Sami veti Janican
lähemmäksi itseään vasten ja upotti nenänsä tytön tuoksuviin hiuksiin.
Janica oli hengästyttävän energinen ja hauska. He olivat jonkin aikaa
pyörineet yhdessä ja tyttö oli vakuuttanut, ettei halunnut mitään
vakavaa, se sopi Samillekin mainiosti.
- Mutsi on kehittänyt tälle illalle jonkun äiti-tytär-homman, joten me
ei voida nähdä, Janica kuiskasi. Sami vain äännähti hyväksyvästi ja
liu’utti huuliaan pitkin tytön kaulaa.
Kello soi ja nuorten oli erkaannuttava toisistaan seuraavan tunnin ajaksi.
Koulun jälkeen Sami suuntasi tallille, viime aikoina hän ei sattuneesta
syystä ollut ihan joka ilta käynyt ratsastamassa. Tallissa ei ollut
ketään, joten Sami satuloi Paten ja suuntasi maastoon. Noin tunnin
ratsastamisen jälkeen Sami saapui takaisin tallin pihaan ja iloisena hän
laskeutui alas Paten selästä.
- Oonko viime aikoina muistanut kehua miten hieno hevonen olet? Sami
kysyi ja rapsutti ruunan otsaa hellästi. Hevonen tökkäsi turvallaan
poikaa ja sai Samin naurahtamaan ääneen.
- Mennään ottaa nämä kamat pois ja katsotaan löytyisikö sulle vaikka
porkkanaa jostain, poika selitti taluttaessaan hevosen sisälle.
Sami oli vienyt Paten takaisin aitaukseen ja istui nakertamassa kovaa
rinkeliä valjashuoneessa, kun Siiri pyyhälsi sinne. Sami oli alkanut
kiinnittää huomiota tytön käytökseen, ihan kuin Siiri välttelisi häntä,
mutta ei kuitenkaan kunnolla. Toisinaan hän jutteli ihan normaalisti ja
oli hetkiä, jolloin Siiri ei edes katsonut poikaa.
- Voi luoja mun äiti on idiootti! Se on multa mitään kysymättä mennyt
hankkimaan tukiopettajan ja nyt mulla on kolmesti viikossa matikan
iltaopetusta. Muut ikätoverit valmistautuu alkavaan kilpailukauteen,
mutta Siiri Kauppinen keskittyy opiskelemaan jotain saatanan toisen
asteen yhtälöitä, Siiri valitti selvästi kiihtyneenä istuen pöydän
ääressä olevaan tuoliin.
- Onhan se ihan kauheata kun äiti yrittää pitää huolta lapsensa
koulunkäynnistä, Sami heitti takaisin ja kuuli itsekin katkeruuden
äänessään.
Sami seurasi mielenkiinnolla miten Siirin silmät kapenivat ärtymyksestä,
sitten tytöllä sytytti, ilme pehmeni ja katseessa häivähti sääliä.
- Niin no voihan sen noinkin ajatella, tyttö totesi sovittelevasti.
- Ei ole pakko vastata, mutta missä sun äiti on? Siiri kysyi varovasti.
Sami huokasi ja katsoi käsissään olevaa kahvikuppia.
- Kuusi vuotta sitten se oli Vietnamissa jossain retriitissä.
- Siis etkö sä ole puhunut äitisi kanssa kuuteen vuoteen? Siiri kysyi aidosti hämmästyneenä.
- Mä en ole puhunut ikinä äitini kanssa, Sami sanoi hiljaa. Tyttö jäi katsomaan häntä suu auki ja Sami päätti selittää.
- Äiti oli melkein 19 ja isä 37 kun mä synnyin, en todellakaan tiedä
miten ne on yhteen päätyneet, Sami sanoi ja naurahti hermostuneena.
- Kun mä oli jotain kahden vanha, äiti sai tarpeekseen kotileikeistä ja
se häipyi ulkomaille. Mä jäin ukon kanssa kahdestaan, tai äidin äitihän
mua hoiti. Mummo oli ainoa joka mulle puhui äidistä, isä ei ole ikinä
maininnut sanaakaan. Jossain vaiheessa äiti oli sekaantunut huumeisiin
ja Espanjassa se istui vankilassakin muutaman vuoden. Sitten se
ilmeisesti koki jonkun herätyksen, kun mä olin kuuden vanha tuli kortti
Intiasta, sitten Thaimaasta ja viimeisin Vietnamista. Sen jälkeen ei ole
kuulunut mitään, en tiedä onko koko nainen enää edes hengissä.
Siiri istui liikahtamatta kuuntelemassa hänen elämäntarinaansa ja Sami päätti kertoa kaiken saman tien.
- En tiedä mikä diili mummolla ja isällä oli, mutta me asuttiin mummon
luona. Isä sai rauhassa painaa duunia ja mummo piti musta huolen. Se
kesä ennen kuin mulla alkoi koulu, mummolla todettiin rintasyöpä. Mummo
jaksoi taistella melkein kolme vuotta syöpää vastaan, mutta äitienpäivän
jälkeisenä maanantaina hän nukkui pois. Siitä tulee nyt seitsemän
vuotta. Äipän sisarukset pisti talon myyntiin ja me muutettiin tänne.
Meidän talo on isän vanha lapsuudenkoti, jonka se peri silloin kun mä
olin kakara, Sami piti pienen tauon ja joi loput kylmästä kahvista.
- Ukon kanssa asutaan saman katon alla, mutta harvoin me mitään edes
puhutaan. Kai sitä pitäisi olla tyytyväinen, ettei ole mihinkään
nuorisokotiin joutunut, mutta välillä sitä toivoisi kunnon isää, jota
kiinnostaisi edes vähän poikansa asiat. Kaverit aina valittaa miten
niiden isät vaan huutaa, mutta sekin olisi parempi kuin täydellinen
välinpitämättömyys. Sain mä hissasta kympin tai tulen poliisien kyydillä
kännissä kotiin, reaktio on aina sama. Eli ei mitään reaktiota, ihan
kuin mä olisin sille pelkkää ilmaa. Tai niinhän mä varmaan olenkin, Sami
vaikeni ja vilkaisi varovasti Siiriä.
- Mä olen pahoillani, tyttö kuiskasi.
Sami pystyi vain kohauttamaan surullisena harteitaan ja sitten hänen
täytyi kääntää katseensa pois. Hän oli suurimman osan elämästään
yrittänyt vain unohtaa. Unohtaa, että äiti oli hylännyt hänet, isä ei
ollut koskaan halunnutkaan häntä ja mummokin oli jättänyt, vaikka se
pieni poika olisi vielä tarvinnut rakastavaa huolehtijaa. Unohtamalla
eivät vanhat haavat kuitenkaan arpeutuneet, vaan pinnan alla ne olivat
yhä liian tuoreita ja kipeitä.
Tallin puolelta kuului miten hevonen talutettiin sisään ja Päivin
kipakka ääni komensi ravuria pysymään paikoillaan. Sami rykäisi
hermostuneena.
- Mä en ole sitten näistä asioista paljoa puhellut ja toivon, että
sinäkin osaat pitää suusi kiinni, Sami sanoi tiukasti Siiriin katsoen.
- En tietenkään puhu, Siiri vannoi.
Samassa Päivi marssi huoneeseen valjasnippu käsissään, hän katsoi uteliaana Samia ja Siiriä.
- Moi, en kai mä keskeyttänyt mitään?
- Et, nuoret sanoivat yhtä aikaa.
- No hyvä, alkakaahan sitten tulla töihin sieltä, Päivi komensi ja lähti.
Kuuliaisesti Sami ja Siiri lähtivät seuraamaan häntä. He tulivat huoneen
ovelle yhtä aikaa ja Sami pysähtyi päästääkseen tytön edelleen. Siiri
ei kuitenkaan liikahtanut mihinkään vaan katsoi häntä kuin olisi
halunnut sanoa jotain. Tyttö kuitenkin pysyi hiljaa, astui lähemmäksi ja
tarttui lämpimällä kädellään Samin käteen. Varovasti Siiri hymyili ja
puristi pojan kättä pikaisesti. Sanaakaan sanomatta Siiri poistui
huoneesta ja jätti hämmästyneen Samin taakseen.
Osa 29
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti