Joulupukki suukon sai, osa 1

Noora vilkaisi kännykkänsä muistikirjasta joululahjalistaa.

- Enää puuttuu lahja isälle, hän totesi ystävälleen Iralle.
- Ja mun pitäisi keksiä jotain veljelle. Miksi miesten lahjominen on näin vaikeata?
- No kun ne ei välitä mistään tilpehööristä tai hemmottelu-jutuista. Itsestä taas joku sukkapari tuntuu niin typerältä lahjalta, vaikka ihan tarpeellinen onkin, Noora naurahti ja keskittyi lukemaan saamaansa tekstiviestiä.

Hetkeksi tyttö keskittyi niin kännykkäänsä, että unohti katsoa ympärilleen ihmisiä tungeksivan kauppakeskuksen käytävillä ja törmäsi heti johonkin.

- Anteeksi, Noora henkäisi ja käänsi katseensa mustan toppatakin rintamuksesta kasvoihin.
Vieras mies vain katsoi häntä lievästi ärtyneenä ja jatkoi matkaansa puhumattomana. Noora katsoi häkeltyneenä miehen perään.

- Sattuiko suhun? Ira kysyi huolestuneena.
- Ei kun mä olen tainnut nähdä tuon tyypin ennenkin, hän vastasi mietteliäänä.
- Kävelit muuten suoraan sen syliin, ystävä uskalsi jo nauraa, kuultuaan hänen olevan kunnossa.
- Ei mikään ihme, kun täällä on muutama muukin liikenteessä. Pitäisi vain muistaa katsoa eteensä, ja ensi vuonna tehdä lahjaostokset joko kokonaan netissä tai sitten jo syyskuussa.
- Kuka tuo tyyppi sitten oli?

Noora muisteli ruskettuneita kasvoja, vihertäviä silmiä ja kapeaa suuta, jotka oli ehtinyt rekisteröidä törmäyksen jälkeen.

- En mä muista, mutta tutulta se näytti. Eihän se ollut kukaan julkkis?
- Ei minusta, Ira totesi ja luovi tietään tungoksen keskellä kohti Anttilan ovea.
Noora seurasi perässä ja yritti kaivella muistinsa syövereistä yhteyttä mieheen.

- Ehkä se vielä tulee mieleen, hän sanoi lopulta lannistuneena.
- Kerro sitten mullekin, haluan tietää, jos sulla on joku salainen yhteys hyvännäköisiin vanhempiin miehiin, Ira heitti.
- Se on kuule niin salainen, ettei mulla itselläkään ole siitä tietoa, Noora sanoi ja jatkoi: - Eikä se nyt niin vanha ollut.
- Olipas, varmaan aika lähellä kolmeakymppiä.
- Joo, siis ihan pappaosastoa, Noora vastasi silmiään pyöritellen.

Ira oli jo keskittynyt katselemaan kosmetiikkaosaston valmiita lahjapakkauksia.

- Olisko tällainen Axen suihkugeeli-paketti hyvä Santulle? Mä en jaksa enää etsiä muuta.
Noora kohautti harteitaan ja katsoi Iraa, joka otsa kurtussa puntaroi lahjapakkausta käsissään.

- No mä otan tämän, mites se isäs lahja? Ira huokaisi lopulta.
- Kierrellään hetki vielä, kyllä mä luulen, että täältä löydän jotain.
Viimein tytöt olivat saaneet jouluostokset tehtyä ja he istuivat täydessä kahvilassa kanelilattet edessään.

- Hyvää joulua! Ira toivotti ja liuutti litteän paketin pöydän yli Nooran eteen.
- Kiitos muru, tyttö vastasi ja kaivoi vuorostaan laukustaan lahjan ystävälleen.
- Sä säästät oman pakettisi kuusen alle, mutta mä voin avata tämän nyt, kun en voi tätä mihinkään palmun alle roudata, Ira sanoi hymyillen.
- Et sä mitenkään voisi pakata mua laukkuusi mukaan? Noora nurisi kateellisena. Ira oli perheineen lähdössä jouluksi Malediiveille.
- Mä kyllä haluaisin, mutta tulee lentoyhtiön painorajat vastaan.
- Ja vielä haukutaan läskiksi, Noora tuhahti ja siemaisi maitokahvia murheellisen näköisenä.
- Jos sä olet läski niin mikä minä sitten olen? Ira vastasi ja näpläsi pikkutarkasti teippiä irti repimättä paperia.

Noora katsoi huvittuneena ystävänsä näpertelyä, Ira oli aina noin huolellinen, tässä ajassa hän olisi avannut jo kaksi lahjaa.

- Sä olet muodokas.
- Sano toi mun jenkkiksille. Mä kokeilin eilen vielä niitä turkooseja bikinejä ja pakkasin sen jälkeen myös uimapuvun mukaan. Tai joku Jumpin voisi olla mulle vielä parempi ranta-asu, Ira huokaisi.
- Äh, sä kun vedät bikinit ylle, yhdenkään jätkän katse ei kuitenkaan liiku sun tisseistä mihinkään. Onko sulla muuten suunnitelmissa joku kiihkeä lomaromanssi? Noora ohjaili keskustelua pois Iran vartalon ongelma-alueista.
- Katsotaan. Romansseista puheen ollen, onko Tonista kuulunut mitään?
- Eipä ole, ja musta vähän tuntuu, ettei tarvitse enää kuuluakaan, Noora tuhahti ja laski lasinsa tarpeettoman kovaa pöydälle. Ira katsoi häntä yllättyneenä.
- Tuli vain mitta täyteen sitä soutamista ja huopaamista. Jos ei kiinnostustaan voi esittää muutoin kuin kahden promillen humalassa, niin pitäköön tunkkinsa.
- Te olisitte ollut niin söpö pari, molemmat tuommoisia blondeja pygmejä.

Noora tyytyi irvistämään Iralle. Hän ei todellakaan ollut mikään pygmi, pituutta oli kuitenkin puoli senttiä yli maagisen 160 senttimetrin rajan. Hänen vaalea hiusvärinsäkin oli peräisin purkeista, mutta Toni oli aito pellavapää. Ira oli kyllä oikeassa, Toni oli söpö, mutta mitä sitten? Noora aikoi jatkossa pitää mielensä avoinna ja jättää Tonin känniset jorinat omaan arvoonsa.
Ira oli viimein saanut paketin avattua ja katsoi hämmästyneenä papereista kuorimaansa lahjaa.

- Onko nämä oikeasti lasten kellukkeet vai onko täällä laatikossa jotain muuta? Ira viimein ähkäisi.
- On, pysyt kato pinnalla siellä uima-altaassa tai meressä, missä nyt satut polskimaan.
- Kiitti, tyttö totesi kuivasti.

Leveästi virnistäen Noora kaivoi laukustaan kirjekuoren ja ojensi sen pöydän yli.
- Tässä vielä toinen lahja, niin ei tartte enempää murjottaa.
Innokkaasti Ira avasi kuoren ja luki ääneen kortin:
- Tällä lahjakortilla saat tyttöjen bileillan. Korttiin sisältyy etkot, viisi drinkkiä haluamassasi baarissa ja jatkot. Kortti on voimassa vuoden 2013 loppuun. Bile-emäntänäsi toimii Noora Mäkelä.
- Vau, kiitos! Milloin lähdetään?
- Vaikka heti kun olet palannut lomaltasi. Laitoin siihen vain viisi drinkkiä, kun et viimeksikään kestänyt enempää, Noora vinoili.

Ira oli täyttänyt 18 vuotta vasta marraskuun lopussa ja ensimmäisellä baarireissullaan sammunut narikkaan.

- Ei ole mun vika, että olet ehtinyt harjoitella jo viime keväästä, tyttö vastasi puolustellen ja joi lasinsa tyhjäksi.

He halasivat lujasti toisiaan ja vaihtoivat hyvän joulun toivotukset. Noora lähti ostostensa kanssa kohti bussipysäkkiä ja Ira jäi odottamaan äitiään.

***

Noora yritti hengittää syvään ja pysyä rauhallisena aattoaamun tungoksessa. Hänen joulutunnelmansa oli latistunut, kun äiti oli lähettänyt hänet tekemään viime hetken ostokset ruokakauppaan. Hän oli kyllä yrittänyt nurista, että kansainvälisessä lapsen oikeuksien julistuksessa oli varmasti pykälä, jossa lapsille taattiin oikeus jouluaattona katsoa pyjamassa piirrettyjä joulurauhan julistukseen asti. Äiti oli katkaissut tyttärensä napinat tokaisemalla tämän olevan jo aikuinen ja lähes työntänyt hänet ovesta ulos ostoslistan kanssa.

Hän vaihtoi painavaa koria kädestä toiseen ja yritti löytää miljoonien mausteiden joukosta kanelin. Hän oli i-kirjaimen kohdalla etsinnöissään, kun törmäsi jonkun selkämykseen. Noora pinnisti anteeksipyytävän hymyn kasvoilleen, joka hiipui pois, kun hän huomasi törmänneensä samaan mieheen kuin lauantaina ostoskeskuksessa. Myös miehen silmissä pilkahti tunnistamisen merkiksi.

- A-anteeksi. Taas, Noora änkytti.
- Meidän täytyy kyllä lopettaa tapaamasta tällä tavoin, mies sanoi ja hymy karehti hetken tämän suupielessä.

Noora tunsi poskiensa liekehtivän ja yritti samalla kuumeisesti miettiä miksi mies oli niin tutun näköinen.

- Mä etsin kanelia, hän lipsautti hätäisesti.
- Tankona vai jauheena?
- Häh?
- Kanelitanko vai kanelia jauhettuna? mies toisti kärsivällisesti kuin olisi puhunut lapselle.
- Varmaan jauhettuna, Noora sanoi ja sätti ajatuksenjuoksunsa hitautta.

Mies otti keltaisen pussin hyllystä ja ojensi sen hänelle.
- Olepa hyvä.

Ennen kuin Noora ehti kiittää, hyllyn päähän ilmestyi tummatukkainen nainen punaisessa toppatakissa ja ärtyisä ilme kauniilla kasvoillaan.

- Harri, mitä sä täällä vielä teet? Meillä on kiire!
Harriksi kutsuttu mies nyökkäsi naisen suuntaan ja katsoi vielä Nooraan päin. Tyttö tunsi pettymyksen kirpaisun, tietysti tuollaisella miehellä oli tyttöystävä.

- Törmäillään, Noora sanoi ja hymyili arasti.
- Tai sitten sä voisit opetella katsomaan eteesi, mies vastasi ja nyt hän hymyili ihan oikeasti.
Hymy sai Nooran varpaatkin kipristymään ihastuksesta, vaikka hänelle oli selvästi juuri kuittailtu. Haikeana hän jäi katselemaan poistuvaa mustan toppatakin selkämystä. Painava kori hänen käsissään sai hänet viimein palaamaan haavemaailmasta todellisuuteen.

Kotona odotti tuttu kaaos, isä ja pikkuveli olivat koristelemassa kuusta, äiti työnsi viimeisiä joululaatikoita uuniin ja käskytti Nooran avukseen keittiön siivouksessa.

Iltapäivään mennessä kaaos vain paheni, kun sukulaiset saapuivat. Tavallaan Noora rakasti sukujoulua. Jos he vain eivät olisi niin kamalan meluisaa väkeä. Pieneen omakotitaloon tuppautui molemman puolen isovanhemmat, isän veli ja äidin kolme siskoa perheineen, yhteensä talossa oli 12 lasta, jotka kävivät ylikierroksilla joulupukin odotuksesta. Jälkiruuan aikaan Noora harkitsi jo hakevansa kännykkäänsä kuulokkeet ja yrittävänsä peittää yleisen hälinän popituksen alle.

Onneksi joulupukki saapui jo neljältä ja pian lahjojen avauksen jälkeen suurin osa vieraista lähti koteihinsa. Noora kantoi saamansa lahjat huoneeseensa. Muutama lahjakortti, uusi hajuvesi, rannekoru Iralta, mummilta villasukat, suklaata ja pari kirjaa, perinteisiä lahjoja, joista Noora oli onnellinen. Hän ehti hetken hengähtää netissä roikkuen, kun ovelta tuli käsky pukeutua lämpimästi. Perhe lähtisi käymään hautausmaalla viemässä kynttilät.

Sinisessä hämärässä ja lepattavien hautakynttilöiden muokatessa maiseman taianomaiseksi Noora viimein löysi joulurauhan. Pakkaslumi narskui tunnelmallisesti jalkojen alla, paksun toppatakin uumenissa oli hyvä olla, vaikka poskia hieman nipistelikin. Hartaan hiljaisuuden vallitessa perhe saapui takaisin autolle. Noora vilkaisi taivaalla loistavaa melkein täyttä kuuta ja himmeästi tuikkivia tähtiä.

- Jos mä kävelen kotiin? Tulisi pieni hiljaisuus ihan tarpeeseen, tyttö ehdotti vanhemmilleen.
- Tarkenetko varmasti? äiti kysyi heti huolestuneena.
- Tietysti tarkenen.
- No kävele vain, me mennään lämmittämään sauna, isä totesi ja perhe pakkautui autoon.

Hitaasti Noora lähti seuraamaan poistuvia takavaloja, kotiin olisi reilu kahdenkymmenen minuutin kävelymatka. Alkoi sataa hiljalleen lunta, suuria hiutaleita, jotka kimaltelivat kuin timantit valojen loisteessa. Ajatuksiinsa uppoutuneena tyttö taittoi kotimatkaansa ja rekisteröi viereensä hiljentäneen auton vasta, kun hänelle esitettiin kysymys:

- Tarviitko kyytiä?
Noora hätkähti ja yritti tunnistaa kysyjän, ääni ainakin oli outo. Mustasta henkilöautosta näkyi vain joulupukin asuun pukeutunut mies. Kulmiaan kurtistaen Noora astui lähemmäksi jalkakäytävän reunaa ja kurkisti sisään avonaisesta kartanlukijan ikkunasta. Mies oli Harri sieltä kaupasta! Tytön sydän pompahti ilosta ja pieni hymy nousi hänen kasvoilleen.

- Minua on kyllä varoiteltu autoonsa pyytävistä miehistä, mutta joulupukkiin voi varmaan luottaa?
Mies naurahti ja lupasi tytön olevan turvassa. Innokkaasti Noora istahti lämpöiseen autoon ja pehmeästi se lähti liikkeelle.

- No, mihin olit kävelemässä?
- Kotiin, Noora vastasi ja hieroi kylmenneitä poskiaan lämpimiksi.
- Ja sun koti on missä?
- Orvokkikujalla, se on tästä…
- Kyllä mä tiedän, me taidetaan olla naapurukset. Ainakin melkein, mä asun siinä Istonkadulla.

Palaset alkoivat Nooran mielessä liukua paikoilleen.

- Siis oletko sä Itäsen Harri? Reijon ja Virpin poika? Noora henkäisi.
- Kyllä olen.
- Mä tiesin, että mä olen nähnyt sut aikaisemminkin, kun törmäiltiin. Nyt mä muistan! Mun kaveri oli suhun ihan lätkässä ala-asteella, tyttö kelasi muistojaan.

Harrilla oli silloin ollut musta nahkatakki ja cowboy-bootsit ja Salla oli vannonut menevänsä tuon pojan kanssa vielä naimisiin. Salla oli muuttanut ajat sitten muualle, eikä Noora ollut nähnyt Harriakaan vuosiin.

- Sori, mä en muista yhtään.
- No tuskin sä meihin pikkutyttöihin mitään huomiota kiinnititkään, me vakoiltiin sua ja muita poikia leikkikentän pusikoista, Noora tunnusti vähän nolona.

Harri ei vastannut mitään ja tyttö vilkaisi hänen asuaan. Punainen pukin takki ja housut, valtava valkoinen parta peitti leuan ja rintamuksen, kultaiset silmälasit ja punainen hattu kruunasivat asun.

- Montako pukkikeikkaa heitit?
- Onneksi vain yhden, enkä olisi tätäkään halunnut, mutta mutsi oli järkännyt tämän salassa. Melkoinen palkka siitä, että mä oikein kiirehdin jouluksi Suomeen, mies totesi päätään puistellen.
- Missä sä sitten olit?
- Vähän siellä ja täällä parin vuoden ajan, Harri totesi lyhyesti. Noora katsoi häntä uteliaana, oliko mies aina noin vähäpuheinen vai eikö tätä vain kiinnostanut keskustella naapurin pikkulikan kanssa?

- Jatkuuko joulunvietto täällä vai sun tyttöystäväsi luona? Noora kysyi rohkeasti.
Harri kääntyi katsomaan häntä kysyvästi.

- Siis se nainen, jonka kanssa sä olit tänään kaupassa. Mä oletin, että te…
- Henna on mun isosisko.
- Ai, Noora äännähti. Oli varmaan rikollista olla näin onnellinen siitä, että miehellä oli sisko.

Mies ei edelleenkään aloittanut vapaaehtoisesti keskustelua. Auto kääntyi jo Nooran kotikadulle ja nopeasti hän kysyi:

- Kauanko sä lomailet täällä?
- En osaa sanoa, mä olen tällä hetkellä työttömänä ja muutenkin vähän suunnitelmat auki. Onneksi saan hetken asua porukoiden luona.

Noora neuvoi oikean talon ja auto pysähtyi kadun varteen. Tyttö harmitti, ettei matka ollut kestänyt tämän kauempaa. Hänen kiinnostuksensa oli kuitenkin herännyt ja hän haluaisi tavata Harrin uudelleen.

- Kiitos kyydistä. Haluaisitko sä joskus lähteä vaikka kahville tai jotain? Noora kysyi epävarmasti.
Harri vilkaisi häntä, käänsi katseensa hiljaiselle kadulle ja totesi hitaasti:

- Sä taidat olla vähän turhan nuori.
- Mä olen kyllä täysi-ikäinen, Noora kiirehti selittämään.
- Joo, mutta olet vielä lukiossa tai amiksessa ja asut vanhempiesi luona.
- Sanoo työtön mies, joka myös asuu vanhempiensa luona, tyttö tokaisi ärtyneenä.
- Osui ja upposi, Harri totesi ja hymyili taas tavalla, joka pehmitti Nooraa entisestään.
- Harmi, tyttö viimein totesi ja tavoitteli ovenkahvaa. – Kerro muorille ja tontuille terveisiä, hän vielä toivotti ääneensä kepeyttä tavoitellen ennen kuin laittoi oven kiinni.

Hetken hän seurasi poistuvia takavaloja ja harmitteli saamaansa torjuntaa. Ei hänestä tuntunut yhtään liian nuorelta ja jos Harri olisi antanut tilaisuuden, hän olisi voinut todistaa olevansa täysi nainen, Noora ajatteli uhmakkaana.

Osa 2 

Hevosenleikkiä, epilogi

Sami katseli, kun Siiri ravasi Calistalla kirkkaasti valaistulle ratsastusareenalle ja taputti muun yleisön mukana. Ratsukko oli johdossa ensimmäisen kierroksen jälkeen ja heillä oli nyt mahdollisuus voittaa World cup-luokka ensimmäistä kertaa, tätä ennen paras sijoitus oli viime syksynä Oslosta neljäs sija. Nyt sekä Siiri että Calista olivat huippuiskussa, Sami kyllä tiesi, että ei sekään tarkoittanut varmaa voittoa. Satoja kisoja seurattuaan hän oli oppinut, että puomit saattoivat pudota lähes olemattomasta hipaisusta.

Hän nojasi areenaa kiertävään reunukseen ja seurasi miten Siiri nosti laukan. Pikimusta tamma syöksyi vauhdikkaasti yli lähtölinjan ja kohti ensimmäistä estettä. Calista oli nopea ja Siiri valitsi kaikista lyhyimmät reitit joka esteelle. Sami tunsi omankin pulssinsa lähestyvän maksimisykettä radan lähestyessä loppuaan, enää kaksi estettä ja vajaa 40 sekunnin rata olisi valmis. Vihellys yleisöstä yltyi ja Calista ponnisti viimeiselle esteelle. He olivat suorittaneet radan puhtaasti ja nyt aika olisi se joka ratkaisisi voiton. Sekä Samin että Siirin katseet olivat kiinnittyneet valtavaan tulosmonitoriin kentän yläpuolella ja koko halli tuntui odottavan lopullista aikaa.

Kun Siirin nimi ilmestyi tuloslistan kärkeen, Sami tuuletti riemuissaan. Hän oli niin onnellinen Siirin puolesta ja ylpeä tämän suorituksesta. Kentällä Siiri silitti Calistan kaulaa ja vilkutti hurraavalle yleisölle. Sami odotti malttamattomana porttien luona, kun Siiri ratsasti rauhallisessa käynnissä pois kentältä. Sami tarttui Calistan ohjista ja Siiri laskeutui suoraan hänen käsivarsilleen. Välittämättä ympärillä pyörivistä ihmisistä Sami suuteli Siiriä lyhyesti.

- Me voitettiin, Siiri hihkui, kun hän kietoi kätensä vielä tiukemmin miehensä ympärille.
- Mä huomasin, onnea kulta! Sami vastasi.

Sami vetäytyi syrjemmälle ja päästi muutkin onnittelemaan Siiriä. Samalla hän alkoi valmistella Calistaa palkintojenjakoa varten.
Hän katseli onnesta pakahtuen, kun Siiri ratsasti voittajaseremoniaan koko joukon ensimmäisenä. Siiri ansaitsi tämän kaikkien niiden kovien työntäyteisten vuosien, epäonnisten kisojen ja hevosten loukkaantumisten jälkeen. Sami luuli, että hetki ei voisi tästä enää muuttua hienommaksi, mutta kun Maamme-laulu alkoi soida suurella areenalla, hän joutui pyyhkäisemään epämääräisen vesitipan silmäkulmastaan.

Siiri laukkasi kunniakierroksen jälkeen ulos kentältä ja Sami otti Calistan hoteisiinsa niin, että voittaja pääsisi pian lehdistötilaisuuteen. Tottuneesti Sami hoiti tamman kuntoon kotimatkaa varten, ei hän normaalisti ollut mukana Siirin kisamatkoilla, mutta nämä kisat olivat 's-Hertogenboschissa eli riittävän lähellä tallia, jossa he molemmat olivat töissä, joten Sami oli päässyt mukaan. Oli käynyt tuuri, että hän oli saanut olla todistamassa Siirin ensimmäistä suurta voittoa.

Sami vilkaisi kelloaan ja toivoi, että Siiri tulisi pian, myöhäiseksi venynyt ilta alkoi jo painaa silmäluomia. Hän nojasi hevosauton seinään ja haisteli kevätsateen raikastamaan ilmaa. Tuntui uskomattomalta, että kotopuolessa oli vielä metrinen hanki. Tai koti oli vähän vaihteleva käsite, juurethan hänellä oli Suomessa, mutta kymmenen vuotta Saksassa, Sveitsissä ja nyt Hollannissa olivat vieroittaneet hänet siitä pikkukylän arjesta. Hänen kotinsa oli kuitenkin Siirin rinnalla, maa, kieli tai valuutta olivat toissijaisia.

Mietteliäänä hän pyöritteli kultaista sormusta vasemmassa nimettömässään ja hymyili muistolle siitä miten oli kosinut Siiriä. He olivat viettäneet viime joulun Siirin vanhempien luona Katajamäen tilalla. Hän oli perinteitä noudattaen pyytänyt Jussilta tämän tyttären kättä ja luvan saatuaan järjestänyt romanttisen retken Siirille samaiselle laavulle, josta heidän yhteinen tarinansa oli alkanut. He tosin olivat ajaneet sinne autolla ja ilta-aikaan, niin että taivas oli ollut täynnä tähtiä. Hänen polvistuessaan Siirin eteen tämä oli menettänyt puhekykynsä ja vain pystynyt nyökyttelemään vastaukseksi. Se oli ollut epäilemättä hänen elämänsä parhain hetki. Toisinaan hän ajatteli teini-ikäistä itseään, sitä Samia, joka oli ollut täysin hukassa itsensä ja maailman kanssa. Vaikka joku olisikin sanonut, ei hän olisi silloin voinut uskoa kuinka hyvä hänen elämästään tulisi.

- Anteeksi, että kesti. Kaikki oli niin hirveän kiinnostuneita mun sanomisista ja lopulta mun teki mieli juosta kirkuen pihalle koko tapahtumasta, Siiri selosti etäämpää ja käveli reippaasti Samin luokse.
- Totta hitossa niitä kiinnostaa mitä voittajalla on sanottavanaan, Sami totesi suukotettuaan Siiriä. – Seuraavaksi sitten olympiakulta vai oliko MM-kisat ensin?
- Äh, nautitaan nyt ensin tästä voitosta rauhassa.
- Oho, mitäs sulle on tapahtunut?
- Tuota voittoa ei voi kukaan enää viedä multa, mutta tiedä sitten tuleeko niitä kultamitaleja koskaan. Parempi iloita kunnolla tästä, kuin olla miettimässä heti seuraavaa tavoitetta.

Pari kiipesi hevosauton hyttiin ja Sami käynnisti moottorin. Siiri vastasi muutamaan onnitteluviestiin ja työnsi puhelimen taskuunsa.

- Joko sun vanhemmat soitti? Sami kysyi.
- Oli ne yrittänyt, mutta mä soitan huomenna, koska ne on nyt jo nukkumassa. Pitää yrittää tavoittaa isä, äiti muistaa onnitella korkeintaan sivulauseessa ja sitten aletaan vääntää kättä niistä kesähäistä, hän huokaisi.
- Matiaksen ja Venlankin häät olivat niin mukavat, niin totta kai me halutaan kuopukselle järjestää samanlaiset. Kutsutaan vain 200 lähintä sukulaista ja kyläläistä, ei siitä ole ollenkaan vaivaa, Siiri matki onnistuneesti äitiään.
- Sä saat päättää, mulle riittää ihan vaan se, että mä saan sut vaimokseni, Sami sanoi ja sai Siirin hymyilemään.

Siiri keskittyi katsomaan valkoisen keskiviivan juoksua ja eli iltaa uudelleen. He olivat voittaneet! Molemmat radat olivat olleet teknisesti vaativia, mutta Calista oli suoriutunut niistä täydellisesti. Hän saattoi vain ihailla mustan tammansa venymiskykyä, 14-vuotiaana siitä löytyi vielä uusi vaihde. Siiri oli suunnitellut, että jos kaikki sujuisi hyvin, hän kilpailisi Calistalla vielä kaksi kautta ja sen jälkeen tamma saisi jäädä siitokseen.

Siiri oli edennyt Triomf-myyntitallin pääratsuttajaksi ja sain ratsastettavakseen tallin parhaimmat hevoset. Miinuspuolena oli se, että hevonen saatettiin myydä alta koska tahansa. Toisinaan he Samin kanssa haaveilivat oman kilpa-ja myyntitallin perustamisesta, mutta toistaiseksi tuntui turvallisemmalta olla pelkästään palkollinen.

Onnellisena hän käänsi katseensa Samiin ja oli kiitollinen siitä, että mies oli ollut mukana todistamassa tätä voittoa. Kaikki nämä vuodet Sami oli tukenut häntä herkeämättä, jopa silloin kun Siiri itse oli ollut valmis heittämään pyyhkeen kehään. Hymyillen hän katseli Samin tuttua profiilia, tämä oli antanut hiustensa kasvaa ja Siiristä oli ihanaa kuinka hiusten latvat kaartuivat takin kauluksen ylle. Hän siirsi katseensa Samin käsiin, jotka rennosti pitivät kiinni ratista. Miehen sormet olivat pitkä ja kädet työn kovettamat, hän oli ehdottomasti loistava kengittäjä, mutta oli noin muutenkin erittäin taitava käsistään. Erittäin taitava. Siiri tunsi halun syttyvän sisällään ja voiton tuoma humaltuminen vain vahvisti tunnetta.

- Meidän pitää juhlia tätä voittoa, Siiri sanoi venytellen.
- Tietysti, meillähän on vielä se Katharinalta ja Philippiltä joululahjaksi saatu samppanjapullo jääkaapissa, poksautetaan se, Sami vastasi.
- Mulla oli kyllä mielessä ihan jotain muuta, Siiri vihjaisi. Sami vilkaisi pikaisesti Siiriä ja valaistui.
- No kotiin on enää vajaa 70 kilometriä.
- Tai sitten me voitaisiin pysähtyä tienvarteen, Siiri kuiskasi ja sai Samin suun loksahtamaan auki. - Ennen kuin me on ajettu tallille, saatu siellä kaikki kuntoon ja ajettu vielä kotiinkin, ollaan molemmat niin loppu, että jaksetaan vain kaatua sänkyyn ilman mitään ylimääräistä huvia, Siiri jatkoi järkeillen.
- Mites hevoset?
- Ehkä ne kestää kahden minuutin pysähdyksen, Siiri heitti virnistäen.
- Minä sulle vielä sen kaksi minuuttia näytän, Sami murahti ja laittoi vilkun päälle.

Siiri oli Samin sylissä jo ennen kuin hän sai vaihteen vapaalle. Huulet hakeutuivat ahnaaseen suudelmaan ja kädet hamuilivat paljasta iho vaatteiden alta. Siiri vangitsi Samin kasvot käsiensä väliin ja katsoi silmiin, jotka olivat yhtä tutut kuin hänen omansa.

- Kiitos. Ihan kaikesta. En olisi ikinä päässyt näin pitkälle ilman sinua, hän kuiskasi.
- Minä rakastan sinua, Sami sanoi karheasti ja silitti Siirin hiuksia hellästi.
- Ja minä sinua.

Samin kädet siirtyivät hamuamaan Siirin farkkujen vetoketjua, eikä sanoja enää tarvittu.

Hevosenleikkiä, osa 33

Sami kääntyi tutulle tielle ja odotti malttamattomana Siirin näkemistä. Päivä laavulla tuntui vieläkin kuin unelta, ihan liian hyvältä ollakseen totta. Viime päivät he olivat suudelleet salassa ja tehneet yhteisiä pitkiä maastolenkkejä, joiden aikana he olivat puhuneet kaikesta. Ensimmäistä kertaa elämässään Sami oli oikeassa suhteessa. Siirin kanssa hänen ei tarvinnut esittää mitään, hän uskalsi ja halusi puhua asioistaan, eikä hänellä ollut mitään kiirettä päästä tytön sänkyyn. Kaikkiaan hän oli onnellisempi kuin koskaan ennen.

Sami ei ehtinyt edes talliin, kun Siiri jo tuli häntä pihalle vastaan.
- Mä kerroin porukoille meistä, tyttö kiirehti kertomaan.
- Ai… Mitäs ne sanoi?
- Äiti hössötti, isä ei sanonut ihmeempiä ja Matiaksen huumori on saanut mut harkitsemaan sen ampumista, Siiri vastasi ja kietoi kätensä pojan ympärille.
- Eli nyt mä voin ihan julkisesti tehdä näin? Sami kysyi ja suuteli nauravaa Siiriä.

Nuoret olivat miettimässä päivän ohjelmaa, kun Jussi saapui ison suomenhevosen kanssa talliin.

- Siiri menepäs hetkeksi ulos, niin minä vähän haastattelen tätä vävykokelasta, Jussi sanoi kiinnitettyään liinakon ketjuihin.
- Isä et oo tosissas, Siiri älähti.
Jussi vain katsoi tytärtään kulmat koholla ja huokaisten Siiri poistui tallista. Sami nielaisi hermostuneena, tämä oli ensimmäinen kerta, kun hän joutui tyttöystävän isän puhutteluun.

- Siiri kertoi, että te seurustelette, mies totesi.
- Kyllä, Sami sanoi ja nielaisi herran lauseen lopusta.
- Ja sinä varmaan kohtelet häntä hyvin.
- Kyllä.
- Ette sekaannu viinaan, huumeisiin tai laittomuuksiin?
- Ei.
- Ja minä en sitten vielä halua papaksi, että ehkäisyasiat kanssa kuntoon, Jussi sanoi ja tuijotti tiukasti Samia.
- Kyllä, tai siis ei. Mitään semmoista, vielä. Ei ehkä ikinä, Sami takelteli sanoissaan ja oli melko varma, ettei ollut koskaan hävennyt yhtä paljon.
- No onnea nyt vaan, sitä sinä tuon meidän sisupussin kanssa todellakin tarvitset, Jussi sanoi ja naurahti sydämellisesti.

Sami katsoi ympärilleen ja arveli, että kuulostelu oli ohi. Posket punaisina hän lähti tallista ulos ja oli törmätä Siiriin, joka seisoi ihan oven ulkopuolella.

- Mitä se sanoi?
- Mun pitää kohdella sua hyvin, huumeet sun muut pitää jättää väliin, eikä isäs halua vielä papaksi, että ehkäisy kuntoon, Sami luetteli katsellen kenkiään.
- Eikä! Mä en kestä, Siiri huudahti.
Pienen hiljaisuuden jälkeen Siiri tarttui häntä kädestä.

- Lähdetäänkö ratsastamaan?
- Lähdetään vaan, Sami hymyili ja veti Siirin hetkeksi lähelleen.

***
Maanantaiaamuna Sami saapui unisena koululle ja törmäsi Juhoon ulko-oven luona.
- Mites loma meni? Sami kysyi kaveriltaan.
- Siinähän se, parina päivänä käytiin lautailemassa. Miten susta ei kuulunut mitään koko viikkona?
- Oli vähän muuta, Sami virnisti.
- Siis taasko sulla on joku kierroksessa? Vittu sä oot pukki.

Sami ei vastannut Juholle mitään vaan vaihtoi tervehdyksiä muun jengin kanssa. Hän vilkaisi ympärilleen ja huomasi Siirin katselevan heitä naulakoiden luota, tyttö seisoi pää kallellaan ja haastava hymy huulillaan. Epäröimättä Sami käveli suoraan hänen luokseen ja kumartui suutelemaan Siiriä. Jälleen hänestä tuntui, että muu maailma hävisi olemasta. Kellojen soidessa Siiri vetäytyi irti hänestä.

- Et sitten halunnut mitään salasuhdetta, tyttö sanoi lievästi hengästyneenä.
- No en tod., haluan ihan kaikkien tietävän miten mulla on koulun upein tyttö.
- No sun kaverit ei ole vieläkään saaneet alaleukojaan irti lattiasta, että ehkä joudut niille vähän selittämään, Siiri totesi kuivasti ja lähti kohti lukion luokkia.
Sami seisoi hetken paikallaan ja nautti näkymästä. Siirin kadottua yläkertaan vieviin rappusiin, hän kääntyi ympäri ja huomasi kavereidensa seisovan järkyttyneen näköisenä ilmoitustaulun edessä. Muina miehinä Sami lähti kohti matematiikan luokkaa, pian porukka oli ottanut hänet kiinni ja Juho kysyi ensimmäisenä hyvin painokkaasti:

- Mitä helvettiä? Mitä vittua sä nuoleskelet tuota hevoshullua?
Sami katsoi tiukasti Juhoa.

- Turpa kiinni! Siiri on mun tyttöystävä ja viimeisen puoli vuotta mä olen ratsastanut itsekin, että jos jollakin on siihen jotain sanomista, niin siirrytään suoraan pihalle selvittämään asia.
Pojat olivat hämmentyneinä hiljaa.

- Ja jos joku teistä erehtyy vielä haukkumaan Siiriä, saa varautua ottamaan multa turpaansa, onko tämäkin asia selvä?
Joukosta ei kuulunut vastaväitteitä ja Sami marssi luokaan.

Samin luokkalaiset pääaivät syömään normaalia aikaisemmin, koulun ruokalassa tosin oli jo lukiolaiset. Sami hakeutui tarjottimensa kanssa Siirin pöytään ja istui tyttöä vastapäätä.
- Miten te nyt olette jo syömässä? Siiri kysyi tervehdysten jälkeen.
- Pullalta meni hermo meidän kanssa, poika virnisti.
- Tuntuuko susta, että kaikki katsoo meitä? Siiri kysyi pienen hiljaisuuden jälkeen.
- Haittaakse?
- No on se vähän outoa, ne varmaan ajattelee, että mitä sä teet tällaisen raasukan kanssa, Siiri mietiskeli ja haukkasi kalapuikkoa.
- Hei, hei, olehan varovainen miten puhut mun tyttöystävästä, Sami protestoi ja sai Siirin hymyilemään.
- Äkkiä ne tottuu, poika jatkoi.
- Mitäs sun kaverit?
- Äkkiä nekin tottuu ja jos ei totu, niin ei sellaisilla kavereilla mitään tee, Sami vastasi nielaistuaan suunsa tyhjäksi.
- Toivottavasti mä olen sen arvoinen, Siiri totesi vakavana.
- Mieluummin mä sua pussailen kuin vaikka Juhoa.
- Etkö sä osaa ottaa mitään vakavasti? Siiri tuskaili.
- Mä otan meidät vakavasti, muulla ei ole niin väliä, Sami sanoi ja nautti kuinka Siiri punastui mielihyvästä.

Koulun jälkeen Sami ratsasti Patella kentällä Siirin valvovan silmän alla. Tunnin jälkeen hän hoiti rauhassa Paten kuntoon ja vei ruunan vielä tarhaan. Siiri seisoi portilla odottamassa.

- Mitäs sitten? Sami kysyi.
- Mä haluaisin olla rauhassa sun kanssa, lähdetkö sisälle?
- Kysytkin vielä, poika vastasi ja tarttui Siirin ojennettuun käteen.

Sami seurasi tyttöä suoraan yläkertaan, sanomatta Marjalle mitään, joka kuului puuhailevan keittiössä jotain. Siiri seisahtui keskelle huonettaan ja näytti vähän epäröivältä, mutkattomasti Sami meni halaamaan tyttöä ja tunsi tämän rentoutuvan. Suudelmat seurasivat toisiaan ja nuoret päätyivät pian Siirin sängylle. Jalat kietoutuivat toisiinsa, Siirin käsi oli Samin niskassa ja Sami hyväili toisella kädellään tytön kylkeä ja pujotti lopulta kätensä Siirin paidan alle. Siinä samassa tyttö jäykistyi ja lopetti suutelemisen. Nopeasti Sami veti kätensä pois.

- Anteeksi, mä vähän innostuin, poika mutisi hämillään.
- Eiku mä vaan yllätyin, kun mä en koskaan…
- Ja se on vaan hyvä asia, Sami sanoi ja silitti Siirin hiuksia.
- Ai on vai? Ootsä sitten…?
- Olen, poika totesi lyhyesti.
- Kuinka monen kanssa? Siiri kysyi katseessaan uteliaisuutta.
- No en kenenkään tärkeän, Sami sanoi ja toivoi, että Siiri ei kyselisi enempää.
- Mä en ole vielä valmis, tyttö kuiskasi ja käänsi katseensa alas.
- Ei se mitään, mä kyllä odotan.
- Ihan tosi?
- Tietysti. Enkä ikinä painosta sua. Saatan tosin vongata, koska sä olet niin pirun kuuma, Sami naurahti. - Mutta niin kauan kuin sä vain olet mun lähellä, meillä on kaikki aika maailmassa, Sami kuiskasi Siirin korvaan.

Epilogi

Hevosenleikkiä, osa 32

Siiri pakkasi hermostuneena reppuaan: makkarat, tulitikut, sytykkeet, sinappia, ketsuppia, puukko, mehua ja talouspaperia. Valmennuksen jälkeen hän oli miettinyt ratkaisua tähän Sami-ongelmaan. Yksi poika ja typerät tunteet eivät pilaisi hänen kesän estekisoja tai kehittymistä ratsastajana. Unohtaminen ei ollut onnistunut, joten hänen täytyisi kohdata asia. Siiri ei ollut varma miten se tapahtuisi, mutta ainakin hän halusi olla ehdottoman varma, että he olisivat kahden. Tallilla saattoi kuka tahansa ilmestyä milloin vain lähimmän kulman takaa. Kylällä oli vain nuhjuinen kaljabaari ja matkahuollon kahvila, niihin oli vaikeaa kuvitella mitään elämää suurempaa romanttista kohtausta. Jos tästä edes oli tulossa mitään sellaista, ehkä tiedossa olisi vain pettymys ja kyyneleitä, mutta sekin olisi parempi kuin tämä epävarmuus.

Siiri oli ehdottanut Samille pitkää ratsastusretkeä kyläyhdistyksen laavulle paistamaan makkaraa, poika oli suostunut ja Siiri oli luvannut hoitaa järjestelyt. Laavulla he saisivat olla kahden ja Siiri todellakin toivoi, että hän saisi siellä suunsa auki.

Ilma oli vaelluspäivänä juuri niin hyvä kuin meteorologit olivat ennustaneet, selkeä taivas ja vain muutama aste pakkasta. Siiri haki Mintun ja Leevin sisälle hohtavien hankien keskeltä. Kiinnittäessään Minttua ketjuihin hän kuuli tutun mopon pärinän, Sami oli vähän etuajassa. Poika saapui pian talliin ja Siiri tunsi vatsansa heittävän pienen voltin.

- Käyhän sulle, että ratsastat Mintulla? Matkaa on varmaan puolitoista tuntia suuntaansa, niin ei viitsi Patea rasittaa niin paljon, Siiri kysyi Samilta.
- Totta kai.
Ravakasti he saivat hevoset kuntoon ja siirtyivät ulos.
- Sä varmaan johdat joukkoa, mulla on vain hämärä aavistus missä se laavu on. Ootko sä käynyt aikaisemmin siellä? Sami kysyi, kun he lähtivät ratsastamaan kohti maantietä.
- Muutaman kerran, mutta en koskaan hevosella, Siiri vastasi.

Reitti kulki lyhyen pätkän maantien reunaa, sen jälkeen käännyttiin Koivusalmentielle. Pikkutie johti järven rantaan, jäätie yli järven selän vei Kiiskisen kylälle, jossa laavu sijaitsi. Matka sujui enimmäkseen hiljaisuuden vallitessa, muutama lyhyt kommentti toisinaan hevosten voinnista ja nopeuden lisäämisestä tai vähentämisestä. Siiri huomasi matkalla miten häntä alkoi jännittää, hän yritti rauhoitella itseään, että hänen ei tarvitsisi tehdä tai sanoa mitään. Samalla hän kuitenkin mietti parhaita repliikkejä. Mä tykkään susta. Mä haluan sut. Unohda muut tytöt. Suutele mua. Tämä ei oikeasti voi olla näin vaikeaa ja noloa, Siiri ajatteli onnettomana ja nosti Leevillä laukan, toivoen Samin seuraavan perässä. Lyhyen laukan jälkeen loppumatka sujui vaihdellen käyntiä ja ravia.

Loivan mutkan jälkeen hirsinen laavu tuli näkyviin. Se sijaitsi keskellä mäntymetsää ja edusta oli aurattu lumesta puhtaaksi. Laavun seinustaa kiersivät penkit ja keskellä oli pöytä. Ulkoseinustalla oli pressun alla puupino. Ulkona oli betoninen kaivonrengas nuotiopaikkana ja sen vieressä penkki.

- Me käytiin aamulla Matiaksen kanssa täällä. Hevosille on heinäverkko ja riimut. Pidätkö Leeviä hetken, niin mä haen ne tuolta peremmältä, Siiri sanoi, kun he olivat laskeutuneet hevosten selästä.
Näppärästi hän vaihtoi hevosille riimut, sitoi ne puuhun ja asetti heinäverkon sopivalle korkeudelle.

- Nyt yritetään saada se nuotio syttymään, Siiri totesi pirteästi.
Kuivilla puilla ja repusta kaivetuilla sytykkeillä se onnistui helposti. Laavussa Siiri penkoi reppuaan ja ojensi puukon Samille.

- Käytkö tekemässä meille makkarakepit? Tuo pajukko näyttää ihan lupaavalta, Siiri sanoi ja nyökkäsi vasemmalle.
Vihellellen poika lähti pusikkoa kohden. Siiri kaivoi makkarat, mausteet ja mehun esille. Kestäisi kuitenkin hetken, ennen kuin nuotiossa olisi sopiva hiillos makkaroille. Hän puhdisti nuotion vieressä olevan penkin lumesta ja istahti katselemaan tulta.
Pian Sami käveli takaisin nuotiolle kahden makkarakepin kanssa, hän näytti niitä Siirille.

- Kelpaako nämä?
- Joo, Siiri vastasi mietteissään.
Sami istui penkille ja katseli ympärilleen.

- Tää onkin tosi kiva paikka, poika totesi.
- Niin.
Sami huokasi liekkien leikkiä katsellen.

- Onko sulla kaikki ihan hyvin? hän viimein kysyi.
- Sä arsytät mua, Siiri äsähti pikaistuksissaan. Katui sanojaan heti ja vaistosi miten Sami hätkähti loukkaantuneena. Siiri sulki silmänsä, nyt oli se hetki. Syteen tai saveen.
- Aina tähän asti mä olen pystynyt keskittymään olennaiseen. Koulussa opiskeluun, ratsastuksessa itseni ja hevosen kehittämiseen, kisoissa voittamiseen. Yksinkertaista, pitää vaan sulkea häiritsevät tekijät ulkopuolelle. Tämä on toiminut hyvin viime aikoihin asti, mutta nyt mä en voi tehdä yhtään mitään, etten mä ajattelisi sua, Siiri henkäisi syvään ja tuijotti tiukasti liekkeihin.
- Heti aamulla kun pesen hampaitani, koulussa yritän jatkuvasti nähdä sut jossain, tallilla en tiedä miten päin olisin, kun haluaisin olla lähelläsi, mutta pelkään hemmetisti, että joku huomaa sen. Ja voi hitto miten mä haluaisin lävistää heinähangolla kaikki ne sun ympärillä pyörivät sutturat. Olen ihan hukassa, keskittymiskyky nollassa. Ja mä haluan sua ihan hirveästi, mutten kuitenkaan tiedä mitä sun kanssa tekisin. Kaikki nämä normaalit tyttö-poika-kuviot on mulle ihan hepreaa. Olen yrittänyt unohtaa sut, mutta ei siitä tule mitään. Välillä toivon, että et olis koskaan ilmestynytkään meille, mutta sitten ajatus siitä, etten ikinä olis oppinut tuntemaan sua, saa tämän kärvistelyn tuntumaan ihan kohtuulliselta. Voi luoja, Siiri vaikeni vuodatuksena lopuksi, eikä tiennyt mitä olisi enää sanonut.

Hän odotti pojan reaktiota, mutta tämä istui liikkumattoman kuin patsas. Siiri ponnahti ylös ja ryntäsi sisälle laavuun epätoivon kiristäessä kurkkua. Hän oli nolannut itsensä täydellisesti. Olisi pitänyt pysytä hiljaa, tyttö sätti itseään ja tunsi kuumien kyyneleiden polttelevan silmänurkissa. Vihaisena hän alkoi paiskoa tavaroita reppuun ja toivoi pääsevänsä täältä nopeasti pois.

Sami istui järkyttyneenä paikoillaan ja tuijotti nuotioon. Siiri halusi häntä. Mitään muuta hänen päähänsä ei mahtunutkaan. Huumaantuneena hän nousi ylös ja käveli laavun luo, Siiri tunki viimeisiä tavaroita reppuun. Sami puraisi huultaan ja mietti hetken ennen kuin avasi suunsa:

- Mä en oikein tiedä mitä sanoa, tunteista puhuminen ei ole oikein mun juttu, poika aloitti varovasti.
- Silloin kun me muutettiin tänne, huomasin sut heti. Mä yritin kaikki temput, että sä olisit huomannut mut edes kerran. Yläasteella se lipsahti ihan kiusaamisen puolelle, ja siitä mä olen edelleen todella pahoillani. Mutta kaikki nämä vuodet olen toivonut, että meistä tulisi jotain. Sun takia aloin teilläkin kulkemaan, vaikka mä olen onnellinen Patesta, teidän porukoista ja mahdollisesta ammatista, kaikki tämä on sun ansiota. Se mitä tapahtui silloin marraskuussa, ajoi mut ihan pohjalle. Mä join kaksi viikkoa putkeen ja syytin itseäni kaiken pilaamisesta. Pate ja Matias sai mut takaisin tallille, tiesin, että sun suhteen kaikki oli menetettyä, mutta elättelin silti pientä toivonkipinää ja se mitä sä asken sanoit… Sami vaikeni, kun Siiri kääntyi katsomaan häntä. Tyttö näytti niin kauniilta ja haavoittuvalta.
- En ole ihan varma tarkoittiko tuo sun äskeinen puhees sitä, että sä vihaat mua vai että sulla olis jotain tunteita mua kohtaan, Sami totesi pehmeästi.
- En ole vielä päättänyt, Siiri vastasi kärkkäästi ja sai Samin naurahtamaan.

Poika astui lähemmäksi ja varovasti nosti kätensä tytön poskelle, hivellen peukalollaan viileää ihoa. Siiri tunsi miljoonia pieniä väristyksiä ympäri kehoaan. Heidän katseensa olivat kiinnittyneet tiukasti toisiinsa, Siiri nielaisi hätäisesti, kun huomasi miten Sami alkoi varovasti kumartua hänen puoleensa. Muistot edellisestä suudelmasta palasivat mieleen, nopeasti Siiri puristi silmänsä kiinni ja valmistautui samanlaiseen limaiseen tukahduttamiseen. Hän tunsi ensin pojan lämpimän hengityksen kasvoillaan ja sitten kevyen hipaisun huulillaan. Pienet suukot syvenivät pian kunnon suudelmaan. Siiri tarttui tiukasti kiinni Samin käsivarsista, hän ei voinut enää täysin luottaa omien jalkojensa kantavuuteen.

Sami vetäytyi taaksepäin ja tutki Siirin kasvoja, pettyneenä tyttö avasi silmänsä ja kohtasi pojan uteliaan katseen.

- No? Sami kysyi.
- Älä lopeta, Siiri huokaisi. Sami nauroi ja Siiri tunsi pojan naurun, kun heidän huulensa kohtasivat uudelleen.
Siiri oli ihmeissään, miten kaikki tämä saattoi olla niin luonnollista? Hellyys, läheisyys ja halu, ne kaikki kietoutuivat yhteen ja heilauttivat Siirin maailmaa muutaman asteen sivulle.

Sami veti Siirin lähemmäksi itseään vasten ja kietoi kätensä tiukasti tytön ympärille. Vaikka hän oli kuvitellut tämän tilanteen vähintään miljoona kertaa, yksikään kuvitelma ei vastannut edes haaleasti todellisuutta. Tyttö sopi täydellisesti häntä vasten ja vastasi halukkaasti suudelmaan. Hellästi Sami kosketti kielellään Siirin kieltä ja tytön kurkusta karannut voihkaistu oli saada Samin menettämään sekä järkensä että itsehillintänsä.

Poika vetäytyi irti suudelmasta ja nojasi otsallaan Siirin otsaan, silmät yhä kiinni.

- Mä en haluaisi herätä, poika kuiskasi ja sai Siirin kihertämään naurusta.
- Untahan tämän on pakko olla, et sä muuten olisi siinä, Sami jatkoi.
- Tässähän mä olen, enkä ole menossa minnekään, Siiri vastasi ja lisäsi: - Ainakaan viikkoon.

Sami vetäytyi taaksepäin ja katsoi otsa kurtistuneena tyttöä.

- Mitä sä tolla tarkoitat?
- Ethän sä ole kenenkään kanssa juuri viikkoa pidempään ollut, Siiri totesi hermostuneena Samin tiukan katseen alla.
- Voi kuule, tunti sitten, kun me oltiin pelkkiä tallikavereita, Sami virnisti viimeisen sanan kohdalla ja jatkoi: - Sä olit jo silloin mulle tärkeämpi kuin yksikään tyttö, jonka kanssa mä olen ollut. Ja nyt kun sä olet mun oma Siiri, voit alkaa valmistautua siihen, että viikko ei riitä mihinkään. Eikä varmaan sata vuottakaan, mutta siihen tähdätään, Sami sanoi ja kohotti Siirin leukaa hellästi ja suuteli tätä uudestaan.

Pökertynyt Siiri painoi poskensa vasten Samin mustaa toppatakkia ja mutisi:

- Sä edelleen ärsytät mua vähäsen, sä nimittäin olet tehnyt musta tällaisen tytön. Mun pitäisi varmaan alkaa rähjätä, että sä et minua omista, mutta mun sydän jätti yhden lyönnin väliin onnesta, kun sä sanoit sen. Ja sen lisäksi mun aivojen tilalla on vaaleanpunaista hattaraa ja jalatkaan ei tahdo enää kantaa.
Nauraen Sami nappasi Siirin syliinsä ja suukotti tätä poskelle.

- Meidän nuotio muuten näyttää aika surkealta, Sami tuumasi vilkaistuaan ulos laavusta. Siiri nappasi repun käteensä ja Sami kantoi hänet nuotion viereen.

Sami lisäsi muutaman puun vielä heikosti kytevään nuotioon, Siiri kaiveli repustaan tarvikkeita ja ojensi makkarapaketin Samille.

- Mitä sä otit itellesi?
- Häh?
- No eihän tästä riitä meille molemmille, neljällä pötköllä saa just ja just pahimman nälän asettumaan, Sami sanoi hymyillen.
- Ahmatti! Mulle kyllä riittää yksi, saat luvan tyytyä kolmeen.

Hymyillen Siiri teki makkaraan viillot odotellessaan kunnon hiillosta. Hän ihmetteli vieläkin miten helppoa ja oikeaa kaikki oli, Sami oli aivan hänen kyljessään kiinni ja pelkkä ajatus äskeisistä hetkistä laavussa sai hänen poskensa punehtumaan.

- Mä en kyllä jaksa enää odottaa, näistä ehkä tulee vähän mustaa makkaraa, mutta mulla on nälkä, Sami tuumasi ja työnsi makkaratikkunsa liekkien lähelle.

Siiri seurasi pojan esimerkkiä ja hiljaisuudessa he paistoivat makkaroitaan. Leevi ja Minttu näykkivät rauhallisina heiniään kauempana nuotion savusta, talvinen luonto heidän ympärillään oli huikean kaunis ja hetki muutenkin lähellä täydellisyyttä.

Siiri nielaisi viimeisen palan makkaraa, pyyhki suunsa talouspaperiin ja nakkasi arkin vaimeasti savuavaan nuotioon. Hän vilkaisi paljaita käsiään ja sitten Samia.

- Heittäisitkö hetkeksi pipon pois? Siiri kysyi.

Sami otti hattunsa pois ja katsoi tutkivasti häntä. Ujosti Siiri nosti kätensä pojan niskaan, juoksutti sormiaan läpi lyhyempien hiusten ylöspäin. Tavoitettuaan vähän pidemmät hiukset, Siiri hautasi sormensa pojan pehmeään tukkaan ja veti varovasti Samia lähemmäksi suudeltavaksi.

- Mitä toi oli? Sami kysyi hetkeä myöhemmin.
- Se oli vain yksi juttu josta mä olen vähän haaveillut, Siiri totesi hymyillen.
- Ai. Saanko mä toteuttaa yhden jutun josta mä olen haaveillut? Sami kysyi matalalla äänellä ja silmissään nälkä, joka melkein pelotti Siiriä.

Tyttö pystyi vain nyökkäämään ja hitaasti Sami nojautui häneen päin. Suukotti Siiriä poskelle ja alkoi suudella tietään alemmaksi kohti kaulaa. Siiri taivutti päätään ja yritti keskittyä hengittämiseen. Samin suu hänen kaulansa herkällä iholla sai Siirin vapisemaan ytimiään myöten. Lopuksi Sami näykkäisi hellästi tytön korvanlehteä ja sai Siirin valahtamaan lopullisesti hyytelöksi.

- Meidän pitää varmaan alkaa lähteä kotiin, hän totesi Samille.
- Niin kai, mutta ei ihan vielä, poika hymyili ja suuteli Siiriä uudelleen.
Kun nuotiosta ei ollut enää jäljellä kuin kasa tuhkaa, he malttoivat nousta ylös ja pakata tavarat.

- Muista lämmittää kuolaimet, Siiri ohjeisti Samia, kun he laittoivat hevosia matkakuntoon.
Siiri tarkasti vielä, että paikat jäivät samanlaisiksi kuin tullessa, ennen kuin nousi Leevin selkään.

- Kotia kohti mars, Siiri tuumasi ja painoi pohkeensa ruunan kylkiin.
- Tämä oli kyllä hyvä päivä, tyttö sanoi, kun Sami pystytteli vaiti.
- Oli, todella hyvä, poika vastasi ja yhdessä he jakoivat hymyn kuin parhaimmatkin salaliittolaiset.

Nyt kun Sami ei kosketuksellaan saanut Siirin ajatuksia harhautumaan, tyttö ehti satulassa käydä läpi kaikkea mitä poika oli sanonut.

- Mä en kyllä vieläkään usko, että sä olet tykännyt musta ala-asteelta lähtien, Siiri mietiskeli ääneen.
- Usko toki.
- Mut miksi sä et ikinä sanonut mitään?
- Ai mun olis pitänyt tupsahtaa sun eteen: ”Moi Siiri, mä olen ihastunut suhun”, sähän olisi purrut multa pään irti, Sami kauhisteli.
- Pelkäätkö sä mua? Siiri virnisti.
- Totta hitossa, Sami vaikeni hetkeksi ja jatkoi hiljaisena: – Sä olet ainoa ihminen, joka voi enää särkeä mun sydämen.
Hänen sanansa saivat Siirin vaikenemaan.

- Menikö liian pehmoiseksi? Sami kevensi tunnelmaa.
- Kukaan ei ole ikinä puhunut mulle pehmoisia, niin paha mennä sanomaan, tyttö heitti takaisin.
- No siihen saat jatkossa tottua. Sun silmissä loistaa tähdet, kun sä naurat.
- Voi luoja, Siiri voihkaisi ja tunsi punastuvansa.
- Sulla on maailman pehmeimmät huulet, poika jatkoi.
Tuskastuneena Siiri nosti Leevillä ravin ja kuuli miten Sami nauroi vapautuneesti hänen takanaan.

Pitkän ja leppoisan ratsastuksen jälkeen, ratsukot kääntyivät tallille vievälle tielle.

- Mites tästä eteenpäin? Tai siis käykö, että pidetään tämä meidän juttu vähän aikaa salassa? Mä haluaisin ensiksi ite tottua siihen, että mulla on poikaystävä ennen kertomista porukoille, Siiri ehdotti Samille.
- Sano se uudestaan, Sami vastasi hymyillen levesti.
- Ai mikä?
- No se poikaystävä-kohta, poika yllytti.
- Vitsin urpo, Siiri nauroi.
- Mutta vakavasti puhuen, mä haluan vain olla sun kanssa. Ei tästä heti tarvitse julkista tehdä, mutta ei myöskään mitään säätöjä, pelejä tai muutakaan. Oikeasti, Sami sanoi silmissään totinen katse. Siiri pystyi vain nyökkäämään.

Nuoret laskeutuivat alas hevosten selästä ja taluttivat ne talliin. Päivi ilmestyi valjashuoneesta syöden leipää.

- Ai te tulitte. Oliko kivaa?
- Ihan kivaa, kaunis ilma, Siiri sanoi ja tunsi poskiensa nousevan väkisin hymyyn.
- Makkara oli hyvää, Sami heitti ja hänenkin kasvoillaan oli samanlainen virne.
Päivi katsoi heitä ihmetellen.
- Raitis ilma on tainnut tehdä teille jotain kummaa, hän totesi ja palasi valjashuoneeseen.

Siiri kääntyi Leevin puoleen ja keskittyi irrottamaan suitsia. Sami ilmestyi Siirin taakse kantaen Mintun satulaa.

- Raitis ilma hyvinkin, poika kuiskasi ja painoi suukon tytön korvalle.
Siiri tunsi tutut Samin kosketuksesta aiheutuvat väristykset. Hän katsoi pojan poistuvaa selkää eikä pystynyt muistamaan koska olisi ollut yhtä onnellinen.

Osa 33 

Hevosenleikkiä, osa 31

Siirin viikko kului Samin syntymäpäivien jälkimainingeista selviytymiseen. Hän oli huonon olon vuoksi joutunut lähtemään maanantaina kesken koulupäivän kotiin. Isästä kuopuksen ensimmäinen kännikokeilu oli ollut lievästi huvittavaa, mutta äiti oli määrännyt hänet hiihtolomalla siivoamaan koko talon. Siirin mielestä kahden päivän krapulassa oli tarpeeksi rangaistusta, mutta äidin mielestä sekin oli ollut vain oikein. Siirin oli ollut vaikeaa kohdata Samia tallilla, hävetti ihan liikaa. Tyttö oli nolona pyydellyt anteeksi käytöstään, mutta Samista koko oksennus-episodi oli jo huvittava.

Kaiken tämän ohella Siiri yritti valmistautua parhaansa mukaan lauantain valmennukseen, Annikan sijaan sen pitäisi Kai Lunden. Lauantaiaamuna Siiri oli saanut hevosensa jo melkein valmiiksi matkaa varten, kun tallin ovi kolahti.

- Huomenta! Vieläkö ehtii mukaan? Sami kysyi iloisesti. Siiri tyytyi vain nyökkäämään.
- Tarviitko jeesiä?
- En oikeestaan, kamat on jo autossa ja pitää vielä vain laittaa Leeville loimi.
- Kuka se muuten oli se setä, joka tänään oli sun opettaja?
- Kysyisitkö sä jääkiekkoilijalta kuka on Jari Kurri? Siiri letkautti.
- Ai niin kova nimi. Menipäs mun aikataulu vähän tiukille, Sami höpötteli huolettomasti.
- Viime yönä katsoin vielä uusimman Transformersin, niin piti muutaman kerran torkuttaa herätystä, poika jatkoi, kun Siiri pysyi vaitonaisena.
- Mä luulin, että sä olisit ollut juhlimassa hiihtoloman alkua, tyttö viimein sanoi, sanoakseen edes jotain.
- En, tai Janicalla olisi ollut bileet, mutta sattuneesta syystä mä en ole oikein tervetullut, Sami totesi vähemmän hymyilevänä.
- Ootteko te nyt eronneet? Siirin oli pakko kysyä. Pakko.
- Joo, se on ohi.

Samin sanat saivat helpotuksen humahtamaan Siirin lävitse, poika olisi taas vapaa. Siiri kätki hymynsä Leevin kylkeen ja molemmat nuoret vaipuivat hetkeksi hiljaisuuteen.

- Lähetään lastaamaan nämä veijarit, voitsä ottaa Mintun? Siiri kysyi pojalta, tottuneesti Sami otti kimon riimun haltuunsa ja perätysten he taluttivat hevoset ulos tallista.

Marjan ajama katumaasturi kaarsi tutulle paikalle Annikan estetallin pihaan. Yhtä tottuneesti Marja suuntasi kahvioon ja Siiri ottamaan hevosia ulos autosta.

- Sun äitis ei taida harrastaa hevosia yhtään? Sami kysyi, kun he laskivat takasiltaa alas.
- Ei harrasta ei, on se muutaman kerran ollut jossain rekikyydissä. Onhan se ihan ymmärrettävää, koska äiti pelkää hevosia. Mutta ei niin paljoa, ettei hevosmiestä voinut naida, tyttö virnisti.

Siirin hymy kuitenkin hyytyi pian, kun he saivat hevoset talliin. Melkein silmänräpäyksessä Samin ympärillä oli kourallinen hevostyttöjä, hampaita kiristellen Siiri keskittyi laittamaan Leeviä kuntoon ja antoi Samin paneutua naisten naurattamiseen. Pian poika oli hävinnyt satulahuoneeseen haareminsa kanssa ja Siiri yritti keskittyä edessä olevaan valmennukseen.

Alkulämmittelyn aikana tyttö pohti enemmän satulahuoneen tapahtumia kuin omaa ratsastustaan ja välitöntä palautetta tuli sekä Leeviltä, joka alkoi kuumentua, että valmentajalta.

- Hei, nyt tyttö herätys! Istu syvälle satulaan ja rentouta käsi, äläkä nypi sitä hevosta koko ajan, Kai huusi kentän keskeltä.
Koko tunti jatkui samoissa merkeissä, epäonnistuneen kolmoissarjan jälkeen Siirin teki mieli hypätä alas Leevin selästä ja painua autoon itkemään. Yllättävän vetreästi kuusikymmenvuotiaaksi Kai marssi ratsukon viereen.

- Nyt lasket kolmeen ja hengität syvään, samalla unohdat kaikki ne epäolennaisuudet mitä sinun päässäsi pyörii ja keskityt ainoastaan tähän. Tämä ei todellakaan ole se Siiri mihin minä olen tottunut ja mitä tältäkin tunnilta odotin.

Hetkeksi Siiri sai ajatuksensa kasaan ja onnistui sarjan ylityksessä vaivattomasti.
- Tuota minä olen koko tunnin odottanut, hyvä Siiri! Kai kannusti.

Valmennuksen loputtua Siiri laskeutui alas Leevin selästä ja kiiruhti laittamaan Minttua kuntoon. Tallin käytävällä Manna tuli onneksi tarjoamaan apuaan, pikaisesti Siiri vilkaisi ympärilleen, mutta Samista ei odotetusti näkynyt vilaustakaan. Hän ojensi Leevin ohjakset Mannalle ja meni satuloimaan Minttua.
Turhautuneena äskeiseen suoritukseensa hän vannoi pyhästi, että seuraavan tunnin aikana hän ei ajattelisi Samia. Eikä varsinkaan niitä tyttöjä, jotka parhaillaan tyrkyttivät itseään pojalle. Saatuaan hevosensa kuntoon, hän lähti taluttamaan sitä maneesiin. Siiri säpsähti tahtomattaan, kun huomasi Samin tulevan toimistosta ulos.

- Miten hyppääminen sujui? Sami kysyi huolettomasti.
- Siinähän se, Siiri tokaisi ja katsoi pojan takana seisovaa lyhyttä ja siroa tyttöä.
- Mennään jo sinne kahville, tyttö tarttui Samia hihasta ja lähti johdattamaan poikaa kohti kahviota.

Siiri jäi järkyttyneenä katsomaan kaksikon perään. Tämän oli pakko olla pahaa unta, mutta hän pystyi kuitenkin kuulemaan kaksikon naurun portaikosta. Siirin sisäinen rauha oli hetkessä tiessään. Mitä peliä Sami pelasi? Vastahan tämä oli eronnut Janicasta Oliko tällä nyt jo joku uusi kierroksessa?

Pettyneenä Siiri talutti Mintun maneesiin ja nousi hevosen selkään. Äskeisen kohtaamisen jälkeen oli turha kuvitellakaan, että hän pystyisi keskittymään mihinkään. Kai höykytti häntä enemmän kuin muita ratsastajia yhteensä, mutta Siiri pystyi skarppaamaan vain hetkittäin. Pahinta oli pystyä näkemään Sami ja se tyttö kahviossa, heillä näytti olevan liian hauskaa.
Viimein valmennustunti päättyi, helpottuneena Siiri laskeutui alas Mintun selästä ja lähti seuraamaan muita ulos maneesista.
- Siiri, odotatko hetken? Kai huikkasi hänen peräänsä. Allapäin Siiri jäi odottamaan, kun valmentaja marssi ratsukon luo.
- Tämmöinen peli ei sitten vetele, minä odotan kaikilta ratsastajilta sadan prosentin keskittymistä ja jos siihen ei pysty, on parempi jäädä kotiin. Mikä ikinä sinun päätäsi nyt sekoittaakaan, se on parempi saada järjestykseen. Onko selvä?
- Joo, Siiri totesi murheellisena.
- Kaikilla meillä on huonoja päiviä, Kai vielä totesi, kuin pehmennykseksi, ja käveli pois maneesista.

Siiri tuijotti nieleskellen saappaidensa kärkiä. Tämä ei todellakaan voinut jatkua näin, hän oli yrittänyt unohtaa Samin, heikoin tuloksin. Hän ehkä kestäisi sotkeutuneet ajatukset, punastelut, mustasukkaisuuden ja vaaleanpunaiset kuvitelmat kotona, koulussa ja tallilla, mutta hän ei todellakaan antaisi niiden pilata tulevaa kilpailukautta tai kehittymistä ratsastajana. Vaikka pelkkä ajatus sai hänen kätensä kylmenemään pelosta, Siiri tiesi, että hänen olisi puhuttava Samin kanssa mahdollisimman pian.

Siiri viimeisteli Minttua kotimatkaa varten, kun Meri ilmestyi hänen viereensä.

- Moi! Ottiko se Henkka suhun yhteyttä?
- Kuka Henkka? Siiri kysyi ihmeissään.
- No se poika sieltä Samin bileistä, joka ei voinut pitää näppejään erossa susta, Meri valisti. Siiri pystyi vain tuijottamaan Merin ruskeisiin silmiin.
- Sä et taida muistaa mitään, no sulla olikin aika vauhti päällä, tyttö naurahti kevyesti.
- Joo, en muistakaan. Voisitko sä vähän kertoa mitä oikein tapahtui? Siiri yritti pysyä rauhallisena, vaikka hänen mielessään myllersi.
- Henkka on naapurikunnasta ja se on jonkun serkku, multa meni vähän ohi, että kenen. Se tuli meidän kanssa istumaan ja taisi iskeä suhun heti silmäsi. Olit muuten tosi nättinä silloin lauantaina, sun pitäisi meikata enemmän, Merin jaarittelu oli saada Siirin järjiltään. Eikö tyttö vain voisi mennä suoraan asiaan?
- Se sai sut nauramaan ja sitten se vähän silitteli sun hiuksia ja kun sä istuit sen kainalossa, Sami tuli keskeyttämään tilanteen.
- Siis mun ja tuon Henkan välillä ei tapahtunut mitään tuota kummempaa? Eihän tuo nyt niin iso juttu ole, Siiri keskeytti helpottuneena Merin kertomuksen.
- Ei tapahtunutkaan, mutta siitä huolimatta Sami oli helvetin vihaisen näköinen. Mä oikeasti luulin, että Henkka saa turpaansa, mutta Sami taluttikin vain sut vain pois ja sittenhän ne bileet loppuikin, kun poliisit oli tulossa, Meri vaikeni ja vaikutti hieman pettyneeltä, kun Siiri ei reagoinut mitenkään kertomukseen.

Siiri oli uppoutunut ajatuksiinsa, eikä huomannut, kun Meri mutisi lähtevänsä valmistautumaan omalle tunnilleen. Hän muisti lauantailta jonkun tummatukkaisen hoikan pojan ja oletti tämän olevan juuri kyseinen Henkka. Mielenkiintoisinta oli kuitenkin Samin käytös, sitä miettiessään pienen pieni toivon siemen alkoi itää hänessä. Ehkä…

Tuon lauseen Siiri pystyisi täydentämään vasta kun olisi puhunut Samin kanssa. Mutta ainakin hänellä oli nyt tuo ehkä.

Osa 32

Hevosenleikkiä, osa 30

Epäuskoisena Sami kuunteli Siirin sammaltavaa puhetta, tämä kuului selittävän jotain ratsastusmuistoaan. Vieressä istuva tuntematon poika laski kätensä tytön hiuksista tämän hartialle ja veti Siirin lähemmäksi itseään vasten. Samin tuntema Siiri olisi jo tuossa vaiheessa iskenyt jätkän hampaat takaraivosta läpi. Ehkä tuo poika on Siirin tyyppiä, pieni ääni Samin aivoissa ehdotti, mutta ennen kuin ääni ehti keksimään muita selityksiä, Sami harppasi Siirin luo ja veti tämän ylös pöydän äärestä.

- Mitä shä nyt? Siiri ihmetteli, hänellä oli selvästi vaikeuksia pysyä pystyssä. Siiriä halannut poikakin nousi seisomaan, mutta Sami loi tähän niin julman katseen, että tämä istui kiltisti takaisin pöydän ääreen. Säälimättä poika veti tytön perässään olohuoneeseen, Sami pysähtyi stereoiden luo ja painoi virran pois.
- Hei, anna sen soida! joku protestoi tanssilattialta, ja muutkin olohuoneessa katsoivat Samia yllättyneenä.
- Naapurin mummo soitti poliisit, nää bileet loppu nyt! Sami kajautti.

Tyytyväisenä poika katseli, kun väki alkoi nopeasti työntyä kohti ulko-ovea. Siirikin yritti lähteä, mutta Sami puristi lujasti tämän rannetta. Muutamassa minuutissa talo oli jälleen hiljainen ja tyhjä.

- Mitähän mä sitten sun kanssasi teen? Sami mutisi puoliääneen ja katsoi horjahtelevaa Siiriä. Tyttö havahtui hänen ääneensä ja käänsi harittavan katseensa häneen.
- Sami! Siiri totesi ilahtuneena ja tuli melkein kiinni poikaan.
- Mun on jo pidempään pitänyt… Sami katsoi uteliaana tyttöä ja odotti, että tämä jatkaisi lausettaan. Jatkoa ei kuitenkaan kuulunut, vaan Siirin suu avautui vasta kun sieltä ryöpsähti oksennusta pojan rinnalle.

Sadatellen Sami veti Siiriä kohti kylpyhuonetta, tyttö seurasi kompastellen ja toinen käsi suun edessä. Siiri vajosi pöntön eteen ja alkoi tyhjentää vatsalaukkunsa sisältöä valkoisen Arabian sisuksiin. Samin vaatteista lähtevä lemu sai pojankin voimaan pahoin. Sami riisui sinisen trikoopaitansa ja työnsi sen pyykkikoneeseen, farkuissa ja sukissakin oli oksennusta ja ne saivat tehdä paidalle seuraa. Sami vilkaisi Siiriä, joka nojasi voipuneena seinään. Tytön topissa oli pieniä roiskeita, farkut olivat puhtaat, mutta sukissa näytti olevan isompia kokkareita, joiden koostumusta Sami ei halunnut edes arvailla. Huokaisten Sami riisui Siirin sukat ja työnsi nekin koneeseen. Sami laittoi pyykkikoneen pyörimään ja pesi huolella kätensä. Huoneestaan hän haki ylleen verkkarit ja valkoisen t-paidan, keittiöstä kesken jääneen oluen ja lasillisen vettä, takin taskusta kännykkänsä ja sen jälkeen hän palasi vessaan. Siiri oli jälleen kumartunut pöntön ylle yökkäilemään, Sami kyykistyi hänen viereensä ja ojensi vesilasia lähemmäksi.

- Huudo välillä vähän suutasi, poika sanoi ja kerrankin Siiri teki juuri kuten käskettiin.
Sami istui lattialle Siiriä vastapäätä ja valitsi kännykästään Matiaksen numeron. Puhelin ehti soida pienen tovin, ennen kuin Matiaksen uninen ääni viimein vastasi:

- Tämän on parasta olla pirun tärkeää.
- Moi, sori, että jouduin sut herättämään, mutta mulla on pieni ongelma, Sami aloitti.
- No?
- Siirin on täällä ihan kännissä.
- Häh?
- Siiri on humalassa, Sami korotti vähän ääntään.
- Kyllä mä kuulin, mutta ootko sä nyt ihan tosissasi?
- Joo, joo. Se oksentaa just meidän vessaan minkä kerkeää. Mitäs nyt tehdään?
- Kai mun on se tultava hakemaan kotiin, Matias kuulosti jo vähän pirteämmältä.
- Niin mäkin ajattelin, että se olis parempi.
- Mulla menee joku reilu vartti.
- Okke, moi, Sami sulki puhelun ja joi kulauksen kaljastaaan. Siiri oli jälleen vajonnut seinää vasten ja näytti nukkuvan.

Poika katsoi hiljaisena Siiriä ja mietti iltaa, se oli ollut melkoinen katastrofi. Draama Janican kanssa, kaikki ne kuokkavieraat ja humalainen Siiri. Sami jäi pohtimaan, mitä Siiri oli yrittänyt sanoa hänelle. Tuskin mitään kovin tärkeää. Samilla oli menossa toinen olut, kun Matias soitti ovikelloa ja astui sisään tuulikaappiin. Poika kampesi itsensä ylös vessan lattialta ja meni eteiseen. He tervehtivät toisiaan ja Sami ohjasi Matiaksen vessaan.

- Kyllä se hengittää, mutta en mä ole yrittänyt sitä herättää, Sami totesi Matiakselle vähän hermostuneena.
- Miten tämä oikein tapahtui?
- En tiedä, mä otin vieraita vastaan ja juttelin kaikkien kanssa ja vähän niinku unohdin Siirin kokonaan, sitten näin sen keittiössä ja se oli jo ihan perseet olalla.
- Voi perhana, Matias vain totesi ja kumartui pikkusiskonsa puoleen.
Matias ravisteli tytön olkapäätä ja toisteli tämän nimeä kovalla äänellä, viimein Siiri mölähti jotain käsittämätöntä vastaukseksi.

- No niin, koitahan nousta niin lähdetään kotiin nukkumaan, Matias maanitteli ja nosti puolinukuksissa olevan Siirin seisomaan. Eteisessä Sami auttoi Siirille kengät jalkaan ja Matias takin päälle. Yhdessä he saattelivat Siirin autoon, Matias kiinnitti turvavyön ja löi oven kiinni.

- Mites bileet muuten?
- No ei kovin ihmeelliset, Sami tunnusti.
- Ai, palataan asiaan, mä lähden viemään tuota yhtä juoppoa kotiin. En muuten olisi uskonut koskaan sanovani tuota lausetta, Matias virnisti leveästi ennen kuin istui kuljettajan paikalle. Sami heilautti laiskasti kättään ja lähti sisään.

Sami valmistautui yöpuulle ja istuessaan sänkynsä laidalla pelkät bokserit jalassa, hän muisti Siirin lahjan. Poika kaiveli sen vaatekaapistaan ja istui uudelleen sängylle avaamaan lahjaa. Paketista paljastui hienot ruskeat ratsastushanskat. Hymyillen Sami silitti niiden pehmeää pintaa ja lopultakin tyytyväisenä painoi päänsä tyynyyn.

Siiri heräsi tuntiessaan pahan olon vellovan sisällään, ensimmäisenä hänen silmiinsä osui sängyn vieressä oleva ämpäri ja hän oksensi siihen. Voipuneena Siiri vajosi takaisin tyynyihin ja yritti saada ajatuksiaan järjestykseen. Hän oli omassa huoneessaan, mutta hänellä ei ollut aavistustakaan siitä miten sinne oli joutunut. Viimeinen selkeä muistikuva oli Samin keittiöstä, hän oli Oonan ja Merin kanssa juonut makeaa boolia ja vertaillut hevosmuistojaan. Siitä eteenpäin havainnot olivat huomattavasti hatarampia. Musiikki oli pauhannut kovalla äänellä, ihmisiä oli ollut joka puolella, joku poika oli tunkenut hänen viereensä istumaan, puolialaston Sami. Hetkonen, Siiri mietti ja yritti palauttaa mieleensä miten hän oli nähnyt Samin ilman paitaa vai oliko koko kohtaus pelkkää unta. Ahdisti suunnattomasti muistissa oleva musta aukko, oliko hän taas lyönyt päänsä?

Ovelta kuului napakka koputus ja vastausta odottamatta Matias ja Sami marssivat sisään.

- Huomenta! Matias kajautti ja ääni oli saada Siirin pään halkeamaan.
- Älä huuda, Siiri kähisi tuskaisena peiton alta.
- Mikä sun olo on? Sami kysyi häivähdys myötätuntoa äänessään.
- Ei häävi.
- Sen siitä saa, kun alkaa viinan kanssa läträämään, Matias heitti ja nykäisi peiton pois siskonsa päältä. Jos Siiri ei olisi toivonut kuolemaa niin paljon, hän olisi lyönyt veljeään.
- Me tultiin kysymään, että miten sä sait ittes siihen kuntoon? Matias jatkoi, vähän pehmeämmin.
- En mä tiedä, ajattelin maistaa boolia, kun kaikki muutkin otti. Se olikin yllättävän hyvää ja sitten mä otin toisen lasillisen ja sitten…
- Niin? Matias odotti jatkoa.
- En muista. En muista yhtään mitään.
- Mitä pontikkaa sä oikein olet siellä juottanut, jos kahdesta lasillisesta menee muisti? Matias katsoi Samiin.
- No ei se mitään kovin vahvaa ollut, mutta Siiri on niin laiha ja varmaan ekaa kertaa asialla, ettei ihme, että se kilahti niin helposti nuppiin, Sami puolusteli.
- Mitä siellä oikein tapahtui? Siiri keskeytti poikien jutustelun, vaikkei välttämättä halunnutkaan kuulla vastausta.
- Sä olit kauhean seurallinen ja sitten oksensit mun päälle, vähän lisää vessaan ja sitten sammuit sinne, Sami luetteli ja Siiri tunsi painuvansa häpeän voimasta sängyn alle.
- Ei voi pitää paikkaansa, Siiri vinkaisi epäuskoisena.
- No kun mä tulin sua hakemaan, vedit sikeitä just siellä vessassa. Matias puuttui puheeseen.
- Voi luoja, Siiri vaikersi.
- No sattuuhan sitä, Sami lohdutti.
- Ei mulle, Siiri totesi silmät kiinni. – Miten tän huonon olon saa pois? hän kysyi tuskaisena.
- Sitä kutsutaan krapulaksi, Matias nälväisi.
- Ajan kanssa tai voithan sä ottaa tasoittavia, Sami totesi avuliaasti.
- En todellakaan koske viinaan enää ikinä. Oliko teillä jotain asiaakin? Siiri äsähti.
- Ei kun haluttiin vain nähdä mikä sun vointi on, Matias sanoi.
- Niin ja mä halusin tuoda nämä, Sami heitti mustat sukat Siirin sängylle. – Ole hyvä, pestynä ja lingottuna suoraan Samin pesulasta, poika hymyili huvittuneena.
- Miks mun sukat on sulla?
- Viime yönä ne oli niin yrjössä, että katsoin parhaaksi pestä ne samalla kun pyykkäsin omia vaatteitanikin.
- Siis mä oikeasti oksensin sun päälles? Siiri ei ollut koskaan ollut näin häpeissään. Sami nyökkäsi leveästi virnistäen.
- Meidän pitää varmaan lähteä jatkamaan hommia, Matias sanoi ja lähti huoneesta, Sami seurasi häntä, mutta pysähtyi ovelle.
- Kiitos muuten lahjasta, poika sanoi ja hymyili.
- Ai niin, no kun en mä oikein muuta keksinyt ja olen katsellut, että ne sun toppahanskat on jo melko surullinen näky, Siiri selitteli edelleen nolona.
- Nää uudet on just hyvät, kiitti, Sami vastasi ja lähti Matiaksen perään.

Siiri vaipui uneen kesken itsesyytösten ja katumusharjoitusten ja nukkui levottomasti muutaman tunnin. Herättyään hän huomasi olevansa janoinen ja lähti varovasti alakertaan. Keittiön hanasta hän laski kylmää vettä lasiinsa ja nielaisi varovasti yhden kulauksen, odotti hetken ja kun vesi ei välittömästi lähtenyt tulemaan takaisin ulos, hän joi lasin tyhjäksi. Äiti oli ilmestynyt hänen taakseen.

- Siiri, oletko sinä kipeä vai miksi olet tähän aikaan päivästä vielä yöpaidassa? Marja uteli.
- Joo, Siiri tyytyi ynähtämään ja oli lähdössä takaisin yläkertaan, kun äiti astui hänen eteensä.
- Täällä haisee vanha viina, et kai sinä ole ollut humalassa? hän katsoi tytärtään nenä väreillen.
- Voi äiti, Siiri voihkaisi. Marja vain katsoi tiukasti takaisin ja Siiri päätteli, että oli parempi tunnustaa nyt heti, kun joutua kuulusteluun.
- Samin bileissä maistoin boolia ja se oli vahvempaa kuin luulin ja tulin vahingossa pieneen humalaan. Mutta voin luvata, että viinaan en tule ihan lähiaikoina koskemaan uudelleen, tänään on olo ollut niin hirveä, Siiri lopetti selittelynsä ja toivoi, että pääsisi takaisin sänkyynsä pian.
- Minun täytyy nyt keskustella tästä vielä isäsi kanssa, mutta voin sanoa jo nyt, että olen hyvin pettynyt sinuun, Marja saneli.

Allapäin Siiri nousi takaisin omaan huoneeseensa ison vesilasillisen kanssa. Oksentaa nyt Samin päälle, poika pitäisi häntä varmaan jatkossa todella viehättävänä. Ja äiti keksisi varmasti jonkun lisärangaistuksen, tämä ei ollut päästänyt Matiastakaan helpolla, kun veli oli tullut alaikäisenä humalassa kotiin. Jos hän olisi tiennyt mitä bileisiin menosta seuraisi, hän olisi ehdottomasti jättänyt ne väliin.

Osa 31

Hevosenleikkiä, osa 29

Liiasta empaattisuudesta Siiriä ei ollut koskaan voinut syyttää, mutta viime päivät hän oli ollut todella pahoillaan Samin puolesta. Tämän lapsuuden miettiminen ei tehnyt hyvää hänen projektilleen unohtaa kaikki tunteet poikaa kohtaan. Siiri muisti miten Sami oli tullut hänen luokalleen, pellavapäinen poika oli ollut ujo ja jotenkin eksyneen oloinen, nyt Siiri ymmärsi miksi. Jossain vaiheessa poika oli muuttunut siksi ärsyttäväksi kiusankappaleeksi, jonka tyttö oli tuntenut vuosia, mutta viimeisten kuukausien aikana tästä oli paljastunut vielä uusi puoli. Juuri tuohon Samiin Siiri oli retkahtamassa pahemman kerran.

Koulussa tuntui, että käänsi hän päänsä minne päin tahansa, hän näki Samin ja Janican nuoleskelemassa toisiaan. Siiri ei voinut olla vertaamatta itseään Janicaan ja tuntui, että hän hävisi joka asiassa Samin tyttöystävälle. Janica oli kaunis, muodikas, kurvikas, hauska, sosiaalinen, riehakas ja raju. Mitä hänenlaisellaan harmaavarpusella edes olisi tarjota Samille?

Siiri kiinnitti Leevin käytävälle ja yritti keskittyä vaihteeksi hevosiinsa. Vähän kauempana käytävällä Päivi survoi kännykän takaisin taskuunsa äänekkäästi huokaisten.

- Paskapää, hän vielä tokaisi ja kumartui kiinnittämään suojia valjastettavan hevosen etusiin.
- Ai kuka? Siiri kysyi.
- No se Pete, ei muka pääse perjantaina mun luo käymään, koska pitää auttaa veljeä auton remontissa. Helvetin kiva, että joku auton rassaus on tärkeämpää kuin minä!
Siiri vilkasi ympärilleen ja varmisti, ettei tallissa ollut muita. Hänen oli pakko kysyä Päiviltä yhtä asiaa.

- Onko pussaaminen kivaa?
- Jos mies osaa asiansa niin on, Päivi vastasi hetkeäkään miettimättä. Siirin kysyvän ilmeen nähtyään hän jatkoi luennointia: - Vaihtelee tempoa, ei liian limainen, eikä työnnä kieltä kitarisoihin asti, ehkä vähän pientä näykkimistä, haisee hyvältä.
- Kuka se poika on? nainen kysyi uteliaana.
- Ei kukaan, Siiri kiisti nopeasti.
- Eli ihan yleisellä tasolla olet kiinnostunut suutelun teoriasta? Päivi heitti ilkikurisesti hymyillen.
- Jotain sellaista, tyttö vastasi vältellen.
- Just, just. Mutta muista, että miehet on perseestä! Päivi vielä totesi ja kääntyi takaisin hevosen puoleen.

Hajamielisenä Siiri jatkoi Leevin harjaamista. Hän oli miettinyt hänen ja Samin taannoista suudelmaa, ihanaksi sitä ei voinut kutsua missään nimessä. Ehkä epäonnistuminen oli johtunut hänen kokemattomuudestaan, ehkä hänen pitäisi kokeilla suutelemista uudelleen. Ajatus Samista ihan hänen lähellään sai aikaan tutun väristyksen vatsanpohjassa.

Alkuillasta Siiri halusi viivytellä vielä hetken tallilla ennen tukiopetusta. Sivukorvalla hän kuunteli, kun Päivi ja Matias suunnittelivat hevosten ensi viikon harjoitusohjelmaa. Tytön koko olemus sähköistyi, kun Sami yllättäen astui valjashuoneeseen.

- Moi, mä tulin pikaisesti moikkaamaan Patea, Sami sanoi. Muiden tervehtiessä takaisin, hän vielä jatkoi: - Ja sitten mä haluaisin kutsua teidät kaikki mun synttäreille, jotka on ensi lauantaina. Isä lähtee jollekin pilkkiretkelle ja talo on tyhjillään. Bileet alkaa joskus kuuden maissa, Sami sanoi ja katsoi odottavasti muihin.
- Niin kovasti kuin sakkoliha houkuttaisikin, niin Venla ei ehkä päästä mua, Matias vastasi viitaten uuteen tyttöystäväänsä.
- Kiitos kutsusta, mutta mun teinivuosista on jo niin pitkä aika, ettei niitä enää tartte lähteä verestämään, Päivi jatkoi ja kaikkien katseet kääntyivät Siiriin.
- Äh, en mä tiedä, tyttö mutisi.
- Mene vaan, ethän sä ole ikinä ollut missään bileissä, Matias rohkaisi siskoaan.
- Olenpas, Siiri väitti.
- Ai jotkut ratsastuskisojen päättäjäiset? No siellä se on tunnelma kohdillaan, kun vanhat ratsastajaäijät ahdistelee heppatyttöjä, Matias tuhahti.

Tietenkään Siiri ei voinut tunnustaa, että hän haluaisi mennä. Eihän hän todellakaan ollut mikään bilettäjätyyppi, mutta ajatus Samin seurasta tallin ulkopuolella oli houkutteleva.

- Aattelin kutsua sieltä tallilta niitä heppatyttöjä, että kyllä sullekin olisi siellä seuraa, Sami osoitti sanansa Siirille.
- Mä harkitsen asiaa, Siiri totesi lyhyesti ja nousi lähteäkseen tukiopetukseen.

***

Samilla olivat odotukset korkealla, kaikki kaverit olivat tulossa juhlimaan hänen syntymäpäiviään. Hän todella toivoi, että illasta tulisi mahtava.
- Onko tää tarpeeksi vahvaa? Sami katsoi kysyvästi Juhoa, joka maistoi ämpärissä olevaa boolia.
- Mun mielestä tää on nyt aika hyvä, mitä ite aattelet? Juho vastasi ja joi lasinsa tyhjäksi.
- Kyllä mä luulen, että se kelpaa, Sami sanoi ja vilkaisi ympärilleen. Booli oli valmista keittiön tasolla, olohuoneessa pauhasi musiikki ja vieraiden pitäisi alkaa saapua koska tahansa. Kuin tilauksesta ovikello soi ja Sami lähti avaamaan ovea.

Hymyillen Sami otti juhlavieraita vastaan, sai pieniä lahjoja ja kehotti kavereita käymään peremmälle. Poika yllättyi nähdessään Siirin eteisessä, tyttö sulloi takkiaan täyteen naulakkoon ja näytti upealta, mutta vähän eksyneeltä. Siiri asteli hänen luokseen ja ojensi ryppyisen lahjapaketin.

- Onnea! Sori mulla ei oikein ole toi paketointi hallussa ja kannattaa varmaan avata tuo sitten kun ei ole hirveästi yleisöä ympärillä, tyttö avasi keskustelun hermostuneena.
- Kiitos, ei sun olis tarvinnut, mutta tosi kiva, että tulit.
- Mä en ole vielä ihan varma olenko mä oikeassa paikassa, tyttö totesi epäröiden. Yhdessä he katsoivat olohuoneen täyttäviä juhlijoita.

 - Sä näytät hyvältä, jotenkin erilaiselta, Samin oli pakko lisätä. Hämmentyneenä Siiri sipaisi hiuksiaan, jotka olivat pehmeillä kiharoilla. Mustat pillifarkut saivat Siirin hoikat jalat näyttämään kilometrin pituisilta ja liehuva juhlatoppi spagettiolkaimilla paljasti houkuttelevan paljon vaaleaa ihoa.
- Päivi halusi välttämättä stailata mut. Musta tuntuu, että mulla on niin paljon ripsiväriä ja muuta tököttiä silmissä, etten jaksa pitää niitä auki, Siiri vastasi hymyillen epävarmasti.
- Nätti sä oot, Samilta lipsahti ja hänen yllätyksekseen Siiri punastui ja käänsi katseensa lattiaan.

Ovesta saapui jälleen uusi joukko nuoria ja Sami kääntyi ottaakseen heidät vastaan.

- Musta tuntuu, että Oona ja muutama muu tyttö tallilta on keittiössä. Tai ehkä sä löydät muutakin seuraa, Sami sanoi vielä Siirille ja katsoi miten tyttö lähti hänen osoittamaansa suuntaan. Poika tajusi vielä puristavansa saamaansa pehmeää pakettia käsissään. Hän livahti pikaisesti huoneeseensa, sulloi lahjan syvälle vaatekaappiinsa ja palasi eteiseen.

Aku ja hänen tyttöystävänsä odottivat häntä pullon kera ja heidän takanaan oli Janica riisumassa toppatakkiaan. Pian Janica jo kapsahti hänen kaulaansa.

- Onnea hani! Mulla olisi sulle lahja ja mä haluaisin antaa sen nyt heti.
- No anna toki, Sami virnisti.
- Oikeastaan sun pitäisi tulla tuonne makuuhuoneeseen, että pääsisit kunnolla nauttimaan lahjastasi, Janica hymyili vihjailevasti.
- Ai sellainen lahja… Mä kyllä siirrän sen avaamista myöhemmäksi, nyt pitää toimia vielä kunnon isäntänä ja ottaa vieraita vastaan, Sami selitti ja nyökkäsi ovella seisovalle Millalle ja Oskarille.
- Mä kävin ihan sua varten ostamassa uudet alusvaatteet, Janica houkutteli ja työnsi Samia kohti tämän huonetta.
- Ei nyt, Sami pysyi kannassaan, vaikka tarjous oli todella houkutteleva. Janican otsa kurtistui.
- Siis etkö sä enää halua mua?
- Tietysti haluan, mutta en just nyt voi, Sami yritti selittää.
- Helvetin hauskaa syntymäpäivää, Janica sihahti ja riensi takaisin eteiseen.

Sami huokasi syvään ja nojasi huoneensa oveen, Janican ailahtelevaisuus oli alkanut viime aikoina ärsyttämään. Huokaisten hän lähti tytön perään, mutta päästessään ulos, hän ei nähnyt Janicasta jälkeäkään. Epäröiden hän katsoi tietä molempiin suuntiin, mutta päätti palata sisälle juhliinsa.

Sana bileistä oli levinnyt nuorison keskuudessa ja juhlijoita tuli enemmän kuin Sami olisi uskonutkaan. Kuumissaan ja ärtyneenä hän työntyi vessaan ja lukitsi oven. Musiikin pauhu ja ihmisten äänet kuuluivat vähän vaimeampina valkoisten kaakeleiden keskellä ja uupuneena Sami nojasi pesukoneeseen. Janican kiukuttelu ja kuokkavieraiden paljous olivat saaneet hänen juhlatunnelmansa katoamaan. Samin synkeät ajatukset katkesivat, kun joku alkoi hakata ovea, huokaisten poika suoristautui ja poistui vessasta.

Tungoksen keskellä Sami luovi tiensä keittiöön. Booli oli melkein juotu ja hän kaivoi jääkaapista itselleen kaljan. Ensimmäisen pitkän kulauksen jälkeen hän katseli ympärilleen ja huomasi Siirin istuvan muiden hevostyttöjen kanssa keittiön pöydän ääressä. Tyttö selitti eloisasti jotain muille pöydässä istuville, mutta Samin huomio kiinnittyi Siirin vieressä istuvaan poikaan, joka leikitteli tytön hiuksilla. Mustasukkaisena Sami siirtyi lähemmäksi pöytää ja järkyttyi, kun huomasi Siirin olevan humalassa.

Osa 30

Hevosenleikkiä, osa 28

Sami veti Janican lähemmäksi itseään vasten ja upotti nenänsä tytön tuoksuviin hiuksiin. Janica oli hengästyttävän energinen ja hauska. He olivat jonkin aikaa pyörineet yhdessä ja tyttö oli vakuuttanut, ettei halunnut mitään vakavaa, se sopi Samillekin mainiosti.

- Mutsi on kehittänyt tälle illalle jonkun äiti-tytär-homman, joten me ei voida nähdä, Janica kuiskasi. Sami vain äännähti hyväksyvästi ja liu’utti huuliaan pitkin tytön kaulaa.
Kello soi ja nuorten oli erkaannuttava toisistaan seuraavan tunnin ajaksi.

Koulun jälkeen Sami suuntasi tallille, viime aikoina hän ei sattuneesta syystä ollut ihan joka ilta käynyt ratsastamassa. Tallissa ei ollut ketään, joten Sami satuloi Paten ja suuntasi maastoon. Noin tunnin ratsastamisen jälkeen Sami saapui takaisin tallin pihaan ja iloisena hän laskeutui alas Paten selästä.

- Oonko viime aikoina muistanut kehua miten hieno hevonen olet? Sami kysyi ja rapsutti ruunan otsaa hellästi. Hevonen tökkäsi turvallaan poikaa ja sai Samin naurahtamaan ääneen.
- Mennään ottaa nämä kamat pois ja katsotaan löytyisikö sulle vaikka porkkanaa jostain, poika selitti taluttaessaan hevosen sisälle.

Sami oli vienyt Paten takaisin aitaukseen ja istui nakertamassa kovaa rinkeliä valjashuoneessa, kun Siiri pyyhälsi sinne. Sami oli alkanut kiinnittää huomiota tytön käytökseen, ihan kuin Siiri välttelisi häntä, mutta ei kuitenkaan kunnolla. Toisinaan hän jutteli ihan normaalisti ja oli hetkiä, jolloin Siiri ei edes katsonut poikaa.

- Voi luoja mun äiti on idiootti! Se on multa mitään kysymättä mennyt hankkimaan tukiopettajan ja nyt mulla on kolmesti viikossa matikan iltaopetusta. Muut ikätoverit valmistautuu alkavaan kilpailukauteen, mutta Siiri Kauppinen keskittyy opiskelemaan jotain saatanan toisen asteen yhtälöitä, Siiri valitti selvästi kiihtyneenä istuen pöydän ääressä olevaan tuoliin.
- Onhan se ihan kauheata kun äiti yrittää pitää huolta lapsensa koulunkäynnistä, Sami heitti takaisin ja kuuli itsekin katkeruuden äänessään.

Sami seurasi mielenkiinnolla miten Siirin silmät kapenivat ärtymyksestä, sitten tytöllä sytytti, ilme pehmeni ja katseessa häivähti sääliä.

- Niin no voihan sen noinkin ajatella, tyttö totesi sovittelevasti.
- Ei ole pakko vastata, mutta missä sun äiti on? Siiri kysyi varovasti.
Sami huokasi ja katsoi käsissään olevaa kahvikuppia.

- Kuusi vuotta sitten se oli Vietnamissa jossain retriitissä.
- Siis etkö sä ole puhunut äitisi kanssa kuuteen vuoteen? Siiri kysyi aidosti hämmästyneenä.
- Mä en ole puhunut ikinä äitini kanssa, Sami sanoi hiljaa. Tyttö jäi katsomaan häntä suu auki ja Sami päätti selittää.
- Äiti oli melkein 19 ja isä 37 kun mä synnyin, en todellakaan tiedä miten ne on yhteen päätyneet, Sami sanoi ja naurahti hermostuneena.
- Kun mä oli jotain kahden vanha, äiti sai tarpeekseen kotileikeistä ja se häipyi ulkomaille. Mä jäin ukon kanssa kahdestaan, tai äidin äitihän mua hoiti. Mummo oli ainoa joka mulle puhui äidistä, isä ei ole ikinä maininnut sanaakaan. Jossain vaiheessa äiti oli sekaantunut huumeisiin ja Espanjassa se istui vankilassakin muutaman vuoden. Sitten se ilmeisesti koki jonkun herätyksen, kun mä olin kuuden vanha tuli kortti Intiasta, sitten Thaimaasta ja viimeisin Vietnamista. Sen jälkeen ei ole kuulunut mitään, en tiedä onko koko nainen enää edes hengissä.

Siiri istui liikahtamatta kuuntelemassa hänen elämäntarinaansa ja Sami päätti kertoa kaiken saman tien.

- En tiedä mikä diili mummolla ja isällä oli, mutta me asuttiin mummon luona. Isä sai rauhassa painaa duunia ja mummo piti musta huolen. Se kesä ennen kuin mulla alkoi koulu, mummolla todettiin rintasyöpä. Mummo jaksoi taistella melkein kolme vuotta syöpää vastaan, mutta äitienpäivän jälkeisenä maanantaina hän nukkui pois. Siitä tulee nyt seitsemän vuotta. Äipän sisarukset pisti talon myyntiin ja me muutettiin tänne. Meidän talo on isän vanha lapsuudenkoti, jonka se peri silloin kun mä olin kakara, Sami piti pienen tauon ja joi loput kylmästä kahvista.
- Ukon kanssa asutaan saman katon alla, mutta harvoin me mitään edes puhutaan. Kai sitä pitäisi olla tyytyväinen, ettei ole mihinkään nuorisokotiin joutunut, mutta välillä sitä toivoisi kunnon isää, jota kiinnostaisi edes vähän poikansa asiat. Kaverit aina valittaa miten niiden isät vaan huutaa, mutta sekin olisi parempi kuin täydellinen välinpitämättömyys. Sain mä hissasta kympin tai tulen poliisien kyydillä kännissä kotiin, reaktio on aina sama. Eli ei mitään reaktiota, ihan kuin mä olisin sille pelkkää ilmaa. Tai niinhän mä varmaan olenkin, Sami vaikeni ja vilkaisi varovasti Siiriä.
- Mä olen pahoillani, tyttö kuiskasi.

Sami pystyi vain kohauttamaan surullisena harteitaan ja sitten hänen täytyi kääntää katseensa pois. Hän oli suurimman osan elämästään yrittänyt vain unohtaa. Unohtaa, että äiti oli hylännyt hänet, isä ei ollut koskaan halunnutkaan häntä ja mummokin oli jättänyt, vaikka se pieni poika olisi vielä tarvinnut rakastavaa huolehtijaa. Unohtamalla eivät vanhat haavat kuitenkaan arpeutuneet, vaan pinnan alla ne olivat yhä liian tuoreita ja kipeitä.

Tallin puolelta kuului miten hevonen talutettiin sisään ja Päivin kipakka ääni komensi ravuria pysymään paikoillaan. Sami rykäisi hermostuneena.

- Mä en ole sitten näistä asioista paljoa puhellut ja toivon, että sinäkin osaat pitää suusi kiinni, Sami sanoi tiukasti Siiriin katsoen.
- En tietenkään puhu, Siiri vannoi.
Samassa Päivi marssi huoneeseen valjasnippu käsissään, hän katsoi uteliaana Samia ja Siiriä.

- Moi, en kai mä keskeyttänyt mitään?
- Et, nuoret sanoivat yhtä aikaa.
- No hyvä, alkakaahan sitten tulla töihin sieltä, Päivi komensi ja lähti.

Kuuliaisesti Sami ja Siiri lähtivät seuraamaan häntä. He tulivat huoneen ovelle yhtä aikaa ja Sami pysähtyi päästääkseen tytön edelleen. Siiri ei kuitenkaan liikahtanut mihinkään vaan katsoi häntä kuin olisi halunnut sanoa jotain. Tyttö kuitenkin pysyi hiljaa, astui lähemmäksi ja tarttui lämpimällä kädellään Samin käteen. Varovasti Siiri hymyili ja puristi pojan kättä pikaisesti. Sanaakaan sanomatta Siiri poistui huoneesta ja jätti hämmästyneen Samin taakseen.

Osa 29

Hevosenleikkiä, osa 27

Siiri istui tylsistyneenä ruotsin tunnilla ja silitteli vasenta rannettaan. Hän oli aamulla saanut kipsin vihdoin pois ja malttoi tuskin odottaa, että iltapäivällä pääsisi viimein ratsastamaan.

Opettaja oli keskittynyt selostamaan sanajärjestystä, mutta puhe valui tytön toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, jättämättä välille pienintäkään muistijälkeä. Hän oli tyytyväinen saatuaan luokasta ikkunapaikan ja katselikin mieluummin kaukalossa luistelevia yläkoululaisia kuin Lampisen kuivakkaa olemusta luokan edessä. Siiri valpastui huomatessaan tutun hahmon koulun pihassa, Sami käveli yhdessä jonkun tytön kanssa kohti talonmiehen varastoa. Varaston takaosa oli tunnettu tupakkapaikka, välitunneilla sitä valvottiin tarkasti, mutta muutoin sen taakse ei nähnyt opettajanhuoneesta tai yläasteen ikkunoista. Lukion luokat olivat toisessa siivessä ja yläkerrassa, joten Siirillä oli näkyvyys myös varaston takaosaan ja hän katseli miten Sami ja tyttö pujahtivat sinne. Siiri yritti tunnistaa kuka tyttö oli, hänellä oli pitkät tummat hiukset ja niissä leveä sininen raita, mustat vaatteet. Hän oli ehkä se uusi oppilas, joka oli joululoman jälkeen tullut yhdeksännelle luokalle. Janica, Janita, Jennica tai jotain vastaavaa.

Tyttö oli kaivanut laukustaan tupakan ja imaisi siitä juuri ensimmäistä henkäystä, hän ojensi tupakkaa Samille, mutta poika pudisti päätään. Tyttö poltti savukettaan ja selitti Samille jotain, toinen käsi ilmaa viuhtoen. Siiri ei enää kuullut sanaakaan opetuksesta vaan hän oli jähmettynyt seuraamaan varaston takana tapahtuvaa näytelmää. Janica/Janita/Jennica tumppasi tupakan saappaansa alle ja astui lähemmäksi Samia. Tyttö jäi pää kallellaan katsomaan poikaa ja hetkeä myöhemmin Sami liikkui aivan kiinni tyttöön. Siiri tiesi mitä tulisi tapahtumaan, mutta silti se vihlaisi katsoa miten kaksikon päät kohtasivat, kuinka tyttö kietoi kätensä Sami kaulaan ja poika liu´utti käsiään pitkin tytön selkää. Siiri tunsi vihan kuohahtavan sisuksissaan, miten tuo tyttö kehtasi, Sami oli hänen!

Siiri laski nopeasti katseensa ruotsin kirjaan ja jäi hämmentyneenä selvittämään ajatuksiaan. Ei hän Samia omistanut, poika oli vapaa tekemään mitä halusi ja kenen kanssa halusi. Mutta uusi tyttö vie varmasti Samin aikaa ja Pate jää taas ilman ratsastajaa, Siiri ajatteli. Tyytyväisenä saatuaan äskeiselle omistushalulleen välttävän selityksen, Siiri vilkaisi uudelleen pihalle. Sami nojasi varaston seinään ja tyttö oli liimautunut kiinni häneen. Siiri olisi halunnut olla tuon tytön tilalla, tuntea Samin vahvat käsivarret ympärillään, upottaa sormensa tämän vaaleisiin hiuksiin ja painaa huulensa pojan suuta vasten. Ja vaikka Siiri kuinka yritti, hän ei pystynyt järkeilemään haluaan, siihen ei liittynyt hevoset tai tallityöt, vain hän ja Sami.

Malttamattomana Siiri riensi koulun jälkeen tallille ja onnellisena haki Mintun tarhasta. Vasen käsi tuntui vähän oudolta ja heiveröiseltä, mutta hän ei antanut sen häiritä vaan ponnisti pian satuloidun Mintun selkään ja suuntasi maastoon. Siiri yritti ihan tosissaan keskittyä nauttimaan ratsastuksesta, mutta hänen ajatuksensa kimpoilivat edelleen ärsyttävästi takaisin Samiin. Ei Mintun pehmeään käyntiin, ei oikean ohjastuntuman löytämiseen, ei ratsastusasennon tarkkailemiseen, vaan siihen mopoilijaan, jolla oli vakaat siniset silmät, ihana hymy ja rauhallinen olemus. Ja joka tälläkin hetkellä oli vaihtamassa eritteitä sen hemmetin kantturan kanssa. Ärtyneenä itseensä hän nosti ravin, vauhdin lisääntyessä tyttö sai viimein ajatuksensa hallintaan.

Siiri palasi tallille ja löysi Matiaksen valjastamassa Nuppua.

- Siinähän sä olet, Sami äsken vähän kaipaili sua, mutta se lähti Paten kanssa maastoilemaan.
Siiri yllättyi, että poika oli vaivautunut tallille ja samalla hän tajusi, ettei pystyisi kohtaamaan poikaa juuri nyt.

- Minne ne meni? Siiri kysyi ääni kireänä.
- Taisivat lähteä isoa tietä kohti. Sitä se vaan kysyi, että vieläkö sä tarviit apua, kun kipsiä ei enää ole.
- En tartte, tyttö tokaisi ja riisui pikavauhtia Minttua varusteista. Leevi pitäisi vielä satuloida ennen kuin Sami palaisi tallille, jotta he ehtisivät alta pois.

Hengästyneenä Siiri nousi Leevin selkään ja lähti vastakkaiseen suuntaan minne Sami oli mennyt. Siiri oli tullut siihen tulokseen, että häntä vaivasi joku tilapäinen mielenhäiriö, joka menisi ohi parissa päivässä. Varmuuden vuoksi hän yrittäisi vältellä Samia siihen asti, että saisi tunteensa hallintaan. Siirin oli vaikea uskoa, että hän olisi ihastumassa Samiin.

Hän olisi mielellään ratsastanut pidemmän lenkin, mutta auringon lasku ennen viittä pakotti ratsukon palaamaan tallille ennen säkkipimeyttä. Viedessään Leevin satulaa valjashuoneeseen hän koki ikävän yllätyksen; Sami oli juomassa siellä kahvia Matiaksen kanssa.

- Moi, tuntuiko oudolta palata takaisin satulaan? Sami kysyi Siiriltä, kun tämä nosti satulaa telineeseen. Hämillään Siiri vain ynähti ja pakeni ulos huoneesta.
- Sillä on varmaan kivuliaat kuukautiset, kun se on noin yrmy, Matias kailotti niin isoon ääneen, että Siiri varmasti kuuli käytävälle asti. Tyttö tunsi poskiensa punan kohoavan aivan uudelle tasolle. Mikä tuuri hänellä oli käynytkään, kun sisaruksia jaettiin!

Siiri keskittyi hoitamaan Leeviä, mutta huomasi pian Samin lähestyvän.

- Tässäkö on kiitos? Kun itse taas pystyt ratsastamaan, etkä tarvitse mun apua, niin voit alkaa taas kohdella mua kuin ilmaa. Ihan helvetin reilua, Sami meni suoraan asiaa.
Vaikeana Siiri kohtasi pojan äkäisen katseen.

- Sori, eikä tämä sitä ole. Mulla nyt on yksi aika iso ongelma ja yritän siihen keksiä ratkaisua, niin siksi ei ajatukset ja käytöstavat pysy mukana, Siiri keksi ja toivoi kuulostavansa uskottavalta.
- Mikä ongelma? Voinko mä olla avuksi? Sami kysyi, suuttumus vaihtuneena huoleen.
Sinä olet se ongelma, Siiri ajatteli tuskastuneena.

 - Tämä on semmoinen mikä mun pitää ihan itse selvittää, Siiri sanoi ja tytön helpotukseksi Sami uskoi selityksen.
- Sano vaan, jos mä voin jotenkin auttaa, Sami sanoi ja hymyili ystävällisesti. Hymyn seurauksena Siirin vatsassa lehahti parvi perhosia lentoon ja häkeltyneenä tyttö tarttui Leevin riimuun.

- Mä taidan tästä lähteä, illaksi vielä vähän suunnitelmia, poika sanoi.
- Moikka, Siiri mutisi ja varoi katsomasta Samia uudelleen.

Tallin ovi sulkeutui ja Siiri tajusi, että Samin suunnitelmiin kuului luultavasti se toinen tyttö. Mustasukkaisuus ja kateus ryöpsähtivät voimakkaina hänen mieleensä. Onnettomana Siiri painoi päänsä Leevin lämmintä kaulaa vasten, mitä ihmettä hänelle oli tapahtumassa?

Osa 28

Hevosenleikkiä, osa 26

Ensimmäistä kertaa Siirin onnettomuuden jälkeen oli lauantaisen estevalmennuksen aika. Siirin hevosien ratsastajana toimisi Annikan tallilla työharjoittelussa oleva Manna. Sami oli tarjoutunut lähtemään mukaan, eikä Siiri ollut vastustellut. Ylimääräisestä käsiparista saattaisi olla hyötyä, kun oma käsi oli vieläkin paketissa.

- Kun saat solmun auki, kato, että sulla on kunnon ote riimusta ja sitten seuraat vain Minttua, Siiri kailotti trailerin päädystä.
Siiriä harmitti taas yhden kerran kädettömänä olo, jos äiti ei olisi seissyt vieressä vahtimassa, hän olisi varmasti lastannut hevoset yksin ulos. Vauhdikkaasti Minttu peruutti perävaunusta ja pojalla oli täysi työ pysyä hevosen vauhdissa. Siirin huomaamatta Manna oli ilmestynyt hänen viereensä, iloisena tyttö tervehti heitä. Siiri oli ensin epäröinyt antaa hevosiaan hänen ratsastettavakseen, mutta Annikan suosituksesta oli päättänyt antaa Mannalle ohjat.

- Moi! Voisitko sä ottaa Leevin ulos tuolta? Mä en ole ihan varma mun hevosenhoitajan taidoista, Siiri sanoi Mannalle.

Sami vilautti hänelle keskisormeaan, vaikka näyttikin helpottuneelta, ettei hänen tarvinnut olla tuomassa eloisaa Leeviä ulos. Siiri vastasi eleeseen näyttämällä kieltään. Pian Manna ja Sami taluttivat hevosia talliin Siirin seuratessa heitä, äiti oli jo hävinnyt tallin kahvioon. Minttu laitettiin tyhjään karsinaan ja Leevi jäi käytävälle. Siirin käskystä Sami kantoi Leevin varusteet autosta, hän itse seisoi silittelemässä hevosta Mannan valmistellessa sitä tunnille.

- Onko viime hetken ohjeita? Manna kysyi lähtiessään taluttamaan hevosta kohti maneesia.
- Ota rennosti, Leevi kuumenee liikaa jos yrität ottaa sitä liian tiukasti kiinni, Siiri totesi.

Yhdessä Samin kanssa he nousivat portaat kahvioon, jonka suurista ikkunoista näkyi hyvin maneesiin. Marja oli uppoutunut keskusteluun Nean äidin kanssa nurkkapöydässä. Siiri osti heille pullakahvit ja yhdessä kaksikko asettui istumaan ikkunan edessä olevalle tiskille. Ratsukot kiersivät kenttää ravaten, Siiri tunsi taas kerran kaipuun vihlauksen sisällään. Hän olisi niin halunnut olla tuolla.

Tyttö uppoutui seuraamaan kentän tapahtumia, eikä huomannut miten Sami keskittyi lähinnä näpyttelemään kännykkäänsä.

- Näitkö? Siiri henkäisi.
- Häh? Sami nosti katseensa puhelimestaan.
- Ei kun Leevi meni tosi hienosti tuon sarjan. Katotko sä ollenkaan mitä kentällä tapahtuu?
- Enpä juuri, Sami tunnusti ja jatkoi: - Ratsastus on kivaa silloin kun itse olen selässä, mutta ei mua mitenkään kiinnosta katsoa, kun muut tekee sitä.
- Lähdetään sitten laittamaan Minttua kuntoon, nuo aloittaa tuolla just jäähdyttelyn.
Sami sai jälleen tehdä työt ja Siiri tyytyi antamaan vierestä ohjeita.

- Moi Siiri, Oona tervehti häntä ja tuli katsomaan Mintun satulointia.
- Moi, Siiri ynähti.
- Harmi toi sun käsi. Kuka sulla on hevosenhoitajana? pitkä ja vaaleatukkainen tyttö jatkoi uteliaana.
- Se on yks Sami.
- Etusiin vielä nämä suojat, Siiri sanoi Samille, joka oli tullut karsinan ovelle.
- En mä osaa tällaisia laittaa, poika totesi saatuaan suojat käsiinsä.
- Mä voin kyllä auttaa, Oona sanoi avuliaasti ja työntyi karsinaan. Oona opasti iloisena Samia Mintun jalkojen juurella ja Siiri huomasi karsinan ympärille kerääntyneen muitakin tyttöjä.
Manna saapui Leevin kanssa paikalle ja Siiri keskitti huomionsa ratsastajaan.

- Teillä näytti ihan kivasti sujuvan tuo yhteistyö vai miltä susta tuntui?
- On sulla melkoinen ruutitynnyri tässä, Manna virnisti taputtaen Leevin kaulaa. – Ihan kuitenkin hyvin meni, joko täällä on seuraava heppa valmiina?
Siiri vilkaisi karsinaan ja näki Oonan selittävän innoissaan Samille jotain. Poika näytti huomattavasti kiinnostuneemmalta kuin äsken kahviossa.

- Sami, hevosten vaihto, Siiri sanoi. Sami talutti Mintun ulos karsinasta ja Siiri otti Leevin ohjat hetkeksi käteensä.
- Minttu on niin vanha konkari, ettei sen kanssa tulee mitään ongelmia, Siiri hymyili Mannalle tämän lähtiessä kimon kanssa kohti maneesia.

Yhdessä muiden tyttöjen kanssa hän seurasi miten Oona ja Sami riisuivat Leevin varusteista. Varmistettuaan, että Leevi oli karsinassa ja ämpärissä vettä, Siiri kiiruhti kohti katsomoa.
Mintun ryhmäläiset harjoittelivat kaarevien urien ratsastamista ja Siiri keskittyi täysin kentän tapahtumiin. Tunti oli pian kulunut ja Siiri nousi seisomaan. Hänen äitinsä oli jo viemässä kahvikuppiaan pois.

- Minä taidan mennä laittamaan auton jo käyntiin, näillä pakkasilla on parempi antaa sen hetken lämmetä, Marja totesi tyttärelleen.

Siiri lähti tallin puolelle ja tajusi vasta käytävää kävellessään, että Sami ei ollut hänen seurassaan. Hetken hän harkitsi lähtevänsä etsimään poikaa, mutta Manna ja Minttu saapuivat yhdessä muiden ratsukoiden kanssa talliin ja Siirin huomio kiinnittyi hevosiin. Manna auttoi mielellään riisumaan Mintun varusteita ja valmisteli yhdessä toisen hoitajan kanssa hevoset kotimatkalle.

- Mihin se sun hevosenhoitajasi joutui? Manna kysyi.
- Ei aavistustakaan, Siiri vastasi kuivasti.
- Niin söpöllä jätkällä löytyy täällä kyllä vientiä, pidähän varasi.
Siiri tyytyi tuhahtamaan Mannan vitsailulle. Tottuneesti tytöt lastasivat hevoset autoon, kun kopin takalauta oli kiinni, Manna kääntyi Siirin puoleen:

- Kiitti että sain ratsastaa sun hevosillasi, oli tosi kivaa.
- Ei mitään, kiitos, että olit avuksi. Seuraavalla kerralla mä pystyn ehkä jo itsekin ratsastamaan, Siiri sanoi.
- Toivotaan, Manna totesi ja heilautti kättään lähtiessään takaisin tallille. Siiri oli jo kiertänyt auton etuovelle, kun muisti kadonneen Samin.
- Mä käyn hakemassa sen yhden ynnyttäjän, Siiri elehti äidilleen ja lähti marssimaan tallille.

Sami tuskin olisi kahviossa, joten Siiri päätti ensin tarkistaa satulahuoneen. Päästyään sen ovelle Siiri hämmästyi. Huone oli täynnä eri-ikäisiä tyttöjä, joiden katseet olivat kiinnittyneet sohvalla istuvaan Samiin. Oona istui pojan vieressä ja nauroi äänekkäästi. Siiri astui ripeästi keskelle huonetta ja suuntasi sanansa Samille:

- Lähdetsä vai jäätkö tänne?
- Joko se tunti muka loppui? poika kysyi hämmästyneenä.
- Hevosetkin on jo autossa, Siiri totesi ja lähti, odottamatta seurasiko poika vai ei.
Sami sai Siirin kiinni ulko-ovella.
- Mun olis niin pitänyt aloittaa täällä ratsastus. Joka viikolle olisi uusi heppatyttö, poika sanoi unelmoivasti.
- Just joo, mä en ymmärrä mikä noihin tyttöihin meni. Eihän ne pyöri Niklaksenkaan ympärillä noin, Siiri totesi oikeasti ihmetellen.
- Onko Niklas se poika joka ratsasti siinä ekassa ryhmässä? En ihmettele yhtään, se on suakin varmaan kymmenen senttiä lyhyempi ja jätkän haba on varmaan yhtä paksu kuin mun ranne, Sami pyrskähti.
- Ai sun lihaksetko ne tyttöihin vetoaa? Siiri heitti takaisin ja hymyili Samin kuvailulle, Niklas oli kyllä melkoinen ruipelo.
- Joo, äläkä unohda mahtavaa luonnetta ja loistavaa huumorintajua, Sami jatkoi nauraen. Siiri katsoi leveästi hymyilevää poikaa ja alkoi hiljalleen ymmärtää, miksi Sami oli saanut tallin tytöiltä jakamattoman huomion.
- Vaatimatonkin vielä, Siiri nälväisi ja aukaisi auton oven.
- Mille te noin nauratte? Marja kysyi auton lähtiessä liikkeelle.
- Ei millekään, nuoret vastasivat yhtä aikaa.
- Jaa, jaa, Marja tuumasi ja hymyili tietävästi.

Osa 27