perjantai 11. heinäkuuta 2014

Veto(voimaa), osa 4


Miska pyöritteli kännykkää kädessään. Ei voinut olla näin vaikeaa avata näytön lukitus, etsiä Aadan numeroa ja soittaa hänelle. Oli se. Huokaisten hän tönäisi puhelimen kauemmaksi sohvalle.

Miska oli täysin ja peruuttamattomasti hullaantunut Aadaan. Oli ollut siitä hetkestä lähtien, kun hän oli nähnyt Aadan ensimmäistä kertaa. Oliko se ollut vasta toissapäivänä? Oli hyvin vaikeaa yrittää kuvitella aikaa ennen Aadaa. Miska risti jalkansa ja nojasi päätään sohvan selkänojaan.

Oikeastaan pitäisi olla kiitollinen sille tukka täynnä olleelle taukille, joka oli ahdistellut Aadaa. Ilman sitä, hän olisi tuskin uskaltanut edes lähestyä Aadaa. Hän oli kerännyt turhaan rohkeutta lähestyäkseen tyttöä, kun tämä olikin jo lähtenyt. Miska oli juuttunut hetkeksi tungokseen ja pelännyt jo kadottaneensa Aadan, mutta oli löytänyt tämän kädestään juuttuneena sen pojan otteeseen. Miskan oli tehnyt mieli todella antaa nyrkkiensä puhua, kun oli huomannut Aadan ahdingon, mutta poika oli uskonut häntä ja sitten Aada olikin jo kääntynyt katsomaan häntä… Ja niin. Kaikissa yli-imelissä lauluissahan aina hukuttiin toisen silmiin. Miska tiesi nyt kokemuksesta, että se oli mahdollista. Melu, tungos ja ihan kaikki oli kadonnut, kun hän oli katsonut Aadan kesäyönsinisiin silmiin.

Ilmeisesti hän oli kyennyt puhumaan, ei tosin muistanut mitä, ja pystynyt roikkumaan Aadan kintereillä kotimatkan ajan. Koko ajan hän oli tuntenut olonsa taas pojaksi, joka yritti ala-asteen limudiscossa päästä ensimmäistä kertaa tanssimaan hitaita. Jännitti ja pelotti ja kauhistutti ja kaikki oli niin uutta. Mutta jostain kumman syystä Aada oli hyväksynyt hänen läsnäolonsa ja jopa kutsunut teelle. Jos Aadan ulkonäkö ei olisi saanut häntä jo niin ällikälle, sen olisi viimeistä tehnyt tytön koti. Talo oli ehdottomasti hienoin missä Miska oli ikinä käynyt, kolmikerroksinen kivitalo, jonka jokaisessa neliössä tuoksui raha ja tyylikkyys. Hän oli joskus Seiskassa nähnyt Hollywood-tähtien koteja, ja se talo oli samanlainen. Marmoria, avaruutta, isoja ikkunoita, tyylikkäitä huonekaluja. Siitä kaikesta huolimatta teehetki keittiön pöydän ääressä oli ollut lämmin ja mukava. Aada oli kertonut itsestään, ja jostakin Miska oli aavistanut, että tämä ei kovin usein avautunut niin paljoa. Hän ei ollut vielä silloin juuri saanut sanaa suustaan, mutta kuunnellut sitäkin mieluummin Aadan kirkasta ääntä. Lähtiessään hän oli aikonut suudella Aadaa, mutta viime hetkellä jänistänyt.

Niin, eivät hänen tunteensa Aadaa kohtaa olleet pelkkää runollista lässytystä. Hän halusi Aadaa. Halusi riisua hänet, tutkia jokaista kohtaa tämän vartalossa ja kokeilla kaikki tietämänsä asennot. Hän oli pelännyt räjähtävänsä, kun Aada oli eilen työntynyt hänen syliinsä ahtaalla etupenkillä. Miska ei ollut koskaan halunnut ketään yhtä kipeästi. Eikä ollut koskaan pelännyt ketään tyttöä yhtä paljon. Vaikka tilanne oli Aadan kanssa edennyt paljon paremmin kuin hän olisi ikinä uskaltanut kuvitella, Aada tuntui edelleen saavuttamattomalta haavekuvalta, johon hänellä ei pitäisi olla mitään mahdollisuuksia. Välillä hän ei ollut ihan varma, oliko vain kuvitellut eilisen. Ja jos Aada torjuisi hänet… Siinä se hänen pelkonsa ydin oli, paljaana. Hän tuskin jaksaisi taas yhden haaveen kariutumista.

Miska hätkähti mietteistään puhelimen soittoon, yllätys vaihtui pettymykseen, kun näytölle ei syttynytkään Aadan nimi vaan Ilen.
- Joo, hän vain sanoi, kun painoi linjan auki.
- Aattelin vaan soittaa ja kysyä, että onko kaikki okei, kun et eilen ollut liikkeellä etkä vastannut.
- Sori, oli vähän muuta.
- Eli kuka? Ile kyllä tunsi hänet.
- Ei kukaan, Miska sanoi. Vaikka he olivat olleet kavereita nappuloista asti, tätä asiaa hän ei halunnut jakaa edes Ilen kanssa.
- Just joo, ystävä vastasi venytellen ja Miska tiesi, ettei hänen vastaustaan oltu ostettu.
- Etpä sä paljoa menettänyt, vaikket Soolossa ollutkaan, sitä samaa vanhaa paskanjauhantaa. Joona jo leuhki uudella puhelimellaan. Ootko muuten edennyt sen tytön kanssa, mikä sen nimi nyt olikaan? Ilen jaarittelu paransi kummasti Miskan muistia.
Se veto. Miten hitossa hän oli jo sen unohtanut? Miska nousi terävästi kunnolla istumaan. Kyseessä tosin ei ollut enää mikään veto, vaan ihan jotain muuta. Paljon enemmän. Ja jos hän nyt ikinä pääsisi Aadan kanssa sänkyyn asti, hän ei pukahtaisi siitä sanaakaan Joonalle. Se läskipää ei saisi tietää mitään Aadasta, vaikka Miska joutuisi koko loppuelämänsä kuulemaan kuittailua asiasta.
- Enpä oikeastaan, Miska vastasi hiljaa. Mitä nyt ykköspesälle, hän lisäsi mietteissään, vaikka niitä ei tarvinnut enää laskea. Aada ei ollut pelkkä pesä, toisin kuin kaikki muut ennen häntä.
- Paskempi homma, Joonasta tulee sietämätön vittupää, jos sä häviät. Mutta mä uskon suhun, Ile naurahti.
Miska ei kommentoinut asiaa mitenkään.
- Ootko sä varmasti kunnossa? Ilen ääneen oli hiipinyt huoli.
- Äh, vähän outo olo. Väsyttää, olisko joku flunssa tulossa, Miska valehteli.
- No otahan rennosti, palataan, Ile lopetti puhelun liikoja löpisemättä.

Miska katsoi puhelintaan. Voisikohan vedon vielä jotenkin perua? Ei tietenkään. Hän olisi pian tätä kännykkää köyhempi. Huokaisten hän siveli peukalolla viileää näyttöä, hän ja hänen suuri suunsa. No, rahalla saa ja niin edelleen, hän mietti ja ennen kuin ehti alkaa uudelleen panikoida, valitsi Aadan numeron. Hän aukoi ja sulki toisen käden sormiaan laskiessaan tuuttauksia, viidennen jälkeen Aada vastasi. Pelkkä tämän sanoma hei, aiheutti Miskan pallealle hetkellisen toimintahäiriön.
- No moi, mitä kuuluu?
Varsinainen supliikkimies, Miska onnitteli itseään.
- Ihan hyvää, palasin juuri treeneistä ja olin aikeissa ottaa välipalaa.
- Mä olen ajatellut sua.
Ei hitto, tämä ei mennyt yhtään niin kuin piti. Missä oli se kevyt keskustelu ja pieni vihjailu mitä hän oli jo viimeisen kaksi tuntia suunnitellut? Seuraavaksi hän varmaan tunnustaisi antavansa oikean kätensä siitä, että Aada lähtisi hänen kanssaan uudestaan ulos. Melkein voisi antaa molemmatkin kädet, mutta sitten hän ei voisi kosketella Aadaa niihin mielenkiintoisiin paikkoihin, joista oli viime yön fantasioinut. KESKITY MIES! järjen ääni karjaisi jossain Miskan mielessä ja samassa hän tajusi, että Aada oli edelleen hiljaa. Helvetin hienosti hoidettu.
- Sori, ei mun noin pitänyt sanoa. Tai tottahan se on, mutta olisin voinut pitää sen omana tietonani, etten olisi ollut ihan niin creepyn kuuloinen, Miska selitti hermostuneena.
- Minäkin olen ajatellut sinua, Aada sanoi varovasti.
Miska henkäisi ja riemu repesi jossain aivojen keskiosassa.
- Ajatellaanko me sitten toinen toisiamme tahoillamme vai voitaisko nähdäkin?
- Milloin sinulle käy?
- Ihan milloin vaan, Miska sanoi helpottuneena. Ehkä tästä tulisi jotain, eikä eilinen ollut pelkkiä hänen harhojaan.
- Eikö sinulla oikeasti ole mitään menoa? Aada varmisti, kuin ei olisi uskonut hänen sanojaan.
- Ei mitään tärkeää. Tai tätä tärkeämpää, hän lisäsi, vaikka tiesi kuulostavansa toivottoman lällyltä.
- Onko tänään liian aikaisin?
- Ei, Miska ehti sanoa ennen kuin Aada ehti kunnolla edes lopettaa kysymyksensä. Tytön naurahdus sai Miskankin hymyilemään. Hän oli niin helppo.
- Minä voisin tulla käymään sinun luonasi.
Miska hiljeni epäuskoisena. Hän ei ollut voinut kuulla oikein. Aada. Täällä. Tänään. Hänen täytyi sulkea silmänsä.
- Voisin tulla käymään sinun luonasi, jos sinulle siis käy, Aada toisti.
- Joo, totta kai. Tulenko hakemaan, vai pääsetkö tänne itse?
- No jos siitä ei ole liikaa vaivaa niin tule vaan. En ole ihan varma kuinka bussit kulkevat sinnepäin.
He sopivat, että Miska hakisi Aadan puoli neljältä tämän kotoa. Puhelun päätyttyä Miska katsoi haaveksivasti ympärilleen, sitten hän tajusi mitä näki ja ponnahti hätäisenä pystyyn. Koko kämppä pitäisi siivota ennen kuin hän kehtaisi tuoda Aadan tänne.

Tuntia myöhemmin Miska katsoi tyytyväisenä ympärilleen. Hän oli raivannut erinäiset romut kaappeihin, pyyhkinyt pölyt ja imuroinut. Vaihtanut jopa sänkyyn puhtaat lakanat. Se oli ehkä liiaksi asioiden edelle kiirehtimistä, mutta toisaalta parempi varautua kaikkeen. Vihellellen hän suuntasi suihkuun, hänellä olisi juuri sopivasti aikaa laittaa itsensä valmiiksi ennen kuin hänen täytyisi lähteä hakemaan Aada.
Hermostuneena hän oli ajaa harhaan, mutta muisti viime hetkellä kääntyä oikeasta risteyksestä. Hän pienensi musiikkia kääntyessään Aadan kodin pihaan. Yllättyneenä hän näki tytön jo seisovan valmiina odottamassa portailla. Hän kiiruhti nopeasti autolle ja istuutui ennen kuin Miska ehti edes harkita oven avaamista. Aadan ulkonäkö löi hänet jälleen ällikältä. Vaaleat hiukset näyttivät sädehtivän ankeassakin syyspäivässä. Ne siniset silmät veivät hänen keskittymiskykynsä täysin. Ja jos sitä vielä olisi jäljellä, pelkkä vilkaisu Aadaan huuliin veisi viimeisetkin hippuset. Tottuisiko hän milloinkaan tämän kauneuteen? Tai olisiko hänellä ylipäätään aikaa tottua siihen?
Aada tervehti häntä hymyillen, Miska vastasi tervehdykseen ja katsoi kuinka Aada asetteli laukkunsa lattialle. Vanhempien ilmeisestä varakkuudesta huolimatta Aadan yllä ei näkynyt yhtään älveetä tai mitään muutakaan logoa, joiden viljelemisen jotkut tytöt olivat ottaneet elämäntehtäväkseen. Jotenkin se sai Miskan arvostamaan Aadaa vieläkin enemmän.
Hänen täytyi seuraavaksi keskittyä täysin peruuttamiseen. Aada oli sellainen häiriötekijä, että hän saattoi hyvinkin jysäyttää Volvonsa perän epähuomiossa päin pihamuuria.
- Tota, mun jääkaapin tilanne on vähän murheellinen. Käydäänkö ostamassa taas eväät vai ihan jotain ruokaa? Pitsaa tai sellaista, Miska ehdotti päästyään jälleen väljemmille ajourille.
- Pidätkö sinä sushista? Aada kysyi innostuneena
- En ole koskaan maistanut, Miska tunnusti nolona. Ajatuskin raa’asta kalasta yökötti.
- Et ole tosissasi, Aada ihmetteli. - Sushia siis. Aja kirkkopuiston viereen, siihen avattiin viime keväänä tämän kaupungin paras sushiravintola, haetaan lajitelma mukaan.
Miska totteli ajo-ohjeita ja käänsi keskustaan vievälle kaistalle, muuten hän olisi suunnannut moottoritien kautta omalle asuinalueelleen.

- Mites treenit meni? Miska nojasi vähän rennommin penkkiin. Eilinen puhumisen helppous oli edelleen tallella.
- Pelasin nuorten tämän vuoden suomenmestarin kanssa. Tasainen peli.
- Kumpi voitti?
- Minä tietysti, Aada naurahti. - Olen kamalan huono häviäjä, tämä tunnusti pienen hetken päästä.
- Enpä olisi arvannut, Miska virnisti.
- Kuinka niin?
- No harvemmin hyvät häviäjät yltävät lajinsa huipulle.
Sunnuntai-iltapäivä oli ihmeen hiljainen ja Miska löysi parkkipaikan lähes ravintolan edestä.  Ehkä se oli kasvoja vasten ilkeästi vihmova sade, joka sai muut pysymään sisällä. He puolijuoksivat pois sateesta lämpimään ravintolaan ja Aada meni tottuneesti tiskille. Miska vilkaisi ympärilleen, sisustus oli juuri sellaista mustaa, valkoista ja punaista jota japanilaiselta ravintolalta saattoi odottaa. Miska silmäili Aadan takana menua ja kuunteli kuinka tämä tilasi sujuvasti ruokalajeja, joista Miska ei ymmärtänyt mitään. Lohta, tonnikalaa, ankeriasta, Miska luki ja värähti inhosta.
- Mä haluan tuota kanaa, hän ilmoitti, kun jotain tuttua tuli menussa vastaan. Kana ja riisi, ei se nyt niin kauheaa voinut olla.
Aada vilkaisi olkansa yli ja kohotti kulmiaan.
- Kanaa? Et ole tosissasi
Miska nyökkäsi Aadalle, ja tuhahtaen hän kääntyi takaisin tarjoilijan puoleen. Ja tilasi sitä kanasushia, vaikka selvästi pitkin hampain. Tiskin toisella puolella nuori mies ilmoitti tilauksen loppusumman ja Miska siirtyi Aadan eteen kaivaen rahapussiaan esiin. Hän ei ollut tänä vuonna tainnut tarjota yhtäkään ateriaa kenellekään tytölle, pelkkiä drinkkejä, mutta nyt oli jo toinen kerta saman viikonlopun aikaan. Kuten sanottua, Aada oli spesiaalitapaus.

He siirtyivät odottamaan tilaustaan läheiseen pöytään. Miska tarkkaili Aadaa, joka toisinaan katsoi häntä, mutta myös vilkuili levottoman oloisena ympärilleen. Siitä Miska muisti, että Aadallahan oli poikaystävä. Hän oli valmis lyömään vetoa, että Aada ei ollut kertonut tälle mitään eilisestä. Saraste, numero 58, Miska muisti edelleen pelaajan viime talvena laukoman mm-kisojen ratkaisumaalin. Eikä tämäkään kausi Liigassa ollut mitenkään huonosti alkanut, ei todellakaan. Jälleen Miska joutui kysymään itseltään miksi Aada oli tässä hänen kanssaan, vaikka ilmeisesti parempaakin oli tarjolla. Hän kuitenkin unohti alemmuuskompleksinsa siinä samassa, kun Aada jälleen katsoi häntä ja hymyili. Miska päätti Sarasteen olevan täysin Aadan kontolla ja hän keskittyisi tähän hetkeen. Aada oli tässä ja nyt hänen kanssaan, muulla ei ollut väliä. Heidän tilauksensa saapui sopivasti ja kaksikko pääsi jatkamaan matkaa.

Miska avasi kotinsa oven ja päästi Aadan edellään. Olipa hyvä, että hän oli siivonnut, sen verran tarkasti Aada katsoi ympärilleen heti naulakolta lähtien. Hän ohjasi Aadan keittiöön, jossa tämä syventyi purkamaan kassin sisältöä ja Miska etsi lasit ja lautaset, vaikkei ihan varma niiden tarpeellisuudesta ollutkaan.
- Mulla on juotavaksi vettä, maitoa, cokista tai äidin puolukkamehua.
- Vettä kiitos, Aada sanoi ja istui.
Miska täytti lasit vedellä ja tuli istumaan Aadaa vastapäätä.
- No, näytähän mallia, Miska sanoi ja nyökkäsi erivärisiä kikkareita kohden.
Aada ojensi hänelle syömäpuikot ja neuvoi kuinka niitä käytettiin. Sitten hän osoitti tarjolla olevia paloja ja kertoi mitä niissä oli. Miska oli keskittynyt asettelemaan puikkoja sormiensa väliin ja lähestyi epävarmasti ensimmäistä kanasushia. Hän joutui haromaan aikansa ennen kuin sai palan edes kunnolla puikkojen väliin ja tietysti se mätkähti takaisin alustalle, kun hän alkoi nostaa sitä suutaan kohden. Aada oli tällä välin syönyt jo kolme erilaista suupalaa, joten Miska antoi periksi ja turvautui sormiinsa. Ruoka ei näyttänyt kovin täyttävältä ja vielä vähemmän hänen nälkänsä asettuisi, jos hän ei saisi mitään edes suuhunsa asti.

Hetkeksi molemmat keskittyivät vain syömiseen. Nämä jotkut kasvisrullat ja Aadan halveksimat kanasushit olivat yllättävän hyviä, Miska tuumasi päästyään vauhtiin ja työntäessään jälleen yhden makin, kakin tai jonkun vastaavan suuhunsa.
- Onko tämä ihan kamalaa? Aada kysyi.
- Ei ihan. Nämä on ihan syötäviä, osa jopa hyviä, Miska vastasi ja osoitti niitä kanoja.
- Oletko maistanut yhtään näitä mereneläviä?
- En. Mä en vaan pääse yli tuosta raa’asta kalasta.
- Oletko koskaan syönyt tartarpihviä?
- No en todellakaan. Raakana suostun nauttimaan ainoastaan viinaa, enkä sitäkään kovin mielelläni, Miska naurahti.
- Sinulla ei ole aavistustakaan millaisista nautinnoista jäät paitsi tuon ennakkoluuloisuutesi takia, Aada pudisteli päätään.
- Mä jään mielelläni myös paitsi kaikenlaisista suolistoloisista ja ruokamyrkytyksistä, Miska heitti takaisin.
Aada hymyili ovelasti.
- Nyt on korkea aika opetella uusia makuja. Saat suukon jokaisesta uudesta mausta.
Miska katsoi häntä arvioiden.
- Ja muutenko en saa pussata sua?
Aada epäröi silmänräpäyksen, Miska virnisti. Siinä tapauksessa he molemmat olisivat häviäjiä.
- Et. Aloita tällä ravulla. Se muistuttaa vähän kanaa, hän viimein sanoi ja osoitti oikeaa palaa.
Miska katsoi Aadaa, sushia ja vielä uudelleen Aadaa. Olkiaan kohauttaen hän nappasi palan suuhunsa ja totesi Aadan olevan oikeassa, se maistui vähän kanalta. Aada kurotti pienen pöydän ylitse ja suuteli häntä. Pieneksi hetkeksi kaikki taas katosi.

Aada jäi nojaamaan käsillään pöytään ja valikoi seuraavaa maistettavaa. Miska nielaisi, Aadan rinnat olivat juuri hänen silmiensä edessä. Hän nojasi vähän taaksepäin, nautti näkymistä ja kilttinä poikana maistoi jokaista Aadan hänelle tarjoamaa sushia. Lohi, siika, isopiikkimakrilli, kampasimpukka ja ankerias upposivat helposti alas, koska palkinto oli niin houkutteleva.
- Hienoa, Aada totesi tyytyväisenä, kun kaikkia eri lajeja oli maistettu kerran.
- Tiedätkö, mä en ole koskaan pitänyt maksalaatikosta, palsternakasta, lakritsista, punaviinistä, hillosipuleista tai rahkasta, Miska luetteli.
- Siinähän meillä on seuraavan kerran menu jo valmiina, Aada virnisti.
Oli siis tulossa seuraava kerta. Miskan teki mieli hymyillä kuin riemuidiootti, joksi hän itsensä tunsi. Sen sijaan hän siivosi pöydän ja ohjasi Aadan olohuoneeseen. Miska ei ollut ihan varma mitä nyt tulisi tapahtumaan, pitäisikö hänen ehdottaa vaikka jotain leffaa tai tv-sarjaa? Halusiko Aada jutella? Hän kyllä tiesi mitä halusi, mutta sen aika ei ehkä ollut nyt.

- Sinulla on kiva asunto, Aada sanoi istahtaessaan sohvalle.
- No joo, Miska sanoi ympärilleen vilkaistessaan. - Mutsi vähän jeesasi sisustuksessa. Tai oikeastaan sisusti täällä, mulle kun olisi riittänyt hyvä sohva ja iso telkkari.
- Äidilläsi on silmää. Onko hän ammattilainen?
- Ei ole, se on kirjastonhoitaja, mutta katsoo varmaan jokaisen sisustusohjelman mitä telkkarista tulee ja tilaa noin kymmentä eri sisustuslehteä. Isä jaksoi aikansa toteuttaa äidin ideoita, mutta sitten ukko nosti kädet pystyyn, ja nykyään äiti on yllättävän näppärä poran, vasaran ja tapettiliisterin kanssa, Miska kertoili.
Aada käännähti sohvalla, nojasi kättään sohvan selkänojaan ja siirsi jalkansa parempaan asentoon.
- Oletko sinä läheinen perheesi kanssa?
Miska pohti hetken kysymystä.
- Kai me ollaan. Tai mä tiedän, että aina jos tulee hätä, niin niille voi soittaa ja muutenkin soitellaan aika paljon keskenämme. Onhan se tilanne helpottunut muutaman vuoden takaisesta. Mulla ja veljellä oli vähän vaikeampaa tuo aikuistuminen ja vanhusten hermoja piti koetella ihan urakalla. Mites teillä?
- Äiti ja isä tekevät paljon töitä. Kyllä minä tiedän, että he rakastavat minua, mutta en minä sanoisi, että me olemme kovin läheisiä. Niin kauan kuin pärjään koulussa ja etenen elämässäni, meillä menee hyvin. Tai niin ainakin uskon. En tiedä kuinka he suhtautuisivat jos olisin huono koulussa, minulla olisi vaikea teini-ikä tai kunnianhimo puuttuisi kokonaan, Aada vaikeni.
Miska oli nähnyt hetken ajan Aadan kylmyyden ja asiallisuuden taakse, haavoittuvuus liikutti häntä yllättävän paljon. Enempiä ajattelematta hän hivuttautui lähemmäs ja risti omat sormensa Aadan sormien lomaan.
- Minun ei olisi pitänyt sanoa tuota, hän totesi hiljaisena.
- Mulle sä voit puhua ihan mitä haluat.
- Niin mutta sain heidät kuulostamaan joltain tunteettomilta hirviöiltä, oikeasti he ovat mukavia, eikä minulta ole ikinä puuttunut mitään.
Aada oli niin hellyttävä puolustaessaan vanhempiaan, joilta ei selvästi ollut saanut sitä mitä Miska oli saanut omiltaan.
- Tulehan tänne, Miska sanoi karheasti ja veti Aadan tiukasti kainaloonsa.
Eikä hän ollut ikinä tuntenut oloaan yhtä voimakkaaksi kuin silloin, kun Aada tukeutui häneen. Miska ei halunnut puhua enempää, hän halusi vain olla juuri näin. Hiljalleen hän silitteli Aadan käsivartta ja painoi poskensa Aadan päätä vasten.

Miska ei ollut varma missä vaiheessa lohduttava kosketus muuttui joksikin muuksi. Ehkä siinä vaiheessa, kun Aada nosti varovasti kätensä hänen jalkansa päälle, tai siinä vaiheessa, kun tämä kääntyi katsomaan häntä silmissään ilme, jonka hän tulkitsi kutsuksi. Varmaa se oli silloin, kun huulet koskettivat toisiaan. Se mikä oli laitettu autossa kytemään, roihahti täydeksi valkeaksi siinä olohuoneen sohvalla. Kai hänen olisi pitänyt ottaa hitaammin, mutta Aada kääntyi halukkaasti hänen alleen ja nyki hänen paitaansa yhtä innokkaasti kuin Miska hänen. Koska Aada ei näyttänyt kaipaavaan hidastelua, Miska antoi mennä. Etsi paljasta ihoa ja löydettyään, tutki sitä silmin, käsin ja huulin.
Miska suuteli Aadan napaa ja aukaisi tämän farkkujen napin ja vetoketjun.
- Onko sinulla… kysymys keskeytyi, kun Aada kohotti lantiotaan Miskan alkaessa kiskoa tiukkoja farkkuja alas. - Kondomeja?
- Makkarissa. Onko sulla pillerit?
Aadan kieltävä vastaus sai hänet hetkeksi vetämään henkeä. Makuuhuone oli kolmen metrin päässä, kyllä hän sinne selviäisi. Miska nousi seisomaan, kaappasi Aadan jälleen syliinsä ja huomasi tämän paljaan rinnan jääneen houkuttelevalle etäisyydelle. Se kolme metriä sujui ennätysaikaan.

***

Miska havahtui puoliuneen, kun joku liikahti hänen sylissään. Seuraavaksi hän tunsi kuinka hänen kättään yritettiin siirtää ja vasta se sai hänet kunnolla hereille. Hän raotti silmiään ja vaaleat hiukset täyttivät hänen näkökenttänsä lähes kokonaan.
- Huomenta, Miskan kuiskasi edelleen unta äänessään.
- Huomenta, Aada vastasi. - Minun pitäisi lähteä suihkuun ja sitten kouluun.
- Mulla on parempi idea, Miska sanoi, liikahti lähemmäs ja osoitti olevansa täysin hereillä.
- Vieläkin? Aada voihkaisi epäuskoisena.
- Eihän me olla vielä edes kunnolla aloitettu, Miska hyrisi Aadan korvaan ja siirsi samalla kättään alaspäin.
Se oli totta. Tuntui, että hän oli ollut Saharan autiomaassa kolme päivää juomatta ja viime yö oli vasta ensimmäisen pisara vettä. Sitä luulisi, että tuollainen viisi, seitsemän tai ”kuka niitä nyt edes laski” kertaa olisi taltuttanut pahimman himon, mutta mitä enemmän hän sai, sitä enemmän hän halusi.
- Koulu, Aada sai enää pihahdettua, kun Miska aloitti sormillaan hitaan, pyörivän liikkeen.
- Onko sulla kokeita?
- Ei, mutta…
- Eli ei mitään tärkeätä, Miska keskeytti hänet.
- Minä en ole koskaan lintsannut, Aada tunnusti.
Miska naurahti. Tietenkään Aada ei ollut ikinä lintsannut.
- Mä pidän huolen siitä, että tänään se kannattaa, hän vakuutti ja voihkaisten Aada antoi periksi. Useammallakin eri tavalla.

***

Aada painautui lähemmäksi Miskan lämmintä kylkeä. Hän oli yhtä aikaa sekä väsynyt että energinen. Aada oli viimeisen vuorokauden viettänyt kuin kuplassa, jossa olivat vain he kaksi. Eikä hän vieläkään halunnut todellisen maailman tunkeutuvan sinne. Siksi hän oli vain lähettänyt äidilleen viestin kaiken olevan kunnossa, muuten hän oli jättänyt puhelimen äänettömälle laukkuunsa. Miskan hengitys kävi raskaammaksi ja tasaiseksi, tyttö liikutti varovasti päätään ja sai varmistuksen Miskan olevan todella unessa. Hän ihaili hetken rauhassa Miskan levollisia kasvoja. Ne olivat edelleen hätkähdyttävän komeat. Mielikuvat Miskasta hänen päällään ja allaan. Hymyilevänä, keskittyneenä, seksikkäänä, haavoittuvana tai onnellisena välähtivät mielessä kuin suosikkielokuvan kohtaukset.

Aada oli tavallaan tiennyt mitä tulisi tapahtumaan, kun hän oli kutsunut itsensä Miskan luo, mutta kieltäytynyt täysin tunnustamasta sitä itselleen. Oli helppoa selittää, että hän vain halusi nähdä Miskan asunnon ja olla tämän kanssa katseilta piilossa, eikä jossain keskustan kahvilassa, jossa kuka tahansa olisi saattanut nähdä heidät yhdessä. Ja se mitä oli tapahtunut… Voi hyvä luoja, hän ei ollut tiennyt, että mitään tämän kaltaista voisi olla olemassakaan. Miska oli ollut ihan liian taitava, varma, ja ensimmäistä kertaa elämässään Aada oli joutunut luopumaan kontrollista. Eikä olisi ikinä uskonut millaisiin korkeuksiin se voisi viedä.

Ehkä huono omatunto tulisi myöhemmin, mutta mitään hän ei katunut. Miska oli saanut tuntemaan hänet onnellisemmaksi ja vapaammaksi kuin ikinä ennen. Heidän vauhtinsa oli ollut huima, mutta Miskan kyljessä hän ei tuntenut pelkoa, vain varmuutta kaiken oikeellisuudesta. Huomenna hän kohtaisi todellisen maailman, jättäisi Anselmin ja aloittaisi kunnolla suhteen Miskan kanssa. Enää hänellä ei ollut epäilystäkään siitä, kumpi oli se jota hän halusi ja tarvitsi. Varovasti hän hipaisi Miskan poskea. Hän hymyili unessaan ja hellyys täytti Aadan. Hiljaa hän vaihtoi asentoa, hakeutui vielä vähän lähemmäksi poikaa ja jäi odottamaan unta.

 Osa 5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti