keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Pääskysestä ei päivääkään, osa 4



Lopulta Jannin oli pakko pysähtyä, kylkeen pisti ja hänestä tuntui, ettei hän saanut enää henkeä. Oli ollut paha virhe lähteä rantaan, ikinä hän ei olisi osannut kuvitellakaan miten pieleen kaikki voisi mennä. Janni kumartui eteenpäin ja keskittyi vain hengittämään syvään, siinä asennossa hän kuuli nimeään huudettavan. Tyttö vilkaisi taaksepäin ja näki Peetun hölkkäävän häntä kohti. Janni oikaisi itsensä ja kyyneleet lähtivät virtaamaan uudelleen. Hän peitti kasvonsa käsiinsä ja odotti. Kuunteli miten poika tuli lähemmäksi ja tunsi miten tämä kietoi kätensä hänen ympärilleen.

- Ei ole mitään hätää, älä itke, Peetu puheli hiljaa ja silitti Jannin hiuksia ja selkää.
Itku sai Jannin vavahtelemaan, poika ei kuitenkaan irrottanut otettaan hänestä. Viimein Janni sai kyyneleet loppumaan ja nojasi varovasti Peetun vartaloa vasten. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan tyttö antoi itselleen luvan tukeutua toiseen ihmiseen.

Peetu oli ihmeissään, hän ei ollut sitten päiväkotiaikojen lyönyt ketään. Mutta nähtyään miten tuntemattoman pojan sanat olivat satuttaneet Jannia, hän ei ollut miettinyt vaan toiminut. Nyt tuntiessaan tytön kyynelten kastelevan paitansa, hän olisi valmis lyömään sitä jätkää uudestaan. Rystysiin sattui ja olut sai pään tuntumaan turralta, kömpelösti hän silitteli tytön selkää ja toivoi, että tämä jo lopettaisi itkun. Viimein Janni astui taaksepäin ja pyyhki silmänsä hupparin hihoihin. Peetu otti häntä kädestä ja talutti istumaan läheiselle penkille.

- Haluaisitko sä vähän valaista illan tapahtumia?
- En mä tiedä mistä aloittaa, Janni niiskaisi.
- Jos vaikka ihan alusta.
Janni huokaisi syvään ja tapaili hetken sanoja.

- Mä en ole koskaan ollut mikään puhelias tyyppi tai tapahtumien keskipiste, enemmänkin sellainen hiljainen tarkkailija. Luokkalaisteni kanssa olen aina tullut toimeen, vaikken se suosituin olekaan. Helmikuussa oli mun luokkakaverin Saaran synttärit ja se piti tosi isot bileet, siellähän minäkin olin ja törmäsin Nikoon, Janni vaikeni ja epäröi miten jatkaisi. Peetu kosketti rohkaisevasti hänen olkapäätään.
- Niko on siis se, jota sä äsken löit. Se on meidän koulun ehdottomasti suosituin jätkä, hemmetin hyvännäköinen, hauska ja kaikkien kaveri. Ja kun mä olen vain tämmöinen seinäruusu, niin ihmettelin hirveästi, kun se tuli juttelemaan mulle. Tietysti olin äärettömän otettu ja imarreltu. Me juteltiin ja sitten tanssittiin. Kun mun kotiintuloaika lähestyi, se tarjoutui saattamaan mut kotiin. Ja siinä kotikadulla mä sain mun ensisuudelman, kuutamo, tähtitaivas, kohtaus oli kuin jostain romanttisesta leffasta. Sunnuntaina se soitti mulle ja kysyi, että voisko meistä tulla jotain. Tietysti mä suostuin, Janni varoi tarkoin katsomasta Peetua, tuijotti vain tiiviisti balleriinojensa kärkiä, kuin ne olisivat universumin keskipiste.
- Niin meistä sitten tuli pari. Nikon tyttöystävänä mä kuuluin siihen in-porukkaan ja se oli musta tosi hienoa. Pari viikkoa me ihan vaan pussailtiin, mutta sitten Niko alkoi ehdottelemaan seksiä. Mä olin alkuun, että voitaisko odottaa, koska mä olen niin nuori. Mutta se jätkä veti just oikeista naruista, kehui mut maasta taivaisiin, kertoi rakastavansa ja oli muutenkin tosi ihana. Niin mä sitten suostuin. Seksi ei ollut yhtään sellaista mitä mä olin kuvitellut, se sattui ihan sikana, eikä Niko koskaan edes yrittänyt tehdä jotain, että minäkin olisin nauttinut. Olin niin tyhmä, että mulle riitti, että sain jälkeenpäin maata sen kainalossa ja kuulla miten se mua rakasti, Janni vuodatti hiljaisella äänellä, Peetu kuunteli hievahtamatta, ja toivoi, että olisi lyönyt Nikoa vielä kovempaa.
- Nikon toivomuksesta mä hankin pillerit ja jätettiin kortsu pois. Huhtikuun alussa mä sain Nikolta tekstarin: ”Eiköhän tää ollut tässä.” Ei mitään ennakkovaroitusta, ei selityksiä. Meidän juttu loppui ihan yhtä yllättäen kuin se oli alkanutkin. Päivää myöhemmin sillä oli jo uusi tyttö kierroksessa, enkä mä tietenkään enää kuulunut siihen suosittujen porukkaan. Aika pian mä aloin huomata itsessäni oireita ja kävin juttelemassa terkkarille, se passitti mut lääkärille ja testien jälkeen sain kuulla, että mulla on klamydia. Tulin koululle antibiottireseptin kanssa ja kun välitunnilla näin Nikon uuden tytön kanssa, niin jotenkin mulla naksahti. Menin sen luo ja huusin niin, että kaikki varmasti kuuli. En muista ihan tarkkaan mitä kaikkea sille karjuin, mutta ainakin siitä taudista, haukuin, että se on huono sängyssä ja annoin muutenkin tulla kaiken ulos. Se oli paha virhe, tosi paha. Sen jälkeen mun koulunkäynnistä tuli helvettiä. Niko käänsi kaikki mua vastaan, alkoi haukkuminen, töniminen, seinille ilmestyi ilkeitä juttuja minusta. Olin täysin yksin ja viime kuukaudet on olleet mun elämäni rankimmat. Odotin vain, että loma alkaisi, ensi syksynä Niko on  lähtenyt kympiltä ja mä toivon, että tämä juttu olisi jo unohdettu. Saisin taas olla rauhassa, Janni vaikeni, olo tuntui oudon kevyeltä. Peetu oli ensimmäinen ihminen, jolle hän oli kertonut kaiken, osa hänestä oli varma, että Peetu häipyisi saman tien. Poika ei kuitenkaan lähtenyt mihinkään, vaan veti hänet tiukasti kainaloonsa.

- Mä olen kauhean pahoillani, että sä olet joutunut kokemaan mitään tuollaista. Sä ansaitset niin paljon parempaa, poika kuiskasi hänen hiuksiinsa.
Peetun sanat lämmittivät tyttöä ja hän tunsi olonsa vähän paremmaksi. Janni kaivoi kännykän taskustaan ja katsoi kelloa, se oli jo yli kymmenen.

- Mun täytyy alkaa lähtemään, pitää olla tasalta kotona.
Janni oli juossut rannan lähellä sijaitsevalle omakotitaloalueelle, kotiin sieltä olisi melkein parin kilometrin matka.
- Mä lähden mukaan, katson, että pääset ehjänä kotiin.
Peetu sanoi kuin itsestäänselvyytenä ja mutkattomasti tarttui Jannin käteen, kun he lähtivät kävelemään. Janni tunsi olevansa turvassa.

Hiljaisina he kävelivät läpi kesäöisen kaupungin. Jannia alkoi jännittää, oliko kaiken kertominen sittenkin virhe, ehkä hän olisi Peetunkin mielestä pelkkä likainen lumppu. Pojan kasvot olivat ilmeettömät, tämän lämmin käsi kuitenkin puristi edelleen tytön kättä.
Janni pysähtyi ja nyökkäsi eteensä.

- Mä asun tuossa.
Punainen, tavallisen näköinen omakotitalo oli tien toisella puolella. Janni otti kätensä pois Peetun kädestä ja kääntyi katsomaan tätä.
- Kiitos tästä illasta, mä kyllä ymmärrän jos sä et halua enää nähdä mua.
- Täh? poika näytti kuin puusta pudonneelta.
- Kaikki se sähläys Nikon kanssa ja muutenkin mun menneisyys… Jos mä olen sinusta jotenkin… Ällöttävä tai jotain.
Peetu laittoi kätensä Jannin leuan alle ja pakotti tämän katsomaan itseään suoraan silmiin.
- Sä et todellakaan ällötä minua ja haluan ehdottomasti viettää aikaa sinun kanssasi. Nyt mä ymmärrän, että sä et ole vielä valmis siihen mihin minä olisin. Sulla on käynyt tosi paska mäihä ekan poikaystävän kanssa, mutta minä en ole sellainen, eikä kyllä suurin osa muistakaan kundeista. Okei?
- Okei.
- Milloin me voidaan nähdä seuraavan kerran? Mä lähden torstaina korisleirille, käviskö ennen sitä?
- Sori, mä lähden jo huomenna mummon luo maalle. Keväällä se tuntui ihan hyvältä idealta, päästä pois täältä, mulla on siellä kesätyö ja kaikkea. Palaan vasta elokuussa takaisin.
- No voi paska. Onhan mullakin leirejä, pelimatkoja ja muuta koko kesä täynnä. Haluan kuitenkin sun puhelinnumeron.
Poika kaivoi kännykkänsä esiin ja Janni luetteli hymyillen numeronsa. Samassa hänen taskussaan alkoi soida.
- Piti varmistaa, ettet antanut väärää numeroa. Ja nythän sulla on minunkin numero. Soitellaan ihan oikeasti.
Peetu astui askeleen lähemmäksi ja painoi kevyen suukon Jannin otsalle.
- Kauniita unia, poika kuiskasi hellästi.

Jannin olisi mieli tehnyt tanssia sisälle, mutta hän hillitsi itsensä, koska tunsi Peetun katseen niskassaan. 

Osa 5 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti