Miska pyöritteli kännykkää kädessään. Ei voinut olla näin vaikeaa avata näytön lukitus, etsiä Aadan numeroa ja soittaa hänelle. Oli se. Huokaisten hän tönäisi puhelimen kauemmaksi sohvalle.
Miska oli täysin ja peruuttamattomasti hullaantunut Aadaan.
Oli ollut siitä hetkestä lähtien, kun hän oli nähnyt Aadan ensimmäistä kertaa.
Oliko se ollut vasta toissapäivänä? Oli hyvin vaikeaa yrittää kuvitella aikaa
ennen Aadaa. Miska risti jalkansa ja nojasi päätään sohvan selkänojaan.
Oikeastaan pitäisi olla kiitollinen sille tukka täynnä
olleelle taukille, joka oli ahdistellut Aadaa. Ilman sitä, hän olisi tuskin
uskaltanut edes lähestyä Aadaa. Hän oli kerännyt turhaan rohkeutta
lähestyäkseen tyttöä, kun tämä olikin jo lähtenyt. Miska oli juuttunut hetkeksi
tungokseen ja pelännyt jo kadottaneensa Aadan, mutta oli löytänyt tämän
kädestään juuttuneena sen pojan otteeseen. Miskan oli tehnyt mieli todella
antaa nyrkkiensä puhua, kun oli huomannut Aadan ahdingon, mutta poika oli
uskonut häntä ja sitten Aada olikin jo kääntynyt katsomaan häntä… Ja niin. Kaikissa
yli-imelissä lauluissahan aina hukuttiin toisen silmiin. Miska tiesi nyt
kokemuksesta, että se oli mahdollista. Melu, tungos ja ihan kaikki oli
kadonnut, kun hän oli katsonut Aadan kesäyönsinisiin silmiin.
Ilmeisesti hän oli kyennyt puhumaan, ei tosin muistanut
mitä, ja pystynyt roikkumaan Aadan kintereillä kotimatkan ajan. Koko ajan hän
oli tuntenut olonsa taas pojaksi, joka yritti ala-asteen limudiscossa päästä
ensimmäistä kertaa tanssimaan hitaita. Jännitti ja pelotti ja kauhistutti ja
kaikki oli niin uutta. Mutta jostain kumman syystä Aada oli hyväksynyt hänen
läsnäolonsa ja jopa kutsunut teelle. Jos Aadan ulkonäkö ei olisi saanut häntä
jo niin ällikälle, sen olisi viimeistä tehnyt tytön koti. Talo oli ehdottomasti
hienoin missä Miska oli ikinä käynyt, kolmikerroksinen kivitalo, jonka
jokaisessa neliössä tuoksui raha ja tyylikkyys. Hän oli joskus Seiskassa nähnyt
Hollywood-tähtien koteja, ja se talo oli samanlainen. Marmoria, avaruutta,
isoja ikkunoita, tyylikkäitä huonekaluja. Siitä kaikesta huolimatta teehetki
keittiön pöydän ääressä oli ollut lämmin ja mukava. Aada oli kertonut
itsestään, ja jostakin Miska oli aavistanut, että tämä ei kovin usein avautunut
niin paljoa. Hän ei ollut vielä silloin juuri saanut sanaa suustaan, mutta
kuunnellut sitäkin mieluummin Aadan kirkasta ääntä. Lähtiessään hän oli aikonut
suudella Aadaa, mutta viime hetkellä jänistänyt.
Niin, eivät hänen tunteensa Aadaa kohtaa olleet pelkkää
runollista lässytystä. Hän halusi Aadaa. Halusi riisua hänet, tutkia jokaista
kohtaa tämän vartalossa ja kokeilla kaikki tietämänsä asennot. Hän oli pelännyt
räjähtävänsä, kun Aada oli eilen työntynyt hänen syliinsä ahtaalla etupenkillä.
Miska ei ollut koskaan halunnut ketään yhtä kipeästi. Eikä ollut koskaan
pelännyt ketään tyttöä yhtä paljon. Vaikka tilanne oli Aadan kanssa edennyt
paljon paremmin kuin hän olisi ikinä uskaltanut kuvitella, Aada tuntui edelleen
saavuttamattomalta haavekuvalta, johon hänellä ei pitäisi olla mitään
mahdollisuuksia. Välillä hän ei ollut ihan varma, oliko vain kuvitellut
eilisen. Ja jos Aada torjuisi hänet… Siinä se hänen pelkonsa ydin oli,
paljaana. Hän tuskin jaksaisi taas yhden haaveen kariutumista.
Miska hätkähti mietteistään puhelimen soittoon, yllätys
vaihtui pettymykseen, kun näytölle ei syttynytkään Aadan nimi vaan Ilen.
- Joo, hän vain sanoi, kun painoi linjan auki.
- Aattelin vaan soittaa ja kysyä, että onko kaikki okei, kun
et eilen ollut liikkeellä etkä vastannut.
- Sori, oli vähän muuta.
- Eli kuka? Ile kyllä tunsi hänet.
- Ei kukaan, Miska sanoi. Vaikka he olivat olleet kavereita
nappuloista asti, tätä asiaa hän ei halunnut jakaa edes Ilen kanssa.
- Just joo, ystävä vastasi venytellen ja Miska tiesi, ettei
hänen vastaustaan oltu ostettu.
- Etpä sä paljoa menettänyt, vaikket Soolossa ollutkaan, sitä
samaa vanhaa paskanjauhantaa. Joona jo leuhki uudella puhelimellaan. Ootko
muuten edennyt sen tytön kanssa, mikä sen nimi nyt olikaan? Ilen jaarittelu
paransi kummasti Miskan muistia.
Se veto. Miten hitossa hän oli jo sen unohtanut? Miska nousi
terävästi kunnolla istumaan. Kyseessä tosin ei ollut enää mikään veto, vaan
ihan jotain muuta. Paljon enemmän. Ja jos hän nyt ikinä pääsisi Aadan kanssa
sänkyyn asti, hän ei pukahtaisi siitä sanaakaan Joonalle. Se läskipää ei saisi
tietää mitään Aadasta, vaikka Miska joutuisi koko loppuelämänsä kuulemaan
kuittailua asiasta.
- Enpä oikeastaan, Miska vastasi hiljaa. Mitä nyt
ykköspesälle, hän lisäsi mietteissään, vaikka niitä ei tarvinnut enää laskea.
Aada ei ollut pelkkä pesä, toisin kuin kaikki muut ennen häntä.
- Paskempi homma, Joonasta tulee sietämätön vittupää, jos sä
häviät. Mutta mä uskon suhun, Ile naurahti.
Miska ei kommentoinut asiaa mitenkään.
- Ootko sä varmasti kunnossa? Ilen ääneen oli hiipinyt huoli.
- Äh, vähän outo olo. Väsyttää, olisko joku flunssa tulossa,
Miska valehteli.
- No otahan rennosti, palataan, Ile lopetti puhelun liikoja
löpisemättä.
Miska katsoi puhelintaan. Voisikohan vedon vielä jotenkin
perua? Ei tietenkään. Hän olisi pian tätä kännykkää köyhempi. Huokaisten hän
siveli peukalolla viileää näyttöä, hän ja hänen suuri suunsa. No, rahalla saa
ja niin edelleen, hän mietti ja ennen kuin ehti alkaa uudelleen panikoida,
valitsi Aadan numeron. Hän aukoi ja sulki toisen käden sormiaan laskiessaan
tuuttauksia, viidennen jälkeen Aada vastasi. Pelkkä tämän sanoma hei, aiheutti
Miskan pallealle hetkellisen toimintahäiriön.
- No moi, mitä kuuluu?
Varsinainen supliikkimies, Miska onnitteli itseään.
- Ihan hyvää, palasin juuri treeneistä ja olin aikeissa ottaa
välipalaa.
- Mä olen ajatellut sua.
Ei hitto, tämä ei mennyt yhtään niin kuin piti. Missä oli se
kevyt keskustelu ja pieni vihjailu mitä hän oli jo viimeisen kaksi tuntia
suunnitellut? Seuraavaksi hän varmaan tunnustaisi antavansa oikean kätensä
siitä, että Aada lähtisi hänen kanssaan uudestaan ulos. Melkein voisi antaa
molemmatkin kädet, mutta sitten hän ei voisi kosketella Aadaa niihin
mielenkiintoisiin paikkoihin, joista oli viime yön fantasioinut. KESKITY MIES!
järjen ääni karjaisi jossain Miskan mielessä ja samassa hän tajusi, että Aada
oli edelleen hiljaa. Helvetin hienosti hoidettu.
- Sori, ei mun noin pitänyt sanoa. Tai tottahan se on, mutta
olisin voinut pitää sen omana tietonani, etten olisi ollut ihan niin creepyn
kuuloinen, Miska selitti hermostuneena.
- Minäkin olen ajatellut sinua, Aada sanoi varovasti.
Miska henkäisi ja riemu repesi jossain aivojen keskiosassa.
- Ajatellaanko me sitten toinen toisiamme tahoillamme vai
voitaisko nähdäkin?
- Milloin sinulle käy?
- Ihan milloin vaan, Miska sanoi helpottuneena. Ehkä tästä
tulisi jotain, eikä eilinen ollut pelkkiä hänen harhojaan.
- Eikö sinulla oikeasti ole mitään menoa? Aada varmisti, kuin
ei olisi uskonut hänen sanojaan.
- Ei mitään tärkeää. Tai tätä tärkeämpää, hän lisäsi, vaikka
tiesi kuulostavansa toivottoman lällyltä.
- Onko tänään liian aikaisin?
- Ei, Miska ehti sanoa ennen kuin Aada ehti kunnolla edes
lopettaa kysymyksensä. Tytön naurahdus sai Miskankin hymyilemään. Hän oli niin
helppo.
- Minä voisin tulla käymään sinun luonasi.
Miska hiljeni epäuskoisena. Hän ei ollut voinut kuulla
oikein. Aada. Täällä. Tänään. Hänen täytyi sulkea silmänsä.
- Voisin tulla käymään sinun luonasi, jos sinulle siis käy,
Aada toisti.
- Joo, totta kai. Tulenko hakemaan, vai pääsetkö tänne itse?
- No jos siitä ei ole liikaa vaivaa niin tule vaan. En ole
ihan varma kuinka bussit kulkevat sinnepäin.
He sopivat, että Miska hakisi Aadan puoli neljältä tämän
kotoa. Puhelun päätyttyä Miska katsoi haaveksivasti ympärilleen, sitten hän
tajusi mitä näki ja ponnahti hätäisenä pystyyn. Koko kämppä pitäisi siivota
ennen kuin hän kehtaisi tuoda Aadan tänne.
Tuntia myöhemmin Miska katsoi tyytyväisenä ympärilleen. Hän
oli raivannut erinäiset romut kaappeihin, pyyhkinyt pölyt ja imuroinut.
Vaihtanut jopa sänkyyn puhtaat lakanat. Se oli ehkä liiaksi asioiden edelle
kiirehtimistä, mutta toisaalta parempi varautua kaikkeen. Vihellellen hän
suuntasi suihkuun, hänellä olisi juuri sopivasti aikaa laittaa itsensä
valmiiksi ennen kuin hänen täytyisi lähteä hakemaan Aada.
Hermostuneena hän oli ajaa harhaan, mutta muisti viime
hetkellä kääntyä oikeasta risteyksestä. Hän pienensi musiikkia kääntyessään
Aadan kodin pihaan. Yllättyneenä hän näki tytön jo seisovan valmiina
odottamassa portailla. Hän kiiruhti nopeasti autolle ja istuutui ennen kuin
Miska ehti edes harkita oven avaamista. Aadan ulkonäkö löi hänet jälleen
ällikältä. Vaaleat hiukset näyttivät sädehtivän ankeassakin syyspäivässä. Ne
siniset silmät veivät hänen keskittymiskykynsä täysin. Ja jos sitä vielä olisi
jäljellä, pelkkä vilkaisu Aadaan huuliin veisi viimeisetkin hippuset.
Tottuisiko hän milloinkaan tämän kauneuteen? Tai olisiko hänellä ylipäätään
aikaa tottua siihen?
Aada tervehti häntä hymyillen, Miska vastasi tervehdykseen
ja katsoi kuinka Aada asetteli laukkunsa lattialle. Vanhempien ilmeisestä
varakkuudesta huolimatta Aadan yllä ei näkynyt yhtään älveetä tai mitään
muutakaan logoa, joiden viljelemisen jotkut tytöt olivat ottaneet
elämäntehtäväkseen. Jotenkin se sai Miskan arvostamaan Aadaa vieläkin enemmän.
Hänen täytyi seuraavaksi keskittyä täysin peruuttamiseen.
Aada oli sellainen häiriötekijä, että hän saattoi hyvinkin jysäyttää Volvonsa
perän epähuomiossa päin pihamuuria.
- Tota, mun jääkaapin tilanne on vähän murheellinen. Käydäänkö
ostamassa taas eväät vai ihan jotain ruokaa? Pitsaa tai sellaista, Miska
ehdotti päästyään jälleen väljemmille ajourille.
- Pidätkö sinä sushista? Aada kysyi innostuneena
- En ole koskaan maistanut, Miska tunnusti nolona. Ajatuskin
raa’asta kalasta yökötti.
- Et ole tosissasi, Aada ihmetteli. - Sushia siis. Aja
kirkkopuiston viereen, siihen avattiin viime keväänä tämän kaupungin paras
sushiravintola, haetaan lajitelma mukaan.
Miska totteli ajo-ohjeita ja käänsi keskustaan vievälle
kaistalle, muuten hän olisi suunnannut moottoritien kautta omalle
asuinalueelleen.
- Mites treenit meni? Miska nojasi vähän rennommin penkkiin. Eilinen puhumisen helppous oli edelleen tallella.
- Pelasin nuorten tämän vuoden suomenmestarin kanssa. Tasainen
peli.
- Kumpi voitti?
- Minä tietysti, Aada naurahti. - Olen kamalan huono häviäjä,
tämä tunnusti pienen hetken päästä.
- Enpä olisi arvannut, Miska virnisti.
- Kuinka niin?
- No harvemmin hyvät häviäjät yltävät lajinsa huipulle.
Sunnuntai-iltapäivä oli ihmeen hiljainen ja Miska löysi parkkipaikan
lähes ravintolan edestä. Ehkä se oli
kasvoja vasten ilkeästi vihmova sade, joka sai muut pysymään sisällä. He
puolijuoksivat pois sateesta lämpimään ravintolaan ja Aada meni tottuneesti
tiskille. Miska vilkaisi ympärilleen, sisustus oli juuri sellaista mustaa, valkoista
ja punaista jota japanilaiselta ravintolalta saattoi odottaa. Miska silmäili
Aadan takana menua ja kuunteli kuinka tämä tilasi sujuvasti ruokalajeja, joista
Miska ei ymmärtänyt mitään. Lohta, tonnikalaa, ankeriasta, Miska luki ja
värähti inhosta.
- Mä haluan tuota kanaa, hän ilmoitti, kun jotain tuttua tuli
menussa vastaan. Kana ja riisi, ei se nyt niin kauheaa voinut olla.
Aada vilkaisi olkansa yli ja kohotti kulmiaan.
- Kanaa? Et ole tosissasi
Miska nyökkäsi Aadalle, ja tuhahtaen hän kääntyi takaisin
tarjoilijan puoleen. Ja tilasi sitä kanasushia, vaikka selvästi pitkin hampain.
Tiskin toisella puolella nuori mies ilmoitti tilauksen loppusumman ja Miska
siirtyi Aadan eteen kaivaen rahapussiaan esiin. Hän ei ollut tänä vuonna
tainnut tarjota yhtäkään ateriaa kenellekään tytölle, pelkkiä drinkkejä, mutta
nyt oli jo toinen kerta saman viikonlopun aikaan. Kuten sanottua, Aada oli
spesiaalitapaus.
He siirtyivät odottamaan tilaustaan läheiseen pöytään. Miska
tarkkaili Aadaa, joka toisinaan katsoi häntä, mutta myös vilkuili levottoman
oloisena ympärilleen. Siitä Miska muisti, että Aadallahan oli poikaystävä. Hän
oli valmis lyömään vetoa, että Aada ei ollut kertonut tälle mitään eilisestä.
Saraste, numero 58, Miska muisti edelleen pelaajan viime talvena laukoman
mm-kisojen ratkaisumaalin. Eikä tämäkään kausi Liigassa ollut mitenkään huonosti
alkanut, ei todellakaan. Jälleen Miska joutui kysymään itseltään miksi Aada oli
tässä hänen kanssaan, vaikka ilmeisesti parempaakin oli tarjolla. Hän kuitenkin
unohti alemmuuskompleksinsa siinä samassa, kun Aada jälleen katsoi häntä ja
hymyili. Miska päätti Sarasteen olevan täysin Aadan kontolla ja hän keskittyisi
tähän hetkeen. Aada oli tässä ja nyt hänen kanssaan, muulla ei ollut väliä.
Heidän tilauksensa saapui sopivasti ja kaksikko pääsi jatkamaan matkaa.
Miska avasi kotinsa oven ja päästi Aadan edellään. Olipa
hyvä, että hän oli siivonnut, sen verran tarkasti Aada katsoi ympärilleen heti
naulakolta lähtien. Hän ohjasi Aadan keittiöön, jossa tämä syventyi purkamaan
kassin sisältöä ja Miska etsi lasit ja lautaset, vaikkei ihan varma niiden
tarpeellisuudesta ollutkaan.
- Mulla on juotavaksi vettä, maitoa, cokista tai äidin
puolukkamehua.
- Vettä kiitos, Aada sanoi ja istui.
Miska täytti lasit vedellä ja tuli istumaan Aadaa
vastapäätä.
- No, näytähän mallia, Miska sanoi ja nyökkäsi erivärisiä
kikkareita kohden.
Aada ojensi hänelle syömäpuikot ja neuvoi kuinka niitä
käytettiin. Sitten hän osoitti tarjolla olevia paloja ja kertoi mitä niissä
oli. Miska oli keskittynyt asettelemaan puikkoja sormiensa väliin ja lähestyi
epävarmasti ensimmäistä kanasushia. Hän joutui haromaan aikansa ennen kuin sai
palan edes kunnolla puikkojen väliin ja tietysti se mätkähti takaisin
alustalle, kun hän alkoi nostaa sitä suutaan kohden. Aada oli tällä välin
syönyt jo kolme erilaista suupalaa, joten Miska antoi periksi ja turvautui
sormiinsa. Ruoka ei näyttänyt kovin täyttävältä ja vielä vähemmän hänen
nälkänsä asettuisi, jos hän ei saisi mitään edes suuhunsa asti.
Hetkeksi molemmat keskittyivät vain syömiseen. Nämä jotkut
kasvisrullat ja Aadan halveksimat kanasushit olivat yllättävän hyviä, Miska
tuumasi päästyään vauhtiin ja työntäessään jälleen yhden makin, kakin tai
jonkun vastaavan suuhunsa.
- Onko tämä ihan kamalaa? Aada kysyi.
- Ei ihan. Nämä on ihan syötäviä, osa jopa hyviä, Miska
vastasi ja osoitti niitä kanoja.
- Oletko maistanut yhtään näitä mereneläviä?
- En. Mä en vaan pääse yli tuosta raa’asta kalasta.
- Oletko koskaan syönyt tartarpihviä?
- No en todellakaan. Raakana suostun nauttimaan ainoastaan
viinaa, enkä sitäkään kovin mielelläni, Miska naurahti.
- Sinulla ei ole aavistustakaan millaisista nautinnoista jäät
paitsi tuon ennakkoluuloisuutesi takia, Aada pudisteli päätään.
- Mä jään mielelläni myös paitsi kaikenlaisista
suolistoloisista ja ruokamyrkytyksistä, Miska heitti takaisin.
Aada hymyili ovelasti.
- Nyt on korkea aika opetella uusia makuja. Saat suukon jokaisesta
uudesta mausta.
Miska katsoi häntä arvioiden.
- Ja muutenko en saa pussata sua?
Aada epäröi silmänräpäyksen, Miska virnisti. Siinä
tapauksessa he molemmat olisivat häviäjiä.
- Et. Aloita tällä ravulla. Se muistuttaa vähän kanaa, hän
viimein sanoi ja osoitti oikeaa palaa.
Miska katsoi Aadaa, sushia ja vielä uudelleen Aadaa. Olkiaan
kohauttaen hän nappasi palan suuhunsa ja totesi Aadan olevan oikeassa, se
maistui vähän kanalta. Aada kurotti pienen pöydän ylitse ja suuteli häntä.
Pieneksi hetkeksi kaikki taas katosi.
Aada jäi nojaamaan käsillään pöytään ja valikoi seuraavaa
maistettavaa. Miska nielaisi, Aadan rinnat olivat juuri hänen silmiensä edessä.
Hän nojasi vähän taaksepäin, nautti näkymistä ja kilttinä poikana maistoi
jokaista Aadan hänelle tarjoamaa sushia. Lohi, siika, isopiikkimakrilli,
kampasimpukka ja ankerias upposivat helposti alas, koska palkinto oli niin
houkutteleva.
- Hienoa, Aada totesi tyytyväisenä, kun kaikkia eri lajeja oli
maistettu kerran.
- Tiedätkö, mä en ole koskaan pitänyt maksalaatikosta,
palsternakasta, lakritsista, punaviinistä, hillosipuleista tai rahkasta, Miska
luetteli.
- Siinähän meillä on seuraavan kerran menu jo valmiina, Aada
virnisti.
Oli siis tulossa seuraava kerta. Miskan teki mieli hymyillä
kuin riemuidiootti, joksi hän itsensä tunsi. Sen sijaan hän siivosi pöydän ja
ohjasi Aadan olohuoneeseen. Miska ei ollut ihan varma mitä nyt tulisi
tapahtumaan, pitäisikö hänen ehdottaa vaikka jotain leffaa tai tv-sarjaa?
Halusiko Aada jutella? Hän kyllä tiesi mitä halusi, mutta sen aika ei ehkä
ollut nyt.
- Sinulla on kiva asunto, Aada sanoi istahtaessaan sohvalle.
- No joo, Miska sanoi ympärilleen vilkaistessaan. - Mutsi
vähän jeesasi sisustuksessa. Tai oikeastaan sisusti täällä, mulle kun olisi
riittänyt hyvä sohva ja iso telkkari.
- Äidilläsi on silmää. Onko hän ammattilainen?
- Ei ole, se on kirjastonhoitaja, mutta katsoo varmaan
jokaisen sisustusohjelman mitä telkkarista tulee ja tilaa noin kymmentä eri
sisustuslehteä. Isä jaksoi aikansa toteuttaa äidin ideoita, mutta sitten ukko
nosti kädet pystyyn, ja nykyään äiti on yllättävän näppärä poran, vasaran ja
tapettiliisterin kanssa, Miska kertoili.
Aada käännähti sohvalla, nojasi kättään sohvan selkänojaan
ja siirsi jalkansa parempaan asentoon.
- Oletko sinä läheinen perheesi kanssa?
Miska pohti hetken kysymystä.
- Kai me ollaan. Tai mä tiedän, että aina jos tulee hätä, niin
niille voi soittaa ja muutenkin soitellaan aika paljon keskenämme. Onhan se
tilanne helpottunut muutaman vuoden takaisesta. Mulla ja veljellä oli vähän
vaikeampaa tuo aikuistuminen ja vanhusten hermoja piti koetella ihan urakalla.
Mites teillä?
- Äiti ja isä tekevät paljon töitä. Kyllä minä tiedän, että he
rakastavat minua, mutta en minä sanoisi, että me olemme kovin läheisiä. Niin
kauan kuin pärjään koulussa ja etenen elämässäni, meillä menee hyvin. Tai niin
ainakin uskon. En tiedä kuinka he suhtautuisivat jos olisin huono koulussa, minulla
olisi vaikea teini-ikä tai kunnianhimo puuttuisi kokonaan, Aada vaikeni.
Miska oli nähnyt hetken ajan Aadan kylmyyden ja
asiallisuuden taakse, haavoittuvuus liikutti häntä yllättävän paljon. Enempiä
ajattelematta hän hivuttautui lähemmäs ja risti omat sormensa Aadan sormien
lomaan.
- Minun ei olisi pitänyt sanoa tuota, hän totesi hiljaisena.
- Mulle sä voit puhua ihan mitä haluat.
- Niin mutta sain heidät kuulostamaan joltain tunteettomilta
hirviöiltä, oikeasti he ovat mukavia, eikä minulta ole ikinä puuttunut mitään.
Aada oli niin hellyttävä puolustaessaan vanhempiaan, joilta
ei selvästi ollut saanut sitä mitä Miska oli saanut omiltaan.
- Tulehan tänne, Miska sanoi karheasti ja veti Aadan tiukasti
kainaloonsa.
Eikä hän ollut ikinä tuntenut oloaan yhtä voimakkaaksi kuin
silloin, kun Aada tukeutui häneen. Miska ei halunnut puhua enempää, hän halusi
vain olla juuri näin. Hiljalleen hän silitteli Aadan käsivartta ja painoi
poskensa Aadan päätä vasten.
Miska ei ollut varma missä vaiheessa lohduttava kosketus
muuttui joksikin muuksi. Ehkä siinä vaiheessa, kun Aada nosti varovasti kätensä
hänen jalkansa päälle, tai siinä vaiheessa, kun tämä kääntyi katsomaan häntä
silmissään ilme, jonka hän tulkitsi kutsuksi. Varmaa se oli silloin, kun huulet
koskettivat toisiaan. Se mikä oli laitettu autossa kytemään, roihahti täydeksi
valkeaksi siinä olohuoneen sohvalla. Kai hänen olisi pitänyt ottaa hitaammin,
mutta Aada kääntyi halukkaasti hänen alleen ja nyki hänen paitaansa yhtä
innokkaasti kuin Miska hänen. Koska Aada ei näyttänyt kaipaavaan hidastelua,
Miska antoi mennä. Etsi paljasta ihoa ja löydettyään, tutki sitä silmin, käsin
ja huulin.
Miska suuteli Aadan napaa ja aukaisi tämän farkkujen napin
ja vetoketjun.
- Onko sinulla… kysymys keskeytyi, kun Aada kohotti lantiotaan
Miskan alkaessa kiskoa tiukkoja farkkuja alas. - Kondomeja?
- Makkarissa. Onko sulla pillerit?
Aadan kieltävä vastaus sai hänet hetkeksi vetämään henkeä.
Makuuhuone oli kolmen metrin päässä, kyllä hän sinne selviäisi. Miska nousi
seisomaan, kaappasi Aadan jälleen syliinsä ja huomasi tämän paljaan rinnan
jääneen houkuttelevalle etäisyydelle. Se kolme metriä sujui ennätysaikaan.
***
Miska havahtui puoliuneen, kun joku liikahti hänen
sylissään. Seuraavaksi hän tunsi kuinka hänen kättään yritettiin siirtää ja
vasta se sai hänet kunnolla hereille. Hän raotti silmiään ja vaaleat hiukset
täyttivät hänen näkökenttänsä lähes kokonaan.
- Huomenta, Miskan kuiskasi edelleen unta äänessään.
- Huomenta, Aada vastasi. - Minun pitäisi lähteä suihkuun ja
sitten kouluun.
- Mulla on parempi idea, Miska sanoi, liikahti lähemmäs ja
osoitti olevansa täysin hereillä.
- Vieläkin? Aada voihkaisi epäuskoisena.
- Eihän me olla vielä edes kunnolla aloitettu, Miska hyrisi
Aadan korvaan ja siirsi samalla kättään alaspäin.
Se oli totta. Tuntui, että hän oli ollut Saharan autiomaassa
kolme päivää juomatta ja viime yö oli vasta ensimmäisen pisara vettä. Sitä
luulisi, että tuollainen viisi, seitsemän tai ”kuka niitä nyt edes laski”
kertaa olisi taltuttanut pahimman himon, mutta mitä enemmän hän sai, sitä
enemmän hän halusi.
- Koulu, Aada sai enää pihahdettua, kun Miska aloitti
sormillaan hitaan, pyörivän liikkeen.
- Onko sulla kokeita?
- Ei, mutta…
- Eli ei mitään tärkeätä, Miska keskeytti hänet.
- Minä en ole koskaan lintsannut, Aada tunnusti.
Miska naurahti. Tietenkään Aada ei ollut ikinä lintsannut.
- Mä pidän huolen siitä, että tänään se kannattaa, hän
vakuutti ja voihkaisten Aada antoi periksi. Useammallakin eri tavalla.
***
Aada painautui lähemmäksi Miskan lämmintä kylkeä. Hän oli
yhtä aikaa sekä väsynyt että energinen. Aada oli viimeisen vuorokauden viettänyt
kuin kuplassa, jossa olivat vain he kaksi. Eikä hän vieläkään halunnut
todellisen maailman tunkeutuvan sinne. Siksi hän oli vain lähettänyt äidilleen
viestin kaiken olevan kunnossa, muuten hän oli jättänyt puhelimen äänettömälle
laukkuunsa. Miskan hengitys kävi raskaammaksi ja tasaiseksi, tyttö liikutti
varovasti päätään ja sai varmistuksen Miskan olevan todella unessa. Hän ihaili hetken
rauhassa Miskan levollisia kasvoja. Ne olivat edelleen hätkähdyttävän komeat.
Mielikuvat Miskasta hänen päällään ja allaan. Hymyilevänä, keskittyneenä,
seksikkäänä, haavoittuvana tai onnellisena välähtivät mielessä kuin
suosikkielokuvan kohtaukset.
Aada oli tavallaan tiennyt mitä tulisi tapahtumaan, kun hän
oli kutsunut itsensä Miskan luo, mutta kieltäytynyt täysin tunnustamasta sitä
itselleen. Oli helppoa selittää, että hän vain halusi nähdä Miskan asunnon ja
olla tämän kanssa katseilta piilossa, eikä jossain keskustan kahvilassa, jossa
kuka tahansa olisi saattanut nähdä heidät yhdessä. Ja se mitä oli tapahtunut… Voi hyvä luoja, hän ei ollut
tiennyt, että mitään tämän kaltaista voisi olla olemassakaan. Miska oli ollut
ihan liian taitava, varma, ja ensimmäistä kertaa elämässään Aada oli joutunut
luopumaan kontrollista. Eikä olisi ikinä uskonut millaisiin korkeuksiin se
voisi viedä.
Ehkä huono omatunto tulisi myöhemmin, mutta mitään hän ei
katunut. Miska oli saanut tuntemaan hänet onnellisemmaksi ja vapaammaksi kuin
ikinä ennen. Heidän vauhtinsa oli ollut huima, mutta Miskan kyljessä hän ei
tuntenut pelkoa, vain varmuutta kaiken oikeellisuudesta. Huomenna hän kohtaisi
todellisen maailman, jättäisi Anselmin ja aloittaisi kunnolla suhteen Miskan
kanssa. Enää hänellä ei ollut epäilystäkään siitä, kumpi oli se jota hän halusi
ja tarvitsi. Varovasti hän hipaisi Miskan poskea. Hän hymyili unessaan ja
hellyys täytti Aadan. Hiljaa hän vaihtoi asentoa, hakeutui vielä vähän lähemmäksi
poikaa ja jäi odottamaan unta.
Osa 5
Osa 5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti