maanantai 31. joulukuuta 2012

Joulupukki suukon sai, osa 1

Noora vilkaisi kännykkänsä muistikirjasta joululahjalistaa.

- Enää puuttuu lahja isälle, hän totesi ystävälleen Iralle.
- Ja mun pitäisi keksiä jotain veljelle. Miksi miesten lahjominen on näin vaikeata?
- No kun ne ei välitä mistään tilpehööristä tai hemmottelu-jutuista. Itsestä taas joku sukkapari tuntuu niin typerältä lahjalta, vaikka ihan tarpeellinen onkin, Noora naurahti ja keskittyi lukemaan saamaansa tekstiviestiä.

Hetkeksi tyttö keskittyi niin kännykkäänsä, että unohti katsoa ympärilleen ihmisiä tungeksivan kauppakeskuksen käytävillä ja törmäsi heti johonkin.

- Anteeksi, Noora henkäisi ja käänsi katseensa mustan toppatakin rintamuksesta kasvoihin.
Vieras mies vain katsoi häntä lievästi ärtyneenä ja jatkoi matkaansa puhumattomana. Noora katsoi häkeltyneenä miehen perään.

- Sattuiko suhun? Ira kysyi huolestuneena.
- Ei kun mä olen tainnut nähdä tuon tyypin ennenkin, hän vastasi mietteliäänä.
- Kävelit muuten suoraan sen syliin, ystävä uskalsi jo nauraa, kuultuaan hänen olevan kunnossa.
- Ei mikään ihme, kun täällä on muutama muukin liikenteessä. Pitäisi vain muistaa katsoa eteensä, ja ensi vuonna tehdä lahjaostokset joko kokonaan netissä tai sitten jo syyskuussa.
- Kuka tuo tyyppi sitten oli?

Noora muisteli ruskettuneita kasvoja, vihertäviä silmiä ja kapeaa suuta, jotka oli ehtinyt rekisteröidä törmäyksen jälkeen.

- En mä muista, mutta tutulta se näytti. Eihän se ollut kukaan julkkis?
- Ei minusta, Ira totesi ja luovi tietään tungoksen keskellä kohti Anttilan ovea.
Noora seurasi perässä ja yritti kaivella muistinsa syövereistä yhteyttä mieheen.

- Ehkä se vielä tulee mieleen, hän sanoi lopulta lannistuneena.
- Kerro sitten mullekin, haluan tietää, jos sulla on joku salainen yhteys hyvännäköisiin vanhempiin miehiin, Ira heitti.
- Se on kuule niin salainen, ettei mulla itselläkään ole siitä tietoa, Noora sanoi ja jatkoi: - Eikä se nyt niin vanha ollut.
- Olipas, varmaan aika lähellä kolmeakymppiä.
- Joo, siis ihan pappaosastoa, Noora vastasi silmiään pyöritellen.

Ira oli jo keskittynyt katselemaan kosmetiikkaosaston valmiita lahjapakkauksia.

- Olisko tällainen Axen suihkugeeli-paketti hyvä Santulle? Mä en jaksa enää etsiä muuta.
Noora kohautti harteitaan ja katsoi Iraa, joka otsa kurtussa puntaroi lahjapakkausta käsissään.

- No mä otan tämän, mites se isäs lahja? Ira huokaisi lopulta.
- Kierrellään hetki vielä, kyllä mä luulen, että täältä löydän jotain.
Viimein tytöt olivat saaneet jouluostokset tehtyä ja he istuivat täydessä kahvilassa kanelilattet edessään.

- Hyvää joulua! Ira toivotti ja liuutti litteän paketin pöydän yli Nooran eteen.
- Kiitos muru, tyttö vastasi ja kaivoi vuorostaan laukustaan lahjan ystävälleen.
- Sä säästät oman pakettisi kuusen alle, mutta mä voin avata tämän nyt, kun en voi tätä mihinkään palmun alle roudata, Ira sanoi hymyillen.
- Et sä mitenkään voisi pakata mua laukkuusi mukaan? Noora nurisi kateellisena. Ira oli perheineen lähdössä jouluksi Malediiveille.
- Mä kyllä haluaisin, mutta tulee lentoyhtiön painorajat vastaan.
- Ja vielä haukutaan läskiksi, Noora tuhahti ja siemaisi maitokahvia murheellisen näköisenä.
- Jos sä olet läski niin mikä minä sitten olen? Ira vastasi ja näpläsi pikkutarkasti teippiä irti repimättä paperia.

Noora katsoi huvittuneena ystävänsä näpertelyä, Ira oli aina noin huolellinen, tässä ajassa hän olisi avannut jo kaksi lahjaa.

- Sä olet muodokas.
- Sano toi mun jenkkiksille. Mä kokeilin eilen vielä niitä turkooseja bikinejä ja pakkasin sen jälkeen myös uimapuvun mukaan. Tai joku Jumpin voisi olla mulle vielä parempi ranta-asu, Ira huokaisi.
- Äh, sä kun vedät bikinit ylle, yhdenkään jätkän katse ei kuitenkaan liiku sun tisseistä mihinkään. Onko sulla muuten suunnitelmissa joku kiihkeä lomaromanssi? Noora ohjaili keskustelua pois Iran vartalon ongelma-alueista.
- Katsotaan. Romansseista puheen ollen, onko Tonista kuulunut mitään?
- Eipä ole, ja musta vähän tuntuu, ettei tarvitse enää kuuluakaan, Noora tuhahti ja laski lasinsa tarpeettoman kovaa pöydälle. Ira katsoi häntä yllättyneenä.
- Tuli vain mitta täyteen sitä soutamista ja huopaamista. Jos ei kiinnostustaan voi esittää muutoin kuin kahden promillen humalassa, niin pitäköön tunkkinsa.
- Te olisitte ollut niin söpö pari, molemmat tuommoisia blondeja pygmejä.

Noora tyytyi irvistämään Iralle. Hän ei todellakaan ollut mikään pygmi, pituutta oli kuitenkin puoli senttiä yli maagisen 160 senttimetrin rajan. Hänen vaalea hiusvärinsäkin oli peräisin purkeista, mutta Toni oli aito pellavapää. Ira oli kyllä oikeassa, Toni oli söpö, mutta mitä sitten? Noora aikoi jatkossa pitää mielensä avoinna ja jättää Tonin känniset jorinat omaan arvoonsa.
Ira oli viimein saanut paketin avattua ja katsoi hämmästyneenä papereista kuorimaansa lahjaa.

- Onko nämä oikeasti lasten kellukkeet vai onko täällä laatikossa jotain muuta? Ira viimein ähkäisi.
- On, pysyt kato pinnalla siellä uima-altaassa tai meressä, missä nyt satut polskimaan.
- Kiitti, tyttö totesi kuivasti.

Leveästi virnistäen Noora kaivoi laukustaan kirjekuoren ja ojensi sen pöydän yli.
- Tässä vielä toinen lahja, niin ei tartte enempää murjottaa.
Innokkaasti Ira avasi kuoren ja luki ääneen kortin:
- Tällä lahjakortilla saat tyttöjen bileillan. Korttiin sisältyy etkot, viisi drinkkiä haluamassasi baarissa ja jatkot. Kortti on voimassa vuoden 2013 loppuun. Bile-emäntänäsi toimii Noora Mäkelä.
- Vau, kiitos! Milloin lähdetään?
- Vaikka heti kun olet palannut lomaltasi. Laitoin siihen vain viisi drinkkiä, kun et viimeksikään kestänyt enempää, Noora vinoili.

Ira oli täyttänyt 18 vuotta vasta marraskuun lopussa ja ensimmäisellä baarireissullaan sammunut narikkaan.

- Ei ole mun vika, että olet ehtinyt harjoitella jo viime keväästä, tyttö vastasi puolustellen ja joi lasinsa tyhjäksi.

He halasivat lujasti toisiaan ja vaihtoivat hyvän joulun toivotukset. Noora lähti ostostensa kanssa kohti bussipysäkkiä ja Ira jäi odottamaan äitiään.

***

Noora yritti hengittää syvään ja pysyä rauhallisena aattoaamun tungoksessa. Hänen joulutunnelmansa oli latistunut, kun äiti oli lähettänyt hänet tekemään viime hetken ostokset ruokakauppaan. Hän oli kyllä yrittänyt nurista, että kansainvälisessä lapsen oikeuksien julistuksessa oli varmasti pykälä, jossa lapsille taattiin oikeus jouluaattona katsoa pyjamassa piirrettyjä joulurauhan julistukseen asti. Äiti oli katkaissut tyttärensä napinat tokaisemalla tämän olevan jo aikuinen ja lähes työntänyt hänet ovesta ulos ostoslistan kanssa.

Hän vaihtoi painavaa koria kädestä toiseen ja yritti löytää miljoonien mausteiden joukosta kanelin. Hän oli i-kirjaimen kohdalla etsinnöissään, kun törmäsi jonkun selkämykseen. Noora pinnisti anteeksipyytävän hymyn kasvoilleen, joka hiipui pois, kun hän huomasi törmänneensä samaan mieheen kuin lauantaina ostoskeskuksessa. Myös miehen silmissä pilkahti tunnistamisen merkiksi.

- A-anteeksi. Taas, Noora änkytti.
- Meidän täytyy kyllä lopettaa tapaamasta tällä tavoin, mies sanoi ja hymy karehti hetken tämän suupielessä.

Noora tunsi poskiensa liekehtivän ja yritti samalla kuumeisesti miettiä miksi mies oli niin tutun näköinen.

- Mä etsin kanelia, hän lipsautti hätäisesti.
- Tankona vai jauheena?
- Häh?
- Kanelitanko vai kanelia jauhettuna? mies toisti kärsivällisesti kuin olisi puhunut lapselle.
- Varmaan jauhettuna, Noora sanoi ja sätti ajatuksenjuoksunsa hitautta.

Mies otti keltaisen pussin hyllystä ja ojensi sen hänelle.
- Olepa hyvä.

Ennen kuin Noora ehti kiittää, hyllyn päähän ilmestyi tummatukkainen nainen punaisessa toppatakissa ja ärtyisä ilme kauniilla kasvoillaan.

- Harri, mitä sä täällä vielä teet? Meillä on kiire!
Harriksi kutsuttu mies nyökkäsi naisen suuntaan ja katsoi vielä Nooraan päin. Tyttö tunsi pettymyksen kirpaisun, tietysti tuollaisella miehellä oli tyttöystävä.

- Törmäillään, Noora sanoi ja hymyili arasti.
- Tai sitten sä voisit opetella katsomaan eteesi, mies vastasi ja nyt hän hymyili ihan oikeasti.
Hymy sai Nooran varpaatkin kipristymään ihastuksesta, vaikka hänelle oli selvästi juuri kuittailtu. Haikeana hän jäi katselemaan poistuvaa mustan toppatakin selkämystä. Painava kori hänen käsissään sai hänet viimein palaamaan haavemaailmasta todellisuuteen.

Kotona odotti tuttu kaaos, isä ja pikkuveli olivat koristelemassa kuusta, äiti työnsi viimeisiä joululaatikoita uuniin ja käskytti Nooran avukseen keittiön siivouksessa.

Iltapäivään mennessä kaaos vain paheni, kun sukulaiset saapuivat. Tavallaan Noora rakasti sukujoulua. Jos he vain eivät olisi niin kamalan meluisaa väkeä. Pieneen omakotitaloon tuppautui molemman puolen isovanhemmat, isän veli ja äidin kolme siskoa perheineen, yhteensä talossa oli 12 lasta, jotka kävivät ylikierroksilla joulupukin odotuksesta. Jälkiruuan aikaan Noora harkitsi jo hakevansa kännykkäänsä kuulokkeet ja yrittävänsä peittää yleisen hälinän popituksen alle.

Onneksi joulupukki saapui jo neljältä ja pian lahjojen avauksen jälkeen suurin osa vieraista lähti koteihinsa. Noora kantoi saamansa lahjat huoneeseensa. Muutama lahjakortti, uusi hajuvesi, rannekoru Iralta, mummilta villasukat, suklaata ja pari kirjaa, perinteisiä lahjoja, joista Noora oli onnellinen. Hän ehti hetken hengähtää netissä roikkuen, kun ovelta tuli käsky pukeutua lämpimästi. Perhe lähtisi käymään hautausmaalla viemässä kynttilät.

Sinisessä hämärässä ja lepattavien hautakynttilöiden muokatessa maiseman taianomaiseksi Noora viimein löysi joulurauhan. Pakkaslumi narskui tunnelmallisesti jalkojen alla, paksun toppatakin uumenissa oli hyvä olla, vaikka poskia hieman nipistelikin. Hartaan hiljaisuuden vallitessa perhe saapui takaisin autolle. Noora vilkaisi taivaalla loistavaa melkein täyttä kuuta ja himmeästi tuikkivia tähtiä.

- Jos mä kävelen kotiin? Tulisi pieni hiljaisuus ihan tarpeeseen, tyttö ehdotti vanhemmilleen.
- Tarkenetko varmasti? äiti kysyi heti huolestuneena.
- Tietysti tarkenen.
- No kävele vain, me mennään lämmittämään sauna, isä totesi ja perhe pakkautui autoon.

Hitaasti Noora lähti seuraamaan poistuvia takavaloja, kotiin olisi reilu kahdenkymmenen minuutin kävelymatka. Alkoi sataa hiljalleen lunta, suuria hiutaleita, jotka kimaltelivat kuin timantit valojen loisteessa. Ajatuksiinsa uppoutuneena tyttö taittoi kotimatkaansa ja rekisteröi viereensä hiljentäneen auton vasta, kun hänelle esitettiin kysymys:

- Tarviitko kyytiä?
Noora hätkähti ja yritti tunnistaa kysyjän, ääni ainakin oli outo. Mustasta henkilöautosta näkyi vain joulupukin asuun pukeutunut mies. Kulmiaan kurtistaen Noora astui lähemmäksi jalkakäytävän reunaa ja kurkisti sisään avonaisesta kartanlukijan ikkunasta. Mies oli Harri sieltä kaupasta! Tytön sydän pompahti ilosta ja pieni hymy nousi hänen kasvoilleen.

- Minua on kyllä varoiteltu autoonsa pyytävistä miehistä, mutta joulupukkiin voi varmaan luottaa?
Mies naurahti ja lupasi tytön olevan turvassa. Innokkaasti Noora istahti lämpöiseen autoon ja pehmeästi se lähti liikkeelle.

- No, mihin olit kävelemässä?
- Kotiin, Noora vastasi ja hieroi kylmenneitä poskiaan lämpimiksi.
- Ja sun koti on missä?
- Orvokkikujalla, se on tästä…
- Kyllä mä tiedän, me taidetaan olla naapurukset. Ainakin melkein, mä asun siinä Istonkadulla.

Palaset alkoivat Nooran mielessä liukua paikoilleen.

- Siis oletko sä Itäsen Harri? Reijon ja Virpin poika? Noora henkäisi.
- Kyllä olen.
- Mä tiesin, että mä olen nähnyt sut aikaisemminkin, kun törmäiltiin. Nyt mä muistan! Mun kaveri oli suhun ihan lätkässä ala-asteella, tyttö kelasi muistojaan.

Harrilla oli silloin ollut musta nahkatakki ja cowboy-bootsit ja Salla oli vannonut menevänsä tuon pojan kanssa vielä naimisiin. Salla oli muuttanut ajat sitten muualle, eikä Noora ollut nähnyt Harriakaan vuosiin.

- Sori, mä en muista yhtään.
- No tuskin sä meihin pikkutyttöihin mitään huomiota kiinnititkään, me vakoiltiin sua ja muita poikia leikkikentän pusikoista, Noora tunnusti vähän nolona.

Harri ei vastannut mitään ja tyttö vilkaisi hänen asuaan. Punainen pukin takki ja housut, valtava valkoinen parta peitti leuan ja rintamuksen, kultaiset silmälasit ja punainen hattu kruunasivat asun.

- Montako pukkikeikkaa heitit?
- Onneksi vain yhden, enkä olisi tätäkään halunnut, mutta mutsi oli järkännyt tämän salassa. Melkoinen palkka siitä, että mä oikein kiirehdin jouluksi Suomeen, mies totesi päätään puistellen.
- Missä sä sitten olit?
- Vähän siellä ja täällä parin vuoden ajan, Harri totesi lyhyesti. Noora katsoi häntä uteliaana, oliko mies aina noin vähäpuheinen vai eikö tätä vain kiinnostanut keskustella naapurin pikkulikan kanssa?

- Jatkuuko joulunvietto täällä vai sun tyttöystäväsi luona? Noora kysyi rohkeasti.
Harri kääntyi katsomaan häntä kysyvästi.

- Siis se nainen, jonka kanssa sä olit tänään kaupassa. Mä oletin, että te…
- Henna on mun isosisko.
- Ai, Noora äännähti. Oli varmaan rikollista olla näin onnellinen siitä, että miehellä oli sisko.

Mies ei edelleenkään aloittanut vapaaehtoisesti keskustelua. Auto kääntyi jo Nooran kotikadulle ja nopeasti hän kysyi:

- Kauanko sä lomailet täällä?
- En osaa sanoa, mä olen tällä hetkellä työttömänä ja muutenkin vähän suunnitelmat auki. Onneksi saan hetken asua porukoiden luona.

Noora neuvoi oikean talon ja auto pysähtyi kadun varteen. Tyttö harmitti, ettei matka ollut kestänyt tämän kauempaa. Hänen kiinnostuksensa oli kuitenkin herännyt ja hän haluaisi tavata Harrin uudelleen.

- Kiitos kyydistä. Haluaisitko sä joskus lähteä vaikka kahville tai jotain? Noora kysyi epävarmasti.
Harri vilkaisi häntä, käänsi katseensa hiljaiselle kadulle ja totesi hitaasti:

- Sä taidat olla vähän turhan nuori.
- Mä olen kyllä täysi-ikäinen, Noora kiirehti selittämään.
- Joo, mutta olet vielä lukiossa tai amiksessa ja asut vanhempiesi luona.
- Sanoo työtön mies, joka myös asuu vanhempiensa luona, tyttö tokaisi ärtyneenä.
- Osui ja upposi, Harri totesi ja hymyili taas tavalla, joka pehmitti Nooraa entisestään.
- Harmi, tyttö viimein totesi ja tavoitteli ovenkahvaa. – Kerro muorille ja tontuille terveisiä, hän vielä toivotti ääneensä kepeyttä tavoitellen ennen kuin laittoi oven kiinni.

Hetken hän seurasi poistuvia takavaloja ja harmitteli saamaansa torjuntaa. Ei hänestä tuntunut yhtään liian nuorelta ja jos Harri olisi antanut tilaisuuden, hän olisi voinut todistaa olevansa täysi nainen, Noora ajatteli uhmakkaana.

Osa 2 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti