Pääskysestä ei päivääkään, osa 6

Hyvin nopeasti arki asettui omiin uomiinsa. Janni inhosi edelleen aamuheräämisiä ja haravointia, mutta töissä sai tehdä muutakin ja porukka siellä oli ihan mahtavaa. Melkein päivittäin hän puhui Peetun kanssa.

Janni uitti jalkojaan vedessä laiturilla istuen ja kuunteli Peetun intoilua linjan toisessa päässä.

- Jätkät tulee tänään meille ja katsotaan ensi yönä ratkaisupeli, se alkaa joskus neljältä. Vähänkö siistiä!

- Mikä ihmeen peli?

- NBA:n finaalien legendaarinen seitsemäs ottelu, tietysti höhlä!

- No niin tietysti, Janni vastasi silmiään pyöritellen. Hänen pitäisi varmaan käydä kirjastossa ja googlettaa mitä tarkoitti NBA ja tarkistaa samalla koriksen säännöt.

- Etkö sä ihan oikeasti osaa sanoa yhtään koripalloilijaa?

- Ootas, yksi Peetu Mattila tulee mieleen.

- No heko heko.

Jannin aivot raksuttivat kiivaasti, viimein hänellä välähti:

- Tony Parker.

- Ethän sä ihan toivoton olekaan, Spursien takamies ja MVP, Peetu lateli hyväksyvästi.

Taas lisää googletettavaa, Janni huokasi, pitää varmaan tehdä lista.

-Miten sä muuten Parkerin tiedät?

- Sori, ei liity mitenkään peliin, mutta se on naimissa Eva Longorian kanssa.

Ja sitten sanotaan, ettei Seiskan lukeminen kannata, Janni tuumi hymyillen.

- Kuka se on?

- Väitätkö sä, ettet ole katsonut Täydellisiä naisia?

- Onko se joku akkojen sarja? poika tuhahti.

- Jos sä pakotat mut katsomaan korisottelun, niin saat luvan katsoa mun kanssa Täykkäreitä. Ainakin ekan tuottiksen. Mutta sen jälkeen sä oletkin jo koukussa.

- Kuulostaa siltä, että meillä on syksyllä jo kahdet treffit tiedossa.

- Niinhän se vähän kuulostaa, Janni virnisteli kuin riemuidiootti.

***

Peetun jalka naputti musiikin tahtiin ja booli kohisi mukavasti päässä. Hän istui terassilla ja katseli miten jätkät kasasivat juhannuskokkoa, pitäisi varmaan lähteä auttamaan, mutta mukava olisi vielä hetki istua ja rauhassa nauttia kesäisestä illasta. Hänen viereensä ilmestyi tummatukkainen tyttö, Peetun huomio kiinnittyi tytön pinkkeihin rintsikoihin, jotka paistoivat tämän topin alta. Se kai oli tarkoituskin.

- Moi, lähdetkö tanssimaan? tyttö avasi pelin.

- Sori, mä en tanssi.

- No, voidaan me keksiä jotain muutakin tekemistä, tytön hymy ja kulmakarvojen kohotus ei jättänyt varaa arvailuille mitä se muu olisi.

Peetu tuijotti tyttöä hievahtamatta, edellisestä kerrasta oli jo melkein nolostuttavan kauan ja kyllä hän haluaisi, haluaisi kovasti. Mutta tyttö ei ollut Janni.

- Kiitos, mutta ei kiitos. Mulla on jo joku.

- Onko se joku täällä?

- Ei, se on maalla.

- No eihän se sitten haittaa. Kyllä mä tiedän, että sä haluat, tyttö kumartui lähemmäksi.

- Mä olen todistamassa sille tytölle, ettei miehet ole sikoja, ja se projekti kolahtais kiville jos mä alkaisin sun kanssa nyt säätämään. Sori.

- Sun tappios, tyttö kohautti hartioitaan ja asteli rantaan.

Peetu katseli poistuvaa kymmenen pisteen takamusta, eikä ollut ihan varma, tekikö sittenkään oikein. Hän kaivoi puhelimen taskustaan ja valitsi tutun numeron.

- Häh? Jannin uninen ääni vastasi.

- Olitko sä jo nukkumassa?

- No vähän niinku, mutta kyllä mä olen jo hereil…, äänekäs haukotus katkaisi lauseen.

- Anteeksi, halusin vaan toivottaa hyvää juhannusta ja kuulla sun äänen.

- Ootko sä nyt siellä mökillä?

- Joo, täällä on ihan kivasti porukkaa, kohta varmaan poltetaan kokko.

- Me käytiin mummon kanssa saunassa ja otettiin lasilliset siideriä, siinäpä mun juhannus.

- Mun pitää varmaan päästää sut nukkumaan. Halusin vain kuulla sun äänes. Ja kertoa, että mulla on ikävä sua, Peetu piti pitkät tauot jokaisen lauseen välissä.

- Kiitti, vaikka mieluummin olisin kuullut tuon päivällä ja niin, että olisit selvin päin, mutta kyllä tämäkin lämmittää. Mullakin on ikävä sua.

Peetu laittoi kännykän takaisin taskuunsa ja katseli nuoria kokolla, siellä oli tuo tummatukkainenkin. Mutta äskeinen puhelu oli vahvistanut hänen mieltään. Se oli Janni tai ei mitään.

Osa 7