keskiviikko 20. elokuuta 2014

Veto(voimaa), osa 9


- Siis mitä? Venla kysyi Aadalta silmät pyöreinä.
- Me erosimme Anselmin kanssa, Aada toisti.
Hän ei ollut ihan varma oliko Anselmi eronnut hänestä, vai hän Anselmista, mutta sillä ei ollut enää mitään merkitystä.
- Mitä tapahtui?
Aada katsoi Venlan ohi, kauempana käytävällä häliseviin luokkalaisiin. Totuuden kertominen ei ollut edes vaihtoehto.
- Anselmilla on jääkiekko, minulla koulu ja tennis ja välimatkaakin on, joten katsoimme paremmaksi lopettaa, Aada vastasi ympäripyöreästi.
- Ei. Jos edes te kaksi ette saa sitä toimimaan, niin ei meidän muiden kannata edes yrittää, Venla huokaisi.
Aada hymähti. Ehkä hänen pitäisi yhden parisuhteen enemmän Venlaa kokeneena neuvoa, että asiaa auttoi myös se, että ei pettänyt poikaystäväänsä. Sekä pitäisi huolen, että suhde oli niin vakaa ja tiivis, että väliin ei pääsisi kukaan.
- Tää on varmaan sulle tosi rankkaa, haluatko tulla tänään meille? Ostetaan suklaata ainakin kilo ja katotaan joku ihana nyyhkyleffa, Venla ehdotti.
- Kiitos, mutta ei minulla mitään hätää ole. Illalla täytyy kerrata matematiikkaa, Aada vastasi vältellen.
- Mutta muista, että mun tarjous on aina voimassa. Kyllä sä selviät tästä, Venla sanoi ja halasi Aadaa.

Oli tämä ainakin erilainen verrattuna äidin ja isän reaktioihin eilen aamiaispöydässä. Äiti oli taputtanut häntä varovasti olalle ja ollut pahoillaan, isä oli todennut, että nythän Aadalla olisi enemmän aikaa opiskelulle. Tärkeysjärjestys ennen kaikkea, Aada oli ajatellut kitkerästi.
Ruotsinopettaja kiirehti paikalle avainnippua kilisyttäen, ja Venla vielä puristi rohkaisevasti Aadan käsivartta. Odotti varmaan, että hän puhkeaisi itkuun hetkellä millä hyvänsä. Sitä ei tulisi tapahtumaan, ainakaan Anselmin takia. Hänen olonsa oli edelleen lähinnä helpottunut.

Ja päivien vaihtuessa Aada löysi yhä enemmän sinkkuelämän hyviä puolia. Enää hänen ei tarvinnut odottaa hermostuneena milloin Anselmilla olisi aikaa hänelle, ei tuntea pettymystä perutuista tapaamisista, eikä Luojalle kiitos tarvinnut kuunnella yhtäkään piinallisen tarkkaa selostusta ottelun tapahtumista. Elämä oli jälleen suhteellisen tasaista, kun vielä saisi sen yhden kokonaan pois mielestään, tämä olisi suorastaan helppoa. Aada myös vannoi, että seuraavan kerran hän olisi valmis ihmissuhteeseen sitten joskus valmiina lääkärinä. Pojista oli aivan liian paljon häiriötekijöitä.

***

Aada havahtui kolahdukseen. Edelleen silmät kiinni hän pyörähti selälleen ja kuuli alakerrasta askeleita. Pitäisi nousta ylös. Hetken harkittuaan asiaa hän kampesi itsensä istumaan, haroi unen sekoittamia hiuksia suoremmaksi ja lähti tarkistamaan, kumpi vanhemmista oli tullut kotiin. Ja ehkä ottaisi jotain syötävää ennen kuin palaisi läksyjen pariin. Hän oli kyllä aloittanut koulun jälkeen niiden teon, mutta oli haukotellut niin, ettei nähnyt kunnolla tekstiä ja päättänyt olla pari minuuttia sängyllä pitkänään. Pari minuuttia vain oli vaihtunut reiluksi tunniksi ja hänellä oli vielä runsaasti tekemistä.

Äiti oli purkamassa ostoksia, ja Aada tervehti häntä ovensuusta.
- Kiva leikkaus, Aada sanoi huomatessaan äidin uuden kampauksen.
Reija pysähtyi kesken ostosten purkamisen ja sipaisi hämillään vaaleita hiuksiaan.
- Minä en ole varma, onko tämä jo liian lyhyt, hän naurahti nolona.
- Ei ollenkaan, juuri sopiva.
- Eilinen tonnikalalasagne on tänään vain parantanut makuaan, äiti huomautti avuliaasti kuivakaapilta, kun Aada aukaisi jääkaapin oven.
Aada katsoi epäillen puna-valkoista mössöä uunivuoassa ja laittoi oven kiinni, ehkä hänellä ei vielä niin nälkä ollutkaan.
- Minä syön sitten myöhemmin, Aada sanoi puoliääneen.
- Vietkö nämä mukanasi yläkerran vessaan? Muistin tarkistaa aamulla niiden olevan melkein loppu, äiti sanoi, kun Aada oli jo lähtemässä keittiöstä. Tyttö kääntyi ja näki sinisen tamponipaketin äitinsä kädessä.

Aada pysähtyi. Ei helvetti.

Konemaisesti hän otti paketin käteensä ja lähti takaisin yläkertaan, vaikka jalat tuntuivat lyijypainoilta. Sydän jyskyttäen hän nousi portaita. Kauanko hänen edellisistä kuukautisistaan oli?
Aada ryntäsi huoneensa ovesta sisään ja tyhjensi laukkunsa sisällön sängylle. Irtonainen tamponi osui ensimmäisenä hänen silmiinsä, kuin pilkaten häntä. Hän tarttui vapisevin käsin kalenteriin ja selasi viikkoja taaksepäin. Tuttu punainen rasti oli merkitty lokakuun viidennelle päivälle. Aada käänteli sivuja ja laski, hän oli kuusi päivää myöhässä. Kuusi päivää. Ei se vielä mitään tarkoittanut, hän yritti rauhoittaa itseään. Ei vaikka hänen kiertonsa oli ollut kellontarkka viimeisen kolme vuotta. Ehkä myöhästyminen johtui stressistä, sitähän viime aikoina oli riittänyt. Tai kovasta treenistä. Ihan mistä vain, kunhan ei siitä ilmeisimmästä syystä.

Hän istui sängylle, otti iPadin käteensä ja googlasi kuukautiskierron. Aadalla biologia oli aina ollut kymppi, mutta ehkä hän nyt muisti väärin. Mutta yksikään nettisivu ei tarjonnut poikkeavaa faktaa siitä, mitä hän tiesi jo ennestään: kierto alkoi menkkojen ensimmäisestä päivästä ja ovulaatio oli noin kierron puolivälissä. Hän tarkisti kalenterinsa ja pelko alkoi todella jäytää sisintä, sillä hän oli viettänyt Miskan kanssa sängyssä kiertonsa 12., 13. ja 14. päivän. Juuri ne raskaudelle otollisimmat.

Aada tuijotti mykkänä vastapäistä seinää. Tämä ei voinut olla mahdollista, ei vaan voinut. He olivat käyttäneet kondomia jokaisella kerralla. Totta kai hän tiesi, että mikään ehkäisykeino ei ollut täysin varma, mutta Anselmin kanssa sama ehkäisy oli toiminut jo vuoden. Eikä mikään tällainen ollut käynyt hänen mielessään katuessaan Miskaan sortumista. Raskaana Miskalle. Pelkkä ajatus oli äärimmäisen lamauttava. Aivan kuin hän ei olisi joutunut kärsimään tästä jo tarpeeksi.

Rauhallisesti Aada laittoi tavarat takaisin laukkuunsa, sulki iPadin ja nousi seisomaan. Hän kohtasi itsensä kokovartalopeilistä ja astui varovasti lähemmäksi. Aada kohotti paitaa ylöspäin ja tuijotti tutun litteää vatsaansa, hän laski housujaan vähän alemmas ja kääntyi sivuttain. Tietysti hän tiesi, että ei mitään vielä voisi näkyä, mutta ei voinut peilailulleen mitään. Arasti hän laski kätensä alavatsalleen, pelkkä ajatus siitä, että siellä kasvaisi jotain, sai kyyneleet kihoamaan silmiin. Ei, voi ei. Aada nyyhkäisi. Niistä bileistä lähtien hänen elämänsä oli ollut pelkkää liukumista virheestä toiseen, mutta tämä… Tämän oli pakko olla painajaista, ei totta ollenkaan.

Aada nosti housut takaisin ylös ja laski paidan alas. Hän kuivasi poskelle kierähtäneet kyyneleet ja suoristi ryhtinsä. Hän palasi takaisin kirjoituspöydän ääreen ja kävi odottavien läksyjen kimppuun. Huomenna hän kävisi ostamassa raskaustestin ja katsoisi sitten mitä tapahtuisi. Ei hänen tarvinnut nyt murehtia asiaa enempää.

Ei olisi tarvinnut, mutta ei hän mitään muutakaan ollut tehnyt viimeisen 15 tuntia. Hän ei voinut olla raskaana, ei vain voinut. Hyvänen aika, hän oli kiltti ja kunnollinen ja tunnollinen tyttö, eivät sellaiset tulleet raskaaksi 17-vuotiaana. Teiniäidit olivat niitä huolettomasti sängystä sänkyyn hyppiviä tyttöjä, jotka eivät osanneet edes kengännauhojaan sitoa. Hänellä oli lukio kesken, lääketieteellinen ja koko elämä muutenkin edessä. Ei hänen pitäisi joutua miettimään tai kokemaan mitään tällaista. Aada painoi päänsä käsiin ja kirosi jälleen tekemisiään. Hän vain oli luullut, että pahinta mitä Miska oli aiheuttanut, oli se vedon aiheuttama pettymys. Kuinka sinisilmäinen hän olikaan. Tietysti hän oli ollut palasina ja luullut kokeneensa suurimman osan murheen eri sävyistä, mutta mahdollisen raskauden rinnalla kaikki se alkoi tuntua kovin mitättömältä.

Tottuneesti hän meikkasi tummat silmänaluset piiloon ja suuntasi alakertaan aamiaiselle. Hän ei tiennyt johtuiko se stressistä vai mahdollisesta raskaudesta, mutta hän ei pystynyt syömään mitään. Nieleskellen hän tuijotti jääkaapin sisältöä ja tunsi sapen nousevan kurkkuunsa. Värähtäen hän sulki jääkaapin ja päätti lähteä saman tien. Koulun sijaan hän otti bussin keskustaan ja marssi torin lähellä olevaan apteekkiin. Aada vilkuili varautuneena ympärilleen, onneksi yhtään tuttua kasvoa ei näkynyt apteekissa, vain pitkästyneitä vanhuksia vuoronumerot ryppyisissä käsissään. Huolettomuutta tavoitellen hän käveli hyllyjen välissä ja löysi intiimituotteet vitamiinien läheltä. Raskaustestit tuijottivat häntä vastaan pilkallisesti ja nopeasti hän nappasi niistä lähimmän käteensä. Yhtä nopeasti hän suuntasi kassalle ja nolostuneena laski ostoksensa tiskille. Aada ei kehdannut katsoa myyjään päinkään, mutisi vain tervehdyksen ja keskittyi etsimään rahapussistaan oikeaa korttia. Aada kieltäytyi muovipussista ja survoi testin laukkuunsa. Hän uskalsi huokaista kunnolla vasta kun seisoi apteekin ulkopuolella. Kukaan tuttu ei ollut nähnyt häntä.

Seuraavana Aada käveli apteekkia lähimpänä olevaan kahvilaan, kuten oli koko yön suunnitellut. Pienessä ja viihtyisästi sinisen sävyillä sisustetussa kahvilassa oli vain muutama asiakas, jotka olivat uppoutuneet aamun lehtien pariin. Aada etsi katseellaan vessaa, mutta tarvitsi ensin jotain juotavaa. Vanhasta tottumuksesta hän otti kahvin ja veden, mutta tajusi vasta pöydässä, ettei saisi pisaraakaan kahvia alas. Pelkkä ajatus kuvotti. Hän työnsi kahvikupin pöydän toiselle puolelle, ettei tuntisi edes sen hajua ja alkoi hitaasti siemailla vettä. Sitäkään hän ei saanut muutamaa kulausta enempää alas. Hiljaisena hän tuijotti viereisellä tuolilla lojuvaa laukkua. Sen sisällä oli laatikko, joka joko vapauttaisi tai vahingoittaisi ihan uudella tavalla. Aada ei kestänyt enää jännitystä, joten koko keho täristen hän tarttui laukkuunsa ja suuntasi vessaan.

Huolellisesti Aada lukitsi vessan oven, laski pöntön kannen alas ja istui. Hän kaivoi raskaustestin laukustaan, repi pakkauksen kylmin käsin auki ja alkoi lukea käyttöohjeita.” Vain ulkoiseen käyttöön”, sai Aadan kaikesta huolimatta hymyilemään. ”…vasta aineita, jotka reagoivat erityisesti tähän hormoniin… Avaa pakkaus vasta, kun olet valmis tekemään testin… Suuntaa näytteenottopää alaspäin… negatiivisen tuloksen varmistamiseksi täytyy odottaa kolme minuuttia…”
Aada taitteli ohjeet takaisin ja otti seuraavaksi tikun käteensä tarkasteltavaksi. Ei tilanne ainakaan odottamalla parane, tyttö rohkaisi itseään ja nousi riisumaan housujaan.

Nyt jo selvästi vapisevin käsin Aada asetti testin vessapaperitelineen päälle ja katsoi kelloaan. Kolme minuuttia ja tulos olisi varma. Aada pesi kätensä ja istui takaisin pöntölle odottamaan. Hän tuijotti kellonsa sekuntiviisarin etenemistä kohti vääjäämätöntä tuomiota. Odottaessaan hän toivoi jokaiselta keksimältään korkeammalta taholta apua. Anna sen olla negatiivinen, Aada rukoili äänettömästi. Hän ei halunnut tätä, eikä missään nimessä ansainnut kokea vielä tätäkin. Kun aika oli täysi, hän otti hitaasti testin käteensä. Silmät kiinni hän toi tikun lähemmäksi ja kolmeen laskien aukaisi silmänsä. Kaksi ehdottoman vahvaa ja punaista viivaa kertoivat hänen kohtalonsa. Vaikka hän kuinka räpytteli silmiään, tulos ei muuttunut miksikään. Jonkinlaisessa sumuisessa shokissa Aada survoi testin ja pakkauksen roskiin, marssi ulos vessasta ja kahvilasta. Raskaana, raskaana, raskaana, paniikin kellot soivat joka askeleella hänen päässään.

Osa 10 

6 kommenttia:

  1. Ohhoh. Jäin sanattomaksi. Ei käynyt mielessäkään, että Aada olisi voinut tulla raskaaksi, vaikka eihän siinä tietenkään mitään outoa ole :D

    Edelleen aivan upeaa tekstiä, tätä on ihana lukea. Hih, jatkoa odotellessa :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan ensimmäinen kerta kun tekstini onnistui yllättämään :D Ja kiitos, ensi viikolla jatkuu.

      Poista
  2. Mulle kävi samanlailla! En osannut yhtään odottaa tota. Monissa muissa nettinovelleissa se on aika ilmiselvää ja juoni ennalta-arvattava, mutta ei vaan tullu mieleen tässä...:D

    Ihan mahtava novelli kuitenkin ja nää sun muutkin on niiiin hyviä!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, kuinka mahtavaa! Kehitystä siis havaittavissa :D Kiitos, ihana kuulla :)

      Poista
  3. Oon seurannu tätä blogia jo tosi kauan, löysin demistä sun kirjottaman novellin ja löysin sitä kautta tän blogin. Oot tosi hyvä kirjottaan, ja en ois uskonu että Aada on raskaana :D mutta jatkoa odotellessa.. ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtava kuulla, että olet viihtynyt mukana jo pitempään :) Nyt on vähän muu elämä häirinnyt kirjoittamista, mutta jatkoa yritän saada luettavaksi mahdollisimman pian!

      Poista