Siiri oli ehdottanut Samille pitkää ratsastusretkeä kyläyhdistyksen laavulle paistamaan makkaraa, poika oli suostunut ja Siiri oli luvannut hoitaa järjestelyt. Laavulla he saisivat olla kahden ja Siiri todellakin toivoi, että hän saisi siellä suunsa auki.
Ilma oli vaelluspäivänä juuri niin hyvä kuin meteorologit olivat ennustaneet, selkeä taivas ja vain muutama aste pakkasta. Siiri haki Mintun ja Leevin sisälle hohtavien hankien keskeltä. Kiinnittäessään Minttua ketjuihin hän kuuli tutun mopon pärinän, Sami oli vähän etuajassa. Poika saapui pian talliin ja Siiri tunsi vatsansa heittävän pienen voltin.
- Käyhän sulle, että ratsastat Mintulla? Matkaa on varmaan puolitoista tuntia suuntaansa, niin ei viitsi Patea rasittaa niin paljon, Siiri kysyi Samilta.
- Totta kai.
Ravakasti he saivat hevoset kuntoon ja siirtyivät ulos.
- Sä varmaan johdat joukkoa, mulla on vain hämärä aavistus missä se laavu on. Ootko sä käynyt aikaisemmin siellä? Sami kysyi, kun he lähtivät ratsastamaan kohti maantietä.
- Muutaman kerran, mutta en koskaan hevosella, Siiri vastasi.
Reitti kulki lyhyen pätkän maantien reunaa, sen jälkeen käännyttiin Koivusalmentielle. Pikkutie johti järven rantaan, jäätie yli järven selän vei Kiiskisen kylälle, jossa laavu sijaitsi. Matka sujui enimmäkseen hiljaisuuden vallitessa, muutama lyhyt kommentti toisinaan hevosten voinnista ja nopeuden lisäämisestä tai vähentämisestä. Siiri huomasi matkalla miten häntä alkoi jännittää, hän yritti rauhoitella itseään, että hänen ei tarvitsisi tehdä tai sanoa mitään. Samalla hän kuitenkin mietti parhaita repliikkejä. Mä tykkään susta. Mä haluan sut. Unohda muut tytöt. Suutele mua. Tämä ei oikeasti voi olla näin vaikeaa ja noloa, Siiri ajatteli onnettomana ja nosti Leevillä laukan, toivoen Samin seuraavan perässä. Lyhyen laukan jälkeen loppumatka sujui vaihdellen käyntiä ja ravia.
Loivan mutkan jälkeen hirsinen laavu tuli näkyviin. Se sijaitsi keskellä mäntymetsää ja edusta oli aurattu lumesta puhtaaksi. Laavun seinustaa kiersivät penkit ja keskellä oli pöytä. Ulkoseinustalla oli pressun alla puupino. Ulkona oli betoninen kaivonrengas nuotiopaikkana ja sen vieressä penkki.
- Me käytiin aamulla Matiaksen kanssa täällä. Hevosille on heinäverkko ja riimut. Pidätkö Leeviä hetken, niin mä haen ne tuolta peremmältä, Siiri sanoi, kun he olivat laskeutuneet hevosten selästä.
Näppärästi hän vaihtoi hevosille riimut, sitoi ne puuhun ja asetti heinäverkon sopivalle korkeudelle.
- Nyt yritetään saada se nuotio syttymään, Siiri totesi pirteästi.
Kuivilla puilla ja repusta kaivetuilla sytykkeillä se onnistui helposti. Laavussa Siiri penkoi reppuaan ja ojensi puukon Samille.
- Käytkö tekemässä meille makkarakepit? Tuo pajukko näyttää ihan lupaavalta, Siiri sanoi ja nyökkäsi vasemmalle.
Vihellellen poika lähti pusikkoa kohden. Siiri kaivoi makkarat, mausteet ja mehun esille. Kestäisi kuitenkin hetken, ennen kuin nuotiossa olisi sopiva hiillos makkaroille. Hän puhdisti nuotion vieressä olevan penkin lumesta ja istahti katselemaan tulta.
Pian Sami käveli takaisin nuotiolle kahden makkarakepin kanssa, hän näytti niitä Siirille.
- Kelpaako nämä?
- Joo, Siiri vastasi mietteissään.
Sami istui penkille ja katseli ympärilleen.
- Tää onkin tosi kiva paikka, poika totesi.
- Niin.
Sami huokasi liekkien leikkiä katsellen.
- Onko sulla kaikki ihan hyvin? hän viimein kysyi.
- Sä arsytät mua, Siiri äsähti pikaistuksissaan. Katui sanojaan heti ja vaistosi miten Sami hätkähti loukkaantuneena. Siiri sulki silmänsä, nyt oli se hetki. Syteen tai saveen.
- Aina tähän asti mä olen pystynyt keskittymään olennaiseen. Koulussa opiskeluun, ratsastuksessa itseni ja hevosen kehittämiseen, kisoissa voittamiseen. Yksinkertaista, pitää vaan sulkea häiritsevät tekijät ulkopuolelle. Tämä on toiminut hyvin viime aikoihin asti, mutta nyt mä en voi tehdä yhtään mitään, etten mä ajattelisi sua, Siiri henkäisi syvään ja tuijotti tiukasti liekkeihin.
- Heti aamulla kun pesen hampaitani, koulussa yritän jatkuvasti nähdä sut jossain, tallilla en tiedä miten päin olisin, kun haluaisin olla lähelläsi, mutta pelkään hemmetisti, että joku huomaa sen. Ja voi hitto miten mä haluaisin lävistää heinähangolla kaikki ne sun ympärillä pyörivät sutturat. Olen ihan hukassa, keskittymiskyky nollassa. Ja mä haluan sua ihan hirveästi, mutten kuitenkaan tiedä mitä sun kanssa tekisin. Kaikki nämä normaalit tyttö-poika-kuviot on mulle ihan hepreaa. Olen yrittänyt unohtaa sut, mutta ei siitä tule mitään. Välillä toivon, että et olis koskaan ilmestynytkään meille, mutta sitten ajatus siitä, etten ikinä olis oppinut tuntemaan sua, saa tämän kärvistelyn tuntumaan ihan kohtuulliselta. Voi luoja, Siiri vaikeni vuodatuksena lopuksi, eikä tiennyt mitä olisi enää sanonut.
Hän odotti pojan
reaktiota, mutta tämä istui liikkumattoman kuin patsas. Siiri ponnahti
ylös ja ryntäsi sisälle laavuun epätoivon kiristäessä kurkkua. Hän oli
nolannut itsensä täydellisesti. Olisi pitänyt pysytä hiljaa, tyttö sätti
itseään ja tunsi kuumien kyyneleiden polttelevan silmänurkissa.
Vihaisena hän alkoi paiskoa tavaroita reppuun ja toivoi pääsevänsä
täältä nopeasti pois.
Sami istui järkyttyneenä paikoillaan ja tuijotti nuotioon. Siiri halusi häntä. Mitään muuta hänen päähänsä ei mahtunutkaan. Huumaantuneena hän nousi ylös ja käveli laavun luo, Siiri tunki viimeisiä tavaroita reppuun. Sami puraisi huultaan ja mietti hetken ennen kuin avasi suunsa:
- Mä en oikein tiedä mitä sanoa, tunteista puhuminen ei ole oikein mun juttu, poika aloitti varovasti.
- Silloin kun me muutettiin tänne, huomasin sut heti. Mä yritin kaikki temput, että sä olisit huomannut mut edes kerran. Yläasteella se lipsahti ihan kiusaamisen puolelle, ja siitä mä olen edelleen todella pahoillani. Mutta kaikki nämä vuodet olen toivonut, että meistä tulisi jotain. Sun takia aloin teilläkin kulkemaan, vaikka mä olen onnellinen Patesta, teidän porukoista ja mahdollisesta ammatista, kaikki tämä on sun ansiota. Se mitä tapahtui silloin marraskuussa, ajoi mut ihan pohjalle. Mä join kaksi viikkoa putkeen ja syytin itseäni kaiken pilaamisesta. Pate ja Matias sai mut takaisin tallille, tiesin, että sun suhteen kaikki oli menetettyä, mutta elättelin silti pientä toivonkipinää ja se mitä sä asken sanoit… Sami vaikeni, kun Siiri kääntyi katsomaan häntä. Tyttö näytti niin kauniilta ja haavoittuvalta.
- En ole ihan varma tarkoittiko tuo sun äskeinen puhees sitä, että sä vihaat mua vai että sulla olis jotain tunteita mua kohtaan, Sami totesi pehmeästi.
- En ole vielä päättänyt, Siiri vastasi kärkkäästi ja sai Samin naurahtamaan.
Poika astui lähemmäksi ja varovasti nosti kätensä tytön poskelle, hivellen peukalollaan viileää ihoa. Siiri tunsi miljoonia pieniä väristyksiä ympäri kehoaan. Heidän katseensa olivat kiinnittyneet tiukasti toisiinsa, Siiri nielaisi hätäisesti, kun huomasi miten Sami alkoi varovasti kumartua hänen puoleensa. Muistot edellisestä suudelmasta palasivat mieleen, nopeasti Siiri puristi silmänsä kiinni ja valmistautui samanlaiseen limaiseen tukahduttamiseen. Hän tunsi ensin pojan lämpimän hengityksen kasvoillaan ja sitten kevyen hipaisun huulillaan. Pienet suukot syvenivät pian kunnon suudelmaan. Siiri tarttui tiukasti kiinni Samin käsivarsista, hän ei voinut enää täysin luottaa omien jalkojensa kantavuuteen.
Sami vetäytyi taaksepäin ja tutki Siirin kasvoja, pettyneenä tyttö avasi silmänsä ja kohtasi pojan uteliaan katseen.
- No? Sami kysyi.
- Älä lopeta, Siiri huokaisi. Sami nauroi ja Siiri tunsi pojan naurun, kun heidän huulensa kohtasivat uudelleen.
Siiri oli ihmeissään, miten kaikki tämä saattoi olla niin luonnollista? Hellyys, läheisyys ja halu, ne kaikki kietoutuivat yhteen ja heilauttivat Siirin maailmaa muutaman asteen sivulle.
Sami veti Siirin lähemmäksi itseään vasten ja kietoi kätensä tiukasti tytön ympärille. Vaikka hän oli kuvitellut tämän tilanteen vähintään miljoona kertaa, yksikään kuvitelma ei vastannut edes haaleasti todellisuutta. Tyttö sopi täydellisesti häntä vasten ja vastasi halukkaasti suudelmaan. Hellästi Sami kosketti kielellään Siirin kieltä ja tytön kurkusta karannut voihkaistu oli saada Samin menettämään sekä järkensä että itsehillintänsä.
Poika vetäytyi irti suudelmasta ja nojasi otsallaan Siirin otsaan, silmät yhä kiinni.
- Mä en haluaisi herätä, poika kuiskasi ja sai Siirin kihertämään naurusta.
- Untahan tämän on pakko olla, et sä muuten olisi siinä, Sami jatkoi.
- Tässähän mä olen, enkä ole menossa minnekään, Siiri vastasi ja lisäsi: - Ainakaan viikkoon.
Sami vetäytyi taaksepäin ja katsoi otsa kurtistuneena tyttöä.
- Mitä sä tolla tarkoitat?
- Ethän sä ole kenenkään kanssa juuri viikkoa pidempään ollut, Siiri totesi hermostuneena Samin tiukan katseen alla.
- Voi kuule, tunti sitten, kun me oltiin pelkkiä tallikavereita, Sami virnisti viimeisen sanan kohdalla ja jatkoi: - Sä olit jo silloin mulle tärkeämpi kuin yksikään tyttö, jonka kanssa mä olen ollut. Ja nyt kun sä olet mun oma Siiri, voit alkaa valmistautua siihen, että viikko ei riitä mihinkään. Eikä varmaan sata vuottakaan, mutta siihen tähdätään, Sami sanoi ja kohotti Siirin leukaa hellästi ja suuteli tätä uudestaan.
Pökertynyt Siiri painoi poskensa vasten Samin mustaa toppatakkia ja mutisi:
- Sä edelleen ärsytät mua vähäsen, sä nimittäin olet tehnyt musta tällaisen tytön. Mun pitäisi varmaan alkaa rähjätä, että sä et minua omista, mutta mun sydän jätti yhden lyönnin väliin onnesta, kun sä sanoit sen. Ja sen lisäksi mun aivojen tilalla on vaaleanpunaista hattaraa ja jalatkaan ei tahdo enää kantaa.
Nauraen Sami nappasi Siirin syliinsä ja suukotti tätä poskelle.
- Meidän nuotio muuten näyttää aika surkealta, Sami tuumasi vilkaistuaan ulos laavusta. Siiri nappasi repun käteensä ja Sami kantoi hänet nuotion viereen.
Sami lisäsi muutaman puun vielä heikosti kytevään nuotioon, Siiri kaiveli repustaan tarvikkeita ja ojensi makkarapaketin Samille.
- Mitä sä otit itellesi?
- Häh?
- No eihän tästä riitä meille molemmille, neljällä pötköllä saa just ja just pahimman nälän asettumaan, Sami sanoi hymyillen.
- Ahmatti! Mulle kyllä riittää yksi, saat luvan tyytyä kolmeen.
Hymyillen Siiri teki makkaraan viillot odotellessaan kunnon hiillosta. Hän ihmetteli vieläkin miten helppoa ja oikeaa kaikki oli, Sami oli aivan hänen kyljessään kiinni ja pelkkä ajatus äskeisistä hetkistä laavussa sai hänen poskensa punehtumaan.
Sami istui järkyttyneenä paikoillaan ja tuijotti nuotioon. Siiri halusi häntä. Mitään muuta hänen päähänsä ei mahtunutkaan. Huumaantuneena hän nousi ylös ja käveli laavun luo, Siiri tunki viimeisiä tavaroita reppuun. Sami puraisi huultaan ja mietti hetken ennen kuin avasi suunsa:
- Mä en oikein tiedä mitä sanoa, tunteista puhuminen ei ole oikein mun juttu, poika aloitti varovasti.
- Silloin kun me muutettiin tänne, huomasin sut heti. Mä yritin kaikki temput, että sä olisit huomannut mut edes kerran. Yläasteella se lipsahti ihan kiusaamisen puolelle, ja siitä mä olen edelleen todella pahoillani. Mutta kaikki nämä vuodet olen toivonut, että meistä tulisi jotain. Sun takia aloin teilläkin kulkemaan, vaikka mä olen onnellinen Patesta, teidän porukoista ja mahdollisesta ammatista, kaikki tämä on sun ansiota. Se mitä tapahtui silloin marraskuussa, ajoi mut ihan pohjalle. Mä join kaksi viikkoa putkeen ja syytin itseäni kaiken pilaamisesta. Pate ja Matias sai mut takaisin tallille, tiesin, että sun suhteen kaikki oli menetettyä, mutta elättelin silti pientä toivonkipinää ja se mitä sä asken sanoit… Sami vaikeni, kun Siiri kääntyi katsomaan häntä. Tyttö näytti niin kauniilta ja haavoittuvalta.
- En ole ihan varma tarkoittiko tuo sun äskeinen puhees sitä, että sä vihaat mua vai että sulla olis jotain tunteita mua kohtaan, Sami totesi pehmeästi.
- En ole vielä päättänyt, Siiri vastasi kärkkäästi ja sai Samin naurahtamaan.
Poika astui lähemmäksi ja varovasti nosti kätensä tytön poskelle, hivellen peukalollaan viileää ihoa. Siiri tunsi miljoonia pieniä väristyksiä ympäri kehoaan. Heidän katseensa olivat kiinnittyneet tiukasti toisiinsa, Siiri nielaisi hätäisesti, kun huomasi miten Sami alkoi varovasti kumartua hänen puoleensa. Muistot edellisestä suudelmasta palasivat mieleen, nopeasti Siiri puristi silmänsä kiinni ja valmistautui samanlaiseen limaiseen tukahduttamiseen. Hän tunsi ensin pojan lämpimän hengityksen kasvoillaan ja sitten kevyen hipaisun huulillaan. Pienet suukot syvenivät pian kunnon suudelmaan. Siiri tarttui tiukasti kiinni Samin käsivarsista, hän ei voinut enää täysin luottaa omien jalkojensa kantavuuteen.
Sami vetäytyi taaksepäin ja tutki Siirin kasvoja, pettyneenä tyttö avasi silmänsä ja kohtasi pojan uteliaan katseen.
- No? Sami kysyi.
- Älä lopeta, Siiri huokaisi. Sami nauroi ja Siiri tunsi pojan naurun, kun heidän huulensa kohtasivat uudelleen.
Siiri oli ihmeissään, miten kaikki tämä saattoi olla niin luonnollista? Hellyys, läheisyys ja halu, ne kaikki kietoutuivat yhteen ja heilauttivat Siirin maailmaa muutaman asteen sivulle.
Sami veti Siirin lähemmäksi itseään vasten ja kietoi kätensä tiukasti tytön ympärille. Vaikka hän oli kuvitellut tämän tilanteen vähintään miljoona kertaa, yksikään kuvitelma ei vastannut edes haaleasti todellisuutta. Tyttö sopi täydellisesti häntä vasten ja vastasi halukkaasti suudelmaan. Hellästi Sami kosketti kielellään Siirin kieltä ja tytön kurkusta karannut voihkaistu oli saada Samin menettämään sekä järkensä että itsehillintänsä.
Poika vetäytyi irti suudelmasta ja nojasi otsallaan Siirin otsaan, silmät yhä kiinni.
- Mä en haluaisi herätä, poika kuiskasi ja sai Siirin kihertämään naurusta.
- Untahan tämän on pakko olla, et sä muuten olisi siinä, Sami jatkoi.
- Tässähän mä olen, enkä ole menossa minnekään, Siiri vastasi ja lisäsi: - Ainakaan viikkoon.
Sami vetäytyi taaksepäin ja katsoi otsa kurtistuneena tyttöä.
- Mitä sä tolla tarkoitat?
- Ethän sä ole kenenkään kanssa juuri viikkoa pidempään ollut, Siiri totesi hermostuneena Samin tiukan katseen alla.
- Voi kuule, tunti sitten, kun me oltiin pelkkiä tallikavereita, Sami virnisti viimeisen sanan kohdalla ja jatkoi: - Sä olit jo silloin mulle tärkeämpi kuin yksikään tyttö, jonka kanssa mä olen ollut. Ja nyt kun sä olet mun oma Siiri, voit alkaa valmistautua siihen, että viikko ei riitä mihinkään. Eikä varmaan sata vuottakaan, mutta siihen tähdätään, Sami sanoi ja kohotti Siirin leukaa hellästi ja suuteli tätä uudestaan.
Pökertynyt Siiri painoi poskensa vasten Samin mustaa toppatakkia ja mutisi:
- Sä edelleen ärsytät mua vähäsen, sä nimittäin olet tehnyt musta tällaisen tytön. Mun pitäisi varmaan alkaa rähjätä, että sä et minua omista, mutta mun sydän jätti yhden lyönnin väliin onnesta, kun sä sanoit sen. Ja sen lisäksi mun aivojen tilalla on vaaleanpunaista hattaraa ja jalatkaan ei tahdo enää kantaa.
Nauraen Sami nappasi Siirin syliinsä ja suukotti tätä poskelle.
- Meidän nuotio muuten näyttää aika surkealta, Sami tuumasi vilkaistuaan ulos laavusta. Siiri nappasi repun käteensä ja Sami kantoi hänet nuotion viereen.
Sami lisäsi muutaman puun vielä heikosti kytevään nuotioon, Siiri kaiveli repustaan tarvikkeita ja ojensi makkarapaketin Samille.
- Mitä sä otit itellesi?
- Häh?
- No eihän tästä riitä meille molemmille, neljällä pötköllä saa just ja just pahimman nälän asettumaan, Sami sanoi hymyillen.
- Ahmatti! Mulle kyllä riittää yksi, saat luvan tyytyä kolmeen.
Hymyillen Siiri teki makkaraan viillot odotellessaan kunnon hiillosta. Hän ihmetteli vieläkin miten helppoa ja oikeaa kaikki oli, Sami oli aivan hänen kyljessään kiinni ja pelkkä ajatus äskeisistä hetkistä laavussa sai hänen poskensa punehtumaan.
- Mä en kyllä jaksa enää
odottaa, näistä ehkä tulee vähän mustaa makkaraa, mutta mulla on nälkä,
Sami tuumasi ja työnsi makkaratikkunsa liekkien lähelle.
Siiri seurasi pojan esimerkkiä ja hiljaisuudessa he paistoivat makkaroitaan. Leevi ja Minttu näykkivät rauhallisina heiniään kauempana nuotion savusta, talvinen luonto heidän ympärillään oli huikean kaunis ja hetki muutenkin lähellä täydellisyyttä.
Siiri nielaisi viimeisen palan makkaraa, pyyhki suunsa talouspaperiin ja nakkasi arkin vaimeasti savuavaan nuotioon. Hän vilkaisi paljaita käsiään ja sitten Samia.
- Heittäisitkö hetkeksi pipon pois? Siiri kysyi.
Sami otti hattunsa pois ja katsoi tutkivasti häntä. Ujosti Siiri nosti kätensä pojan niskaan, juoksutti sormiaan läpi lyhyempien hiusten ylöspäin. Tavoitettuaan vähän pidemmät hiukset, Siiri hautasi sormensa pojan pehmeään tukkaan ja veti varovasti Samia lähemmäksi suudeltavaksi.
- Mitä toi oli? Sami kysyi hetkeä myöhemmin.
- Se oli vain yksi juttu josta mä olen vähän haaveillut, Siiri totesi hymyillen.
- Ai. Saanko mä toteuttaa yhden jutun josta mä olen haaveillut? Sami kysyi matalalla äänellä ja silmissään nälkä, joka melkein pelotti Siiriä.
Tyttö pystyi vain nyökkäämään ja hitaasti Sami nojautui häneen päin. Suukotti Siiriä poskelle ja alkoi suudella tietään alemmaksi kohti kaulaa. Siiri taivutti päätään ja yritti keskittyä hengittämiseen. Samin suu hänen kaulansa herkällä iholla sai Siirin vapisemaan ytimiään myöten. Lopuksi Sami näykkäisi hellästi tytön korvanlehteä ja sai Siirin valahtamaan lopullisesti hyytelöksi.
- Meidän pitää varmaan alkaa lähteä kotiin, hän totesi Samille.
- Niin kai, mutta ei ihan vielä, poika hymyili ja suuteli Siiriä uudelleen.
Kun nuotiosta ei ollut enää jäljellä kuin kasa tuhkaa, he malttoivat nousta ylös ja pakata tavarat.
- Muista lämmittää kuolaimet, Siiri ohjeisti Samia, kun he laittoivat hevosia matkakuntoon.
Siiri tarkasti vielä, että paikat jäivät samanlaisiksi kuin tullessa, ennen kuin nousi Leevin selkään.
- Kotia kohti mars, Siiri tuumasi ja painoi pohkeensa ruunan kylkiin.
- Tämä oli kyllä hyvä päivä, tyttö sanoi, kun Sami pystytteli vaiti.
- Oli, todella hyvä, poika vastasi ja yhdessä he jakoivat hymyn kuin parhaimmatkin salaliittolaiset.
Nyt kun Sami ei kosketuksellaan saanut Siirin ajatuksia harhautumaan, tyttö ehti satulassa käydä läpi kaikkea mitä poika oli sanonut.
- Mä en kyllä vieläkään usko, että sä olet tykännyt musta ala-asteelta lähtien, Siiri mietiskeli ääneen.
- Usko toki.
- Mut miksi sä et ikinä sanonut mitään?
- Ai mun olis pitänyt tupsahtaa sun eteen: ”Moi Siiri, mä olen ihastunut suhun”, sähän olisi purrut multa pään irti, Sami kauhisteli.
- Pelkäätkö sä mua? Siiri virnisti.
- Totta hitossa, Sami vaikeni hetkeksi ja jatkoi hiljaisena: – Sä olet ainoa ihminen, joka voi enää särkeä mun sydämen.
Hänen sanansa saivat Siirin vaikenemaan.
- Menikö liian pehmoiseksi? Sami kevensi tunnelmaa.
- Kukaan ei ole ikinä puhunut mulle pehmoisia, niin paha mennä sanomaan, tyttö heitti takaisin.
- No siihen saat jatkossa tottua. Sun silmissä loistaa tähdet, kun sä naurat.
- Voi luoja, Siiri voihkaisi ja tunsi punastuvansa.
- Sulla on maailman pehmeimmät huulet, poika jatkoi.
Tuskastuneena Siiri nosti Leevillä ravin ja kuuli miten Sami nauroi vapautuneesti hänen takanaan.
Pitkän ja leppoisan ratsastuksen jälkeen, ratsukot kääntyivät tallille vievälle tielle.
- Mites tästä eteenpäin? Tai siis käykö, että pidetään tämä meidän juttu vähän aikaa salassa? Mä haluaisin ensiksi ite tottua siihen, että mulla on poikaystävä ennen kertomista porukoille, Siiri ehdotti Samille.
- Sano se uudestaan, Sami vastasi hymyillen levesti.
- Ai mikä?
- No se poikaystävä-kohta, poika yllytti.
- Vitsin urpo, Siiri nauroi.
- Mutta vakavasti puhuen, mä haluan vain olla sun kanssa. Ei tästä heti tarvitse julkista tehdä, mutta ei myöskään mitään säätöjä, pelejä tai muutakaan. Oikeasti, Sami sanoi silmissään totinen katse. Siiri pystyi vain nyökkäämään.
Nuoret laskeutuivat alas hevosten selästä ja taluttivat ne talliin. Päivi ilmestyi valjashuoneesta syöden leipää.
- Ai te tulitte. Oliko kivaa?
- Ihan kivaa, kaunis ilma, Siiri sanoi ja tunsi poskiensa nousevan väkisin hymyyn.
- Makkara oli hyvää, Sami heitti ja hänenkin kasvoillaan oli samanlainen virne.
Päivi katsoi heitä ihmetellen.
- Raitis ilma on tainnut tehdä teille jotain kummaa, hän totesi ja palasi valjashuoneeseen.
Siiri kääntyi Leevin puoleen ja keskittyi irrottamaan suitsia. Sami ilmestyi Siirin taakse kantaen Mintun satulaa.
- Raitis ilma hyvinkin, poika kuiskasi ja painoi suukon tytön korvalle.
Siiri tunsi tutut Samin kosketuksesta aiheutuvat väristykset. Hän katsoi pojan poistuvaa selkää eikä pystynyt muistamaan koska olisi ollut yhtä onnellinen.
Osa 33
Siiri seurasi pojan esimerkkiä ja hiljaisuudessa he paistoivat makkaroitaan. Leevi ja Minttu näykkivät rauhallisina heiniään kauempana nuotion savusta, talvinen luonto heidän ympärillään oli huikean kaunis ja hetki muutenkin lähellä täydellisyyttä.
Siiri nielaisi viimeisen palan makkaraa, pyyhki suunsa talouspaperiin ja nakkasi arkin vaimeasti savuavaan nuotioon. Hän vilkaisi paljaita käsiään ja sitten Samia.
- Heittäisitkö hetkeksi pipon pois? Siiri kysyi.
Sami otti hattunsa pois ja katsoi tutkivasti häntä. Ujosti Siiri nosti kätensä pojan niskaan, juoksutti sormiaan läpi lyhyempien hiusten ylöspäin. Tavoitettuaan vähän pidemmät hiukset, Siiri hautasi sormensa pojan pehmeään tukkaan ja veti varovasti Samia lähemmäksi suudeltavaksi.
- Mitä toi oli? Sami kysyi hetkeä myöhemmin.
- Se oli vain yksi juttu josta mä olen vähän haaveillut, Siiri totesi hymyillen.
- Ai. Saanko mä toteuttaa yhden jutun josta mä olen haaveillut? Sami kysyi matalalla äänellä ja silmissään nälkä, joka melkein pelotti Siiriä.
Tyttö pystyi vain nyökkäämään ja hitaasti Sami nojautui häneen päin. Suukotti Siiriä poskelle ja alkoi suudella tietään alemmaksi kohti kaulaa. Siiri taivutti päätään ja yritti keskittyä hengittämiseen. Samin suu hänen kaulansa herkällä iholla sai Siirin vapisemaan ytimiään myöten. Lopuksi Sami näykkäisi hellästi tytön korvanlehteä ja sai Siirin valahtamaan lopullisesti hyytelöksi.
- Meidän pitää varmaan alkaa lähteä kotiin, hän totesi Samille.
- Niin kai, mutta ei ihan vielä, poika hymyili ja suuteli Siiriä uudelleen.
Kun nuotiosta ei ollut enää jäljellä kuin kasa tuhkaa, he malttoivat nousta ylös ja pakata tavarat.
- Muista lämmittää kuolaimet, Siiri ohjeisti Samia, kun he laittoivat hevosia matkakuntoon.
Siiri tarkasti vielä, että paikat jäivät samanlaisiksi kuin tullessa, ennen kuin nousi Leevin selkään.
- Kotia kohti mars, Siiri tuumasi ja painoi pohkeensa ruunan kylkiin.
- Tämä oli kyllä hyvä päivä, tyttö sanoi, kun Sami pystytteli vaiti.
- Oli, todella hyvä, poika vastasi ja yhdessä he jakoivat hymyn kuin parhaimmatkin salaliittolaiset.
Nyt kun Sami ei kosketuksellaan saanut Siirin ajatuksia harhautumaan, tyttö ehti satulassa käydä läpi kaikkea mitä poika oli sanonut.
- Mä en kyllä vieläkään usko, että sä olet tykännyt musta ala-asteelta lähtien, Siiri mietiskeli ääneen.
- Usko toki.
- Mut miksi sä et ikinä sanonut mitään?
- Ai mun olis pitänyt tupsahtaa sun eteen: ”Moi Siiri, mä olen ihastunut suhun”, sähän olisi purrut multa pään irti, Sami kauhisteli.
- Pelkäätkö sä mua? Siiri virnisti.
- Totta hitossa, Sami vaikeni hetkeksi ja jatkoi hiljaisena: – Sä olet ainoa ihminen, joka voi enää särkeä mun sydämen.
Hänen sanansa saivat Siirin vaikenemaan.
- Menikö liian pehmoiseksi? Sami kevensi tunnelmaa.
- Kukaan ei ole ikinä puhunut mulle pehmoisia, niin paha mennä sanomaan, tyttö heitti takaisin.
- No siihen saat jatkossa tottua. Sun silmissä loistaa tähdet, kun sä naurat.
- Voi luoja, Siiri voihkaisi ja tunsi punastuvansa.
- Sulla on maailman pehmeimmät huulet, poika jatkoi.
Tuskastuneena Siiri nosti Leevillä ravin ja kuuli miten Sami nauroi vapautuneesti hänen takanaan.
Pitkän ja leppoisan ratsastuksen jälkeen, ratsukot kääntyivät tallille vievälle tielle.
- Mites tästä eteenpäin? Tai siis käykö, että pidetään tämä meidän juttu vähän aikaa salassa? Mä haluaisin ensiksi ite tottua siihen, että mulla on poikaystävä ennen kertomista porukoille, Siiri ehdotti Samille.
- Sano se uudestaan, Sami vastasi hymyillen levesti.
- Ai mikä?
- No se poikaystävä-kohta, poika yllytti.
- Vitsin urpo, Siiri nauroi.
- Mutta vakavasti puhuen, mä haluan vain olla sun kanssa. Ei tästä heti tarvitse julkista tehdä, mutta ei myöskään mitään säätöjä, pelejä tai muutakaan. Oikeasti, Sami sanoi silmissään totinen katse. Siiri pystyi vain nyökkäämään.
Nuoret laskeutuivat alas hevosten selästä ja taluttivat ne talliin. Päivi ilmestyi valjashuoneesta syöden leipää.
- Ai te tulitte. Oliko kivaa?
- Ihan kivaa, kaunis ilma, Siiri sanoi ja tunsi poskiensa nousevan väkisin hymyyn.
- Makkara oli hyvää, Sami heitti ja hänenkin kasvoillaan oli samanlainen virne.
Päivi katsoi heitä ihmetellen.
- Raitis ilma on tainnut tehdä teille jotain kummaa, hän totesi ja palasi valjashuoneeseen.
Siiri kääntyi Leevin puoleen ja keskittyi irrottamaan suitsia. Sami ilmestyi Siirin taakse kantaen Mintun satulaa.
- Raitis ilma hyvinkin, poika kuiskasi ja painoi suukon tytön korvalle.
Siiri tunsi tutut Samin kosketuksesta aiheutuvat väristykset. Hän katsoi pojan poistuvaa selkää eikä pystynyt muistamaan koska olisi ollut yhtä onnellinen.
Osa 33
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti