Ensimmäistä kertaa Siirin onnettomuuden jälkeen oli lauantaisen
estevalmennuksen aika. Siirin hevosien ratsastajana toimisi Annikan
tallilla työharjoittelussa oleva Manna. Sami oli tarjoutunut lähtemään
mukaan, eikä Siiri ollut vastustellut. Ylimääräisestä käsiparista
saattaisi olla hyötyä, kun oma käsi oli vieläkin paketissa.
- Kun saat solmun auki, kato, että sulla on kunnon ote riimusta ja
sitten seuraat vain Minttua, Siiri kailotti trailerin päädystä.
Siiriä harmitti taas yhden kerran kädettömänä olo, jos äiti ei olisi
seissyt vieressä vahtimassa, hän olisi varmasti lastannut hevoset yksin
ulos. Vauhdikkaasti Minttu peruutti perävaunusta ja pojalla oli täysi
työ pysyä hevosen vauhdissa. Siirin huomaamatta Manna oli ilmestynyt
hänen viereensä, iloisena tyttö tervehti heitä. Siiri oli ensin
epäröinyt antaa hevosiaan hänen ratsastettavakseen, mutta Annikan
suosituksesta oli päättänyt antaa Mannalle ohjat.
- Moi! Voisitko sä ottaa Leevin ulos tuolta? Mä en ole ihan varma mun hevosenhoitajan taidoista, Siiri sanoi Mannalle.
Sami vilautti hänelle keskisormeaan, vaikka näyttikin helpottuneelta,
ettei hänen tarvinnut olla tuomassa eloisaa Leeviä ulos. Siiri vastasi
eleeseen näyttämällä kieltään. Pian Manna ja Sami taluttivat hevosia
talliin Siirin seuratessa heitä, äiti oli jo hävinnyt tallin kahvioon.
Minttu laitettiin tyhjään karsinaan ja Leevi jäi käytävälle. Siirin
käskystä Sami kantoi Leevin varusteet autosta, hän itse seisoi
silittelemässä hevosta Mannan valmistellessa sitä tunnille.
- Onko viime hetken ohjeita? Manna kysyi lähtiessään taluttamaan hevosta kohti maneesia.
- Ota rennosti, Leevi kuumenee liikaa jos yrität ottaa sitä liian tiukasti kiinni, Siiri totesi.
Yhdessä Samin kanssa he nousivat portaat kahvioon, jonka suurista
ikkunoista näkyi hyvin maneesiin. Marja oli uppoutunut keskusteluun Nean
äidin kanssa nurkkapöydässä. Siiri osti heille pullakahvit ja yhdessä
kaksikko asettui istumaan ikkunan edessä olevalle tiskille. Ratsukot
kiersivät kenttää ravaten, Siiri tunsi taas kerran kaipuun vihlauksen
sisällään. Hän olisi niin halunnut olla tuolla.
Tyttö uppoutui seuraamaan kentän tapahtumia, eikä huomannut miten Sami keskittyi lähinnä näpyttelemään kännykkäänsä.
- Näitkö? Siiri henkäisi.
- Häh? Sami nosti katseensa puhelimestaan.
- Ei kun Leevi meni tosi hienosti tuon sarjan. Katotko sä ollenkaan mitä kentällä tapahtuu?
- Enpä juuri, Sami tunnusti ja jatkoi: - Ratsastus on kivaa silloin kun
itse olen selässä, mutta ei mua mitenkään kiinnosta katsoa, kun muut
tekee sitä.
- Lähdetään sitten laittamaan Minttua kuntoon, nuo aloittaa tuolla just jäähdyttelyn.
Sami sai jälleen tehdä työt ja Siiri tyytyi antamaan vierestä ohjeita.
- Moi Siiri, Oona tervehti häntä ja tuli katsomaan Mintun satulointia.
- Moi, Siiri ynähti.
- Harmi toi sun käsi. Kuka sulla on hevosenhoitajana? pitkä ja vaaleatukkainen tyttö jatkoi uteliaana.
- Se on yks Sami.
- Etusiin vielä nämä suojat, Siiri sanoi Samille, joka oli tullut karsinan ovelle.
- En mä osaa tällaisia laittaa, poika totesi saatuaan suojat käsiinsä.
- Mä voin kyllä auttaa, Oona sanoi avuliaasti ja työntyi karsinaan. Oona
opasti iloisena Samia Mintun jalkojen juurella ja Siiri huomasi
karsinan ympärille kerääntyneen muitakin tyttöjä.
Manna saapui Leevin kanssa paikalle ja Siiri keskitti huomionsa ratsastajaan.
- Teillä näytti ihan kivasti sujuvan tuo yhteistyö vai miltä susta tuntui?
- On sulla melkoinen ruutitynnyri tässä, Manna virnisti taputtaen Leevin
kaulaa. – Ihan kuitenkin hyvin meni, joko täällä on seuraava heppa
valmiina?
Siiri vilkaisi karsinaan ja näki Oonan selittävän innoissaan Samille
jotain. Poika näytti huomattavasti kiinnostuneemmalta kuin äsken
kahviossa.
- Sami, hevosten vaihto, Siiri sanoi. Sami talutti Mintun ulos karsinasta ja Siiri otti Leevin ohjat hetkeksi käteensä.
- Minttu on niin vanha konkari, ettei sen kanssa tulee mitään ongelmia,
Siiri hymyili Mannalle tämän lähtiessä kimon kanssa kohti maneesia.
Yhdessä muiden tyttöjen kanssa hän seurasi miten Oona ja Sami riisuivat
Leevin varusteista. Varmistettuaan, että Leevi oli karsinassa ja
ämpärissä vettä, Siiri kiiruhti kohti katsomoa.
Mintun ryhmäläiset harjoittelivat kaarevien urien ratsastamista ja Siiri
keskittyi täysin kentän tapahtumiin. Tunti oli pian kulunut ja Siiri
nousi seisomaan. Hänen äitinsä oli jo viemässä kahvikuppiaan pois.
- Minä taidan mennä laittamaan auton jo käyntiin, näillä pakkasilla on
parempi antaa sen hetken lämmetä, Marja totesi tyttärelleen.
Siiri lähti tallin puolelle ja tajusi vasta käytävää kävellessään, että
Sami ei ollut hänen seurassaan. Hetken hän harkitsi lähtevänsä etsimään
poikaa, mutta Manna ja Minttu saapuivat yhdessä muiden ratsukoiden
kanssa talliin ja Siirin huomio kiinnittyi hevosiin. Manna auttoi
mielellään riisumaan Mintun varusteita ja valmisteli yhdessä toisen
hoitajan kanssa hevoset kotimatkalle.
- Mihin se sun hevosenhoitajasi joutui? Manna kysyi.
- Ei aavistustakaan, Siiri vastasi kuivasti.
- Niin söpöllä jätkällä löytyy täällä kyllä vientiä, pidähän varasi.
Siiri tyytyi tuhahtamaan Mannan vitsailulle. Tottuneesti tytöt
lastasivat hevoset autoon, kun kopin takalauta oli kiinni, Manna kääntyi
Siirin puoleen:
- Kiitti että sain ratsastaa sun hevosillasi, oli tosi kivaa.
- Ei mitään, kiitos, että olit avuksi. Seuraavalla kerralla mä pystyn ehkä jo itsekin ratsastamaan, Siiri sanoi.
- Toivotaan, Manna totesi ja heilautti kättään lähtiessään takaisin
tallille. Siiri oli jo kiertänyt auton etuovelle, kun muisti kadonneen
Samin.
- Mä käyn hakemassa sen yhden ynnyttäjän, Siiri elehti äidilleen ja lähti marssimaan tallille.
Sami tuskin olisi kahviossa, joten Siiri päätti ensin tarkistaa
satulahuoneen. Päästyään sen ovelle Siiri hämmästyi. Huone oli täynnä
eri-ikäisiä tyttöjä, joiden katseet olivat kiinnittyneet sohvalla
istuvaan Samiin. Oona istui pojan vieressä ja nauroi äänekkäästi. Siiri
astui ripeästi keskelle huonetta ja suuntasi sanansa Samille:
- Lähdetsä vai jäätkö tänne?
- Joko se tunti muka loppui? poika kysyi hämmästyneenä.
- Hevosetkin on jo autossa, Siiri totesi ja lähti, odottamatta seurasiko poika vai ei.
Sami sai Siirin kiinni ulko-ovella.
- Mun olis niin pitänyt aloittaa täällä ratsastus. Joka viikolle olisi uusi heppatyttö, poika sanoi unelmoivasti.
- Just joo, mä en ymmärrä mikä noihin tyttöihin meni. Eihän ne pyöri
Niklaksenkaan ympärillä noin, Siiri totesi oikeasti ihmetellen.
- Onko Niklas se poika joka ratsasti siinä ekassa ryhmässä? En ihmettele
yhtään, se on suakin varmaan kymmenen senttiä lyhyempi ja jätkän haba
on varmaan yhtä paksu kuin mun ranne, Sami pyrskähti.
- Ai sun lihaksetko ne tyttöihin vetoaa? Siiri heitti takaisin ja hymyili Samin kuvailulle, Niklas oli kyllä melkoinen ruipelo.
- Joo, äläkä unohda mahtavaa luonnetta ja loistavaa huumorintajua, Sami
jatkoi nauraen. Siiri katsoi leveästi hymyilevää poikaa ja alkoi
hiljalleen ymmärtää, miksi Sami oli saanut tallin tytöiltä jakamattoman
huomion.
- Vaatimatonkin vielä, Siiri nälväisi ja aukaisi auton oven.
- Mille te noin nauratte? Marja kysyi auton lähtiessä liikkeelle.
- Ei millekään, nuoret vastasivat yhtä aikaa.
- Jaa, jaa, Marja tuumasi ja hymyili tietävästi.
Osa 27
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti