uppoamaan.
Lopulta hän jaksoi aukaista silmänsä kunnolla. Hiljaa hän
makasi paikoillaan ja tajusi olevansa sairaalassa. Mitä oli tapahtunut? Tero
yritti haravoida muistiaan lävitse, mutta tapasi pelkkää tyhjää. Oliko heille
tullut ulosajo.
- Tero, äiti kuiskasi sängyn vierestä.
- Niin.
- Sinä olet hereillä.
Viileä käsi silitti varovasti poskea.
- Missä minä olen?
- Lissabonissa. Sairaalassa.
- Mitä tapahtui?
- Te jouduitte onnettomuuteen.
- Onko Lauri kunnossa?
- On. Tai kyllä hänkin on loukkaantunut, mutta lievemmin.
Tässä on lääkäri Miguez, hänellä olisi muutama kysymys.
Tero sai silmäänsä kirkkaan valon ja korviinsa useita
kysymyksiä, joilla saatiin tietoa hänen tajunnan tasostaan ja kivuista.
Lääkäri suoristautui ja alkoi selittää ilmeisesti hänen
vammojaan. Puhe vilisi termejä, joita ei ratin takana tarvittu, joten Terolla
ei ollut aavistustakaan miten hänelle oli käynyt. Maksan hän tunnisti puheesta
ja jotain vuodosta.
- Äiti, voitko suomentaa? Tero kuiskasi, kun lääkäri vaikeni.
- Kolarin seurauksena sinulle tuli pieni repeämä maksaan, perna jouduttiin
poistamaan ja sinulla oli sisäistä verenvuotoa. Muutama kylkiluu meni poikki ja
aiheutti keuhkon puhkeamisen. Mutta ne kaikki korjattiin isolla leikkauksella heti kun
sinut lennätettiin tänne. Olet teho-osastolla, jossa odotetaan tilanteesi vakautumista. Selkäsi murtui, mutta sille ei ole vielä tehty mitään.
Todennäköisesti sinut lennätetään Suomeen, jossa selkäsi leikataan, mutta ensin
täytyy odottaa, että olet tarpeeksi hyvässä kunnossa.
Tero puristi silmänsä kiinni, infoa tuli ihan liikaa.
- Lääkärit tekevät parhaansa, että paranet. Sinä olet nuori ja
hyvässä kunnossa, kyllä se tästä, äidin äänessä kuului häivähdys itkua, kun
tämä yritti vakuuttaa sekä itseään että Teroa.
- Mites Lauri?
- Hän säästyi paljon pienemmillä vaurioilla, sinun
puolellesihan se kuorma-auto tuli. Nilkka murtui, aivotärähdys, ruhjeita, mutta
ei mitään tähän verrattuna. Hän odottaa kovasti pääsevänsä tapaamaan sinua.
- Mua väsyttää.
- Nuku vain, me olemme isän kanssa täällä vuoronperään sinun
luonasi.
Tero sulki silmänsä, mutta uni ei tullutkaan. Hän oli aina
tiedostanut lajinsa riskit, mutta joutua nyt siviililiikenteessä rekan
jyräämäksi... Mutta hän oli edelleen hengissä ja nousisi tästäkin montusta.
Ihan varmasti.
Tero jaksoi olla lopun ajan teho-osastolla suurimman osan
ajasta hereillä ja tolkuissaan. Hetket olivat pitkiä, kun joutui pelkästään
tuijottamaan kattoa ja miettimään. Kuunnellessaan lääkäreiden puheita, hänelle
alkoi valjeta kuinka lähellä kuolemaa hän oli ollut. Hän olisi voinut kuolla.
Jos kuorma-auto olisi ajanut vielä kovempaa. Jos heillä olisi ollut huonompi
auto. Jos apu ei olisi saapunut paikalle niin nopeasti. Jos hän ei olisi saanut
niin loistavaa hoitoa.
Selkäleikkaus päätettiin tehdä Suomessa, jossa Tero saisi
jatkaa toipumista lähempänä omaisiaan. Ehkä vaakakupissa painoi vielä enemmän
tallin päätös, että kirurgi Lehtovaara, alansa ehdoton huippu, suorittaisi
leikkauksen. Tero siirrettiin ambulanssilennolla Helsinkiin, koko matkan hän makasi
paikallaan hyvin tuettuna ja pystyi vain katselemaan ympärilleen, päätään
kääntämättä. Koko perhanan makoilu alkoi muutenkin kyllästyttää. Hän oli
lähtenyt kävelemään kahdeksan kuukauden ikäisenä, eikä ollut ennen tätä tärskyä
pysähtynyt hetkeksikään.
Helsingin leikkaus sujui loistavasti, tai niin kirurgi
hänelle sanoi heräämöstä pääsemisen jälkeen. Tero uskoi miestä, jolla oli
kallionharmaat silmät ja vakaa olemus.
- Minä voin varmaan puhua suoraan, kirurgi sanoi.
- Tietysti, Tero sanoi varovasti.
Kuinkahan suoraa tekstiä sieltä oli tulossa, hän ehti vielä
miettiä ennen tuomion lukua.
- Sinä tulet paranemaan täysin toimintakykyiseksi, murtuneiden
nikamien ylä- ja alapuolelle porattiin ruuvit, jotka yhdistettiin tangoilla.
Kävely, juoksu, kaikki normaalielämä onnistuu kyllä, pientä jäykkyyttä on
tietenkin liikkuvuudessa. Mutta tuolla selällä ei enää ajeta rallia.
- Mitä? Tero henkäisi uskomatta korviaan.
- Rallissa riskit ovat niin suuret, että minä en voi
suositella lajin jatkamista. Seuraava, vaikka kuinkakin pieni onnettomuus on
erittäin merkittävä halvaantumisriski.
- Oletko sä nyt tosissasi?
- Valitettavasti kyllä
Ei ikinä enää, kaikui ääni hänen päässään vielä pitkään sen
jälkeen, kun lääkäri oli poistunut.
Epäuskoisena Tero pudisti päätään. Perkele,
ja hän vielä näyttäisi noille. Jos hän olisi uskonut jokaista epäilijää, joka
torppasi hänen mahdollisuutensa menestykseen, hän ei olisi ikinä ajanut edes
sitä ensimmäistä kisaa.
Jatkuu huomenna
voisitko tehä toisen hevosnovellin joskus?
VastaaPoistaKyllä mulla idea on yhteen, mutta tuskin siihen kovin pian tartun :)
PoistaAnteeksi. Olenko painostava, kun odotan luukkua kolmelta yöllä? Nää on vaan hyvää lukemista, jos ei saa unta:)
VastaaPoistaEt ollenkaan, en minä sinun painostuksesta tiennyt mitään vaan nukuin :D Kiitos :) Vai onko nämä niin tylsiä, että nukahtaa heti? ;p
Poista