perjantai 26. syyskuuta 2014

Veto(voimaa), osa 14



Harmaa valo tunkeutui huoneeseen verhojen raosta. Aada kohtasi uuden päivän väsynein silmin, olisi niin houkuttavaa jatkaa unia Miskan kainalossa.

Miskan kainalossa.

Aada hätkähti kokonaan hereille ja kiiruhti ylös sängystä. Miska käännähti selälleen, kiskotteli samalla mutisten:
- Paljon kello?
- En tiedä, Aada tokaisi ja kiiruhti vessaan.
Lukitun oven takana hän nojasi allastasoon ja kohtasi peilikuvansa. Hän oli totta vie näyttänyt joskus paremmaltakin, mutta se ei ollut nyt pointti. Hän oli nukkunut Miskan vieressä, tähän kiinni painautuneena koko yön. Aada oli herännyt muutaman kerran vessaan ja pimeyden turvin oli ollut helppo palata saman peiton alle, mutta nyt aamun valossa kuvio vääristyi. Tai ehkä se vain selkiytyi. Yksin, pimeässä ja peloissaan Miskaan tukeutuminen oli tuntunut oikealta, nyt se tuntui, ei ehkä väärältä, mutta arveluttavalta.

Hänellä ei ollut varaa päästää Miskaa takaisin elämäänsä. Aada sulki silmänsä ja kaivoi muistoistaan esiin romahduksen ja sitä seuranneet mustat päivät, kaikki ne tunteet, joita ei halunnut kokea enää milloinkaan. Hän avasi silmänsä ja kohtasi peilikuvansa uudella varmuudella. Hän ei olisi eilisestä selvinnyt ilman Miskaa, mutta tästä eteenpäin se oli ainut vaihtoehto. 

Virkistäytyneenä ja päättäväisenä Aada poistui vessasta. Miska makasi selällään, peitto puolittain pois päältä valuneena, toinen käsivarsi pään alle taitettuna ja toinen lepäsi tämän vatsalla. Aada nielaisi, äskeinen päättäväisyys tuntui hieman jo horjuvan. Hän käänsi selkänsä näkymälle, kun siihen vielä pystyi ja alkoi pakata laukkuaan.
- Huone pitää luovuttaa vasta kahdeltatoista, ei tässä mikään kiire ole, Miska sanoi.
- Minä haluan kotiin, Aada töksäytti.
- No, mä käyn pukemassa niin lähdetään aamupalalle.
Aadan toiminta pysähtyi.
- Niin kai sä aamiaiselle lähdet? Miska tarkensi.
Hänen vatsansa vastasi ennen kuin hän ehti sanoa mitään. Aada painoi kätensä kurisevalle mahallaan, nälkä kaihersi kuin hän ei olisi syönyt viikkoon. Aada nyökkäsi pienesti. Miska sulkeutui vessaan, ja Aada syöksyi pukeutumaan ennen kuin tämä palaisi.

Aada seisoi kengät jalassa ja käsi ovenkahvalla, kun Miska avasi vessan oven.
- Ai sä olet jo menossa, sulla taitaakin olla kovempi nälkä kuin mulla, Miska heitti hyväntuulisena ja kumartui vetämään kengät jalkaansa.
Aada avasi hiljaisena oven ja lähti jo kohti hissejä. Pidä etäisyyttä, hän hoki itselleen, kun kuuli Miskan askeleet takanaan. Onneksi hississä oli lenkkivaatteisiin sonnustautunut keski-ikäinen mies, joten Miska ei edes yrittänyt jutella.

Hotellin ravintola oli hiljainen ja vain muutama asiakas oli syömässä aamiaistaan. Aada otti runsaasta tarjonnasta vain sämpylän, pari siivua kalkkunaleikettä, paprikaa ja mehua. Hän meni ikkunan viereiseen pöytään istumaan, söi hajamielisesti ja siemaili appelsiinimehua. Hän oli ehtinyt syödä jo toisen puolikkaan sämpylästä, kun Miska vasta palasi ensimmäisen lautasellisen kanssa. Aada kyllä muisti Miskan pohjattoman ruokahalun, mutta silti hän vilkaisi kukkurapäistä lautasta kahdesti.
- Muistinko sanoa, että mä rakastan hotelliaamiaisia, Miska virnisti laskiessaan kantamuksensa pöytään.
- Helppo uskoa, Aada hymähti ja katsoi vielä kerran lautasta. Nakkeja, pekonia, papuja, munakasta, keitettyjä kananmunia, karjalanpiirakoita, leikkeleitä jokaista lajia ja juustosiivuja lähemmäs kymmenen. Miska poistui hakemaan vielä lisää ja palasi pian mukanaan sämpylöitä, kahvia ja tuoremehua. Aada nielaisi omasta sämpylästään viimeisen palan ja nousi hakemaan lisää ruokaa. Hän kierteli kaikessa rauhassa katsellen tarjontaa. Ei hän oikeasti niin päättämätön ollut, yritti vain minimoida Miskan kanssa samassa pöydässä vietetyn ajan. Lopulta hän palasi mukanaan pieni annos hedelmäsalaattia ja maustamatonta jogurttia.

- Mikä sulla muuten on olo? Miska kysyi pekonisiivujen suuhun ahtamisen välissä.
- Ihan hyvä, tai mihinkään ei enää koske kovin paljoa.
Miska nyökkäsi vakavana. Aada työnteli hermostuneena ananasta jälkiruokakulhon laidalta toiselle, johonkin hänen nälkänsäkin oli kadonnut. Hän vältteli Miskan katsetta, joten jäljelle jäi muiden ihmisten tarkkailu. Muka-kiinnostuneena Aada seurasi asiakkaita: nurkassa oli joku perhe, jonka lapset olivat selvästi menettämässä hermonsa. Kaksi liikemiestä selasi tablettejaan syömisen lomassa. Vanhempi pariskunta keskusteli vaimealla äänellä viereisessä pöydässä. Aadan katse pysähtyi tarjoilijatyttöön ravintolan ovensuussa. Tämän katse oli kuin liimattu Miskaan ja hän näytti unohtaneen työnsä kokonaan. Aadaa sekä huvitti että ärsytti. Hän vilkaisi Miskaa. Kyllä, tämä näytti käsittämättömän upealta jopa munavoita suupielessään. Aada huokaisi.
- Mitä nyt? Miska kysyi, aivan kuin tämä olisi keskittynyt tarkkailemaan pelkästään Aadan mielialoja ja olemusta.
- Sinulla on jotain tuossa, Aada sanoi ja kosketti omaa suupieltään.
Miska pyyhkäisi etusormellaan, mutta väärää puolta. Aada kehotti kokeilemaan toista puolta. Miska nappasi nokareen munavoita sormensa päähän, tarkisti löytönsä ja pisti sormen suuhunsa. Hitaasti. Aada nielaisi, päästäkseen irti Miskan vaikutuspiiristä, hän vilkaisi tarjoilijatyttöä, joka näytti siltä, että pudottaisi aivan sillä hetkellä kantamansa astiat. Aada pudisti helpottuneena päätään, ei hän sentään ihan noin idiootti ollut.

Miska oli hakemassa kolmatta lautasellista, kun Aada kyllästyi odottamaan. Hän kävi sanomassa tälle odottavansa mieluummin huoneessa. Ovensuun tarjoilija näytti siltä kuin Aada olisi ojentanut tälle ennenaikaisen joululahjan. Pitääkin kohta kysyä uskalsiko tyttö lähestyä, Aada mietti hissiä odottaessaan. Vai saisiko se vaikuttamaan mustasukkaiselta? Sitä hän ei tietenkään ollut, voisi olla jopa helpotus, että Miska löytäisi jonkun uuden ja jättäisi hänet rauhaan. Huoneessa hän ainakin sai olla hetken rauhassa. Aada heitti kengät pois jaloistaan ja ryömi sängylle. Tyyny tuoksui ihan Miskalle, hän käänsi sen ympäri ja haistoi. Tämä saisi kelvata. Aada painoi poskensa tyynyyn. Kohta hän pääsisi kotiin ja omaan sänkyyn. Tänään hän vielä lepäisi, mutta huomenna olisi koulua ja treenitkin. Aada yritti muistella, oliko joku lääkäri tai hoitaja antanut hänelle ohjeita liikunnan jatkamisesta. Pitäisi kotona tarkistaa oliko asiasta tietoa jossain. Hän halusi niin kipeästi palata takaisin arkeen, siihen, että kaikki olisi taas normaalia ja tämä kaikki olisi taakse jäänyttä. Aada ei uskonut, että hänelle tulisi jotain tunnontuskia myöhemmin, hän ei halunnut raskaaksi, eikä yleensäkään ollut ihminen, joka jäi liikaa miettimään menneitä. Siitä sai kiittäminen urheilu-uraa: eilisen voitot tai tappiot eivät tänään merkinneet mitään.

Aada kuuli oven aukeavan ja kohottautui nopeasti istumaan. Miska heittäytyi viereiselle sängylle ähkäisten.
- Olisko mitenkään mahdollista, että köllötellään vielä hetki? hän ähkäisi.
- Onko sinulla olo kuin antiloopin syöneellä anakondalla? Aada kysyi kaikesta huolimatta huvittuneena.
- Sanoisin, että elefantin, mutta jotain sinnepäin, Miska sanoi unisena.
Aada laskeutui vuoteelle ja sulki hänkin silmänsä. Aada ei saanut enää unta, mutta kuunteli rentona Miskan levollista hengitystä. Kellon tullessa puoli kahteentoista, hän tönäisi Miskan hereille.
- Aika lähteä, Aada sanoi, Miskan näyttäessä lähinnä hattunsa hukanneelta.
Haukotellen poika nousi kasaamaan kamppeitaan, Aadan pukiessa jo päällystakkiaan.

Ala-aulassa Miska vain jätti avaimet niille varattuun kulhoon ja lähti kohti ovea, Aada seurasi hämmentyneenä perässä.
- Entä maksu?
- Mä hoidin sen jo eilen siinä sisäänkirjautumisen yhteydessä, Miska sanoi.
Aada nyökkäsi, hän oli kai ollut niin ajatuksissaan.
- Annatko tilinumerosi vai käymmekö nostamassa käteistä?
- Mitä varten? Miska katsoi häntä hämmästyneenä.
- Minä maksan puolet tästä, Aada sanoi.
- No ethän maksa. Ilmoita sitten, kun tulee niitä lääkärimaksuja ja muita kuluja, niin mä maksan nekin.
Aada pysähtyi Miskan auton viereen.
- Ei, hän sanoi tiukasti. - Minä maksan ne tai ainakin puolet, ihan kuten tästä hotellistakin. Tämä on yhtä paljon kummankin asia.
Miska tuli hänen eteensä silmät kaventuneina.
- Minä näin mitä sä eilen kävit lävitse. Sä joudut joka tapauksessa maksamaan paljon kovemman hinnan kuin minä ikinä. Joten mä hoidan edes nämä raha-asiat, Miska sanoi lujasti ja tuijotti Aadaa, joka tuijotti takaisin.
- Tämä ei ole oikein, hän viimein totesi.
- Mutta näin se vain menee, Miska sanoi.
Aada huokaisi, kun Miska aukaisi hänelle oven. Asia oli ilmeisesti loppuun käsitelty.

Autossa Aada ei puhunut mitään, eikä Miskakaan ollut juttutuulella, joten radio oli ainut ääni, joka siivitti kotimatkaa. Aada haaveili omasta sängystä, rauhasta, yksinäisyydestä ja ehkä vielä suklaajäätelöstä. Hän ei edes muistanut milloin olisi viimeksi ihan vain laiskotellut koko päivän, mutta juuri sitä hän nyt tarvitsi.

Vihdoin Miska pysäytti auton, Aadalla oli jo toinen käsi valmiina vapauttamassa turvavyön, toisen hapuillessa ovenkahvaa. Hän nousi autosta nopeasti, kurkkasi sisään, kiitti ja moikkasi, paiskasi oven kiinni ja kiiruhti sisälle. Hän ei todellakaan kaivannut vaivautunutta jäähyväispuhetta tai Miskan mahdollista yritystä saattaa hänet sisälle. Eteisessä ovi sulkeutui hänen takanaan, ja Aada tajusi helpottuneena niin monen eri asian olevan viimein ohi.

***

Aada kurotti yöpöydältä kännykkänsä ja sammutti herätyksen. Hän oli eilisen kotiinpaluunsa jälkeen vain maannut sängyssä tai sohvalla, katsonut jääkiekkoa, alppihiihtoa, formuloita, jalkapalloa ja muita urheilulajeja mitä nyt kaapelin yli sadalla kanavalla näytettiin. Hän oli syönyt sitä suklaajäätelöä. Yksin ja koko purkillisen. No, se määrä ei vielä tehnyt Miskaan vaikutusta, mutta hänelle se oli paljon. Paitsi että hänen ei pitänyt ajatella Miskaa.

Aada vääntäytyi ylös sängystä ja pukeutui. Keittiössä tuntui ihmeelliseltä syödä normaalisti aamupalaa, kahviin hän ei vielä uskaltanut koskea, mutta se, että ruoka pysyi sisällä ilman kuvotusta oli jo tarpeeksi mahtavaa. Koulussa Aada oli tarmokas ja iloinen. Venla epäili välitunnilla hänen olevan rakastunut, kun hän hymyili niin paljon. Aada kiisti nauraen moisen luulon, mutta ei kertonut totuuttakaan. Sitä, että hänen elämänsä oli jälleen normaalin nuoren elämää, missä suurin huoli oli ensi viikolla alkava koeviikko. Ei huolta raskaudesta, abortista tai pojista. Edelleen hymyillen Aada seurasi Venlaa luokkaan ja kuunteli puolella korvalla kaverin mietteitä lähestyvästä joulukuusta. Aada ei ollut edes tajunnut joulun olevan jo niin lähellä. Koko syksy olikin mennyt muuta kuin ajan kulkua ihmetellessä.

Koulun jälkeen Aada lähti lyhyelle lenkille. Hän oli katsonut parhaaksi siirtää vielä muutamalla päivällä kunnon treenien aloittamista, mutta lyhyt kävelylenkki, ehkä muutama juoksuaskelkin, tutuissa maastoissa oli juuri sitä mitä hän kaipasi. Askel oli kevyempi kuin hän oli kuvitellutkaan ja kulku helpompaa, ilma ihanan raikasta ja jälleen Aada sai ihastella olemisen helppoutta. Ilmeisesti elämää osasi arvostaa paljon enemmän, kun sen uhkasi menettää tavalla tai toisella.
Hyväntuulisuutta hehkuen hän palasi kotiinsa ja vilkaisi sykemittaria, puolen tunnin lenkki oli venähtänyt reiluksi tunniksi, mutta ei hän siltikään ollut laittanut itseään liian koville. Aada nousi omaan huoneeseensa, vaihtoi treenivaatteet vanhaan toppiin ja verkkareihin ja istui kirjoituspöydän ääreen selvittelemään läksyjään. Kaiken jälkeen hän ei ollut ihan varma, kuinka paljon enemmän hänen täytyisi päntätä koeviikolle, mutta joka tapauksessa parempi aloittaa se heti.

Hänen keskittymisensä katkesi ovelta kuuluvaan koputukseen. Ärtyneenä Aada kääntyi katsomaan kuinka äiti kurkisti sisään.
- Sinulle olisi täällä vieras, äiti ilmoitti epävarmasti.
Aada nousi seisomaan, ovi avautui kunnolla ja Miska astui sisään. Hetkeksi Aada sulki silmänsä. Tämä ei voinut olla totta.
- Aada? Reija kysyi. Hän avasi silmänsä ja katsoi tarkoituksella suoraan äitiinsä, jos hän olisi edes vilkaissut Miskaan, olisi hänen katseensa liimautunut tähän.
- Voit jättää meidät kahden, Aada sanoi. Äiti peräytyi ulos huoneesta, mutta jätti tarkoituksella oven auki. Aada kuunteli askeleet portaissa ja meni sen jälkeen sulkemaan oven. Hän kääntyi Miskaa kohden, joka oli keskittynyt katselemaan hänen huonettaan.
- Mitä sinä täällä teet?
- Tulin katsomaan miten sä jaksat.
Miska oli siirtynyt vitriinin eteen tutkimaan Aadan saamia palkintoja.
- Hyvin. Voit mennä.
Miska katsoi häntä olkansa yli ja kohotti kulmiaan. Aada ei katunut tylyyttään, hän halusi vain saada Miskan ulos elämästään. Ei tosin ollut varma kuinka selvästi se täytyisi esittää, että poika varmasti tajuaisi.

Hän käveli takaisin kirjoituspöydän luo ja toivoi Miskan ymmärtävän vihjeen, kun hän paneutui takaisin matematiikan läksyihin. Toivo oli turha, sillä pian Aadan tuoli nytkähti, kun Miska nojasi siihen ja otti toisella kädellä tukea pöydästä, kumartuen Aadan olkapään yli katsomaan mitä hän opiskeli. Aadan kaikki toiminta pysähtyi.
- Älä anna mun häiritä, Miska sanoi matalalla äänellä.
Aada hillitsi halunsa lyödä päätään pöydän pintaan. Tai vaihtoehtoisesti Miskan päätä. Eikö tällä todellakaan ollut mitään aavistusta millainen vaikutus tämän pelkällä läsnäololla oli häneen? Puhumattakaan, että tämä oli noin lähellä. Liian lähellä. Aada nousi uudelleen seisomaan ja hakeutui kauemmas Miskasta.
- Vastaus on muuten y = 2x - 1.
- Mitä? Aada kysyi. Oliko Miska oikeasti vain miettinyt jotain yhtälöä, kun hän oli jo ehtinyt kuvitella ja panikoida ties mitä.
- Tuohon sun tehtävään.
- Mistä sinä sen tiedät? Aada kysyi epäluuloisena ja palasi lähemmäs pöytää.
- No mäkin olen lukion käynyt ja uskaltaisin väittää ymmärtäväni matikasta jotain.
Aadan oli pakko tulla tarkistamaan Miskan väite. Poika väisti, mutta ei liikoja, ja Aada tunsi tämän käsivartensa hipaisun omaansa vasten. Miska istui pöydän kulmalle, ja Aada tuijotti yhtälöä, ennen kuin hänellä sytytti.
- Aivan, koska diskriminantin on oltava nolla, se pitää tehdä näin. Miten minä en tätä tajunnut, Aada mutisi enemmän itselleen ja istui kirjoittamaan ratkaisua ylös.
- Vieläkö sulla on kipuja?
Miskan kysymys sai Aadan säpsähtämään. Hän oli jo ehtinyt keskittyä seuraavaan laskuun. Aada vilkaisi Miskaa ja unohtui tämän myötätuntoiseen katseeseen.
- Ei. Ei ole mitään mainittavaa. Parin viikon päästä on vielä jälkitarkastus ja verikoe, jolla varmistetaan, että raskaushormonia ei enää ole elimistössä, Aada piti äänensä matalana, vaikka äiti oli alakerrassa ja ovi kiinni, hän ei silti halunnut ottaa pienintäkään riskiä kiinnijäämisestä.
- Hyvä, tuon mä halusinkin kuulla. Tai siis, että sä voit hyvin olosuhteisiin nähden, Miska hymyili varovasti.
Aada tunsi, että joka hetki Miskan seurassa heikensi hänen asemiaan. Varsinkin jos Miska hymyili noin tai katsoi samalla tavoin kuin nyt. Hänen täytyisi tehdä tästä loppu, vaikka sydän kuinka pullikoi vastaan. Se onnetonhan hänet tähän kaikkeen kauheuteen oli sysännyt, joten jatkossa hän kuuntelisi vain järkeään, Aada muistutti itseään aiemmin vannomista valoista.

Aada nousi seisomaan, Miska oli tietysti häntä pitempi joka tapauksessa, mutta pystyssä hän tunsi olonsa varmemmaksi kuin istuessa.
- Abortti on nyt ohi, ihan kuin kaikki muukin mitä meillä ehkä oli. Joten ole hyvä ja poistu, äläkä enää tule takaisin, Aada luetteli katse ikkunassa. Miskakin nousi seisomaan ja tuli hänen eteensä. Aada ei suostunut perääntymään, suoristi vain ryhtiään entisestään.
- Voitko sä edes katsoa mua, kun sanot tuon? Miska kysyi ääni kylmänä.
Aada teki, kuten käskettiin, kohtasi Miskan harmaat silmät. Jossakin vihlaisi ja lujaa, mutta Aada ei välittänyt siitä. Mieluummin hän kärsi nyt kuin odottaisi uutta petetyksi tulemista tulevaisuudessa. Koska niinhän siinä tulisi käymään, järki muistutti.
- Minä en halua enää ikinä nähdä sinua, Aada toisti.
Miska tutki hänen kasvojaan ja Aada sai pidettyä pokerinaaman. Näytti siltä kuin häntä ei voisi vähempää kiinnostaa, Miskan totisilla kasvoilla ilme vaihtui epäuskon kautta pettymykseen.
- Sä ilmeisesti olet tosissasi.
Aada ei tiennyt oliko se toteamus vai kysymys, joten hän jätti vastaamatta. Miskan käsi kohosi kohti hänen kasvojaan, mutta kosketuksen sijasta sormet puristuivat nyrkkiin ja käsi putosi rentona takaisin alas, kai tämä tajusi mitä “ei enää ikinä” tarkoitti. Miska työntyi hänen ohitseen, ja Aada käänsi katseensa lattiaan.

Ovi ei kuitenkaan kolahtanut, vaan Aada tunsi kuinka häneen tartuttiin ja käännettiin rajusti ympäri. Miskan suu pusertui lujana ja armottomana hänen huuliaan vasten. Aada yritti automaattisesti työntää Miskaa kauemmaksi, mutta kädet, typerät kädet vain rutistivat paitaa ja vetivät Miskaa lähemmäksi. Suudelma oli kova, lähes julma, mutta Aadan vastatessa siihen, Miska vaihtoi kosketuksensa hellemmäksi.

Aadan järjen ääni oli vaiennut, korvissa kaikui vain veren kohina ja sydämen kiivas jyske. Edelleen Miska oli hänen ankkurinsa, mutta nyt hän upposi tämän kanssa syvälle, eikä harkinnut hetkeäkään päästävänsä irti.

Ikuisuus tai silmänräpäys myöhemmin Miska perääntyi. Syvään hengittäen Aada aukaisi silmänsä ja samassa kaikki palasi melkein kipeällä rytinällä hänen mieleensä. Järkyttyneenä hän tönäisi Miskaa kauemmaksi.
- Mene, hän kuiskasi hengästyneenä.
Mutta Miska vain katsoi häntä, ihmeissään, haluten, armoa anoen.
- Ulos, Aada huusi niin, ettei ihmettelyille jäänyt varaa.
Miska kiepsahti kannoillaan ja paiskasi oven mennessään kiinni. Portaissa kuului kiivas jytinä, ja jalat, koko vartalo, täristen Aada peruutti hitaasti istumaan. Voi hyvä Luoja. Aada pyyhkäisi varovasti rusikoituja huuliaan, varmaa todistetta hänen heikkoudestaan. Yksi ainut suudelma ja hän oli takaisin lähtöpisteessä. Kaikki hänen luulonsa unohtamisesta, ylipääsemisestä ja eteenpäin siirtymisestä olivat olleet pelkkää harhaa.

Osa 15 

lauantai 20. syyskuuta 2014

Veto(voimaa), osa 13



Aada seisoskeli autotallin lipan alla suojassa, koska marraskuu näytti sään muodossa pahimmat puolensa. Taivaalta satoi vuoroin vettä, vuoroin räntää ja ilkeä tuuli puhalsi lakkaamatta mereltä päin. Tietysti hän olisi voinut odottaa sisällä Miskan saapumista, mutta äiti ja isä olivat molemmat kotona. Tänään hän ei jaksaisi yhtään ylimääräistä kysymystä.

Miska ehti tuskin ajaa pihaportista sisään, kun Aada jo marssi autolle. Tervehdykset olivat vaisut, eikä Aadaa olisi huvittanut puhua, mutta Miska kysyi hetken kuluttua:
- Mitä sä sanoit sun porukoille?
- Että olen ystäväni luona yötä, koska me haluamme rauhassa etsiä vanhojentanssipuvut sekä suunnitella meikkiä ja kampausta. Ja tuo meni läpi molemmille. Välillä epäilen, että he eivät tunne minua yhtään, Aada vuodatti.
- Eikö sua sitten kiinnosta päivä prinsessana?
Aada ei edes vastannut, kohotti vain kulmiaan, kun vilkaisi Miskaan.
- Eli ei. Meidän luokan tytöt vaahtosi tansseista varmaan vuoden ennakkoon, kaikki piti olla niin viimeisen päälle. Mutta eihän siinä, ihan hyvät bileet ne oli.
Aada vain ynähti vastaukseksi, joten keskustelu tyrehtyi siihen. Aada tuijotti ulos sivuikkunasta, mieli askarteli tulevan parissa. Vaikka eihän hän voinut muuta, kuin toivoa, että mitään komplikaatioita ei tulisi, eikä se sattuisi kovin paljoa.

Miska ajoi hotellin parkkihalliin ja otti kantaakseen Aadankin laukun. Pää painuksissa Aada seurasi Miskaa hotellin aulaan. Sisäänkirjautumisen yhteydessä vastaanoton nainen hymyili heille lämpimästi ja toivotti mukavaa viikonloppua heidän hotellissaan. Aada käänsi katseensa sivuun, kunpa tämä vain tietäisi minkä takia he olivat tällä. Siitä olisi mukavuus kaukana. Miska kiitti vaisusti ja otti avainkortit vastaan.

Aada astui ensimmäisenä hissiin.
- Mikä kerros? hän kysyi.
- Viides.
Hissi nousi äänettömästi oikeaan kerrokseen. Kokolattiamatot vaimensivat heidän askeleidensa äänet, eikä huoneistakaan kuulunut mitään. Hiljaisuus alkoi hermostuttaa Aadaa, se jätti liikaa tilaa peloille.

Miska päästi hänet ensimmäisenä huoneeseen ja antoi valita toisen sängyistä. Aada tuijotti kahta vuodetta ja tajusi, ettei olisi edes tajunnut pyytää niitä erillisinä. Hän istahti ovea lähempänä olevalle sängylle ja jäi tuijottamaan vaaleaa laminaattia. Miska nosti kaikki kantamuksensa toiselle vuoteelle ja käveli katsomaan ikkunasta ulos. Sen jälkeen hän vilkaisi minibaariin.
- Aika huonosti evästä. Sä et varmaan tänään jaksa lähteä mihinkään syömään?
Aada pudisti päätään.
- Mä lähden sitten käymään tuossa Siwassa. Jäätkö sä tänne?
Hän nyökkäsi. Pian ovi sulkeutui Miskan takana ja Aada meni vessaan ottamaan ensimmäisen kipulääkkeen, tunnin päästä olisi vuorossa varsinaiset aborttilääkkeet.

Levottomana hän hiipi ikkunan luo ja katseli autiota sisäpihaa. Aada istui nurkassa olevaan nojatuoliin. Oliko sittenkään ollut järkevää antaa Miskan tulla mukaan? Ei tämän paikallaolo saanut häntä ainakaan rauhallisemmaksi, vaan kaikki oli kovin vaivaannuttavaa. Aada oli kyennyt huolehtimaan itsestään jo vuosikausia, eikä edessä oleva varmasti ollut sellaista mistä hän ei itsekseen suoriutuisi. Aada jäi puntaroimaan asiaa ja antoi katseensa kiertää huoneessa. Yöpymislaukku nökötti kallellaan sängyllä. Aada oli miettinyt huolellisesti mitä tarvitsisi mukaan abortin takia, tätä odotusta hän ei ollut ajatellut ollenkaan. Koulukirjoja hän oli harkinnut, mutta arvellut, ettei kuitenkaan jaksaisi kunnolla keskittyä. Romaaneja hän luki vain harvoin, mutta joku kiva kirja olisi nyt kelvannut. Puhelimen kuulokkeetkin olivat jääneet lojumaan yöpöydälle, joten edes musiikin pariin ei pääsisi uppoutumaan. Ei mitään millä paeta todellisuutta.

Ovi avautui, ja hiljaisena Miska tervehti häntä ja purki ostoksensa pöydälle. Aada katsoi vesi- ja limsapulloja, paria erilaista mehua, hedelmiä, leipää, suklaata, sipsejä. Minibaariin Miska laittoi muutaman jogurtin, juustoa ja kinkkua.
- Mä en oikein tiennyt mitä ostaa, Miska sanoi hiljaa, kun oli saanut muovikassin tyhjäksi. – Haluatko jotain?
- Kiitos, minä voisin ottaa appelsiinimehua, Aada pyysi ja nojautui eteenpäin noustakseen.
- Älä nouse, kyllä mä tuon, Miska kiirehti sanomaan.
Aada sai pian täyden lasin käteensä. Häkeltyneenä Miskan palvelualttiudesta hän mutisi:
- Tämähän on vähän kuin lapsena, kun sairastin. Sai vaan levätä, lukea ja Hanna toi syötävää sänkyyn.
- Niin meilläkin, Miska sanoi. - Parasta oli, kun oli kurkku kipeä ja sai jäätelöä.
- Ja vatsatautiin keltaista jaffaa.
- Mä en voi vieläkään juoda sitä mielleyhtymien takia, Miska virnisti ja pudottautui omalle sängylleen.
- Kuka Hanna? Miskan kysymys sai Aadan ihmettelemään, ennen kuin muisti, että oli vasta maininnut tämän nimen. Hänen ajatuksena taisivat olla todella kaukana.
- Hanna oli minun hoitajani viisi vuotta. Hän aloitti silloin, kun me muutimme tuohon taloon ja lopetti, kun aloitin kahdeksannen luokan.
- Onko sulla aina ollut lastenhoitaja?
- On, en ole koskaan ollut päiväkodissa tai perhepäivähoitajalla. Sillä kai minusta näin itsenäinen on tullut, Aada yritti hymyillä, mutta Miska katsoi häntä jälleen liian pehmeästi. Aada olisi väittänyt säälivästi, mutta poika oli joskus aiemmin sanonut sen olevan vain myötätuntoa.
- Mä olin kolmen, kun meidät pistettiin päiväkotiin, Miska sanoi hetken kuluttua.
Aada nyökkäsi. Hän ei oikein ymmärtänyt miten he pystyivät juttelemaan kuin kaikki olisi hyvin ja normaalisti. Tai oikeastaan miten hän pystyi siihen. Vielä hetki sitten hän oli miettinyt, että pyytäisi Miskaa lähtemään. Tämä huone vain tuntui olevan kovin kaukana niistä epäselvyyksistä ja petoksista, jonkinlainen rajalinjojen väliin jätetty ei-kenenkään-maa.

Aada tajusi ajan kuluneen. Hän nousi, otti toilettilaukkunsa ja käveli vessaan. Siellä hän luki vielä viimeisen kerran lääkkeiden käyttöohjeet. Hitaasti Aada asetti pillerit paikoilleen ja laittoi housuihinsa ensimmäisen mukaansa varaamista imukykyisimmistä yösiteistä. Varovasti hän tutkaili itseään peilistä, nyt se alkaisi. Aada palasi huoneeseen ja väisti Miskan katsetta virittäessään pyyhkeitä sängylle. Hänellä ei ollut aavistustakaan, paljonko vuotaisi, mutta kiitos keskustelupalstojen, hän päätti varautua pahimpaan.
- Mitäs nyt?
- Ei mitään, Aada totesi ja laskeutui vuoteella.
Aada kääntyi selälleen, sillä hän ei halunnut katsoa Miskaa. Tämä napsautti television päälle ja silmät kiinni Aada kuunteli kanavien vaihtelua.

Hän saattoi torkahtaakin, mutta rauhallinen olotila rikkoutui hetkessä, kun kipu iski. Aadasta tuntui, että joku rikkoi valkohehkuisella veitsellä hänen sisuksiaan. Hän käännähti kippuraan ja valitti hiljaa. Miska oli sekunneissa hänen vierellään, kasvot huolesta suunniltaan.
- Aada, mikä tuli?
Hän ei pystynyt heti vastaamaan, vaan keskittyi hengittämään.
- Se alkoi, hän pihahti, kun kipu hetkeksi laimeni, palatakseen pian yhtä kovana.
- Voinko mä tehdä jotain? Miska kysyi.
- Tuotko vessasta ne kipulääkkeet? Aada sai vastattua.
Sillä hetkellä hän ei välittänyt pätkän vertaa annossuosituksista, halusi vain saada kivun loppumaan tai ainakin laimenemaan. Miska kiiruhti lääkkeiden ja veden kanssa takaisin. Aada sai nielaistua pillerin ja vajosi takaisin sängylle, yritti etsiä asentoa, jossa kipu jättäisi rauhaan. Sellaista ei löytynyt.
Pyyhkeet olivat myttäytyneen kaikesta liikentelystä hänen alleen, kun Aada tunsi tarvetta nousta vessaan. Heti kun hän nousi istumaan, maailma alkoi pyöriä vähän liian vinhaa vauhtia.
- Minun täytyy mennä vessaan, hän sanoi lattiaan tuijottaen, yritti saada vauhdin hiljenemään.
Miskan käsi oli heti hänen edessään, valmiina tukemaan.
- Vai kannako mä sut?
- Älä höpsi, Aada tuhahti.
Hän tarttui tiukasti käteen kiinni ja antoi Miskan auttaa itsensä pystyyn. Ensimmäisen epävarman askeleen jälkeen hän katsoi parhaaksi nojautua kunnolla Miskan kylkeen.
- Et sitten laita ovea lukkoon, Miska ilmoitti ovella.
Aada katsahti tähän tiukasti, mutta se ei aiheuttanut pojassa perääntymistä.
- Mun pitää päästä apuun heti, jos sä pyörryt tuonne.
- En minä pyörry, Aadan oli kaikesta huolimatta pakko väittää vastaan, vaikka pyörtyminen ei välttämättä ollut kovin kaukana.
Veren näkeminen sai hänet jälleen muistamaan, miksi hän oli luopunut siteiden käytöstä jo vuosia sitten. Pöntöllä istuessaan Aadaa alkoi paleltaa ja väristen hän palasi huoneeseen. Miska odotti oven vieressä ja saattoi hänet sängylle.
- Sä olet aika kalpea, tämä totesi, kun Aada oli asettunut takaisin pitkäkseen.
Aada ei ihmetellyt havaintoa yhtään, hän tunsi olonsa sairaammaksi kuin koskaan aiemmin.
- Annatko peittosi? hän kuiskasi hampaat kalisten.
Huolellisesti Miska peitteli hänet, ja Aada makasi sikiöasennossa. Lääkkeen ansiosta kipu oli muuttunut tajunnan vievästä vain viiltäväksi. Aada ummisti silmänsä, kun ei kestänyt enää Miskan huolestunutta katsetta. Unesta ei ollut toivoakaan, ja muutenkin seuraavien tuntien ajan Aadan maailman täytti pelkkä kivun, vuodon ja palelun kolmiyhteys.

- Onko tää ihan varmasti normaalia? Miska viimein kysyi, kun saattoi Aadaa jälleen vessan ovelle.
Aada vain nyökkäsi ja sulkeutui sisään. Vuodon määrä hieman hirvitti häntä, mutta ei hän siitä Miskalle pukahtanut. Vessassa hänen suunsa loksahti järkytyksestä auki, kun näki housuissa verisen köntin. Siinä se papu nyt taisi olla. Nieleskellen Aada työnsi siteen roskiin ja vaihtoi uuden tilalle. Varovasti hän pesi kätensä ja hiipi ulos. Miska istui sängyn päädyssä käsivarret polvien päällä lattiaan tuijottaen. Hän kuuli oven kolahduksen ja katsahti heti Aadaan.
Aada ei ollut halunnut tätä lasta, mutta silti verisen massan näkeminen oli järkyttänyt. Hän nosti käden suulleen ja yritti pidättää kyyneleitään.
- Mikä hätänä? Miska nousi ylös, tuli lähemmäs.
- Se tuli ulos, Aada sai soperrettua ja seuraavaksi hän tajusi itkevänsä vasten Miskan rintaa. Tämä veti hänet tiukasti itseään vasten. ja Aada kasteli Miskan paidan rintamuksen itkullaan. Hiuksilleen valuvista kyyneleistä hän ei tiennyt mitään.

- En minä kadu, Aada sopersi ja vetäytyi irti Miskan sylistä.
- Minä vain… Kahdesta kamalasta vaihtoehdosta, tämä on se vähemmän huono, mutta toivon, että minun ei tarvitsisi käydä tätä lävitse, hänet täytti tarve selittää äskeistä kohtausta.
- Mäkään en toivo mitään niin paljon kuin sitä, Miska sanoi totisena ja pyyhkäisi varovasti Aadan ohimoa sormenpäillään.
Sillä hetkellä Aadan oli kovin vaikea muistaa miksi hän vihasi Miskaa niin paljon. Varovasti hän tarttui pojan käteen, palasi sängylle ja kaivautui peittojen alle suojaan.
Aikuistuminen oli syvältä, Aada mietti silmät kiinni. Kun ihan oikeasti joutui itse kantamaan tekojensa seuraukset. Niihin johtavat valinnat vaan olivat välillä niin petollisen helppoja, että kolikon toisen puolen saattoi unohtaa.

Päivä oli kirinyt pitkälle iltaan, kun Aadan olo alkoi viimein helpottaa, kivut laantuivat, eikä vertakaan tullut enää kuin härän kurkusta. Kun hän jälleen pystyi seisomaan kunnolla suorassa, Aada meni suihkuun. Hän seisoi pitkään kuuman veden alla, nautti sen poltteesta ihollaan ja sen jälkeen vielä hankasi itseään pyyhkeellä, niin että iho punoitti kuin keitetyllä ravulla.

Suihkun jälkeen hän pukeutui lempipyjamaansa ja istui sängyn jalkopäähän juomaan appelsiinimehua. Miskan kehotuksista huolimatta hän ei ollut saanut alas mitään mehua vahvempaa koko päivänä ja ehkä siitäkin johtui tämä huono olo. Varovasti hän näykki viinirypäleitä ja otti yhden kinkkusiivun. Kuinka ihanaa olisi taas saada syödä ilman jatkuvaa kuvotuksen tunnetta, Aada mietti.  Alkoi hiljalleen keskittyä positiivisiin puoliin.

- Voinko mä käydä suihkussa? Miskan kysymys sai Aadan kohottamaan kulmiaan.
- Niin että pärjäätkö sen aikaa?
- Tietysti. Eiköhän se pahin ala olla ohi, Aada sanoi ja sai hymyiltyäkin pienesti.
- Sä olet ollut uskomattoman urhea, Miska tunnusti ja katsoi häntä ihaillen. Aada käänsi ujona katseensa pois.
- En nyt sanoisi, hän virkkoi hiljaisella äänellä.
- Olet sä. Musta ei olisi ikinä ollut tuohon.
Siihen Aada ei keksinyt vastausta, joten pian veden kohina alkoi kuulua kylpyhuoneesta. Aada vaihtoi laiskasti kanavia ja yritti löytää jotain edes etäisesti katsomisen arvoista. Hän unohti ruudun tuijotuksen, kun Miska kulki hänen ohitseen. Miska huomasi hänen tuijotuksensa ja virnisti:
- Tykkäätkö mun yöasusta?
Nolostunut Aada käänsi kiireesti katseensa takaisin ruudulle. Miskalla oli harmaa-vaaleanpunaiset flanelliruutuhousut ja harmaa t-paita.
- Tää on joululahja äidiltä vuodelta nakki, ensimmäistä kertaa käytössä.
- Minua varten?
- No mä arvelin, että sä arvostat tätä enemmän kuin sitä, että mä nukkuisin alasti kuten normaalisti, Miska sanaili ja kuivasi tukkaansa.
Pojan pää katosi pyyhkeen sisään ja kädet hinkkasivat kiivaasti pyyhettä. Käsien noustessa myös Miskan paita nousi ja Aada nielaisi nähdessään kaistaleen vatsalihaksia ja navan alta alkavan karvoituksen, joka katosi alhaalla roikkuvien housujen vyötärön alle. Aada pakotti itsensä keskittymään televisioon. Sinä et voi olla tosissasi, Aada sätti itseään. Hän oli keskellä aborttia, ja hänellä pitäisi olla muutakin mietittävää kuin Miskan vatsalihakset tai se, mitä tämän housusta löytyi.

- Onko sulla nälkä? Miska kysyi autuaan tietämättömänä Aadan katseista tai mietteistä.
- Toitko sinä jogurttia?
- Joo, täällä on maustamatonta, banaania tai vadelmaa.
- Se maustamaton, kiitos, Aada pyysi.
Miska ojensi hänelle jogurtin ja alkoi tehdä itselleen voileipää. Aada lusikoi hiljaisena jogurttia ja katsoi Miskan voileivän syöntiä.
- Saisinko minä tuollaisenkin? Aada pyysi nälkäisenä.
Miska hymyili ja teki uudet leivät itselleen ja Aadalle.
- Hienoa, että sinulle alkaa jo ruoka maistua.

Miellyttävä hiljaisuus täytti huoneen molempien syödessä omia leipiään ja tuijottaen amerikkalaisen komediasarjan sadatta uusintaa. Syötyään Aada haukotteli makeasti ja päätti nukkumaanmenoajan olevan lähellä. Hän kävi vessassa suorittamassa normaalit iltatoimet ja palasi vuoteeseen. Tyttö kaivautui peiton alle ja painoi päänsä tyynyyn.
- Hyvää yötä. Eihän haittaa, jos telkkari on vielä hetken auki? Mä sammutan vaan noi muut valot.
- Ei haittaa. Hyvää yötä, Aada sanoi silmät kiinni.
Huone tummeni, mutta Aada näki edelleen silmiensä takana television välkkeen. Hetken kuluttua hän käänsi kylkeään, eikä televisio enää vaivannut häntä. Vaikka hän oli todella väsynyt, ei uni tullutkaan. Hän kuunteli kolahduksia käytävältä, ilmastoinnin hurinaa, television ääntä ja Miskan asennon vaihteluja.

Kotvan kuluttua Miska nousi vessaan ja sammutti television. Aada käänsi uudelleen kylkeään. Nyt hänen täytyisi nukkua. Vatsaa nipisti, mutta se oli pientä päivän kipuihin verrattuna. Aada toivoi jälleen, että abortti oli onnistunut kunnolla, eikä tästä seuraisi mitään jälkiseuraamuksia. Näkymä verisestä massasta hänen housuissaan palasi mieleen ja Aada kietoi kätensä ympärilleen. Nyt se oli ohi, hän yritti toistaa itselleen, mutta kaihertava tunne ei jättänyt häntä rauhaan. Ei vaikka hän kuinka kääntyi kyljeltä toiselle tai yritti ajatella kaikkea muuta.
- Miska? Aada lopulta kutsui varovasti. Lannistuneena.
- No? Viereisestä sängystä kuului.
- Nukutko sinä?
- En, uninen ääni vastasi. Niin uninen, ettei Aada olisi yllättynyt, vaikka poika olisi herännyt hänen ääneensä.
- Minä… Aada puraisi alahuultaan. Hän ei ollut varma kehtaisiko pyytää, mutta nyt hän tarvitsi jotakuta, ketä tahansa, mutta vain Miska oli paikalla.
- Voisitko sinä tulla minun viereeni?
- Häh? Miska äännähti.
Aada ei tiennyt mitä olisi vastannut. Kuinka selittää sen pohjattoman yksinäisyyden tunteen, mikä hänet oli valojen sammuttua vallannut. Hän tunsi olevansa hukassa pahemmin kuin ikinä elämänsä aikana, ja ehkä Miska olisi nyt se ankkuri, joka pitäisi hänet edes tämän yön paikoillaan.

Aada kuuli peitteiden kahahduksen ja pian hänen sänkynsä reunansa painui alemmas Miskan istuessa siihen. Aada huokaisi helpotuksesta ja teki tilaa.
- Me voidaan työntää sängyt yhteen, Miska ehdotti.
- Ei tarvitse, Aada kuiskasi.
Hiljaisena Miska asettui kyljelleen. Aada ryömi sängyllä lähemmäs ja nosti peittoaan Miskan päälle. Poika asetteli sitä paremmin Aadan painautuessa tämän rintaa vasten. Varovasti, melkein kömpelösti, Miska laittoi kätensä Aadan vyötärölle. Aada nojasi otsansa pehmeään t-paitaan, painoi kätensä rinnalle nauttien läheisyydestä. Nyt hänellä ei olisi hätää. Ja ennen kuin hän ehti alkaa uudelleen ajatella, hän rentoutui ja vajosi rauhalliseen uneen.

Miska pysyi vielä pitkään valveilla, tuijottaen pimeyteen hämmentyneenä, käsi varovasti Aadan ympärillä. Aada oli toki jo aiemmin ollut tärkeämpi kuin yksikään toinen, mutta nyt häntä vasten käpertyneenä, häneen tukeutuneena, Aada ujuttautui myös hänen sydämeensä.

Osa 14 

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Veto(voimaa), osa 12


Miska työnsi pankkikortin takaisin lompakkoonsa, otti juuri maksamansa kahvin ja kinkkusämpylän ja seurasi veljeään kahvilan ikkunapöytään. Markus oli ehtinyt jo haukata ensimmäisen palan omasta sämpylästään, kun Miska vasta istui pöytään. Hän avasi evästä suojaavan kelmun ja iski kiinni. Puolta sämpylää myöhemmin hän arveli olevansa valmis edessä olevaan keskusteluun.

- Mä tarviisin ensi keskiviikon vapaaksi, tai ainakin aamupäivän, Miska ilmoitti.
- Ei onnistu. Se Ruhasen urakka on siinä vaiheessa, että saadaan tehdä täysillä hommia, että se valmistuu  ajoissa, Markus torppasi hänen pyyntönsä heti.
- Kyllä mä tiedän, mutta mun on silti pakko olla pois, Miska intti.
Markus katsoi häntä mukinsa yli otsarypyt entistä syvempinä, kysyi mikä oli niin tärkeää. Miska mutisi sen olevan salaisuus. Veli tarkkaili häntä pistävästi, mutta Miska keskittyi sämpyläänsä. Jokainen nielaisu tuntui vaivalloiselta. Hän ei haluaisi kertoa, vaikka tavallaan halusikin uskoutua jollekin. Aadasta hän ei ollut vielä puhunut kenellekään. Ei ollut pystynyt.
- Mä vaikka irtisanon itseni, Miska viimein sanoi uhmakkaasti, kun ei enää kestänyt Markuksen sanatonta hiillostusta.
- Sulla on kahden viikon irtisanomisaika, joten töihin on tultava joka tapauksessa, Markus huomautti.
Miska mulkoili veljeään ja toivoi heidän olevan vielä siinä iässä, jossa asiat hoidettiin painimalla eikä puhumalla. Sen hän olisi pidempänä ja painavampana ainakin voittanut.

Markus oli saanut sämpylänsä syötyä, ja Miska työnsi viimeisen palan kiireesti kitusiinsa, sillä veli vei jo omaa mukiaan niille varattuun hyllykköön. Autossa hän ei enää kestänyt merkitsevää hiljaisuutta, vaan aloitti:
- Tämä on sitten salaisuus. Et kerro ikinä kellekään, et edes Anulle, Miska vannotti viitaten Markuksen avopuolisoon.
Markus vilkaisi häntä lievästi kiinnostuneena ja nyökkäsi. Miska huokasi raskaasti, asian kertominen tuntui niin vaikealta, mutta hän oli jo vetkutellut tarpeeksi.
- Mä olen tehnyt yhden tytön raskaaksi, ja sillä on keskiviikkona aika aborttiin. Mä olen menossa sen tueksi sinne.
Auto pysähtyi liikennevaloihin, Markus ei puhunut mitään, eikä vielä seuraavissakaan valoissa. Miska odotti kämmenet kostuneina edes jotain kommenttia.
- Okei, saat vapaata. Mä soitan Ekille pääsisikö se tuuraamaan sua silloin, Markus viimein tuumasi.
Miska huokasi helpotuksesta, veli oli onneksi kaikesta huolimatta reilu.
- Kyllähän mä tiedän, että sulla naisia piisaa, mutta et kai sä ole niin helvetin tyhmä, että paneskelet ympäriinsä ilman ehkäisyä?
Miska hätkähti äänen lujuutta ja nolostui samalla moitteesta.
- En tietenkään ole. Meillä hajosi kortsu, hän sanoi, vaikka asia ei varsinaisesti Markukselle kuulunut.
- Paska juttu. Mä jo pelkäsin, että kaikesta isän valistuksesta huolimatta sulla ei olekaan homma hallussa.
- Älä edes muistuta siitä, Miska ähkäisi.
Hän muistaisi isänsä seksivalistusluennon varmasti vielä vanhainkodissakin. 

Markus pysäytti auton rakennustyömaan pihaan, ja rinnakkain veljekset lähtivät kohti sisätiloja.
- Kauanko te olette olleet kimpassa?
- No, ei me varsinaisesti olla, Miska vastasi vältellen.
- Että joku yhden illan hoito, Markus naurahti päätään puistellen.
- Aada ei ole mikään hoito, Miska tulistui välittömästi.
Markus loi häneen pitkän, tutkivan silmäyksen ja hidas virne nousi tämän kasvoille. Miska seisoi edelleen kädet nyrkkiin puristuneina, eikä veljen ilme tyynnyttänyt häntä yhtään.
- Mitä? Miska ärähti.
- Ei mitään, Markus myhäili.
- No vittuako siinä sitten virnuilet?
- Sitä vaan, että viimein on idästä noussut sekin päivä, että pikkuveli on rakastunut.
Miska ohitti Markuksen ja töytäisi tätä olkapäällään, eikä todellakaan vahingossa. Rakastunut muka, ei todellakaan mistään niin vakavasta ollut kysymys.
- Hyvähän se on, että loppui tuo kukasta kukkaan hyppiminen, Markus härnäsi. Miskan ilmeen nähtyään tämä vakavoitui: - Olisi mukava joskus tavata tämä Aada.
- Tuskin tulee tapahtumaan, Miska tokaisi nyreänä. - Onnistuin pilaamaan sen heti alkuunsa.
- Ilmankos sä olet ollut kuin perseelle ammuttu karhu viime ajat.
- Enkä ole!
- Et niin, oikea leppoisa pikku päivänsäde, jonka kanssa on ilo työskennellä päivät pitkät.

Markus lähti vihellellen kohti sirkkeliä ja asetti samalla kuulosuojaimet päähänsä, joten Miskalle ei jäänyt mahdollisuutta esittää vastalausetta. Hän lähti purkamaan aamupäivällä tullutta kalustekuormaa miettien samalla Markuksen sanoja. Kyllä, hän oli ollut todella kireänä viime viikot. Siitä illasta lähtien, kun koko juttu Aadan kanssa oli levinnyt käsiin, hän oli vuoroin ollut halukas hakkaamaan jokainen vastaantulija, vuoroin tuijotellut eteensä mitään näkemättömin silmin tai katunut raskaasti tekemiään virheitä, toisinaan jopa syntymäänsä, riippuen vähän päivästä. Hän oli lähettänyt Aadalle viestin toisensa perään, vaikka arveli, että tyttö ei edes lukenut niitä. Kaikkiin puheluihinsa hän oli saanut välittömästi punaisen luurin korvaansa.

Jotain outoa Aadassa oli. Tähän asti hän ei ollut kaivannut keneltäkään yhtä yötä enempää, mutta hänestä tuntui, että Aadan kanssa hän ei ollut päässyt kunnolla edes alkuun. Aada oli myös ensimmäinen, jota hän ikävöi. Toistuvista torjunnoista huolimatta hän ei ollut vieläkään harkinnut eteenpäin siirtymistä.

Ja kun hän viimein oli saanut Aadalta viestin, hän oli lähes leijunut onnesta. Miska oli luullut, että Aada oli tullut järkiinsä ja olisi valmis unohtamaan hänen mokailunsa ja antamaan heille mahdollisuuden. Jälleen hän oli huomannut olevansa väärässä. Ilman ennakkovaroituksia matto oli vetäisty hänen altaan, kun Aada oli töksäyttänyt olevansa raskaana. Ilo oli vaihtunut hetkessä kauhuksi. Ei elämä hänen silmiensä edessä ihan filminauhana ollut pyörinyt, mutta jotain sen suuntaista.

Miska ei ollut kunnolla ehtinyt edes tajuta uutisen valtavuutta, kun Aada oli sanonut päätyneensä aborttiin. Hieman asiaa sulateltuaan Miska oli päätöksestä helpottunut. Tietysti hän oli ollut Aadan tukena, jos tämä olisi päätynyt toiseen ratkaisuun, mutta ajatus siitä, että hän voisi jo ensi kesänä olla ihan oikeasti isä, oli pelottava. Onneksi niin ei kävisi. Eikä hän jättäisi Aadaa yksin tämänkään asian kanssa. Vaikka Aada ei sitä myöntäisi ikinä, hän tarvitsi tukea ja Miska aikoi olla siinä hommassa paras mahdollinen.



Isänsä luennosta huolimatta hän ei ollut aina ollut ihan viimeisen päälle tarkka kumin käytöstä. Kuka sitä nyt hetken huumassa… Aada oli sitä kuitenkin vaatinut, ja silti tulos oli tämä. Miskaa kylmäsi ajatus, että joku niistä puoliksi unohtuneista baaripokista olisikin tullut raskaaksi. Hän saattoi olla isä, tosin kukaan ei ollut elatusmaksuja vaatinut, joten kovin epätodennäköistä se oli. Mutta kaikista kumppaneista juuri Aada. Se fiksu, tunnollinen, päättäväinen ja kaikista tärkein joutui käymään lävitse tämän hänen huolimattomuutensa takia. Miskaa ahdisti vieläkin muisto Aadasta itkemässä hänen rinnallaan. Sillä hetkellä hän oli todella halunnut lyödä itseään.

Miska tiesi joutuvansa ajatustensa takia helvettiin, mutta Aadan yhteydenotto ja abortti kaikessa kauheudessaan oli hänelle myös tilaisuus. Tilaisuus voittaa Aada takaisin, aloittaa kunnolla alusta. Eikä hän tällä kertaa aikonut pilata sitä.

***

Aada makasi olohuoneen sohvalla, silmät kiinni hän liikuskeli unen ja valveen rajamailla, kun ovikellon ääni havahdutti hänet pystyyn. Oven takana seisoi Miska. Jälleen Aadan sydänalassa nytkähti pelkkä pojan näkeminen. Eikö tämä voisi hankkia pahan aknen, huonon ryhdin, kolmannen silmän tai pälvikaljun, jotta hänen ei tarvitsisi joka kerta Miskaa nähdessään lumoutua tämän ulkonäöstä?

- Hei ja sori, että mä olen vähän etuajassa, Miska tervehti häntä ja hymyili pienesti.
- Parempi näin päin, tule sisään, minä en ole vielä ihan valmis, Aada vastasi ja peruutti takaisin eteiseen.
Aada otti naulakosta takkinsa ja keskittyi hetkeksi kaivelemaan lipastosta mustaa huivia, joka vielä eilen oli ollut samassa henkarissa takin kanssa.
- Miten sä olet voinut?
- Pahoin, Aada hymähti. - Se väsymys ja pahoinvointi on edelleen jatkunut, hän tarkensi.
Miska ei vastannut mitään, näytti vain osaaottavalta ovenpieleen nojatessaan. Aada nappasi vielä laukun kainaloonsa ja oli valmis lähtemään.

Autossa radio soi hiljaisena taustalla, muuten oli hiljaista. Aadaa ei huvittanut puhua, jännitti liikaa. Hän vain toivoi tämän päivän olevan ohi mahdollisimman pian. Liikennemerkkeihin ilmestyivät sairaalan punaiset ristit, ja Aada hieroi käsiään yhteen. Hän tiesi, että ratkaisu oli ainut oikea, mutta silti olo oli kauhea. Ei kai tämän helppoa tai kevyttä pitänyt ollakaan.

Miska parkkeerasi auton, ja rinnakkain he lähtivät kohti sairaalan pääovia. Ala-aulaan päästyään Aada huomasi Miskan jännittyneen.
- Mikä nyt?
- Ei kun mä en vaan oikein pidä sairaaloista.
Aada vilkaisi ympärilleen, määrätietoisesti kulkevia lääkäreitä ja hoitajia, hiljaa raahustavia vanhuksia, tupakalle kiiruhtavia potilaita, eksyksissä olevia läheisiä ja muita ihmisiä kulki aulasta eri suuntiin tasaiseen tahtiin. Kaikki näytti normaalilta.
- Miksi?
- Mä olen viimeksi ollut täällä katsomassa pappaa sen kuolinvuoteella, ja sitä ennen olin kipsauttamassa murtunutta sääriluuta ja siinäpä ne mun kokemukset melkein onkin.
- Mikä papallasi oli?
- Kuoli toissa vuonna haimasyöpään.
Aada hillitsi halunsa koskettaa Miskaa lohduttavasti. Ilme tämän kasvoilla oli liikuttavan murheellinen, mutta ne ajat olivat takana, jolloin mikään Miskaan liittyvä kuuluisi hänelle.
- Viimeiset viikot oli niin kamalia, että kuolema oli papalle ja meille muillekin helpotus, Miska sanoi asiallisesti, mutta ei saanut menetyksen tuskaa kokonaan pois äänestään.
- Meidän pitäisi mennä tuonnepäin, Aada vaihtoi kiireesti puheenaihetta ja viittoi kohden oikeaa kylttiä, ennen kuin oikeasti halaisi Miskaa.

Aada toivoi, että olisi laittanut jotkut muut kengät kuin nilkkurit, kun niiden korot kopisivat joka askeleella kovalla kivilattialla. Beiget käytävät valuivat ohi tasaisesti heidän seuratessaan oikeita opaskylttejä. Oikealle osastolle päästyään Aada kävi ilmoittautumassa vastaanottoon ja jäi sen jälkeen odottamaan kutsua. Miska istui viereiselle sohvalle, Aada keskittyi tuijottamaan pojan naputtavaa jalkaa. Hän ei halunnut nähdä muita paikalla istuvia naisia. Nähdä raskauden pyöristämiä vatsoja ja niitä hellästi silittäviä käsiä, saada enempää muistutusta omasta tilastaan.

Aadan aika oli vartin myöhässä, ja sukunimensä kuultuaan hän nousi seisomaan. Miska nousi myös, Aada kääntyi hänen puoleen:
- Sinä et tule mukaan.
- Mä…
- Minä en halua sinua sinne, kun minulle tehdään gynekologinen tutkimus, odota vain tässä, Aada totesi lujasti.
Miska nyökkäsi ymmärtävästi ja vajosi takaisin istumaan. Aada käveli päättäväisesti sisään vihreään huoneeseen. Hän muisti jostain lukeneensa, että sairaaloissa käytettiin niin paljon vihreää, koska se oli rauhoittava väri. Täällä sävy oli ilmeisen väärä, sillä Aadan olo ei ollut tippaakaan rauhallinen. Hän vilkaisi nopeasti tutkimuspöytää ja sen vieressä olevia instrumentteja. Hän nielaisi ja käänsi katseensa nopeasti lääkäriin. Pyöreä, harmaatukkainen nainen nyökkäsi hänet istumaan ja tokaisi sukunimensä. Aho esitti samat kysymykset kuin Aadan omalääkäri. Kärsivällisesti tyttö vastasi, ja selitti itselleen, ettei lääkäri suinkaan ollut tuomitseva, tunne johtui pelkästään hänen mielikuvituksestaan. Pian Aada sai ohjeen riisua housut ja käydä pöydälle, jotta lääkäri saisi tehtyä sisätutkimuksen.

Jotain hyötyä Miskan petollisuudesta oli ollut: Aada oli oppinut olemaan ajattelematta. Hän ei siis miettinyt mitä hänelle tehtiin, vaan keskittyi vain hengittämiseen. Sisään. Ulos. Sisään. Ulos. Taustalle jäivät ronkkimiset, ultraus ja kommentit. Sisään. Ulos. Sisään. Ulos. Aada pakotti itsensä keskittymään, kun lääkäri alkoi selittää miten abortti etenisi. Hiljaisena tyttö nyökkäili ja toivoi todella voivansa olla ihan jossain muualla. Aho sai Aadan antipatiat todella pintaan, kun tämä alkoi puhua jatkossa käytettävästä ehkäisystä. Aada selitti sukunsa veritulppariskin, mutta oli sama kuin olisi puhunut seinille. Huokaisten hän luovutti, ja antoi Ahon kirjoittaa itselleen minipillerireseptin, jota hän ei uskaltaisi ikinä käyttää. Aada oli myös varma, ettei tarvitsisi minkäänlaista ehkäisyä vuosiin. Lääkäri sanoi kaiken olevan kunnossa, ja ohjasi hänet hoitajan mukaan. Aada seurasi hoitajaa viereiseen huoneeseen, joka ojensi hänelle pillerin ja vettä.
- Oletko varma? nainen kysyi asiallisesti.
- Kyllä, Aada sanoi lujasti ja otti lääkkeen vastaan.
Hän oli lukenut kaikenlaista abortista, faktaa, kokemuksia ja myös abortin vastustajien mielipiteitä. Sillä hetkellä hän ei tuntenut oloaan murhaajaksi vaan hengenpelastajaksi. Oman elämänsä pelastajaksi. Tuo tunne ei kuitenkaan saanut hänen oloaan voitonriemuisaksi tai hilpeäksi, vaan painostava vakavuus ja jopa häpeä leijuivat hänen ympärillään. Aada keskeytti liian syvälle uineet ajatuksensa ja joi veden loppuun.  Sisään. Ulos. Sisään. Ulos. Aada toisteli mielessään, kun hän viimein käveli ulkona odottavan Miskan luo.

Miska nousi seisomaan heti, kun näki hänen tulevan ulos tutkimushuoneesta. Poika tuli häntä vastaan, mutta ei ilmeisesti tiennyt mitä sanoa, joten Aada mutisi:
- Minä olen valmis, mennään.
Hiljaisina he kävelivät ulos sairaalasta, läpi parkkipaikan auton luo. Vasta autossa Miska katsoi häntä huolestuneena ja kysyi:
- Miten se meni?
- Varmaan niin kuin pitikin, Aada huokaisi. - Anteeksi, minä en jaksa nyt puhua.
- Se on ihan okei, Miska sanoi ja käynnisti auton.
Aadaa palelsi ja hän pyysi kääntämään lämmityslaitetta isommalle, mutta kylmyys tuli sisältäpäin, joten lämmin puhallus auton etuosasta ei auttanut. Kotimatka sujui paljon nopeammin kuin matka sairaalaan, ja ennen kuin Aada edes huomasi he olivat takaisin heidän pihassaan.

Varautuneena hän katsoi Miskaa, kun tämä sammutti auton ja nousi ulos. Aada ehti ulos, ennen kuin Miska olisi tullut auttamaan häntä. Edelleen kovin hiljaisina he siirtyivät ovelle.
- Tuota, haluaisitko sinä vaikka kahvia? Aada kysyi epävarmana.
Miskan seura ei varsinaisesti houkuttanut, mutta enemmän kuitenkin, kuin kaiken jälkeen yksin tyhjässä talossa pelkät ajatukset seuranaan.
- Joo, voin mä ottaa.
Aada alkoi puuhata kahvinkeittimen parissa ja Miska meni pöytään istumaan. Hiljaisuus oli vaivaannuttavaa, mutta Aada ei tiennyt mitä sanoa. Tällaisella hetkellä tuntui niin väärältä alkaa höpistä säästä tai jostain muusta, mutta ne asiat mitä heidän välillään olivat sanomatta, olivat liian raskaita nyt käsiteltäviksi. Jos niitä edes milloinkaan käsiteltäisiin. Aada kattoi pöydän yhdelle ja nosti vielä keksipaketin maidon ja sokerin lisäksi pöytään.
- Etkö sä ota? Miska havahtui, kun Aada kaatoi hänelle kahvia.
- Ei oikein maistu, hän hymyili vaisusti.
- Milloin sun olosi helpottuu?
- Pahinhan tässä on vielä edessä, Aada hymähti ja istui pöytään.
Miska kurtisti kulmiaan, mutta ei sanonut mitään vaan keskittyi lisäämään sokeria ja maitoa kahviinsa. Aada huomasi katsovansa turhan pitkään Miskan käsiä ja käänsi kiireesti katseensa ulos.
- Mitä sä sillä tarkoitat? Miska viimein kysyi.
- Sinulla ei taida olla kokemusta abortista, Aada sanoi.
Poika pudisti päätään ja otti ensimmäisen suklaahippukeksin.
- Minä sain tänään ensimmäisen lääkkeen, joka keskeyttää raskauden kehittymisen. Lauantaina otan seuraavat pillerit, joilla abortti varsinaisesti alkaa ja sikiö tulee ulos.
Miska oli kalvennut ja laski keksin ja mukin pöydälle.
- Siis sä joudut synnyttämään sen?
- No tavallaan, mutta eihän se vielä iso ole. Lääkäri sanoi ultratessa, että se on 14 millimetrinen.
- Näitkö sä sitä? Miska kysyi varovasti.
Aada nyökkäsi.
- Miltä se näytti?
- Minä en sitä kuvaruutua seurannut, kun lääkäri teki ultraäänitutkimusta, mutta hän nosti tulostamansa kuvan siihen pöydälle, kun jälkeenpäin vielä keskusteltiin kaikesta. Enimmäkseen kuva oli musta-valko-harmaata mössöä, mutta sellainen vaalea papu siinä näkyi, Aada muisteli.
- Papu? Miskan suupieliä nyki kaikesta huolimatta.
- Papu, Aada vahvisti ja virnisti hänkin väsyneesti.
Miska pystyi jälleen tarttumaan kahviinsa, ja Aada keskittyi katselemaan merelle. Se rauhoitti paremmin kuin vihreä väri.

- Minua mietityttää se lauantai, hän aloitti varovasti. Ehkä asia kuului myös Miskalle, tai sitten hän tarvitsi todella kipeästi apua.
Miska äännähti jatkoa odottaen.
- Minä en halua olla kotona, kun se alkaa. Yritän tehdä kaiken mahdollisen, etteivät vanhempani vaan saa tietää asiasta, mutta en minä sairaalaankaan halua, Aada mietti puoliääneen vaihtoehtojaan.
- Mutta eikö se pidä tehdä sairaalassa?
- Ei. Siis saa sielläkin olla, mutta minä en halua. Ja sain puhuttua itseni ulos siitä, koska olen melkein kahdeksantoista ja lupasin, että joku aikuinen on tukenani ja hälyttämässä apua, jos joku menee pieleen.
Miska kysyi, mikä asiassa voisi mennä pieleen. Aada muisteli lääkärin sanoja ja luetteli muistamansa kovan verenvuodon ja kivut, hän ei ollut varma, oliko ollut jotain muutakin, pitäisi tarkistaa jostakin.
- No et todellakaan ole yksin, Miska sanoi lujasti. – Tule mun luo.
Aada vilkaisi Miskaa. Tämän kodissa ei ollut neliötä, jossa ei olisi tapahtunut jotain, mikä ryöpsäyttäisi kaikki muistot pintaan.
- En minä pysty, Aada kuiskasi anteeksipyytävästi.
Miska nyökkäsi ilmeettömästi.
- Jos minä varaan meille hotellin, hän ehdotti pienen hetken kuluttua.
- Meille? Hotellin?
- Minä olen aikuinen, joka pystyy hälyttämään apua, ja hotellissa pääset pitkäksesi ja vessaan, eikä kukaan ole häiritsemässä.
- Emmehän me mihinkään hotelliin voida mennä, Aada esteli.
- Onko sulla sitten parempia ideoita? Et halua olla kotona, sairaalassa tai mun kämpillä. Menetkö mieluummin jonkun sukulaisen tai kaverin luo?
Aada syventyi miettimään pojan ehdotusta. Huonoista vaihtoehdoista se taisi olla paras. Lopulta hän nyökkäsi ja Miska ilmoitti hoitavansa kaiken. Miska oli tullut tänään hänen mukaansa, joten Aada uskoi voivansa luottaa tähän sen verran, että asia olisi hoidossa.

Miskan puhelin soi, Aada hätkähti äänen kovuutta. Miska vilkaisi puhelinta ja vaimensi soiton.
- Kiitos kahvista, hän sanoi ja tönäisi mukia kauemmaksi. – Vieläkö sä haluat, että mä olen täällä?
- Joko sinua kaivataan muualla? Aada kysyi ja nyökkäsi puhelinta kohden.
- Ei, jos sä tarvitset mua täällä, Miska vastasi ja katsoi Aadaa suoraan silmiin.
Tuollaisia katseita hän ei montaa sortumatta kestäisi. Aadasta oli alkanut tuntua, että yksin tyhjässä talossa olisi paljon turvallisempaa kuin Miskan kanssa.
- Voit lähteä. Kiitos.
- Okei, mä tulen hakemaan sua lauantaina siinä puoliltapäivin, voin ilmoittaa tarkan ajan, kunhan tiedän paremmin, Miska sanoi ja nousi vastahakoisesti pois pöydästä.

Aada nyökkäsi, mutta jäi istumaan. Hän istui paikallaan pitkään vielä sittenkin kun ovi oli kolahtanut kiinni.

Osa 13